16. lokakuuta 2009

Koska sait kaiken mitä halusit, susta tuli luova ja vilkas

Hanstu ilahdutti myöntämällä meikäläiselle alla olevan luovuuspalkinnon - kiitos! :)

Kiertävän tunnustuksen sääntöihin kuuluu, että saajan pitää tehdä seitsemän tunnustusta ja jakaa sen jälkeen vuoroa eteenpäin seitsemälle bloggaajalle. Seitsemästä kääpiöstä, joille Hanstu tunnustuksen luovutti, sain omaksi identiteetikseni Vilkkaan. Mähän olen oikeasti patalaiskuuden ja flegmaattisuuden ruumiillistuma, mutta sinänsä nimi ehkä sopii kaiken tämän tekemisen ja menemisen määrän takia... :)


Yksi. Harkitsen Juha Tapion kokoelmalevyn pyytämistä joululahjaksi. Tämä piilodiggailuhan alkoi salakavalasti viime ystävänpäivänä, kun näin sattumalta herran keikan - mutten ole vieläkään myöntänyt itselleni, että muka oikeasti tykkäisin siitä. Siis herranjestas, jostain turvallisen lällystä Juha Tapiosta, minä absoluuttisen täydellisen musiikkimaun ylpeä omistaja, joka kuuntelen sentään räimivää rokkia ja pörisevää elektroa ja eteeris-asenteikkaita naislaulajattaria ja taiteelliskarismaattisia laulaja-lauluntekijöitä ja huokailevia poikabändejä! Huh, ei käy! Taidan sittenkin pyytää mieluummin vaikka David Grayn uutukaisen ja jatkaa Juha Tapion kuuntelemista vain satunnaisesti radiosta.

Kaksi. Mulla on kirjastosta lainassa tällä hetkellä kaksi kirjaa, jotka olen uusinut jo kolmesti. Että ihminen (ja vieläpä kääntäjä) ei kahta kirjaa (ja vieläpä varsin kiinnostavaa sellaista) saa luettua, mitä toi nyt tekee, yli kolmessa kuukaudessa? Surullista.

Kolme. Teen usein valokuvissa hölmöjä ilmeitä ihan siksi, että jos vain yritän hymyillä tavallisesti, näytän semisti urpolta. Joten jos joka tapauksessa näytän urpolta, näytän siltä mieluummin tahallani ja täysillä.

Neljä. Kaipaan kuoroaikoja ihan hulluna. Sitä, kun jotenkin vaan huomaa hätäpakkotilanteessa Saksassa oppivansa ulkoa Schönbergin mielettömän Friede auf Erdenin ja saa hullut kiksit, kun biisiä lauletaan kaksi kuoroa yhdistettynä ja sekoitettuna niin, että vieressä kaikki laulavat eri stemmoja. Sitä, kun kuulee takaansa bassojen kumisevan matalat, tutut ja turvalliset äänet. Sitä, kun vedetään Koiviston presidenttiparille yksityiskonsertissa Sisiliassa Kesäpäivä Kangasalla ja Manu pyyhkäisee laulun päätteeksi silmäkulmaansa: "Taisi joku roska mennä..." Ja jopa niitä sunnuntaiaamujen jumalanpalveluksia, kun nuokuttiin milloin minkäkin kirkon urkuparvella sommitellen laahaaviin virsiin uusia sanoja (hauskinta oli tietysti vaihtaa kaikkien armo-sanojen tilalle rakkaan kuoronjohtajamme Jarmon nimi). Olisi ihanaa päästä taas laulamaan, mutta eihän mulla yksinkertaisesti ole aikaa enää millekään uudelle harrastukselle. Onneksi on tuo musikaali, siellä saa revitellä!

Viisi. Joskus mietin, että olis kiva pitää muotiblogia. Tai tyyliblogia, no semmosta jotain kuitenkin. Mutta taannoinen hameviikko jo osoitti, ettei ehkä olis mun heiniä: vaikka tämäkin tunnustus tuli luovuudesta, en olisi tarpeeksi luova tyylibloggaajaksi, en pukeutumis- enkä kuvauspaikka- enkä vaatteistakirjoitusmielessä (kun vertaa esimerkiksi palkinnon antajan itsensä hykerryttäviä lopputuloksia loihtivaan mielikuvitukseen!). Kuvaa siinä sitte eteisen peilin edessä hölmöllä irvistyksellä mustaa perunasäkkiä päivä toisensa perään - ei kiinnostaisi itseänikään. :D

Kuusi. Mun tekisi kauheasti mieli ottaa töissä valokuva a) kakkiraidoitetusta vessanpöntöstä ja b) riisillä, lihakastikkeella, vedellä, kahvilla ja keksinmuruilla kuorrutetusta tiskipöydästä, lähettää ne sähköpostilla koko toimistolle ja kirjoittaa viestiin että ei voi olla niin vaikee siivota jälkiään saatana. Mutta sitten muistan, miten paljon heppu joutuu kotona kulkemaan mäkättäen mun perässä ja siivoamaan mun sotkuja, ja tajuan, että mulla ei ole oikeutta valittaa muille jos itse en ole yhtään parempi.

Seitsemän. Haluan lapsen tai kaksi. En vielä, mutta joskus. Itse olen ajatusprosessissani siinä vaiheessa, että haluamisen jo tiedostan, mutta en olisi vielä mitenkään valmis siihen elämän mullistukseen, olen aivan liian itsekäs ja ajattelematon äidiksi (pelkkä sanakin kauhistuttaa) - ja toisaalta taas pelkään, että biologinen kello alkaa muuttua aikapommiksi näin kolmeakymppiä lähestyessä. Heppu taas ei ole vielä edes siinä haluamisvaiheessa. Joten ajatus pysyy syrjässä, toistaiseksi, kunnes ehkä joskus koittaa se joskus.

Semmonen seitsikko tällä kertaa! Määpäs olenkin nyt niin kurjan epäluova, etten jaa palkintoa eteenpäin kenellekään tietyille... joten jos juuri sinä koet olosi tänään erityisen luovaksi, ole hyvä ja pihistä tunnustus omaan blogiisi - kunhan teet sen luovin sanankääntein. ;)

4 sanoo jotain:

Laura kirjoitti...

Hihii. Pidän niin tuosta neljännestä! Et kaipaile yksin ;)

Ilona A. kirjoitti...

Juu ei oo tuo lukemattomuus vain sun ongelma. Itse otin vähän aikaa sit spurtin ja luin kuusi suomalaista kirjaa, jotka on pitkään pitänyt lukea, mutta vähänhän sekin on. Lueskelen lähinnä kirjoja omasta hyllystä ja niistäkin suurin osa on englanniksi, kun puolisko lukee lähinnä sillä kielellä ja on meillä se, joka jatkuvasti kartuttaa kirjastoa.

Oiskohan muuten tuo "urpo ilme" vain katsojan silmässä? :) Mä taas mielestäni näytän tosi urpolta ihan vakavana, joten usein hymyilen kuvissa enemmän kuin muut ja se näyttää vähän tyhmältä.

Kiitos muuten Aboa Vetus -vinkistä, se oli mahtava paikka. Satuttiin juuri sopivasti mukaan opaskierroksellekin :)

Marika kirjoitti...

Mää niin samaistun tuohon seiskaan! Meillä on sama tilanne, ja vastentahtoisuus ulottuu parisuhteen virallistamiseen (pelkkä ajatuskin on ehdoton nounou). Mukava saada vertaistukea, joten kiitosta vaan uusimmalle Citylle blogivinkistä :)

Terveisiä muuten mäeltä - olemme ehkä joskus törmänneet keltaisen rakennuksen käytävillä, vaikka kuvien perusteella ei nyt idealamppu syttynytkään...

Duussi kirjoitti...

Laura - meiän on kyl pakko jossain vaiheessa järkätä 22-get-together! Jossain missä on sauna, että saadaan kunnon kailotukset vanhojen hyvien aikojen tapaan :D

Ilona - sama täällä, heppu lukee Oikeita Kirjoja minkä ehtii, mää vaan noita mun naistenlehtiä... saan kyllä kuulla siitä ihan kiitettävästi. Ja valokuvista, tottahan se usein on, että omasta mielestään sitä vaan näyttää tyhmältä. Kai se ilmeiden tekeminen on jonkinlainen itsesuojelumekanismi - vaikka pitäis vaan yrittää näyttää itseltään, koska parhaassa tapauksessa (joskus sattumalta) ne kuvat on kyllä sit tosi hyviäkin :)

Marika - joo moisista virallistamisista on meillä kans turha puhuakaan ilman että molemmat nauretaan räkäisesti päälle... :D Kiva, että löysit tänne, käyhän toistekin! Ja terkkuja vaan takasin mäjelle :)

Lähetä kommentti

Sano sää kans!