Oi mikä ihana kesäpäivä! Kyllä kelpasi tänään istua kavereiden kanssa Espan nurtsilla syömässä Ben & Jerrysiä, kun aurinko lämmitti. Oli oikeesti niin kuuma että tarkeni pelkässä topissa, nahkatakki sai keikkua kyynärvarrella. Huomenna lisää samaa lämpöä yes please!
Jos olisin ollut fiksu freelancer, olisin järkännyt asiani niin, että en olisi joutunut paahtamaan täällä kissavahtiviikollani niin hulluna töitä kuin nyt joudun. Haluan kuitenkin ehtiä nähdä mahdollisimman paljon ystäviäkin, joten käännösten kanssa menee sit yötä myöten. Kisuillekin kurjaa, kun yks nakottaa vaan tietokoneen ääressä luurit päässä.
Onko Aleksanterinkadun Selectedin myyjille jo annettu joku vuosisadan asiakaspalvelupalkinto? Jos ei ole, niin pitäis antaa. Järjestään jokainen siellä tekee työnsä ihan mahtavasti. Suomessa harvoin saa noin luontevan reipasta ja iloista (vaikka tietysti myyntitavoitteellista) palvelua ilman, että se tuntuisi tyrkytykseltä. Todellinen ihme, että suoriuduin liikkeestä tänään ulos tyhjin käsin.
Must on kauheen huvittavia sellaset blogit, joissa bloggaaja asettelee itsensä aina valokuvaan ihan samalla tavalla. Toki kaikilla varmasti on ne omat parhaat kuvakulmansa ja edustavimmat ilmeensä, mutta aika tylsäksi käy jos aina on samalla lailla vieno hymy hiukan sivusta kuvattuna. Siitä tulee sellanen olo, että etkö sää koskaan vaikka naura? Itsehän arvostan enempi illistelyä.
Nyt aivot kekoon hajahuomioiden jäljiltä, teetä mukiin, huokaus ja takaisin töiden kimppuun. Onneksi enää kolme yötä niin heppu tulee tänne panemaan (no pun intended) mun päivärytmin taas normaaliin järjestykseen. :)
Hei taas Helsingistä! Vaikka tietokone sijaitseekin vieraalla pöydällä, kaava on vanha tuttu: maanantai tarkoittaa tänäänkin edellisen viikon liikuntapöräytysten tarkastelua. Listalla tällä kertaa niin paljon uintia kuin työnteolta ehti - ja vähän tanssia. :)
Pidettiin tiistaina isin kanssa kesän toinen aamu-uimakoulu. Yhden hengityksen rintauinti sujuu jo varsin hyvällä tatsilla! Tosin kaipaisin vähän vinkkejä nopeampaan etenemiseen, että johtuuko hidas vauhtini vain huonosta lihasvoimasta vai esim. väärästä potkutekniikasta. Ainakin isin mukaan uin nätisti suorassa linjassa - pelkäsin, että olen tietämättäni jotenkin kiemuralla, siellä pinnan alla kun näkee mitä ihmeellisimpiä sammakkovänkyröitä...
Harjoiteltiin tiistaina kahden hengityksen rintatekniikkaa, eipä tahtonut ihan vielä sujua mutta pikkuhiljaa. Avainsana: kärsivällisyys. Joka altaanvälissä kun kokeilee muutaman kerran tuota hengityksen pidätystä, niin eiköhän se sieltä ala vähitellen löytyä. Tavoite on hiffata homma siihen mennessä kun isi palaa Japanin-reissultaan, jotta päästäis sitten taas seuraavassa uimakoulussa etenemään.
Torstaina oli tanssikoulun kevätnäytös, jossa en tietenkään vaivaismummona ollut mukana varsinaisissa biiseissä, vaan vain kisaesityksessä. Olipa mielettömän hauskaa päästä vetämään tuo jo rakkaaksi muodostunut nykäri pari kertaa Logomon hienolla lavalla! Viimeisen kerran biisin alkaessa tuli kylmät väreet ihan siitä, että tässä tää nyt oli...! Takana paljon ihanampi tanssikevät kuin näin rampana olisin voinut edes kuvitella.
Saatiin taas tosi hyvää palautetta katsojilta. Vangitseva ja ehyt kokonaisuus, tunnelma nousi iholle... Hyvä niin, se riittää mulle. Kisamenestys ei ole tässä kohtaa tärkeintä (vaikka tietysti sekin olis kelvannut, hehe) vaan se, että meillä oli kivaa rakentaa ja tanssia tuota biisiä yhdessä tyttöjen kanssa. Ja sainpa mielettömän yllätyksen vielä illan päätteeksi, kun ihanat joukkuekaverit ojensivat mulle juhlallisesti kortin ja punkkupullon kiitokseksi ryhmänjohtajuudesta ja pääkoreografiudesta. Menin ihan sanattomaksi, kun emmää... kun yhdessähän me... :)
Ja sitten kävi tossa viikonloppuna niin, että koko meidän tanssikoulun kisajoukkueista päävastuussa oleva ystävä kysyi, haluaisinko tehdä ihan oman nykäripienryhmän ensi kevään SM-kisoihin. Ai haluaisinko! No totta vie! Mieletöntä!
Mutkun en tiedä osaanko. Kun enhän mä tuotakaan tehnyt itse. Siinä on paljon matskua meidän alkuperäiseltä koreografilta (joka siis feidasi alkukeväästä projektista pois), paljon yhdessä keksittyä, ideoita treenejä katsoneilta kavereilta... mä vaan lähinnä pidin palettia kasassa. Muut tahtovat antaa mulle tuosta enemmän krediittiä kuin osaisin itse ottaa. Mutta saakeli, jos vaan joku haluaa mun joukkueeseen tulla niin teen biisin enemmän kuin mielelläni. Yks musaidis mulla onkin jo hihassa - eikä muuten oo Take Thatia!
Soundtrack-videon sijaan laitankin tällä kertaa esiin, no tietysti, tuon meidän nykärin. Kisoista kuvattua videota en ole vielä saanut, tämä versio on viime torstailta Logomosta. Alku on tosi pimeä, mutta helpottaa hetken päästä! Ja jos kiinnostaa, niin mä olen ihan alussa reunimmainen oikealta. :)
Viikko 21/2011
ma 23.5. lepo
ti 24.5. uimakoulu + uinti 50 min
ke 25.5. uinti 30 min
to 26.5. uinti 30 min + näytös lämppäilyineen yhteensä ehkä 60 min
Kissanpäiviltä iltaa! On tässä thatterilla kohtuu makoisat oltavat, kun pääsee fiilistelemään perjantaina alkanutta kiertuetta kuvien ja videoiden äärellä (hyvältä näyttää ja kuulostaa, nyt äkkiä se heinäkuun puoliväli tänne!) ja perjantaina julkaistiin myös uuden sinkun video. Taas kerran pulssia kohotettiin jo päivää ennen paljastetuilla still-kuvilla... myönnetään, että saattaisin mahdollisesti olla jonkinasteinen fani vaikka noista ukoista ei pääsis ääntäkään. :D
Yksi musapoliisikaverini, jonka indieuskottavuusmittari on omien tuttujeni joukossa ehkä sieltä korkeimmasta päästä (tosin meidän yhteiset lempibiisit, ts. ne jotka perinteisesti hoilataan kaulakkain aina kerran kesässä huppelispäissään Ruisrockissa riippumatta siitä, mikä bändi on lavalla, on Negativen The Moment of Our Love ja Apulannan Mato... että se ehkä sittenkin siitä indieuskottavuudesta?) linkkasi äsken Facebookissa seinälleen laavlaavin ja totesi oheen näin:
Aika hauskaa että Take That on tehny biisin joka vois olla melkein suoraan Editorsin viimeisimmältä levyltä. Ja on vielä parempi kuin suurin osa Editorsin viimeisimmän levyn biiseistä.
No nii just! Tuli ihan sellanen typerä faniylpeyden puuska, että siitäs saatte rokkipoliisit kun meiän pojat täräyttää.
Love Love on toistaiseksi vain parantunut joka kuulemiskerralla - ja ilahduttaa mua ja lähellä olevia myös puhelimeni soittoäänenä. Tykkään jostain syystä ihan hulluna tän biisin stemmoista, yksinkertaiset mutta täydellisen toimivat.
Ja se video - no on staili! Paras kohta 3.29, kun toi aloituskuvan tiukka tanssijamimmi ei vaan voi olla hymyilemättä Robbielle. ;)
Take That: Love Love
Sori vaan jos tää TT-hehkutus alkaa kyllästyttää, mutta en tiedä missä muualla mulla olisi suurempi oikeus vaahdota kuin omassa blogissani. :)
Kävin tossa äsken Maailma kylässä -festariteltassa diggailemassa Pertti Kurikan nimipäiviä ja Signmarkia. Siinä rokatessa rupes vallan hiukomaan ni tulin tänne kahvilan sohvalle lohileivälle ja teelle ja tekemään vähän töitä. Seuraavaksi suuntaan ryysimään Stockan Herkkuun, että saadaan laitettua Monsterin kanssa illalla ruokaa. Vaikka pystyisin kyllä helposti elämään pelkillä sen naisen leipomilla suklaakekseillä ja banaanipannukakuilla...
Kaikkee kivaa. Se on sellainen freelancerin lauantai. :)
Ensin: pahoittelut hiljaisuudesta, en ole päässyt muutamaan päivään kirjautumaan Bloggeriin. Ystävän vinkistä vaihdoin selainta, Firefox ei toiminut mutta Safarilla pelittää. Omppu ftw.
Ja sitten: Yeeeee! Itkettää ja naurattaa! Tänään se starttaa! Take That: Progress Live!
Lavarakennelmista on tihkunut julki jo muutamia kuvia samoin kuin settilistoista, kun kiertueen avausstadionin lähellä asuvat fanit ovat tweettailleet, mitä biisejä harjoituksista on kuulunut. Yksi loihe väittämähän, että Jasonin Flowerbed olisi mukana... huhuhhuu jooko pliis!
Ymmärrän kyllä, että jotkut haluavat pitää kaiken keikkaan liittyvän yllätyksenä ja siksi vältellä nettiä ennen omaa keikkailtaa, mutta mähän suorastaan kerjään spoilaantumista. En malta oottaa, että huomenna pääsee lukemaan biiseistä ja vaatteista ja tanssijoista ja ja ja!
Jotenkin ihan mahtavaa, kun tietää että siellä ne herrat on juuri nyt Sunderlandissa valmistautumassa illan vetoon. Eka show viidestään 16 vuoteen. Vaikka miten iso stara ois niin mahtaa ihan aavistuksen verran jännittää. Onneks ainakin Robbie näyttäis olevan suht tikissä kiertuetta varten. ;)
SM-kisojen jälkeinen maanantai = väsynyt ja takkuinen maanantai. Mutta jestas miten inspiroitunut sellainen! Ja siksipä juuri, jestas miten harmittaa etten vieläkään oo oikeasti treenikunnossa. Olen nyt käynyt parin viikon sisään viidesti osteopaatilla, joka on väännellyt ja rusikoinut mua uuteen uskoon. Akillesjänteiden sijaan suurempi ongelma viime aikoina on nimittäin ollut vasen kinkkukankku, jossa on käynnissä joku sellainen hermojumi, joka säteilee ihanasti koko jalan pituudelta nilkkaan asti. Aika lailla noin niinku koko ajan.
Mutta haa - on sentään yksi paikka, jossa kipu ei tunnu. Nimittäin uima-allas! :) Niinpä viime viikon liikuntapäivitykseenkin tulee taas kirjoitettua muutama uintikerta. Olen nyt käynyt ahkerasti harjoittelemassa rintauintia, ja nauttinut joka hetkestä vedessä. Huomenna aamulla on seuraava uimakoulu isin kanssa, vuorossa todennäköisesti kahden hengityksen rintauintitreeniä ja kroolin alkeita. Kivaa!
Niin ja ne kisat - ai mitenkö meni? No omalta osaltani ei hirmu hyvin, mutta Funky pärjäsi hitsin upeesti! Jazzpienryhmä ja toinen showpienryhmistä toivat Turkuun hopeamitalit, Taideakatemialta varastettu miesvahvistus nappasi itselleen soolosuomenmestaruuden, monen joukkueen koreografina ja valmentajana ahkeroinut ystävä tanssi muodostelmassa kaulaansa kultamitalin, ja muitakin finalisteja riitti. On ihanaa saada olla iloinen ystävien ja koko Funky Familyn menestyksestä!
Meidän nykypienryhmä sijoittui 18 joukkueesta sijalle 10, eli ei päästy finaaliin. Tulihan siinä tirautettua pienet aika jäätävät itkut, kun kaikki väsymys ja pettymys purkautui - mutta ystävien halauksessa on hyvä itkeä. :) Vedettiin melko lailla niin hyvin kuin voitiin vetää, joten ei ainakaan tartte harmitella, että oltais mokailtu tai ettei oltais annettu kaikkeamme. Lavan sivussa vuoroaan odottaneet ystävät ryntäsivät heti verhojen takana hyppien vastaan, että kylmät väreet ja hitto te olitte hyviä! Tunnelma kuulemma välittyi oikealla tavalla pysähtyneenä ja räjähdysherkkänä myös katsomoon asti, joten ei tässä ole mitään syytä olla pettynyt. Muut vaan oli parempia kuin me.
Ehkä mielettömintä oli se, miten rauhalliselta ja hyvältä tanssi tuntui. Pystyin nousemaan lavalle rauhallisempana kuin varmaan ikinä (pari aurinkotervehdystä muutamaa minuuttia ennen vetoa toimi!), hengitys ja liike kulki niin hyvin kuin nyt tällä raihnaisuuden asteella voi kulkea, ja oli vaan niin mahtavaa saada vihdoin esittää rakkaiden tyttöjen kanssa biisi, joka oltiin väännetty kevään aikana kokoon ihan keskenämme. Oon superylpeä meistä!
Meidän veto kuvattiin, yritän saada videon tännekin jossain vaiheessa. Latailen myöhemmin myös pari muuta videopätkää kisoista (apua tarvitaan: tietääkö joku, miten saa taiottua näkyviin videon, jossa sanotaan että lukuvirhe?), mutta tässä nyt maistiaisiksi muutama kuva meidän vedosta. Oltiin mustilla silmänalusillamme niin peljoittavan näköisiä, että vähän säikähin aina kun vilkaisin peiliin. :D Kuvissa vaatteet näyttää ehkä vähän tylsiltä, mutta neulepaidat oli tälleen selästä puretut. Oma ideani tietysti ;) ja aika makeesti toimi!
Soundtrackilla soi viikonlopun kisojen ehdottomasti mieleenpainunein biisi. Kun tuo basso tärähti kaiuttimista ekaa kertaa, kylmät väreet tuli heti. Ja tulee vieläkin. Biisi oli nykysarjassa yhellä espoolaisella pienryhmällä - onneksi pääsivät finaaliin, niin saatiin kuulla tämä lauantain aikana kahdesti! Älyttömän hieno sovitus. Acappellassa ja nykytanssissa on parhaimmillaan jotain samaa taikaa. :)
Ai että mä tykkään mun aamuisista uimareissuista. Itse polskuttelun lisäksi nautin suunnattomasti maisemista, joiden kautta suuntaan Samppikseen: reittini kulkee läpi urkkapuiston, jossa on aikaisina kesäaamuina ihanan rauhallinen tunnelma. Ja se toukokuun vihreys, voi se vihreys!
Nappasin tänään muutaman satunnaisen kuvan matkan varrelta. Aamu oli harmaa ja tihkuinen - mutta uiminenhan on siitä hauskaa ulkoilmaurheilua, että altaassa sadekaan ei haittaa yhtään. :)
Pääsin lauantaina vaihtamaan freelancekääntäjän verkkarikotiasun johonkin aivan muuhun ja ne ikuiset mustan ja harmaan sävyt valkoiseen ja raikuvaan punaiseen. Punaiseen! Siis minä, jolla ei ole kaapissa yhen yhtä punaista vaatetta! (Eiku nyt narrasin, taitaa olla yks teepaita joka piti ostaa yhteen tanssinäytökseen mutta jota en oo sen jälkeen käyttänyt.) Ei sillä, välillä on ihan hauska irrotella vieraammassa roolissa - sitä paitsi olen niin onnellinen joka kerrasta, kun joku kelpuuttaa munt catwalkille, että astelisin innoissani vaikka jätesäkissä. Tällä kertaa kuitenkin päälle päätyi niin ihana asu, että melkein teki mieli alkaa siltä seisomalta burleskitähdeksi! ;) Kattokaa vaikka:
Oltiin siis meidän tanssityttöjen kanssa malleina Belle Modesten korsettinäytöksessä Turku Design Week -tapahtumaan liittyvässä muotipäivässä. Koko lauantain tietysti satoi, mikä ei kuitenkaan onneksi haitannut meitä, kiitos katetun catwalkin - ja yleisöäkin jaksoi tulla oikein mukavasti paikalle hytisemään sateenvarjojen alle. Hauska päivä oli! Ja olin aika fiiliksissä siitä, että lavalla astellessa soi taustalla Jace Everettin True Blood -tunnari... ooh mikä biisi.
Lisää näytöskuvia ja kauniita korsetteja (ja tyttöjä!) pääsee ihastelemaan Photogothicin sivuilla, itse ajattelin täällä jakaa vain muutamia backstage-napsuja päivän varrelta. Noita omia lavakuvia katsellessa kyllä ihmetyttää, miksi sillä hetkellä koin että korsetin sijaan olis muka tärkeämpää esitellä omaa kaksoisleukaa. :D Vielä kotona harjottelin peilin edessä (oikeesti!) että niska pitkäksi ja leuka ylös, mutta kas mitä tapahtuukaan kun maisteri astuu stagelle... huokaus. No, yritän muistaa että kaikkien ei tartte olla missejä tässä maailmassa. Tavallisempikin kauneus, sellanen joka näkyy lähes joka päivä omassa peilikuvassa mutta harmillisen harvoin valokuvissa, saa luvan riittää. :)
...ja bonuksena näytöksen bäkkärin (rempassa oleva Onnela) hulppeat wc-tilat. Kyllä mallin elo on sitten glamoröösiä ;)
Tähän pitäis varmaan kirjoitella jotain ylistyssanoja Suomen lätkäjoukkueelle? Katsoin totta kai pelin eilen, murskavoitto oli aivan älytön ja äskeiset kultajuhlat Helsingin kauppatorilla mahtavat joojoo, mutta mulla on ajatukset jo ihan toisissa kisoissa: this is it, tämä maanantai tarkoittaa sitä että Performing Arts SM -kisaviikko on koittanut. Huii! Pidettiin meiän nykytyttöjen kans tänään viimeiset treenit, hyvät fiilikset jäi. Nyt vaan annetaan biisin muhia päässä ja kropassa ja unohdetaan kaikenlainen viime hetken panikointi ja sähläys. Kun tänään käytiin biisiä läpi niin että puolet teki ja puolet katsoi, nauraa räkätin muita katsoessani niin että silmistä tuli vettä... tullaan näyttämään lauantaina lavalla sen verran häiriintyneiltä, että on ihan mahdoton aavistaa miten yleisö tai tuomarit reagoi. Jännityksellä odotan! :D
Mutjoo, palataanpa vielä viime viikon liikuntoihin perinteisen treenipäivityksen muodossa. Nyt onkin nimittäin uutta kerrottavaa! Löysin uimisen riemun ja olen siitä ihan superduperiloinen! Kävin ensin parina aamuna itsekseni Samppalinnan maauimalan altaassa kauhomassa hitaiden kuntouimareiden radalla kilsan verran pintasammakkoa. Kerroin polskuttelustani isille, joka pestautui heti henkilökohtaiseksi uimakouluopettajakseni, ja sovittiin ekat treffit sunnuntaiaamuksi altaan matalaan päähän.
Sielläpä sitten varttia yli kymmenen annettiin poskipusut (meiän perheessä pussaillaan aina nähdessä ja erotessa), hypättiin ilman viileydestä höyryävään altaaseen ja vetäistiin uimalasit silmille. Aloitettiin rauhallisesti hengitysharjoituksilla - toisin sanoen ensimmäinen kymmenminuuttinen meni omalta osaltani veden nielemiseen, pärskyttämiseen, kakomiseen ja onnettomille hengitystaidoilleni hekotteluun. Isi onneksi jaksoi kärsivällisesti opastaa...
Nimittäin sitten. Sitten mä tajusin. Ja kohta jo otin ensimmäiset vedot ihan oikeaa rintauintia. Silleen, että pinnan alla mennään yksi veto, ennen seuraavaa noustaan välissä pintaan hengittämään ja sitten taas sukelletaan. Kun isi näytti aluksi mallia, olin ihan että no jos mä ton joskus opin niin oon ylpee itestäni. Noista sanoista ei mennyt kuin vartti, niin tein saman perässä. Ja hetken päästä uin jo kokonaisia altaanmittoja samalla tavalla.
En muista, koska viimeksi olisin kokenut noin täydellisen onnistumisen tunteen. Ekojen nappiin menneiden sukellusvetojen jälkeen pidettiin isin kanssa altaassa pieni hurraus- ja halailuhetki - olin yhtä vilpittömän innoissani kuin vieressä polskinut vekara, joka huusi isi isi kato mä sukelsin! :) Kotiin päin kävellessä tuli ihan itku silmään, kun mietin miten harvoin tällaisia fiiliksiä tulee. Tanssistakaan tullu enää pitkään aikaan. Se muuttui jossain vaiheessa niin suorittamiseksi.
Ja hei, kaikkein parasta tässä on se, että täähän on vasta alkua! Seuraavaksi uimakouluohjelmassa on krooli, jota en vielä eilen ihan hiffannut, ja tuplasukellusvedot rintauinnissa. Mutta ensin mennään tällä yhden hengityksen taktiikalla, että saan sen luontevaksi. Huippua uida kunnolla ja oikein lasit päässä! Ei tuu niska kipeäksi - ja jostain syystä musta oli ihan erityisen hilpeetä päästä kattelemaan altaan syvässä päässä sukeltelevien menoa. Huomenna taas aamupulahdukselle! Ihana uimakesä edessä! Kiitos isi!
Viime viikon soundtrack-biisi tulee lauantailta, jolloin pääsin vihdoin ekaa kertaa ikinä zumban makuun. Tosin vain yhden tsibaleen ajaksi, kun iloisen Jam-It-tanssipäivän päätteeksi Emppu-ystävä laittoi koko yleisön liikkeelle huutamaan ja hyppimään ja vispaamaan. Jos zumba on aina noin hauskaa ja hengästyttävää, en yhtään ihmettele miksi siihen on niin moni seonnut! Kunhan akillekset paranevat, pitää ehottomasti päästä kokeilemaan ihan kokonainen tunti.
Viikko 19/2011
ma 9.5. nykytreenit 80 min
ti 10.5. keikkatreenit 30 min
ke 11.5. uinti 30 min
to 12.5. uinti 35 min
pe 13.5. kotijumppa 30 min
la 14.5. zumba 4 min :D
su 15.5. uimakoulu ja uinti 40 min + nykytreenit 60 min
DJ Mam's feat. Doukali & Soldat Jahman: Hella Decalé
Yeeeeee! Tänään tasan kaksi kuukautta Take Thatin ekaan keikkaan Kööpenhaminassa! Ja kaksi kuukautta ja yksi päivä siihen toiseen!
Ei mee päivääkään etten ainakin vähän kuuntelis teiktättiä. Eilen tosin oli lähellä jäädä kokonaan väliin - mutta hahaa, illalla juhlissa yksi keikkareissuseuralaisista hyppäsi hetkeksi Spotify-deejiin hommiin ja laittoi soimaan sitä ihteesä. Siis ihan ilman että mä käskin. :D Heppukin tunnisti Markin äänen (tämähän kuulostaa aivan kuin jonkinlainen kääpiö laulaisi), raukka ei pääse missään karkuun tätä faneilua.
Countdownin kunniaksi kehiin ihan uusi biisi, joka julkaistiin tämän viikon keskiviikkona ja jonka herrat vetäisivät heti samana iltana livenä Lontoossa National Movie Awardseissa. Leffamusaa muuten: biisi soi tulevan X-Men-elokuvan soundtrackilla, lopputekstien aikana vissiinkin.
Mää vaan tykkään ihan kauheesti näistä biiseistä jotka jotenkin muistuttaa että kantsii elää ja nauttia ja rakastaa niin kauan kuin täällä ollaan.
We don't have too much time here and time it travels far too fast we're not too far we're too near before they take it from our hands
Tiiättekö kun joskus sen maistaa ihan vain reseptiä vilkaisemalla, miten hyvää ruoasta tulee. Sehän nyt oli jo tiedossa, että intternetsi on kokkivinkkien moderni aarreaitta, mutta jos kaipaa reseptejä ravitsemusasioissa luotettavalta ja pätevältä taholta, suosittelen ottamaan suunnaksi Chicling-blogin - jossa kyllä on paljon muitakin herkkuja kuin vain syötäviä.
Itsehän kuljin Hannan maanantaisen ruokapostauksen lukemisesta tähän päivään asti unelmaiset makkarankuvat silmissä säihkyen. TJEU: resepti ja kauniimpia kuvia täällä! Suoritin padan turkulaistoteutuksen hakemalla Kauppahallista luomuvarhaiskaalta, kunnon lihaisia torimakkaroita ja bratvursteja sekä Alkosta pullon Rieslingiä (pihi tosin sai vain välttävää). Alustaksi hepulle 30-vuotislahjaksi ostamani Sarpaneva-pata, aikaa semmonen tunnin verran ja Cajsastina Åkerström laulamaan stereoihin. Yksi lasillinen viiniä meni pataan ja toinen omaan suuhun.
Tarviiko sanoakaan? Hyvää tuli.
Seurakseen pata ei kaivannut kuin voilla päällystettyä Tintån luomuleipää ja pöydän toiselle puolelle nälkäisen hepun. Oon ehkä vähän kateellinen sille, kun oon ite huomenna koko päivän liesussa joten se saa syödä padan itekseen loppuun!
