1. toukokuuta 2011

Cry, laugh, feel love, peace, panic, these are your four minutes

Hiukan on vaappuvainen olo näin vaappupäivän iltana. Toki ihan odotettavissa ollut seuraus, kun aattoillan tunnelmat olivat esimerkiksi näin iloiset:


Kun jättää nukkumisen vähemmälle niin viikonloppuun saa mahtumaan vaikka miten paljon kaikkee kivaa! Esimerkiksi nykytanssia (treenit sekä vappuaattoaamuna että vappupäivän iltana, sanoisin että reipasta!), skumpan ja siman hörppimistä, pitkiä halauksia, naurua ja vastapainoksi pari kyyneltäkin, ystävän vauvavatsan silittelyä, kui siit voi olla jo 11 vuotta ku mää sain tän lakin -ihmettelyä, ihmiskasoja ja keväälle skoolaamista. Nyt väsyttää, mutta ei haittaa pätkän vertaa koska väsymyksen syyt ovat noin kivat.


Oltiin tupareissa yhdessä kaupungin hienoimmista vanhoista kerrostaloista. Painettiin valkolakit päähän satojen muiden turkulaisten kanssa hymy korvissa taidemuseonmäellä kello kuusi. Kokattiin tortilloja ja juotiin Meksikosta asti tuotua tequilaa, heppu teemaan sopivasti sombrero päässä heiluen. Jatkettiin vappupäivän perinteitä herkuttelemalla rakkaan perheen kanssa vappulounaalla Teinin kabinetissa ja hoilaamalla isin kitaran säestyksellä Kansainvälinen ja Kenen joukoissa seisot - työväenklassikot, joita ilman vappu ei ole vappu.


Se vaan harmittaa, kun en ikinä vappuaamuna jaksa herätä tarpeeksi ajoissa, että ehtisin mukaan marssille ja Vanhalle Suurtorille vasurijuhliin, joissa isi on aina juontajana. Heppu kyllä yritti herätellä tätä tequilan tyrmäämää unikekoa jo kymmenen maissa, mutta siinä kohtaa nouseminen vain tuntui aivan mahdottomalta. Ihan tylsää laahustaa paikalle aina vasta silloin, kun juhlat on jo ohi! Taidan alkaa tässä saman tien valmistautua ensi vuoden vappupäivään: herätyskello soimaan ja tequilat vähemmälle. :D

0 sanoo jotain:

Lähetä kommentti

Sano sää kans!