Everybody just step to the right jump up turn around and shake it

Takana tällä viikolla kolmet yhteentoista asti venähtäneet iltatreenit, edessä huomenna keikkapäivä ja leffailta (kovasti odottamani tanssintäyteinen Black Swan). Kivvaa!

Kun eilen vedettiin eka läpimeno vaatteilla, vaihdot menivät sen verran kiireisiksi, että tokassa biisissä yksi tanssi ilman paitaa, ainakin kaksi ilman kenkiä ja yksi housut auki. :D Nyt on vaihtojakin treenattu, pitäis kyllä ehtiä... Pahin vihollinenhan nopeissa vaihdoissa on oma paniikki. Kun tietää mitä tekee ja missä järjestyksessä eikä päästä hötkyilyvaihdetta päälle, ehtii ihan hyvin.

Tarpeelliset ostokset tehty ja kamppeet kuosissa huomista varten. Sit vaan lavalle heittämään jalkaa ja pyörimään pirskoja! Valitettavasti kyseessä ei ole julkinen tilaisuus, joten en voi kutsua teitä katsomaan... ehkä ens kerralla sitten! :)

Freelancerin houkutus

Kun dedikset siirtyilevät freelancerista itsestään riippumattomista syistä, päivään tulee yhtäkkiä sopiva rako keittää mukillinen kaakaota ja laittaa pyörimään digiboksilla lymyilevä teiniherkku. En ole lukenut Twilight-kirjoja, nähnyt leffoja tai innostunut kuvien perusteella pätkän vertaa ihaniksi hehkutetuista Robert Pattinsonista tai Taylor Lautnerista. Ja Kristen Stewartilla on kuulemma vain yksi ilme.

EDIT: Puoli tuntia mennyt, ja Kristen näyttää koko ajan siltä kuin aikoisi kohta oksentaa.

Odotukset eivät siis ole mainittavan korkealla, mutta koska hässäkkäinen pää kaipaa just nyt nollausta, annan Houkutukselle mahdollisuuden. Toivotaan, että Cam Gigandetilla on paljon ruutuaikaa. :D

Laskinaistiistai

Aamulla sain isiltä ja äitiltä naistenpäiväonnittelutekstiviestit...

...päivällä söin iiison laskiaispullan, tietysti sellaisen jossa on hilloa sisällä...

...ja iltapäivällä sain töistä palaavalta hepulta pinkin naiskukkaisen, jossa on sydämenmuotoiset lehdet. "Ostin tän kun tää oli - - täydensin: tarjouksessa? - -niin kauniin värinen." Sweet!

Hyvää päivää kaikille naisille ja miehille! Mutta tänään ihan erityisesti naisille! :)

Treeniviikko 9/2011

Maaliskuun ensimmäinen maanantai - sehän alkaa olla virallisesti kevät! Virallisesti tänään on myös se päivä, jona muistellaan viime viikon urheilusaavutuksia.

Lähestyvän kevään kunniaksi huhkin tanssikoulun ja jumppasalin lisäksi pitkästä aikaa myös ulkoilmassa lenkkipolulla. Lauantaille oli jo pumppitunti varattuna, mutta koska edellisinä päivinä vaivanneet vatsakrampit ja huimaus pitivät yhä pintansa, päätin ottaa iisisti ja lähteä urkkapuistoon käpöttelemään ja hengittelemään raitista ilmaa. Ekan kierroksen taapertavan liukastelun jälkeen uskaltauduin välillä varovasti kokeilemaan, mitä akillesjänteet sanoisivat kevyestä hölkästä. Ei sattunut yhtään, ja lisäksi hölkäten pysyin siellä jääkentillä pystyssä paljon vaivattomammin kuin kävellen! Olen ensi viikolla menossa jalkoineni ultraääneen, toivottavasti sen jälkeen heltiää lupa alkaa lenkkeillä taas ihan kunnolla. (Ihan kuin mä muka ikinä juoksisin kovempaa kuin hitaasti hölkäten.)

Keskiviikon spinning-tunti oli ehdottomasti yksi elämäni raskaimmista. Ohjaaja oli aivan käsittämätön kuntopommi, sotki menemään niin hirveetä vauhtia että en meinannu pysyä lainkaan perässä! Tulinkin siellä tunnilla taas miettineeksi tätä jo puheena ollutta rytmiasiaa. Spinningissähän on ideana se, että poljetaan musiikin tahtiin: nopeat ja hitaat biisit vuorottelevat, välillä mennään raskasta ylämäkeä ja välillä juostaan vikkelämmin. Tuo keskiviikon tunti oli yhdistetty 2-3-tason tunti, eli ohjaaja antoi joka biisissä sekä kevyemmän että raskaamman vaihtoehdon, joista sai itse valita. Aloittelevana spinnailijana yritin tsempata mukana niitä raskaampia versioita niin pitkään kuin jaksoin, mutta kun huomasin, että en pysy nopeassa rytmissä mukana seisten, istuin seuraavassa vaihtokohdassa takaisin satulaan polkemaan ja lisäsin vastusta niin, että sain pyöritettyä polkimia taas musiikin tahtiin. Hyvä näin, ja saakeli miten hiki virtasi - mutta huomasin yhtäkkiä olevani koko salissa ainoa joka istui. Ja kaikista niistä seisovista spinnaajista ehkä yksi polki samaan rytmiin ohjaajan (ja siis musiikin) kanssa.

Heppu totesi, että ehkä ne muut tuli sinne kuntoilemaan eikä laskemaan musiikkia. Miksen mä osaa tehdä niin?

Soundtrackilla soi tällä viikolla biisi kaikkien showtanssijoiden raamatusta, elokuvasta nimeltä Flashdance. Kun tämä tärähti soimaan tiistain pacessa, mua alkoi melkein itkettää... Voi kunpa pystyisin vielä joskus tanssimaan TÄYSILLÄ ilman että johonkin paikkaan sattuu.

Viikko 9/2011

• ma 28.2. lepo

• ti 1.3. pace 60 min
  

• ke 2.3. spinning 50 min
  

• to 3.3. lepo (vatsakrampit + huimaus + Helsingissä)
  

• pe 4.3. lepo (vatsakrampit + huimaus + Helsingissä)

• la 5.3. kävely-/hölkkälenkki 60 min
  

• su 6.3. showtreenit 60 min + jooga 75 min

Michael Sembello (Flashdance): Maniac

Ken on heistä kaikkein kaunein

Eilen vaihtui maassa valta, kun Pia Pakarinen sai kutreilleen missitiaran. Nätti tyttö, onnea vaan!

Mutta yks mikä on varma on se, että uus missi ei voi mitenkään päihittää ihanaa Viivi Pumpasta! Ihana Viivi Pumpanen on mun idoli. Eilisen Biisonimafia-jakson jälkeen olin taas ihan pyörryksissä (ja niin oli muuten jostain kumman syystä heppukin), ihan mahtava rempseä hullu nainen. Ihana Viivi Pumpanen. Kattokaa vaikka tästä ja tästä ja tästä:

Your opinion is irrelevant, I was built to be magnificent

Sain Åbolove-blogin Soilalta jokin aika sitten haasteen, jossa tehtävänä on kertoa seitsemän satunnaista faktaa itsestään. Vaikka haasteen mukana ei tällä kertaa tullutkaan mitään ihkuparas bloggaaja -tunnustuspalkintoa, olen yhtä kaikki imarreltu huomionosoituksesta ja pääsystä mainioon haastettujen seuraan. Kiitos, Soila!

Ja sitten niitä asioita.

Joillakuilla aamu ei ala ilman kahvia, mutta itselläni starttipistoolin virkaa toimittaa mehu. Lasillinen mehua on saatava, ennen kuin kykenen toimimaan. Toisin sanoen aloitan aamuni aina tuhdilla annoksella sokeria... olis varmasti terveellistä pyrkiä tuosta tavasta/riippuvuudesta pois, mutta kun en kert kittaa kahvia (tykkäisin kyllä mut en voi kun siitä tulee pieru) enkä esimerkiksi polta tupakkaa, niin ei kai lasillinen mehua aamuisin ole kovin mahdoton rikos terveyttä kohtaan?

Olen ollut muusana PMMP:lle. Ehkä. Tavallaan. Tai siis... :D Oliskohan se ollut joskus kesällä 2003, ennen Kuulkaas enojen julkaisua, kun Mira tuli kerran terdellä kertomaan, että me muuten lainattiin sun ja Pauliinan nimiä yhteen biisiin, toivottavasti ei haittaa. No ei tietenkään! Virallisen sanoituslähteen mukaan kyseessä on koko ajan Niina, mutta mä olen päättänyt että kyllä se tossa tokalla kerralla on Liina. Kert Mirtsu sanos!

Olen saanut kohteliaisuuden(?) Lauri Tähkältä. Tääkin oli joskus ajat sitten, ehkä 2002? Istuin yhtenä iltana ystävän kanssa tuopposilla Cosmicissa, kun huomasin että joku hassunnäköinen jannu hymyilee mulle tiskiltä (sillon vielä nuorena ja nättinä sattui joskus tämmöstäkin!). Jannu lähti etenemään toiseen huoneeseen, mutta kääntyi ovella taas katsomaan ja palasi kyykkimään siihen pöydän ääreen. Mun oli vaan pakko tulla sanomaan että sussa on niin paljon munaa että harvoin näkee. Ahaa... kiitos? Ethän sä oo tekemisissä teatterin kanssa? Kato kun se vois pilata sut. No tota... muuten hyvä mutta just tulin näytöksestä tähän siiderille. :D Jannu oli sen verran vinkeän näköinen että jäi kerrasta mieleen - ja seuraavalla viikolla näin kuvan lehdessä. "Ai tällä on joku pändi."

Jaahas. Ihmettelen vähän itsekin, että miksi tähän haasteeseen vastauksia miettiessä mieleen tuli niin nopeasti tuollaisia juttuja, jotka saattavat kuulostaa tyhmältä namedroppailulta. Kai mä sitten kuvittelen, että teistä on kiinnostavampi lukea tällaisista sattumuksista kuin mun mehunjuontitottumuksista? (Paitsi hepusta ei ole kiinnostavaa, kun se on kuullut tuon Lauri Tähkä -jutun noin tuhat kertaa.) Tässä se taas nähdään, miten hyödyllinen harrastus bloggaaminen on: sitä saattaa rivien välistä oppia uutta itsestään.

Olen nyt ihan aidosti surkeuksissani, kun Lassi jätti Idolsin kesken! Se oli ihan huippu. Toivottavasti siitä sen bändistä sit kans kuullaan vielä, saakeli!

Olen alkanut salaa vähän haaveilla sellaisesta pehmohaalaripuvusta... OnePiece, Jumpin, mitä noita merkkejä nyt on. Mulla on aina kotona kylmä, ja usein hiimailenkin täällä pakollisten neuletakkien ja villasukkien lisäksi vielä viltti viittana liehuen. Tommonen haalarihan olis ihan mahtavan mukava kotifreelancerin työasuksi! Näyttäisin siinä taatusti yhtä söpöltä kuin ihana Marie Ruotsin Euroviisukarsintojen treenilavalla! Jep?

Olen ihan superduperinnoissani, kun Robyn tulee Ruisrockiin! Viime kesän Flow-keikka jäi näkemättä, joten nyt on korkea aika - oon kuitenkin fanittanut Robynia jostain 15-vuotiaasta. Ennen festareita täytyy muuten ottaa projektiksi tutustua myös The Nationaliin; olen lukenut tämänviikkoisista Helsingin-keikoista niin monia ylistyskirjoituksia luotettavista lähteistä ympäri nettiä, että tuntuu suorastaan törpöltä olla kaiken hypen ulkopuolella. Olen selvästi jäänyt paitsi Jostain Todella Suuresta Ja Tärkeästä!

EDIT: Unohdin näköjään laittaa haasteen eteenpäin. En yleensä tykkää haastaa tämmösissä suoraan nimeltä ketään; jos nimeää vain muutaman blogin, kaikki muut tulee suljettua siinä automaattisesti ulkopuolelle. Enkä tykkää semmosesta. :) Joten kekä haluaa kertoa itsestään jotain, saa napata meemin tästä matkaansa (ja vinkata kommenttiboksissa että on näin tehnyt)!

But we hope it will still be okay 'cause we brought champagne and we thought that there must be sleeping bags

Musiikin hengittäminen on järisyttävän antoisaa, mutta välillä myös raastavan raskasta. Kuten nyt. En mitenkään keksi, millä voin korvata rajatonta onnea, iloa ja rakkautta pursuavien The Ark -keikkojen jättämän aukon elämässäni tästä eteenpäin. Täytyy vain toivoa, että bändi tulisi kesän vihoviimeisellä festarirundillaan myös Ruisrockiin - toisaalta, jos eilinen kaksituntinen Tavastialla jäi viimeiseksi yhteiseksi illaksemme, en voi olla siitäkään pahoillani.

Oli nimittäin (näin mahdollisimman vaatimattomasti sanottuna) ihanaa. Tein just kaikkea sitä mitä uhkasinkin: tanssin, lauloin, itkin, nauroin, kiljuin ja tuuletin. Lisäksi otin muutaman valokuvan.

The Ark on rokkibändien sangria, ja Ola Salo sen sangrian kupliva, herkullinen, viettelevä, addiktoiva, päihdyttävä punainen neste, jonka ei soisi koskaan ikinä loppuvan.

Voi kunpa joku olisi ollut kuvaamassa myös yleisöä - aika mieletön fiilis, kun katsoo ympärilleen ja näkee vain hymyileviä kasvoja. Vieraita, mutta yhteisen hyvän yhdistämiä enkelipäitä. :)

The Ark: Angelheads (osa) @ Tavastia 3.3.2011

Oh take it to the stage!

En voi vieläkään uskoa, että tänään on todennäköisesti viimeinen kerta, kun näen The Arkin lavalla. Loppuunmyyty Tavastia odottaa - aion tanssia laulaa itkeä nauraa kiljua tuulettaa. Ihan täysii.

Jos The Ark olisi valtio, olisi itsestäänselvää, mikä olisi sen valtion kansallislaulu. Tätä kaikki laulaisivat itsenäisyyspäivänä ja joka päivä höyhenpuuhkat kaulassa silmät pysäyttämättömästä elämänilosta loistaen.

every morning I would see her getting off the bus
the picture never drops
it's like a multicoloured snapshot stuck in my brain
it kept me sane for a couple of years
as it drenched my fears of becoming like the others
who become unhappy mothers and fathers of unhappy kids
and why is that?
'cause they've forgotten how to play
or maybe they're afraid to feel ashamed
to seem strange, to seem insane
to gain weight, to seem gay

I TELL YOU THIS:

The Ark: It Takes a Fool to Remain Sane

Luonto kiittää jätskin ystävää

Suosittelen suojelemaan Itämerta. Se maistuu hyvältä. Piis. :)

Michelle, ma belle

En jaksanut valvoa sunnuntaina Oscareiden äärellä, mutta myöhemmin piti tietysti tarkistaa akkain kolttu- ja kampaus- ja tekoripsivalinnat. Kaikkien kaunotarten joukosta erottui itselleni kirkkaimmin yksi upea nainen, joka vain kaunistuu vuosi vuodelta: Michelle Williams. Punaisen maton lookissa on aavistus tommosta ihanaa jotain... kuuskytlukua?

kuva: Jason Merritt © 2011 Getty Images / IMDb

Michelle Williams on onnistunut entisistä dawsonscreekkiläisistä tekemään kaikkein monipuolisimman ja vakavastiotettavimman (vakavimminotettavan?) uran tuon maailman parhaan teinisarjan jälkeen. Busy Philipps kiekuu tätä nykyä punaviininhuuruisen Cougar Townin bimboblondina, ja Katie Holmesin ainoaa ilmettä (se vino mutruhymy, tiedättehän) on käsittääkseni saatu ihastella myös teatterilavoilla, mutta Capesiden herrasmiehistä ei ole viime vuosina juuri kuultu. Michelle taas on ehtinyt näytellä vakuuttavasti läjässä vaikuttavia leffoja ja tulla Heath Ledgerin lapsen äidiksi. Eikä muuten taatusti ole elänyt ihan helppoa elämää pienen muksun kanssa surun keskellä.

Kaanis naanen! Eiks vaan ookki!