Palkinnon saajan tehtäväksi lankeaa kertoa seitsemän asiaa itsestään ja jakaa pysti eteenpäin seitsemälle blogille. Koska olen nuori kapinallinen, muokkaan sääntöjä hiukan ja listaan tunnustusteni perään seitsemän ulkomaista (hömppä/muoti)blogia, joita lueskelen silloin tällöin - vaikka noin vinkiksi muillekin. Here goes!
1. Olen alkanut puolivakavissani harkita toista tatskaa alaselässä lymyilevän kiinalaisen
taon seuraksi. Semmonen ihan pieni
TT-logo johonkin, eihän ois paha...
2. Ihmettelen aina hiukan, kun huomaan että Duussilan tilaajamäärä on tippunut Blogilistalla (lukemat tulee vilkaistua aina siinä päivityksen yhteydessä). Ei siis sillä että
tää on maailman paras blogi ja kaikkien pitää lukea, vaan mietin että mikä on se juttu, jonka on kokenut tässä blogissa alun perin lukemisen arvoiseksi, mutta yhtäkkiä ei enää koekaan? Vähän samaa ihmettelen Facebook-kaverien kanssa. Miksi ensin pyytää mut kaveriksi, jos parin kuukauden päästä yhtäkkiä poistaakin?
3. En ole (muistaakseni) koskaan leiponut itse joulutorttuja. Siis niitä tähtijuttuja. Enkä taida leipoa tänäkään vuonna, koska heppu ei suuremmin välitä niistä... ja oon kuitenkin itse päässyt syömään niitä jo aika monta muiden leipomina. Mutta sunnuntaina aion leipoa piparisuklaamuffinsseja, kun tulee kahvivieraita!
4. Olen ajautunut tällä
akillesjänteenkuntoutus-tanssilomallani melkein takaisin pumppihulluuteen. Melkein. Se viimeinen niitti on jo lähellä. Ehkä huomenna. Tosin tässä nykyisessä ohjelmassa (#76?) ei ole oikeastaan yhtään sellaista biisiä joka potkaisisi niin kunnolla, että olis vaan pakko laulaa mukana ja vääntää täysillä menemään... no haukkareiden
Christina ehkä, mutta se sarja on niin törkeän raskas ettei hyvä biittikään paljon lohduta. :D Ja sitä paitsi volat on usein salissa ihan liian hiljaisella! Musa on mulle pumpissa(kin) älyttömän tärkeä osa treeniä, heti lämppäribiisistä lähtien.
Tällä ja
tällä pääsi aikoinaan heti kunnon vauhtiin, tuli oikeesti usein kylmät väreet ekoissa maastavedoissa!
5. Jännitän lauantai-illan tapahtumia (isin ylläri-kuuskymppiset!) jostain syystä niin kamalasti, että olen nähnyt tällä viikolla melkein pelkkiä painajaisia - sitten kun vihdoin olen saanut unta parin tunnin sängyssäkieriskelyn jälkeen.
6. Paitsi yhtenä yönä näin kivaa unta että istuttiin Robbie Williamsin kanssa autossa syömässä lihapullia.
7. En oikein aina edes muista, että olen joskus siivonnut ihan
työkseni. Tuli vaan mieleen, kun tossa äsken siivottiin... eikä mennyt varsinaisesti mitenkään
ammattilaisen otteella. :D
Ja sitten niitä blogeja:
1.
Engla's ShowroomYksi ensimmäisistä (muoti)blogeista, jota aloin seurata joskus ikuisuus sitten. Englan blogi on pysynyt seurattavien listalla sympaattisuutensa ja vaaleanpunaisen tunnelmansa ansiosta. Näiden vuosien aikana Englasta on ehtinyt tulla kolmen lapsen äiti, tuoreimpana perheenlisäyksenä tänä syksynä syntyneet kaksospojat - blogi on siis itselleni kurkistusluukku aivan toisenlaiseen elämään, nuoren lapsiperheen arkeen.
2.
AnnawiiMyöskin yksi vanhimmista blogilöydöistäni. Anna jakaa rakkauteni perunasäkkipukeutumiseen :D ja on onnistunut luomaan blogiinsa jotenkin ihanan positiivisen auran.
3.
Sofis SnapshotsRuotsalainen Sofi kirjoittaa akkainromaaneja, pyörittää muotilehteä ja hengailee hyvännäköisenä täydellisten säärtensä kanssa kotikaupunkinsa New Yorkin kaduilla.
4.
The SartorialistKatutyyliä New Yorkista ja välillä vähän muualtakin. Heppu-keikarikin tykkää!
5.
Garance DoréJa sama naisnäkökulmasta, englanniksi ja ranskaksi (tekee kääntäjän kielipäälle hyvää). Sattumoisin yllä mainitun tyttöystävä.
6.
Karla's ClosetKorkeita korkoja, tunnelmallisia kuvia, naisellista ja poikamaista sekoittelevaa stailia.
7.
Marie SerneholtEntinen A-Teens-tähti laulaa, näyttelee, tanssii, laittaa ruokaa, poseeraa kameralle, edustaa kokkareilla ja näyttää aina niin hitsin nätiltä että melkein ärsyttäisi, ellei Marie vaikuttaisi aidosti ihan symppikseltä.