12. toukokuuta 2011

Oh my god you're beautiful and I will bow before you now

Jos meillä joskus ikinä harvoin syödään vaaleeta leipää, niin syödään sitten sellaista kuin Tintån pitkä. Ensin tyttöjen kans terassilla ihanasti vihertävien puiden alla iltapäivälasillinen kuivaa chileläistä reilun kaupan valkkaria, sitten kainaloon paperiin pakattu puolikiloinen lähiluomuleivän jötkäle. Kiitos nam.


Ja päälle ei mittä markariinii ku VOITA.

11. toukokuuta 2011

Turku Design Festival


Mulla ei ole järjestää mitään hianoa arvontaa Jennin, Sallan tai Nelliinan tapaan, mutta haluan yhtä kaikki jakaa mainion menovinkin loppuviikolle: jo täyttä häkää käynnissä oleva Turku Design Festival jatkuu sunnuntaihin asti. Disainii Turuus! Kelpaa! :)


Mielenkiintoisia tapahtumia on tarjolla ympäri keskustaa joka päivä, mutta koska tää on mun blogi, nostan tietysti esiin vain oman 10-senttisillä koroilla vaappuvan ojalehmäni: lauantaina 14.5. Yliopistonkadun kävelykatuosuudella järjestetään yksi festariviikon päätapahtumista, Muoti ja Design Promenadi. Päivän mittaan jonnekin siihen Poron eteen pystytettävällä catwalkilla nähdään yhteensä 13 muotinäytöstä, joista yhdessä lavalla astelee myös allekirjoittanut. Tulkaapa siis ihastelemaan kello 14.15 alkaen Belle Modesten korsettinäytöstä!


Käväisin tänään sovittamassa korsettiasuani - hei wawaweewa mikkä kurvit! Se laitos kyllä taikoo ihmeellisellä tavalla vyötärön esiin. Mun päällä nähdään lauantaina aika ihana valko-puna-musta luomus, joka on (jos käsitin oikein) alun perin tehty ihan oikeelle burleskitähdelle, Sally Vanillalle! Kuin coolia.


Tervetuloa siis ihastelemaan lauantaina kauniita korsetteja! Ja tietysti muutenkin katsomaan, että mitä se design nyt sitten onkaan.

9. toukokuuta 2011

Treeniviikko 18/2011

Nyt on kyl semmonen juttu et ei voi taas olla maanantai. Mutku on vaan. Älytöntä vauhtia menee nää kevätviikot! Sen sijaan hitaampi tahti on edelleen päällä viikon voimistelupäivityksessä, koska akillekset lepäilevät yhä vaan...

...paitsi että nyt voin jo täällä blogissakin tunnustaa, että eivät oikeastaan ihan kokonaan lepäile. Eivät ole lepäilleet enää kahteen viikkoon. Tässä kävi nimittäin sittenkin niin, että menen meidän nykäripienryhmän mukana lavalle ens viikon SM-kisoissa. Yritettiin viimeiseen asti raapia jostain mukaan vielä yksi tanssija, jotta saataisiin joukkue kuusihenkiseksi. Ketään sopivaa ei kuitenkaan löytynyt, joten mun oli pakko hypätä itse mukaan.

En uskaltanut kertoa totuutta edes hepulle, äitille ja isille ennen kuin eilen äitienpäiväpöydässä parin skumppa- ja viinilasillisen jälkeen... pelkäsin sättimistä, kert tiedän hyvin itsekin, että olisi parasta antaa kinttujen olla edelleen rauhassa. Sain kuitenkin läksytyksen sijaan kannustusta (no en oikeesti muuta odottanutkaan) - etenkin kun näytin viimeisimmästä treenivideosta, miten rauhallinen meidän koreografia on.

Enpä nimittäin ole ikinä ollut mukana kisabiisissä, joka olisi kunnon kannalta näin iisi! Yleensä sen kolmen minuutin jälkeen lavalta ryömii ulos happea haukkoen valmiina kaatumaan selälleen heti kulisseihin päästyä. Nyt koko eka minuutti on käytännössä vain kävelyä, eikä niissä kahdessa seuraavassakaan ole niin montaa hyppyä tai muuta venkousta että akillekset pimahtaisivat. Se ei kuitenkaan tarkoita, että biisi olis mikään läpihuutojuttu; fyysisen rääkin puute on nimittäin korvattava tarkasti yhdenaikaisella liikkeellä, korvien välistä tulevalla intensiteetillä, ilmeikkyydellä, rauhoittumisella ja keskittymisellä. Yllättävän vaikeeta kuulkaa sekin.

Soundtrackilla soi rrranskalaista musaa ystävien duon taustalta; olin katsomassa tyttöjen treenejä tiistaina ennen meidän omia. Tulee kyllä niin mahottoman jännä kisaviikonloppu, kun jänskätän kaikkien muiden meidän tanssijoiden pärjäämisen puolesta vähintään yhtä paljon kuin oman joukkueen! :)

Viikko 18/2011
  • ma 2.5. lepo
  • ti 3.5. nykytreenit 60 min
  • ke 4.5. nykytreenit 60 min
  • to 5.5. nykytreenit 90 min
  • pe 6.5. kotijumppa 60 min
  • la 7.5. nykytreenit 60 min
  • su 8.5. lepo (äitienpäiväsukulointipyöräilyä ympäri kaupunkia)

Camille: Home Is Where It Hurts

8. toukokuuta 2011

Tämä on viimeinen laulu jonka laulan sinulle, se loppuu kohta kuuntele tarkasti

Olin perjantaina katsomassa Scandinavian Music Groupia Klubilla. Ihanuutta. Ja yllättävää: vastoin kaikkia odotuksia (eli verrattuna siihen, miten paljon SMG:n keikat yleensä herkistävät ja miten paljon uuden levyn Ruotsiin ja takaisin on itkettänyt kotikuuntelussa) kyyneleet pysyivät silmissä eivätkä päässeet poskille asti.

Heikon valaistuksen ja kuvaajan taidottomuuden takia kameraan ei tallentunut juurikaan kuvia...


...mutta nappasin videolle sen hetken, joka on paras jokaisella SMG:n keikalla. Sen kun yleisön tyttökuoro huutaa sydämensä kyllyydestä. :)

Sinä lähdit Pariisiin
sanoit olevasi onnellinen
tyttö on kaunis ja ystävällinen...


7. toukokuuta 2011

Kuva-arvoitus

Kysymys: Nainen istuu kuudelta illalla varjoisella parvekkeella pelkässä topissa ja shortseissa eikä sille tule kylmä. Mikä se on?


Vastaus: Kesä!

Paitsi nyt meen sisälle kun tuli kylmä ja kohta lähen Logomoon kattomaan nykytanssia. Mahtavaa päästä inspiroitumaan yhden tämän maan koreografihuipun teoksen, kuulemma varsin vaikuttavan sellaisen, äärelle sopivasti kaksi viikkoa ennen SM-kisoja! Varoitin jo tyttöjä, että tuun maanantaina treeneihin varmaan silleen hei mulla ois muutama uus liike, voitais vielä vaihtaa pari kohtaa uusiks... :D

6. toukokuuta 2011

She's happy as can be you know she said so

Lähtölaskenta alkakoon: Take Thatin kesäkiertue Progress Live starttaa Englannin Sunderlandista tasan kolmen viikon päästä! Huhuhuuuu! Voi hiisi miten ootan jo ekoja tietoja settilistoista, lavarakenteista, biisien jakautumisesta komboihin TT4/TT5/Robbie... Jjjänskää!

Katsottiin eilen hepun kanssa tuore Foo Fighters -dokkari (vieläköhän sinne juhannussunnuntain keikalle sais lippuja?) jonka lopussa Dave Grohl itki Wembleyn lavalla. Että kun se on niin jättimäisen valtava areena, miten tästä bändistä tuli näin iso? No Take That vetää Wembleyllä kesä-heinäkuun vaihteessa kahdeksan loppuunmyytyä keikkaa yhteen putkeen. Että on niillä sentään pari muutakin fania meikäläisen lisäksi.

Kiertuestarttia odotellessa vähän Beatles-fiilistelyä menneiltä vuosilta. Jostain syystä ekan videon 20-vuotias Robbie saa mut tuolla virnistelyllään - edelleen - ihan sekaisin! :D Kyllähän sen näistä 90-luvun livevedoista jo näkee, että Robbiesta oli vaan pakko tulla soolotähti. Tolla kaikella karismalla, soundilla ja lavaeläimen röyhkeydellä. Mutta juuri siksi, bändin koko historian valossa, onkin nyt ihan maailman parasta, että koko vanha viisikko on taas koossa! Ja niin paljon aidommalla ja kestävämmällä ryhmädynamiikalla kuin tuolloin ekalla kierroksella. 8 letters, 3 words, 1 meaning.

Take That: Beatles Medley 1994


Take That: Beatles Medley 2006

5. toukokuuta 2011

Tyhmästä päästä kärsii koko kukkaro

Katastrofin ainekset:
  • pullo ihanaa pinkkiä kynsilakkaa
  • vappuaaton juhlamieli
  • laiska maisteri, joka ei jaksa laskeutua sohvalta lattialle pöydän ääreen vaan laittaa kynsilakkapullon polvien väliin no kyl se täs ihan hyvin pysyy
Lopputulos:
  • lattialle ja farkuille loiskahtanut ihana pinkki kynsilakka
  • hetken päästä puhdas lattia
  • vielä pesun jälkeenkin sisäsaumoista tahraiset farkut
Ja ne oli mun siisteimmät (siis siisteimmät as in järkevimmät) mustat pillifarkut.


Että eihän se sitten auttanut muu kuin käydä hakemassa Carlingsilta ne jo kertaalleen sovitellut Nudiet. Viimeksi tosin kokeilin vyötäröstä yhtä suurempaa kokoa kuin nyt nappasin mukaan... ja silti vähän mietin, että olisko sittenkin pitänyt sovittaa vielä yhtä kokoa pienempiä. Farkkujenhan pitäis olla alkuun aivan ältsin tiukat, kun ne sitten kuitenkin löystyvät käytössä. Noo, eiköhän se tuumakoko 28 olis ollut meikäläiselle vähän liioittelua ;)


Mut jee! Nyt on taas vaatekaapin perusta kunnossa. Ja tästä lähtien lakkaan kynnet aina pöydän ääressä.


2. toukokuuta 2011

Treeniviikko 17/2011

Keltainen toukokuu, kiva kun sä tulit! :) Kuun ensimmäisen maanantain kunniaksi vuorossa taas vähän liikuntapäivitystä. Akillesjalat leppäilee edelleen, joten eipä tässä juurikaan ole kertomista eikä mitään uusia ihmeitä listalla luvassa... SM-kisojen lähestymisen kuitenkin ehkä huomaa, kun treenimäärät nykärin osalta alkavat kasvaa. Lauantaina saatiin myös kaveriyleisöltä ekat reaktiot ja kannustavat kommentit; tästä on hyvä pinnistää viimeiset kolme viikkoa kisoihin! Erityisesti mieltä lämmitti se, kun moni sanoi että biisin alku imaisee mukaansa - ai no kiva, ku mää pääasiassa koreografioin sen. :)

Soundtrackilla australialaista jytää jonkin päivän kotijumpasta. Sit kun koivet on juoksukunnossa niin kirmaan kyllä heti The Presetsin tahtiin lenkille!

Viikko 17/2011
  • ma 25.4. kävelylenkki + kotijumppa 60 min
  • ti 26.4. nykytreenit 180 min
  • ke 27.4. lepo
  • to 28.4. kävelylenkki + kotijumppa 60 min, nykytreenit 75 min
  • pe 29.4. lepo
  • la 30.4. nykytreenit, kaikkien kisajoukkueiden yhteiset
    läpimenot 180 min josta omia treenejä ehkä 60 min
  • su 1.5. nykytreenit 150 min

The Presets: This Boy's in Love

1. toukokuuta 2011

Cry, laugh, feel love, peace, panic, these are your four minutes

Hiukan on vaappuvainen olo näin vaappupäivän iltana. Toki ihan odotettavissa ollut seuraus, kun aattoillan tunnelmat olivat esimerkiksi näin iloiset:


Kun jättää nukkumisen vähemmälle niin viikonloppuun saa mahtumaan vaikka miten paljon kaikkee kivaa! Esimerkiksi nykytanssia (treenit sekä vappuaattoaamuna että vappupäivän iltana, sanoisin että reipasta!), skumpan ja siman hörppimistä, pitkiä halauksia, naurua ja vastapainoksi pari kyyneltäkin, ystävän vauvavatsan silittelyä, kui siit voi olla jo 11 vuotta ku mää sain tän lakin -ihmettelyä, ihmiskasoja ja keväälle skoolaamista. Nyt väsyttää, mutta ei haittaa pätkän vertaa koska väsymyksen syyt ovat noin kivat.


Oltiin tupareissa yhdessä kaupungin hienoimmista vanhoista kerrostaloista. Painettiin valkolakit päähän satojen muiden turkulaisten kanssa hymy korvissa taidemuseonmäellä kello kuusi. Kokattiin tortilloja ja juotiin Meksikosta asti tuotua tequilaa, heppu teemaan sopivasti sombrero päässä heiluen. Jatkettiin vappupäivän perinteitä herkuttelemalla rakkaan perheen kanssa vappulounaalla Teinin kabinetissa ja hoilaamalla isin kitaran säestyksellä Kansainvälinen ja Kenen joukoissa seisot - työväenklassikot, joita ilman vappu ei ole vappu.


Se vaan harmittaa, kun en ikinä vappuaamuna jaksa herätä tarpeeksi ajoissa, että ehtisin mukaan marssille ja Vanhalle Suurtorille vasurijuhliin, joissa isi on aina juontajana. Heppu kyllä yritti herätellä tätä tequilan tyrmäämää unikekoa jo kymmenen maissa, mutta siinä kohtaa nouseminen vain tuntui aivan mahdottomalta. Ihan tylsää laahustaa paikalle aina vasta silloin, kun juhlat on jo ohi! Taidan alkaa tässä saman tien valmistautua ensi vuoden vappupäivään: herätyskello soimaan ja tequilat vähemmälle. :D

29. huhtikuuta 2011

Before you my whole life was acapella

Nnnyyyh! Oon tässä nyt itkeskelly siitä asti kun kaunis Kate astui hotellin edessä autoon ja lähti kansalle vilkutellen kohti Westminster Abbeyta.

Nnnyyyh! Häät on ihania ja tietysti sitä ihanempia mitä hullumpia hattuvirityksiä naisvierailla on. Nämä kuninkaalliset häät ovat siis tuolla mittapuulla aivan ällistyttävän ihanat. :D

Nnnyyyh! Miten järjettömän kauniisti pikku poikakuorolaisten (ja vähän vanhempienkin) laulu soi.

Nnnyyyh! Miten William hymyili kun Kate astui alttarille tulevan miehensä viereen.

Nnnyyyh! Ja sitten Katesta tuli prinsessa Catherine. Prinsessa. Ihan oikea prinsessa.

Nnnyyyh! Tämän yhden hengen häästudion virallisena juhlajuomana toimii tammikuussa Lontoosta ostettu Regent's Park -tee. (Nnnyyyh tässä kohtaa lähinnä sille, että tajusin just etten oo vieläkään kirjoitellut tänne niitä aikomiani Lontoo-postauksia.)


Nnnyyyh! Nyt pitää kyllä lopettaa tää pillitys ja alkaa meikata naamaa ulkoilukuntoon; mennään parin tunnin päästä mummia bussille vastaan, ulos syömään ja illalla teatteriin! :)