22. joulukuuta 2009

Kuva ois kiva ylläri

BBC:n uutiskuva pysäytti hetkeksi tässä oman Kauhean Kiireen ja Joulutohinan keskellä. Ihan kyynel tuli silmään. Ne on niin pieniä...

Children living under the shadow of Mayon volcano in the Philippines pray before being evacuated, amid fears of an imminent eruption.


Myös pingviinivauva on niin pieni ja söpö, että itkettää. Aww! Ei kai tässä mitenkään normaalia herkemmillä olla... :D

A baby king penguin enjoying the snowy conditions at Edinburgh zoo. The chick, which is almost two-months- old, is the first king penguin to be born at the zoo in five years.


21. joulukuuta 2009

Get what you want with your lucky eyes

Muistan hyvin sen lähes kahden vuoden takaisen yön, jona valvoin tietokoneen ääressä töitä tehden, ja kun vilkaisin välillä uutissivua, näin uutisen Heath Ledgerin kuolemasta. Kyllähän se pysäytti.

Ja nyt Brittany Murphy. Surullista.

Kuvailin ihanaa Brittanya joskus kauan sitten Sidewalks of New York -leffan yhteydessä edelleen ihan osuvilla sanoilla "asennepaukkuinen mutta pehmeä" :) ja tätä seuraavaa biisiä seuraavasti:

Brittany Murphya on hehkutettava vielä sen verran, että aika monilahjakkuus on kyseessä. Kaunis kuin kissanpoikanen :) ja lahjakas näyttelijä, joka osaa vielä laulaakin! Eipä taida biisillä olla juurikaan tekemistä sen vanhan elokuvan kanssa, mutta aijai miten magee meininki! Omat kulta-aikani tuollaisen tanssijumputtelun parissa ovat jo jääneet auttamatta taakse, mutta tämä vetäisi kyllä lattialle koska vaan. You turn me on!

Paul Oakenfold feat. Brittany Murphy: Faster Kill Pussycat

20. joulukuuta 2009

Yes I can!

Nyt on semmonen hetki elämässä, että tarvitsen kaiken tsempin mikä maailmasta irti lähtee. Syitä en jaksa enkä ennen kaikkea ehdi eritellä, koska tämänkin kirjoittamiseen kuluva muutama minuutti mun pitäis paukuttaa täysillä töitä... mutta halusin jakaa muutaman tsemppibiisilempparini, jos joku muukin sattuu olemaan ylimääräisen positiivisen energian ja itseluottamusbuustin tarpeessa. :)

Take That: Shine

Stop being so hard on yourself
it's not good for your health
I know that you can change
so clear your head and come 'round



Aaliyah: Try again

Voi että kun Aaliyah olis vielä elossa. Voi ETTÄ.



New Radicals: You Get What You Give

You've got the music in you - don't let go
you've got the music in you - one dance left
this world is gonna pull through - don't give up
you've got a reason to live - can't forget
we only get what we give



Ultra Nate: Free

Make that change, let's start today
get outta bed, get on your way
don't be scared, your dream's right there
you want it - reach for it



Osmo Ikonen: Heaven Or Hell

Ja sokerina pohjalla... ;) Alun perin (edes biisejä kuulematta) olin sitä mieltä, että Eläkeläiset olis hilpeä valinta Euroviisuihin, mutta jääkö tässä nyt muuta vaihtoehtoa - Osmo Osloon! Any kind of depression is out of the question on ehkä aika kokoomuslaisittain sanottu, mutta jos ei takerru yksittäiseen lainiin, biisin sanoma on ehdottoman hyvä. Niin paljon on omasta asenteesta kiinni. Ja funkkaava biittikin potkaisee!

'Cause the only thing bringing you to the ground
is your "I can't do it" attitude



16. joulukuuta 2009

No onkos tullut kesä nyt talven keskelle

No tän videon leppoisan meiningin & kauniisti laulavien ja mahtavasti soittelevien sööttien poikien myötä ainakin on!

Osmo Ikonen feat. Petteri Sariola: All By Myself

13. joulukuuta 2009

Enemmän kuin 3000 sanaa

Muun muassa tällaisia tunnelmia tänään...

10. joulukuuta 2009

The mill of a crazy person

Eli hullunmylly, hahaha. Sitä tää nyt on vielä muutaman viikon. Ehkä ymmärrätte blogihiljaisuudenkin, jos kerron, että mulla on niin kova ikävä heppua - joka siis edelleen kyllä asuu kanssani saman katon alla - että iltamyöhään, kun heppu on jo nukkumassa ja mä teen vielä keittiön pöydän ääressä töitä, selaan kyynel poskella sen Facebook-kuvia.

Kun esimerkiksi eilen oli sellanen keskiviikko, että työpäivän jälkeen säntäsin kotiin syömään (valmiskaalikääryle on ystävä), sitten teatterille musikaalinäytökseen, sitten tanssikoululle kisatreeneihin ja sitten kotiin tekemään töitä. Lauantaista tulee kans melkoinen päivä: kahdet tanssitreenit, musikaalinäytös ja illalla kaksi show-keikkaa. En tykkää repostella kiireellä, koska elämän läpi kaahauksessa ei ole mitään ihailtavaa, mutta tämmöstä tää nyt on vuodenvaihteeseen asti, kunnes päivätyöt loppuvat.

Niettä sen sijaan, että kuluttaisin ne muutamat päivittäiset vapaat hetkeni bloggaamiseen, keskityn lähinnä hengittelemään ja haaveilemaan kesästä. Siis sellasesta mielen kesästä, koska kyllä mä jouluakin sentään aika kovasti jo odotan - silloin aion vain olla kokonaiset kaksi päivää. :)

Negramaro: Estate

3. joulukuuta 2009

Just breathe the air inside and bring on back that lonely smile

Eilen osui kyllä jotenkin niin nappiin iPodin shuffle-biisivalinta, kun lähdin jännän seesteisellä fiiliksellä pakkasillassa kävelemään näytöksestä kotiin. Takana pitkä esitystauko (tahallinen kyllä, mutta sairastapausten takia alkuperäistä suunnitelmaa pidempi) ja lopulta ensimmäinen tauon jälkeinen superinnolla odotettu näytös. Onnistunut olo palkitsi kaiken jännityksen jälkeen, kun sali oli melkein täysi ja veto meni hyvin, vaikka yhtä pääroolia olikin kolmen tunnin varoitusajalla paikkaamassa meidän valomies. :D

Ja sitten niissä fiiliksissä korviin kajahtaa Grant Nicholasin tuttu ja turvallinen ääni. Rakas, niin rakas Feeder.

Feeder: Forget About Tomorrow


Joulupukille semmonen toive, että saisko Feederin Suomeen keikalle ens vuonna? Ja miten olis lisäksi Jason Mraz, Take That, Seal, Franz Ferdinand, The Presets, Radiohead, Negramaro, Natalie Imbruglia, Ryan Adams ja Rufus Wainwright? Elokuinen Uukakkonenhan on jo Monsterin kanssa lyöty lukkoon ja maaliskuun Kent kuumottelis myös kovasti - tässä ihan viime aikoina onkin jäänyt väliin harmillisen monta keikkaelämystä...

1. joulukuuta 2009

All I want for Christmas is ... money


Miten se joulukuu nyt jo yhtäkkiä tuli! Eikä mulla ole edes joulukalenteria. Ihana Loma Roomassa -seinäkalenterikin vetelee viimeisiään... kun käänsin uuden kuukauden esiin, heppu repesi nauramaan. Audrey kieltämättä näyttää kuvassa vähän siltä, ettei ehkä haluakaan Gregorylta pusua? :D

Aikamoinen suhinakuukausi on edessä. Töiden osalta irtautumista ja epävarmuutta, luovalla puolella musikaalivääntöä ja tanssitreeniä ja keikkalointiakin. Niin ja sitten vihdoin se joulu! Olen jo ostanut jopa yhden lahjan, enkä niistä lopuistakaan ajatellut kauheesti stressata. Tärkeintä on kuitenkin päästä rauhoittumaan mummilan jouluhäsellykseen rakkaiden sukulaisten kanssa. (Lisäys: ja relata tietysti myös hepun kanssa jouluisissa punkkuhiprak tunnelmissa uudessa ihanassa kodissa. Heppu kun luki tuosta, että "ai tärkeintä on päästä jouluks pois kotoa". No eikä ole.)

Ja mikäs tässä sitä juhlista jalointa odotellessa:

:)

28. marraskuuta 2009

Que voy a hacer, je suis perdu

Kaunis. Raju. Koskettava. Visuaalisesti huikea teatterielämys. Taitavaa, energistä näyttelijäntyötä.

Kävin tänään katsomassa kaupunginteatterin syksyn vierailutapauksen, romaniankielisen kehutun ja kohutun näytelmän Viata cu un idiot (Elämä idiootin kanssa). Unkarilaisohjaaja Andriy Zholdak on parhaillaan muutenkin Turussa, hemmo ohjaa täällä teatterin omalle väelle Anna Kareninaa, joka tulee ensi-iltaan helmikuun alussa - sentään jo muutaman vuosikymmenen näyttelijänä työskennellyt isäni on harjoituskauden keskellä puhissut, ettei ole vielä koskaan joutunut lavalla yhtä äärirajoille kuin mihin Zholdak näyttelijänsä piiskaa. Odotukset tämän illan esitystä kohtaan olivat siis kieltämättä kovat kaiken kuulemani ja lukemani perusteella.

Vaan tietäähän sen miten liian koville odotuksille käy: ne toteutuvat kovin harvoin. Jäi todella toivomisen varaa siinä shokeeraavuudessa ja rankkuudessa - vaikka ovimies olikin laskenut, että viitisenkymmentä ihmistä lähti yleisöstä kesken pois... en kyllä ihan tajua, miksi. Tai ehkä siksi, etteivät olleet hoksanneet ottaa aulassa jaossa olleita korvatulppia ja musa oli liian kovalla. Mutta olisivat käyneet hakemassa ja tulleet sitten takaisin saliin!

Kaksi ja puoli tuntia yhtä soittoa kestäneen näytelmän sinänsä rajua tarinaa kerrottiin paljolla mekastuksella, kaahauksella, huudolla, eriteiloittelulla, paljaalla iholla, monimuotoisella musiikillisella äänimaailmalla ja visuaalisella tykityksellä. Eikä loppukaan kaiken päätteeksi (tietenkään) ollut mitenkään erityisen katarttinen. En silti sanoisi, että tämä oli nyt jotain aivan uutta ja maailmaa mullistavaa, kuten ohjaaja haastatteluissaan antaa ymmärtää. Zholdak tuntuu haluavan nostaa itsensä "tavallisten" teatterintekijöiden yläpuolelle väittämällä, että vain hänen teatterissaan näyttelijät hengittävät rooliaan herkeämättä joka sekunti, että vain hänen teatterissaan yleisö pysyy todella hereillä. Hassu juttu muuten: esityksen jälkeen eräskin kaupunginteatterin näyttelijä totesi, että meinasi nukahtaa kolme kertaa.

Harmittaa, että odotin illalta niin paljon - toki mieluummin tässä hehkuttaisin huikeaa elämystä! Eikä biisi mikään sysipaska toki ollutkaan. Näyttelijöillä kyllä piisasi villiä energiaa, intensiteettiä ja heittäytymistä (vaikka helppohan se hullua on näytellä...). Eniten diggasin kuitenkin live-videokameroiden käytöstä: lavalla näyttelijöiden seassa pyöri koko ajan pari-kolme mustiin pukeutunutta tyyppiä kameroiden kanssa, ja kuvia näytettiin livenä kolmella valkokankaalla. Kameroiden avulla päästiin hienolla tavalla kuvakulmiin, jotka olisivat muuten jääneet näkemättä. Kieltämättä tehokas ja taitavasti rakennettu visuaalinen paketti, etenkin monia vaikuttavia lähikuvia jäi noista otoksista mieleen.

Näytelmän Turun-vierailu jäi tähän yhteen esitykseen, mutta ensi viikon tiistaista perjantaihin eli 1.-4.12. tätä mättöä pääsee ällistelemään Espoossa. Jos teatteri ylipäätään sattuu kiinnostamaan, menkäähän ihmeessä katsomaan... vaikka rehellisyyden nimissä on kyllä sanottava, että tässä illassa parasta oli se osuus kun olin isillä syömässä. Ja vähän myös se, kun esityksessä soi yksi vanha suosikki, ja teatterin penkissä alkoi ihan varoittamatta ja epäsopivassa olosuhteessa tanssijalkaa vipattaa. :)

Manu Chao: Me gustas tu

26. marraskuuta 2009

Oho


Siis nyt en kyllä niinku yhtään ymmärrä. Mistä ihmeestä tommonen valkoinen paperipussi oli tänään yhtäkkiä päätynyt meidän keittiön pöydälle? Ja mistä ihmeestä siihen pussiin oli päätynyt tommonen ihan valtava omenakinuskisuklaamuffinssi? Eihän tässä oo mitään järkee.

omnomnomnom

25. marraskuuta 2009

Trying to make ends meet, trying to find some money then you die


Helpotuksen huokaus: ainakin tuon verran töitä on jo tähän tietoon luvassa, kun vuodenvaihteessa jään vapaaksi kotitoimistorotaksi. Nokkelimmat ehkä huomaavat, että listassa on vain parillisia jaksoja - mikä hauskinta, niitä parittomia kääntää ystäväni Anne! :) Kääntäjän (etenkin kotona työskentelevän freen) työ on yksinäistä puurtamista, mutta heti paljon vähemmän yksinäistä, kun voi vaihtaa ajatuksia työkaverin kanssa. Eri kivaa on myös se, että kyseessä on italiankielinen sarja, eipä menny opiskeluvuodet senkään osalta siis ihan hukkaan!

Kunhan saan isiltä joululahjaksi samanlaisen kalenterin, jonka ostan sille joululahjaksi (ehkä hölmö mutta tärkeä perinne), saan heti tehdä siihen työaiheisia merkintöjä maaliskuulle asti. Toivottavasti täytettä tulee enemmänkin. :)

23. marraskuuta 2009

Wake up you might be dreaming now

Tuskin uskallan uskoakaan, mutta totta se vaan taitaa olla - lentoliput ja hotellihuone on varattu, lähdetään hepun kanssa tammikuussa reiluksi viikoksi New Yorkiin!

- - -

Tässä välissä pyörryin onnesta.

Odotukset kaupunkia kohtaan on järkeä korkeammat, mutten silti usko, että tarvitsee pettyä. Viikko ei tule riittämään mihinkään, sen tiedän nyt jo, mutta olen onnellinen jo kun saan kävellä niitä katuja käsi kädessä. Mahdollisimman monia katuja. Heppu on lupautunut seuraksi yhteen Broadway-musikaaliin (jess!), ja vaikka tammikuun viimassa ei paljon Central Parkissa piknikkejä vietetä ja oravia ruokita, voihan siellä sentään käydä vetämässä parit lipat luistinradalla. :)

Jos lukijoissa on Nykin-kävijöitä, kaikki vinkit otetaan ilolla vastaan: parhaat ravintolat, pubit, kuppilat, klubit, museot, näköalapaikat, hodarit, smoothiet, pancakesit, vaatekaupat (Victoria's Secretin lisäksi...), levykaupat, kirjakaupat, ihmeet ja ällistykset.

Kaksi kuukautta aikaa valmistautua menettämään sydämeni.

Billy Joel: New York State of Mind

19. marraskuuta 2009

Some days are better than others

Joissain päivissä vaan on sellainen hyvä flow. Tänään on ollut sellainen päivä. Ei ole tapahtunut mitään eriskummallisen maatajärisyttävän ihmeellistä, mutta päivä on vaan niinku toiminu, skulannu, rullannu. Hyvät tunnelmat.

Olin kahden sairaslomailupäivän jälkeen ihmeellisen innoissani taas töihin pääsystä, päivä meni työkavereiden kanssa ihan höpöhöpöksi - ja kas, hyvässä fiiliksessä työntekokin sujui yllättävän kepeästi. Hassu juttu toi työilmapiiri.

Kotiin ehdittyä odotti eteisen lattialla iloinen yllätys: iso valkoinen kirjekuori, jonka päällä luki tuntemattomalla käsialalla mun nimi. Jännityksestä soikeana avaamaan - ja oi, hyvä kun en itkuun pillahtanut! Sisältä löytyi ihanalta Ilonalta pikkujouluntoivotus, pieni kortti täynnä hymyn nostattavaa tekstiä ja pieni pussukka, jossa piileskeli itse tehty kaunis korusetti, rannekoru ja korvikset. Mustan ja hopean sävyt passaavat aina, otan korut heti käyttöön huomisissa duunin pikkujouluissa! KIITOS, Ilona! :)


Tai kuten heppu kommentoi hehkutukseeni: "Naisten juttuja. Pehmeet on päät." :D

Illemmalla vielä törmäsin kaupassa tanssikamuun, jonka kanssa jaariteltiin ne ja nämä - kauhea ikävä tuota tanssikoulun porukkaa, kun en ole lainkaan ehtinyt sinne kert olen busy musical woman. Ja miksikö olin siellä kaupassa, no siksi, että tarvitsin aineksia yhden tahtotilani toteuttamiseen: koska nuhatoipilaana en vielä tänään uskaltanut antaa periksi kaikille mieliteoilleni, jotka Facebook-statukseeni aiemmin päivällä raportoin, päätin toteuttaa kuitenkin tuon viimeisen. Om nom nom.

Hahaha :D

Tämä hyvä päivä olis ehkä vielä vähän hyvempi, jos ei nyt enää illalla tarttis tehdä töitä, mutta tarttee, mutta hei - mulla on pannaria. Ja äitin vadelmahilloa. :)

17. marraskuuta 2009

Häntää hellii käärme

Novoivoi kuulkaa, nyt on musikaalimeiningit jäähyllä kun flunssa-aalto on kaatanut rankat gangstat petiin. Ensi-ilta meni perjantaina muikean mukavasti (etenkin siihen nähden, että yhdellä pääroolien esittäjistä oli ääni pois, bändistä puuttui kaksi soittajaa ja muutama oli muuten vaan kipeä) ja sepä olikin sitten toistaiseksi siinä, seuraavat kolme näytöstä peruttu. Huomenna olis yritys päästä lavalle ennen kahden viikon esitystaukoa, toivotaan että jengi on kunnossa!

Siis itse mukaan lukien - tulihan se perinteinen syyslenssu vihdoin mullekin. Tänään kotipäivä sängyn pohjalla, kavereina Lipstick Jungle -maraton, Stefano Accorsi, nenäliinapaketti, pienen kaupan kokoinen valikoima vihreää teetä (heppu on jostain syystä määrännyt mut teenostokieltoon, en tajua) ja levyllinen tummaa suklaata. Kun on kipeenä niin surkuttelu ei ainakaan auta paranemiseen, pitää ajatella happy thoughts :) kuten tämmösiä kaikkia:

13. marraskuuta 2009

Ei me tarvita mitään muuta kuin voimaa uskaltaa

[klikkaa isommaksi niin näet lukea]

Hyvä Musigangs-juttu oli Turun Sanomissa eilen. Enskari siis tänään! Jippijai! Tekoripset silmiin, nuttura niskaan, helminauhat kaulaan, fiilisnupit kaakkoon ja lavalle!

Ja illalla sit muuten juhlitaan. :)

6. marraskuuta 2009

Ei mulla muuta

4. marraskuuta 2009

Musigangs!

Jäätelöbaari sulkee sisäänsä synkän salaisuuden. Mitä tapahtuu, kun ulkopuolinen ihminen sotkeutuu tietämättään kuvioihin? Mitä tapahtuu tytölle, joka tahtomattaan joutuu murtamaan kulissit? Unelmien hinta on kova...


Kaupunginteatteri mainostaa täysin harhaanjohtavasti sadepisaroitaan "syksyn suurmusikaalina" - ensi viikolla nimittäin Köysiteatterissa räjähtää: Musigangs-musikaali tulee ensi-iltaan perjantaina 13.11.! Jos teatteri tai musikaalit sinänsä eivät kiinnostakaan, tule nyt ihmeessä katsomaan ihan vaikka siksi, että saat jännittää, kaatuuko allekirjoittanut lavalla. :D

Musikaali on kolmen Taideakatemiasta valmistuvan teatteri-ilmaisun ohjaajan yhteinen lopputyö (ohjaus: Jonna Savolainen, musiikki: Laura Hurme, koreografia: Camilla Gustafsson). Ikäraja on K15 - jäätelönsyönti ei tässä tapauksessa ole ihan niin harmitonta kuin miltä kuulostaa...

Esityspäivät: pe 13.11., su 15.11., ma 16.11., ti 17.11., ke 18.11., ke 2.12., pe 4.12., ke 9.12., pe 11.12. ja la 12.12. Näytökset aina klo 19 Taideakatemian Köysiteatterissa, Linnankatu 54. Liput 10/5 €, varaukset osoitteesta lippuvaraukset@turkuamk.fi.


...nääthän sen
miten yksi katsees mussa muutoksen aikaan sai...


...sä saat mut hämmentymään
sä saat mut näkemään

että tää niin kutsuttu elämäni harhaa on ollut...



...ei tarvii salata, ei valehdella
vaan olla se ihminen, jota nyt piilossa pitelen...



...on oltava röyhkeä luonnostaan
ei sympatiaa tippaakaan...



...ei mikään mulle riitä, saan kaiken enkä kiitä!


...ei maailmaa voi parantaa
jos olet heikko, sinut murskataan...



...jos et pelkää totuutta, jää paikalles istumaan...


...voi olla helpompaa joukossa vaeltaa
ja olla niin kuin muutkin
tai sitten toisaalta, jos alat ajatella

sä voisit olla niin kuin mä!



treenikuvat © Allu Kilpinen

30. lokakuuta 2009

Vähemmän, hitaammin

Haluan, että mun elämä on sellaista, että ehdin aurinkoisella aamukävelyllä pysähtyä pitkäksi hetkeksi ihastelemaan hassun pikku oravan touhuja.


Tänään se onkin sellaista. Sain nimittäin eilen töissä viikon hommat niin hyvin purkkiin, että rohkenin kysäistä josko saisin pitää tänään ex tempore -talvilomapäivän. Ja sain! Vaikka elämäni onkin tällä hetkellä aivan liian tiukkaan aikataulutettua, kuviot alkavat silti jollain tasolla loksahdella kohdilleen, niin hyvin kuin nyt tässä tilanteessa vain voivat. Valitettava totuushan on, että tasan kahden viikon päästä (jee kääk!) ensi-iltaan tuleva Musigangs vie kaiken vapaa-aikani, mutta koska meininki treeneissä on mahtava ja juttu valmistuu kovaa vauhtia, fiilis on jännityksestä ja väsymyksestä huolimatta hyvä. Uudet 6-tuntiset työpäivät tuntuvat niin ikään hyvältä; lyhennetyn työviikon ansiosta olen esimerkiksi tällä viikolla ehtinyt kokata jo kahtena iltapäivänä niin, että herkkunomnom-ruoka on ollut valmiina, kun heppu tulee töistä. Tai kuten eilen pitkästä aikaa vastaan tullut entinen pomoni ja proffani täydensi lauseeni loppuun: "Ca sera moins d'argent mais plus de..." "...de bonheur."

Vähemmän, hitaammin.

Vaikka on mun totta puhuen täytynyt taistella kaikin voimin sitä vastaan, etten ajattelisi tätäkin päivää suorittamisen kannalta. Että täytyy tehdä sitä ja täytyy tehdä tätä, kun nyt on hetki vapaata. Ei kai mun hitto vie täydy tehdä yhtään mitään! Niin no paitsi siivota, että kehtaa huomenna päästää hepun kaverit meille tupareihin. Ja laittaa yks työhomma alulle. Ja käydä iltapäivällä optikolla näontarkastuksessa ja illalla treeneissä. Ja herkutella skoonelaisella ja olla välittämättä että yhdessä keksikiekossa on yli 500 kcal. :)

Edessä viiden tunnin treenit sekä lauantaina että sunnuntaina, mutta onneksi myös löhöilyä. Tämän syksyn suurin läksy onkin omalla kohdallani se, että oppisin olemaan hetkessä läsnä. Silloin kun treenataan, treenataan, ja silloin kun ollaan kotona, ollaan kotona. Otetaan hetket vastaan yksi kerrallaan, mieluiten mahdollisimman usein joko kaakaomuki tai punaviinilasi kädessä.

Leppoisaa viikonloppua! Taustamusiikiksi sopii tänään kaupan kaiuttimissa soinut vanha lemppari.

Morcheeba: The Sea

28. lokakuuta 2009

I can see clearly now

...tai ainaski ens viikolla, kun saan uudet prillit! :)

Eilen siis vihdoin tein sen mikä on ollut aikomuksena jo muutaman vuoden: kävin optikkoliikkeessä sovittamassa uusia silmälaseja. Olen elämäni aikana omistanut tasan yhdet lasit, jotka hankittiin joskus lukioaikoina eli semmoset 10 vuotta sitten (ja siltä ne muuten näyttävätkin :D). Koska mulla on vain pientä ongelmaa kaukonäön kanssa, olen viime vuodet käyttänyt laseja lähinnä luennoilla, leffassa ja teatterissa. Silmiäni ei kuitenkaan ole tutkittu tuon 90-luvun lopun jälkeen, ja olen kyllä ihan kaupungillakin kulkiessa aina välillä kaivannut hiukan tarkempaa näkökykyä (ja turhamaisena naisena siis myös laseja, joita kehtaisi pitää ihmisten ilmoilla...). Niinpä äiti sai helposti houkuteltua mut mukaansa Optikko Hakulalle, josta saa parhaillaan tarjouksena lasit + näöntarkastuksen varsin kohtuulliseen 130 rahan hintaan.

Eilen sitten käytiin tutustumassa tarjousvalikoimaan - valinta sujui helpommin kuin uskalsin toivoakaan! Astuin sisään liikkeeseen, kävelin hyllylle, vedin ekat vastaan osuneet pokat päähäni ja siinäpä se sitten olikin. Mulla oli valmiiksi vahva visio siitä mitä halusin: mahdollisimman yksinkertaiset ja ajattomat mutta silti ajan hermolla olevat mustat muovipokat, hiukan älykköä, hiukan kulttuuritätiä, hiukan aina tyylikästä välinpitämättömyyttä. Ennen kaikkea kaipasin selkeitä linjoja kehystämään pullanpyöreitä kasvojani ja tuomaan katseeseen ja ulkonäköön skarppiutta ja piirteikkyyttä. Uusi ilme tuntui heti omalta - vaikka hepun mielestä noi näyttääkin lähinnä joltain wannabe-emo-laseilta, pöh. Mut perjantaina meen näöntarkastukseen, ensi viikolla voin taas katsella tyytyväisenä kaukaisuuteen! :)

Skumppatörö lienee monille jo tuttu käsite, mut meillepä tulikin äitin kans uusissa lookeissamme akuutti prillitörö:

27. lokakuuta 2009

You could will be the one I'll always love

Ai millainenko oli Muse viime torstaina? Taitavat sanat loppua alkuunsa, jos yritän kuvailla tunnelmia.

Että sain katsoa lempibändini keikkaa rakkaan Monsterin ja sattumoisin muutaman muunkin paikalta yhytetyn ystävän kanssa. Että valot häikäisivät ja korkeissa lavastepylväissä lipui hullun hienoja kuvia, kerrostalon portaita ylös marssivia siluetteja jotka sitten kaatuivat alas kuin dominopalikat, leijuvia ihmishahmoja, hahmotelmaa vähän uudenlaisesta maailmanjärjestyksestä... ja keskimmäisessä pylväässä aina välillä villisti virnuileva rumpali. Että vastoin kaikkia odotuksiani en itkenyt yhen yhtä kyyneltä vaan katsoin koko keikan onnesta typerän leveästi hymyillen. Että saatiin kuulla Unintended, jonka aikana kyllä meinasi se itku päästä (vaikka Hesarin arviossa biisi teilattiinkin laiskasti soitetuksi). Että ympärille ei osunut yhtään känniurpoa vaan sai diggailla keikkaa rauhassa, siis sillä tavalla rauhassa että huutaa hulluna ja hypeksii ja vispaa käsiä ilmassa. Että pää ja sydän ja kaikki meinas räjähtää etenkin kun Hysterian interlude alkoi ja sillonki kun tuli Map of the Problematique ja sillonki ku tuli Plug In Baby (kattokaa nyt tossa kohdilla 1:25, miten Matthew pyörii kuin väkkärä ja samalla vaan soittelee menemään) (harmi ettei ne isot konfettitäytteiset ilmapallot ehtiny ihan meille asti heiteltäväksi). Että ei yhtään haitannut, vaikka kyseessä oli kiertueen avauskeikka ja sen takia kuultiin muutama väärä ääni ja jouduttiin todistamaan pientä odottelua ja säätöä.

Mulla ei valitettavasti ollut Hartwallilla lainkaan kameraa mukana, koska halusin kerrankin keskittyä olennaiseen ja tallentaa muistikuvat vain mieleeni, mutta kiinnostuneet saanevat yllä linkitetyistä videoista jonkinlaisen käsityksen noista vautseista lavarakenteista ja muista. Sen sijaan otin Tsadin-reissulla (joka muuten oli keikan lisäksikin ihan huippu) kuvan eräästä toisesta ihanasta ilmestyksestä, nimittäin Monsterilan pikku Penny-kisulista joka meni pahvilaatikkoon.

22. lokakuuta 2009

Mon coeur s'ouvre à ta voix

Lähes tarkalleen kaksi vuotta sitten kirjoitin vanhan blogin puolella näin:

Se lävistää sydämen niin, ettei melkein pysty hengittämään, tekee mieli huutaa ja juosta ja olla ihan hiljaa paikallaan, kyyneliä ei kannata edes yrittää estää ja samalla on vain hymyiltävä typeränä kun on niin elossa ja onnellinen ja ihmeissään, miten joku on osannut valita niin oikeat sävelet ja sanat, että musta on tullut niiden ja näiden vuosien kanssa tällainen kuin nyt olen.

Jos se tekee kaiken tuon pelkästään kuulokkeissa, mitä tapahtuukaan livenä.

Tänään. Maailman tärkein. Pakahdun. Ja flunssassa. Last chance to lose control.

Nyt en ole flunssassa, mutta muuten pätee tasan kaikki samat sanat. En ehkä kestä tätä onnea. :)

Muse: Hysteria

21. lokakuuta 2009

Työkyöpelin tuutulaulu

Vasta kun pääsin sanomasta siitä kuorolaulun kaipuusta - kuunnelkaas tämä! Slavonic Tractorissa laulaa pari tuttua tyttöä, kuoro kuulostaa kyllä järjettömän hyvältä. Alla oleva biisi on kuvattu viime kesänä Tampereen Sävelessä, josta traktorit pokkasivat parhaan jaossa olleen palkinnon. Enkä muuten yhtään ihmettele.

Harmittaa, etten pääse näiden upeiden naisten keikalle, mutta menkää te muut turkulaiset, laulu soi lauantaina 7.11. klo 18 Akatemiatalolla!

Slavonic Tractor: Jo meistä ero tulevi

16. lokakuuta 2009

Koska sait kaiken mitä halusit, susta tuli luova ja vilkas

Hanstu ilahdutti myöntämällä meikäläiselle alla olevan luovuuspalkinnon - kiitos! :)

Kiertävän tunnustuksen sääntöihin kuuluu, että saajan pitää tehdä seitsemän tunnustusta ja jakaa sen jälkeen vuoroa eteenpäin seitsemälle bloggaajalle. Seitsemästä kääpiöstä, joille Hanstu tunnustuksen luovutti, sain omaksi identiteetikseni Vilkkaan. Mähän olen oikeasti patalaiskuuden ja flegmaattisuuden ruumiillistuma, mutta sinänsä nimi ehkä sopii kaiken tämän tekemisen ja menemisen määrän takia... :)


Yksi. Harkitsen Juha Tapion kokoelmalevyn pyytämistä joululahjaksi. Tämä piilodiggailuhan alkoi salakavalasti viime ystävänpäivänä, kun näin sattumalta herran keikan - mutten ole vieläkään myöntänyt itselleni, että muka oikeasti tykkäisin siitä. Siis herranjestas, jostain turvallisen lällystä Juha Tapiosta, minä absoluuttisen täydellisen musiikkimaun ylpeä omistaja, joka kuuntelen sentään räimivää rokkia ja pörisevää elektroa ja eteeris-asenteikkaita naislaulajattaria ja taiteelliskarismaattisia laulaja-lauluntekijöitä ja huokailevia poikabändejä! Huh, ei käy! Taidan sittenkin pyytää mieluummin vaikka David Grayn uutukaisen ja jatkaa Juha Tapion kuuntelemista vain satunnaisesti radiosta.

Kaksi. Mulla on kirjastosta lainassa tällä hetkellä kaksi kirjaa, jotka olen uusinut jo kolmesti. Että ihminen (ja vieläpä kääntäjä) ei kahta kirjaa (ja vieläpä varsin kiinnostavaa sellaista) saa luettua, mitä toi nyt tekee, yli kolmessa kuukaudessa? Surullista.

Kolme. Teen usein valokuvissa hölmöjä ilmeitä ihan siksi, että jos vain yritän hymyillä tavallisesti, näytän semisti urpolta. Joten jos joka tapauksessa näytän urpolta, näytän siltä mieluummin tahallani ja täysillä.

Neljä. Kaipaan kuoroaikoja ihan hulluna. Sitä, kun jotenkin vaan huomaa hätäpakkotilanteessa Saksassa oppivansa ulkoa Schönbergin mielettömän Friede auf Erdenin ja saa hullut kiksit, kun biisiä lauletaan kaksi kuoroa yhdistettynä ja sekoitettuna niin, että vieressä kaikki laulavat eri stemmoja. Sitä, kun kuulee takaansa bassojen kumisevan matalat, tutut ja turvalliset äänet. Sitä, kun vedetään Koiviston presidenttiparille yksityiskonsertissa Sisiliassa Kesäpäivä Kangasalla ja Manu pyyhkäisee laulun päätteeksi silmäkulmaansa: "Taisi joku roska mennä..." Ja jopa niitä sunnuntaiaamujen jumalanpalveluksia, kun nuokuttiin milloin minkäkin kirkon urkuparvella sommitellen laahaaviin virsiin uusia sanoja (hauskinta oli tietysti vaihtaa kaikkien armo-sanojen tilalle rakkaan kuoronjohtajamme Jarmon nimi). Olisi ihanaa päästä taas laulamaan, mutta eihän mulla yksinkertaisesti ole aikaa enää millekään uudelle harrastukselle. Onneksi on tuo musikaali, siellä saa revitellä!

Viisi. Joskus mietin, että olis kiva pitää muotiblogia. Tai tyyliblogia, no semmosta jotain kuitenkin. Mutta taannoinen hameviikko jo osoitti, ettei ehkä olis mun heiniä: vaikka tämäkin tunnustus tuli luovuudesta, en olisi tarpeeksi luova tyylibloggaajaksi, en pukeutumis- enkä kuvauspaikka- enkä vaatteistakirjoitusmielessä (kun vertaa esimerkiksi palkinnon antajan itsensä hykerryttäviä lopputuloksia loihtivaan mielikuvitukseen!). Kuvaa siinä sitte eteisen peilin edessä hölmöllä irvistyksellä mustaa perunasäkkiä päivä toisensa perään - ei kiinnostaisi itseänikään. :D

Kuusi. Mun tekisi kauheasti mieli ottaa töissä valokuva a) kakkiraidoitetusta vessanpöntöstä ja b) riisillä, lihakastikkeella, vedellä, kahvilla ja keksinmuruilla kuorrutetusta tiskipöydästä, lähettää ne sähköpostilla koko toimistolle ja kirjoittaa viestiin että ei voi olla niin vaikee siivota jälkiään saatana. Mutta sitten muistan, miten paljon heppu joutuu kotona kulkemaan mäkättäen mun perässä ja siivoamaan mun sotkuja, ja tajuan, että mulla ei ole oikeutta valittaa muille jos itse en ole yhtään parempi.

Seitsemän. Haluan lapsen tai kaksi. En vielä, mutta joskus. Itse olen ajatusprosessissani siinä vaiheessa, että haluamisen jo tiedostan, mutta en olisi vielä mitenkään valmis siihen elämän mullistukseen, olen aivan liian itsekäs ja ajattelematon äidiksi (pelkkä sanakin kauhistuttaa) - ja toisaalta taas pelkään, että biologinen kello alkaa muuttua aikapommiksi näin kolmeakymppiä lähestyessä. Heppu taas ei ole vielä edes siinä haluamisvaiheessa. Joten ajatus pysyy syrjässä, toistaiseksi, kunnes ehkä joskus koittaa se joskus.

Semmonen seitsikko tällä kertaa! Määpäs olenkin nyt niin kurjan epäluova, etten jaa palkintoa eteenpäin kenellekään tietyille... joten jos juuri sinä koet olosi tänään erityisen luovaksi, ole hyvä ja pihistä tunnustus omaan blogiisi - kunhan teet sen luovin sanankääntein. ;)

15. lokakuuta 2009

Uh-oh

Pomo sen sanoi, kun tänään kirjoitteli pääkonttorin IT-tyypeille pyytääkseen mulle sähköpostilaatikkoon lisää tilaa. Hoidan nimittäin nyt vuoden loppuun asti täysipäiväisesti yhden maailman suurimpiin kuuluvan ohjelmistovalmistajan jättimäisen käännösproggiksen projektinhallintaa, mikä on tarkoittanut tässä viimeisen reilun kuukauden aikana räjähdysmäistä kasvua sähköpostiliikenteessä - ja kun inboksin koko on edelleen vaatimattomissa tavallisen kääntäjän tarpeisiin sovitetuissa mitoissa, postilaatikko täyttyy nopeammin kuin ehdin sitä tyhjentää.

I would need more (maximum) e-mail space to Duussi, please. She is now doing only XXXXXX Project Admin work, and she is trouble now.

:D

11. lokakuuta 2009

And I feel like I just got home

Kertakaikkinen onnen hetki eilisillalta: kädessä lonkerotuoppi, vieressä heppu, ympärillä tiivis lauma lähinnä mustiin pukeutuneita ihmisiä (ei siksi että musta olis muotia vaan siksi että musta on rock), lavalla valot ensin himmenevät ja alkavat sitten seilata sinisinä, kädet nousevat ilmaan ja hymy kasvoille viimeistään kun kaiuttimista kajahtaa tuttu alkunauha. Tum-tummm, haaskalinnut saalistaa!


Pardon my French, mutta olipa ihan perkeleen hyvä keikka taas eilen. Hykerryttävän uhkaavan matalat uuden levyn poikakuorostemmat! Vuosi vuodelta yhä typerämmiksi muuttuvat välispiikit! (Paitsi Erään kauniin päivän herkänpuoleinen spiikkaus, jonka jälkeen teki mieli hypätä lavalle antamaan Kallelle pusu!) Hassutukkainen Ari, jonka kitarasoolot kuulostivat kuin taivaan rokkienkeleiden tiluttelemilta! Erkan huikea tasapainoilu kapealla kaiteella oluttuoppien seassa! Yönseutu ja nahkavyöt!


Jaksan uskoa, että Kalle ja kumppanit tykkäävät Turusta ja turkulaisista ihan oikeasti niin paljon kuin aina väittävät (eilen alkoivat jo sumplia muka jotain tonttikauppoja täältä suunnalta) - ja kyllähän yleisöstä heruu lempeä vähintään samalla mitalla sinne lavan suuntaan. Tuo aluksi kuvaamani hetki ja tunnelma juuri ennen keikan alkua on oikeesti aivan mahtavuutta, semmonen totaalinen elämän onnen tiivistymä. Ja mikä parasta, sama hurmio jatkuu siitä aina vielä puolisentoista tuntia eteenkinpäin! Viikate-keikkoja on mahtunut jo aika liuta tähän lähes kuuteen hepun kanssa vietettyyn vuoteen - tuohon fiilikseen en ihan helposti kyllästy, antaa tulla lisää vaan! :)

9. lokakuuta 2009

Just to get close to, just close enough to tell you that...

Tuossa äsken aamun Nyt-liitettä jugurtti suussa selatessa sain sellaisen tuplariemastuksen, että taitaa olla pakko poiketa levykaupassa heti tänään. Riemastus yksi: ihana Weeping Willows -mies Magnus Carlson on taas julkaissut soolomatskua! (Joo nolo, musakentän kuulumisista kärryillä pysyminen tarkoittaa meikälle nykyään lähinnä näitä satunnaisia perjantaiaamujen valaistumisia ja ihmisten Facebook-statuksissa tai blogimerkinnöissä hehkuttamista bändeistä/biiseistä inspiroitumista.) The Moon Ray -jazzkvintetin kanssa tehty levy on mitä ilmeisimmin, no, jotain jazzaavaa, mutta ainakin takuulla korvia hellivää. Otto Talviolta viisi tähteä = ei levy ainakaan täysi pettymys voi olla.

Ja riemastus kaksi, se varsinainen riemastus: tuolla levyllä on versio yhdestä maailman kauneimmista rakkauslauluista. Pakahd! :)

Paul Weller: You Do Something to Me

7. lokakuuta 2009

Jag går dit benen bär mig, det ska inte vara svårare än så

Tähän väliin pieni tunnelmapala: musiikkia, joka on kulkenut mukana yli kymmenen vuotta, soinut niin lukioaikoina kuin näköjään aika tarkalleen kaksi vuotta sitten gradutuskailuelämänvaiheessakin. Aika kuluu, parhaat biisit ei. :)

Lisa Ekdahl: Bortom det blå


Elämälle kiitos, tänään on vapaailta. Ohjelmassa Ikea-reissu, Top Chef (aka Top Padma <3) ja ehkä kaakaon juontia. Hyvä.

2. lokakuuta 2009

Suren kerran, ehkä toisen, kasvan ikävästä, kun pakkasukko ei pidä musta, ei vierellesi päästä


Tämmöistä täällä tänä aamuna. Hrr.

Muutenkin on tunnelmat tällä hetkellä vähän pakkasen puolella; mun oli tarkoitus vihdoin nyt viikonloppuna vastata Hanstun heittämään iloiseen syyslistaushaasteeseen, mutta just nyt tämä edessä oleva syksy lähinnä vain ahdistaa. Joten blogin puolella luvassa lähipäivinä todennäköisesti joko lisää hiljaisuutta tai ei ainakaan kaikkein aurinkoisimpia syysajatuksia. Kaiken kukkuraksi aloin eilen töissä keksilakkoon (en ottanut tänään ees perjantaipullaa!), vähemmästäkin hermot kiristyy.

Nyt lisää kamomillateetä.

30. syyskuuta 2009

Music, please!

Kas näin sitä palaillaan pätkittäin blogien maailmaan muuttoruljanssin jälkeen! Vanhalle kodille on jätetty haikeat toluntuoksuiset hyvästit ja uuteen pesäkoloon muutettu iloisin, avoimin ja ihanaa kotielämää odottavin mielin. Uudessa sympaattisessa pihapiirissä juoksee niin oravoita kuin lapsiakin, mikäs sen parempaa! :)

Blogihiljaisuus on hyvä katkaista milläpä muullakaan kuin musa-aiheisilla ilmoituksilla, mainioita sellaisia onkin tänään tarjolla ihan kaksin kappalein:


Ensinnäkin sain tossa aiemmin päivällä tekstiviestillä käskyn varata kalenterista yhden perjantai-illan lähes vuoden päästä - 20.8.2010 U2 soittelee Olympiastadionilla ja meikät Monsterin kanssa fiilistelee kentällä! Lipunmyynti alkaa vasta maanantaina, mutta onneksi on keksitty fan pre-salet. ;) Monsterihan näki tuon lempibändinsä kiertueen jo menneenä kesänä Pariisissa, itsellä edellisestä U2-keikasta on aikaa se 12 vuotta, kun herrat viimeksi Helsingissä käväisivät. Siistiä, siistiä!

Toisennakin hilpennyin aika tavalla, kun tsekkasin tänään julkaistut ensi vuoden Euroviisujen kotimaankarsintojen artistit. Ei saakeli, Eläkeläiset! :D

19. syyskuuta 2009

Mahdoton yhtälö

Päivätyö + toiminimiduunit + muutto + parisuhe + musikaalitreenit + tanssitunnit + showtreenit + keikat = nyt ei ehi muuta.. eikä kyllä oikeen totakaan kaikkea. Palailen tossa joskus viikon päästä, kunhan kotiosoite on muuttunut ja enimmät pahvilaatikolliset purettu!

Tänään muuttopakkauksen taustalla on soinut uusi Muse - enää reilu kuukausi keikkaan! Love.

Muse: Resistance (Spotify)

12. syyskuuta 2009

Syy blogihiljaisuuteen

Hei mihin sulla on kiire
etsä kerkee jutella

itsesi kanssa vähän aikaa

olis niin paljon asiaa


Siinä sängyn laidalla

istut kädet kasvoilla

ei aika seisahda

pysyt aina valveilla

etkä koskaan nukahda


Ja mihin viekään tiesi

jos sulla aina on kiire

aina liian vähän aikaa

aina liian kiire


(kuuntele Spotifysta)

Joo mutta nyt mä lähen Korsoon. Sau!

7. syyskuuta 2009

Kun katsot molemmilla silmillä on vain tanssi ei mitään muuta, mutta päästäksesi sinne sinun on kuljettava loputtomat kilometrit

No huh, kyllä sitä viikonlopulta saatua energiaa tänään on tarvittukin, on ollu monella osa-alueella aika kurja päivä. Iltaa kohti fiilikset on silti olleet paranemaan päin, vielä jaksaa pari tuntia tehdä tehokkaasti töitä.. mut ensteks hiukan kuulumisia ja kaunista musakkia tänne blogin puolelle!

Synttärijuhlinnan lisäksi viikonlopun tärkein energiapaukku oli lauantain kolmetuntinen audition-rykäisy ensi kevään SM-kisajoukkueisiin. Rankka mutta hauska päivä - ja palkintona paikka kaikkiin kolmeen joukkueeseen joihin hainkin! :) Pääsin mukaan nykypienryhmään, showpienryhmään ja showmuodostelmaan, luvassa kolme tosi erilaista biisiä kahdelta eri koreografilta. En nyt oikein edes pysty selittämään miten innoissani olen! Jejejee, Oulu kutsuu ens kesäkuussa!

Maanantai-illan tuutulauluna hurjan kauniin italiattaren hurjan kaunis kappale (johon oli pari kautta sitten SYTYCD:ssä se hurjan kaunis tanssikin). Buona notte!

Elisa: Dancing

6. syyskuuta 2009

Voisin viettää juhlapäivää jälleen huomenna!

Onpa ollu ihana synttäripäivä! Nyt oon sitte niinku tjugoåtta gammal stora hängande rumpa, kuten heppu uutta ikävuottani kommentoi. :D


Aamulla heräsin hepun hellään tönimiseen ja siihen, että nenän eteen työnnettiin päivän ensimmäisenä lahjana kirjekuoressa tällainen ihanuus! Tulee niin tarpeeseen.


Sunnuntaiaamiaisen (joka nautittiin olkkarin lattialla, koska huonekalut on tosiaan kaikki jo myyty muuton tieltä pois) jälkeen polkaisin tanssikoululle, hyvin jaksoi treenata pari tuntia näillä herkuilla! Siisti shöy muuten tulossa - esimakua luvassa parin viikon päästä Myllytyksessä :)


Perhepiirin perinteisen synttäri-illallisen paikaksi valikoitui tällä kertaa ihana Bossa. Alkuun juotiin cavaa ja syötiin maailman parhaita maniokkilastuja (nää olis meikäläiselle sellasta aution saaren ruokaa), pääruoaksi valitsin mm. mangokastikkeella ja fenkolilla piristetyn turska-annoksen - ja mun jälkkäricaipirinhalasi oli koristettu säihkyvällä tähtisadetikulla! Juhlan tuntua!


Mielettömän ihanat lahjatkin sain! Isiltä Taf Taf -projektissa syntynyt kierrätyspussukka (jonka sisältä löytyi hiukan kahisevaa), isin naisystävältä Emma Salokosken & Ilmiliekki Quartetin uusi ruotsinkielinen levy ja äitiltä Kanteletar.


Synttäri-illan päätteeksi leipaisin vielä pellillisen myslisämpylöitä, mums. Aika hyvät hei tulikin näin 28-vuotiaan taidolla!

Huomenna ei valitettavasti enää vietetä juhlapäivää, luvassa töitä ja treenejä ja vähän vielä lisää töitä. Mutta kyllä mää tämän viikonlopun ilonpidosta sen verran energiaa taas sain, että eiköhän sitä yksi pitkäkin maanantai selätetä! ;)

3. syyskuuta 2009

Nothing compares 2 U

Kuten tuossa taannoin jo tulin hihkaisseeksi, heppu meni ja osti meille kodin. Muutetaan kuun lopulla! Aika pöhkön ihanaa. Vai mitä sanotte:

Ensimmäinen yhteinen koti vs. toinen yhteinen koti
En edes yritä peitellä sitä, että musta on hiukan haikeaa muuttaa pois meidän ensimmäisestä yhteisestä kotipesästä. Itse olisin voinut jäädä nykyiseen kotiin pidemmäksikin aikaa, mutta hepulla oli hoppu päästä vuokralta omaan - toki ymmärrän hepun näkökannan, mitä sitä kantamaan rahaa kaivoon jos ei kerran ole pakko. Kuten kaikki tietää, kompromissit kuuluu parisuhteeseen, joten meidän ensimmäinen Oma Koti on nyt sitten oikeastaan vain hepun oma, mulla ei ole pelissä pennin pyörylää. Sit joskus, kun meikäläinenkin on pankin mielestä lainakelpoinen, voidaan ehkä katsoa tilannetta uudestaan.


Läntinen keskusta vs. itäinen keskusta
Olen asunut koko ikäni kahden kilsan säteellä kauppatorilta, eikä uusikaan koti ole sen kauempana. Postinumeron muutos on toki akuutti kriisi: vasta ehdin taas tottua taatusti lepposaan Turku kymppiin, ja nyt pitääkin opetella ihan uusi numerosarja! Molempien äidithän on tietysti aivan onnesta ymmyrkäisenä, kun lapsoset muuttaa ihan parin korttelin päähän - ja olen kieltämättä itsekin iloinen, että päästään lähemmäs mutsien ruokapatoja ja hellää hoivaa. :) Äitin kanssa jo sovittiin että tehdään sitte iltateetreffejä Hugoon ja iltakävelytreffejä urkkapuistoon. (Elättelen utopistista toivetta, että mulla olis tänä syksynä aikaa käydä iltakävelyllä ja juoda iltateetä jossain muualla kuin kotona.)


5. kerros vs. 1. kerros
Jokapäiväisen hyötyliikunnan määrä tulee rupsahtamaan samaa tahtia kuin takamus, kun en enää pääse kotona kiipeilemään portaita (enkä sit lokakuun jälkeen töissäkään). Uudessa talossa on muutenkin vain kolme kerrosta, ehkäpä alankin naapureiden iloksi rampata kuntoilumielessä rappukäytävää ylösalas?


Sale vs. K-market
Uudessa lähikaupassa aletaan kartuttaa S-edun sijaan plussapisteitä ja siirrytään siis Rainbow'n ihmeellisestä maailmasta tuttuun ja turvalliseen Pirkkaan. No käyhän se niinkin. Alakerran Salen henkilökuntaa tulee kyllä ihan ikävä, kaupan tytöillä tuntuu olevan niin mainio yhteishenki! Keskustan isoissa kaupoissa ei varmasti tule muuton jälkeen käytyä yhtä usein kuin nyt, täytyy siis ostaa kerralla Stockalta ainakin 5 mangomehutölkkiä.


80 m2 vs. 55 m2
Yksi ehdottoman hyvä puoli uudessa kodissa on se, että siivottavaa on 25 neliötä vähemmän. :D Pienempi neliömäärä tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että mulla ei enää tule olemaan omaa työhuonetta - joo, luksustahan se olikin, mutta kun ehdin jo tottua..! Työpöytä tullaan sijoittamaan todennäköisesti makuuhuoneen nurkkaan, ni siitäpä on sitte helppo aamulla ponkasta sängystä ylös, ottaa kaksi askelta pöydän ääreen ja viettää päivä siinä, ja illalla kellahtaa takaisin pötkölleen. Läppäri toki on kätevästi liikuteltavissa, joten jos joskus käy niin että joudun tekemään töitä hepun nukkuma-aikoina, voin siirtyä keittiöön. (Täytyykin pitää huolta, että kaapista löytyy mangomehun lisäksi aina tarpeeksi Ben & Jerry'siä.)


Vieraita vs. kahdestaan
Samalla kun asunnon pohjapiirroksesta häviää työhuone, häviää myös vierashuone. Yövieraiden petinä toiminut futon ei todennäköisesti tule lainkaan mahtumaan uuteen kotoon, joten ens kesän festarivieraat saavat ottaa omat makuupussit mukaan. Puolet kalusteistakin täytyy vaihtaa pienempiin, esimerkiksi ihana iso kuuden hengen ruokapöytä on jo kiikutettu pois - en pääse enää emännöimään illalliskutsuja! Vaikka ei me semmosia olla nytkään pidetty, mut silti! Nyyh! Kahestaan vaan sitte syödään kalapuikkoja.


Vessaputka + kylppäri vs. tavallinen vessakylppäri
Nykyiseen kotiin muuttaessa leuka loksahti auki, kun tajuttiin että vessaosasto koostui kahdesta osasta: kylpyhuoneesta ja pienestä putkasta, jossa ei ole muuta kuin pytty. Yllättävän hyvin sitä on kuitenkin sopeutunut moiseen järjestelyyn, ja nyt tuntuu jopa hiukan hankalalta ajatukselta, että vessa ja muu kylppäri ovatkin uudessa kodissa normaaliin tapaan samassa tilassa. Lisäksi uudessa kylppärissä, vaikka siisti onkin, on vähän ruman vihreät laatat - en millään keksi, minkä väriset pyyhkeet ja kylpymatot ja muut sinne saa sopimaan! Ääk!


1950-luvun keittiö vs. 2000-luvun keittiö
Sinänsä sympaattinen viiskytlukulainen keittiö vaihtuu muutama vuosi sitten rempattuun moderniin, mutta silti yhtä lailla sympaattiseen keittiöön. Astianpesukone! Iso jääkaappi ja pakastin! Ei enää kyyristelyä selkä mutkalla liian matalien työtasojen äärellä! Tästä muutoksesta on pelkkää hyvää sanottavaa.


Ei televisiota makuuhuoneessa vs. televisio makuuhuoneessa
Yksi henkilökohtaisen kriisin paikoista uudessa kodissa tulee olemaan se, että makuuhuoneeseen on mahdutettava televisio. Perkema, makkari kuuluu pyhittää nukkumiselle ja levolle, ei siellä saa telkkaria toljottaa! No kohtapa toljotetaan kuitenki, kun toinen ruutu ja digiboksi asemoidaan sopivasti sinne sängynpäätyyn. Yhdellä setillä ei nimittäin pärjättäisi - heppu ahdistuu, kun digiboksin tallennusprosentti lähestyy kymmentä; itse taas täytän lootan surutta lähemmäs 90 prosenttia ja itken sitte kun masiina pari kertaa vuodessa sekoaa ja kaikki tärkeät tallennukset katoaa.. :D


Iso-Heikkilän liikenneympyrä vs. Paavo Nurmi -stadion
Juuri kun olen tänä kesänä saanut juoksun riemusta kiinni ja löytänyt näppärän reilun puolen tunnin lenkkireitin, joudun luopumaan siitä ja siirtymään (hui kauhistus) ihan oikeelle lenkkipolulle. Puolentoista kilsan pituinen Karikon lenkki kiertää Urheilupuiston ja mutkittelee ylä- ja alamäkeen - ehkä sittenkin ihan tervetullutta vaihtelua nykyiseen tasamaahölkkään!


Keskustan baarit vs. laitakaupungin baarit
Keskusta-asuminen on tämmösille meneville nuorille ihmisille ku meki ollaan (aahhaha) siitä näppärää, että kaikki baarit on kymmenen minuutin kävelymatkan sisällä. Vaan eipä hätää: uudessakin asuinympäristössä on sentään kolme kuppilaa ihan vieressä! Että eiköhän sitä kaliaa saa yhtä lailla Kulmabaarista, Hugosta ja Wanhasta Myllystä. Ja tual päi on tarjolla hei vähän laadukkaampaa kepappiakin! :D

Että semmosia uusia ympyröitä muutaman viikon päästä. Jos yllä olevasta ynnäilisi plussat ja miinukset, niin eiköhän tässä reippaasti plussan puolella sentään olla! :)