So I think you can dance

No nyt se on Dance polkaistu virallisesti käyntiin telkkarinkin puolella! Kaikkihan katto tietysti eilen ekan jakson? :) Nettiin on tässä viime päivinä tullut kauheeta tahtia uusia maistiaisvideoita koetansseista, kun Helsingistä siirrytään vähitellen kohti Tampereen auditioneja. Jännäjännää...

Videoissa on näkynyt paljon tuttuja naamoja kisoista ja esityksistä sun muista; vihdoin myös pari tutumpaa, joiden hienot vedot ajattelin jakaa täälläkin, jos joku ei noita Nelosen videosivuja seuraa. Kansallisbaletissa työkseen tanssivaa Samia - jolle on jo ehditty perustaa Facebookiin oma faniryhmäkin - en varsinaisesti tunne, mutta se on ollut pitämässä meille parit workshopit. Tämän kesän tunneilla tehtiin osittain tuota samaa koreografiaa kuin herra itse tuolla koetansseissa; voin kertoo että meni vähän haasteellisen puolelle. :D Sam voitti kesällä myös suomenmestaruuden tuolla samalla biisillä. Älyttömän hyvä tanssija...

...ja kuten seuraava kesällä Kertussa kuvattu videokin ehkä osoittaa, myös aika mainio tyyppi! Hulvattoman hauskan huivileikin idea lyhykäisyydessään: istutaan ringissä, otetaan kaksi huivia ja lähetetään ne vierekkäisiltä ihmisiltä kiertämään piiriä vastakkaisiin suuntiin. Jokainen solmii huivin ensin kaulaansa, sitten avaa sen ja laittaa eteenpäin vieruskaverille. Se, jolle piiriä eri suuntiin kiertävät huivit lopulta osuvat molemmat yhtä aikaa, putoaa pelistä. Sam tässä demonstroi kunniakkaasti häviäjän osan. :D

Ensimmäinen koetanssivideoissa vilahtava oikea tuttu sen sijaan on viime kevään ihana joukkuekaverini (ja nykyään muuten vain tanssikaveri) (joka muuten valittiin ens kesän kisoihin just siihen toiseen nykärijoukkueeseen) Eleonora, balettityttö jonka huikeat nilkanojennukset saavat ennestään pitkät jalat jatkumaan jonnekin avaruuteen asti. Hirmu taitava ja monipuolinen tanssija, joka saa tuossa koetanssivedossa hauskan koreografiaidean toimimaan harvinaisen hyvin. Katsokaa ja ihailkaa! :)

You stick your head in the sunshine, don't expect the worst

Sen verran asiaa täs aamupuoliviideltä iloisen tanssiauditionpäivän ja vielä iloisemman juhlaillan jälkeen (huom. pitää istua terassilla niin kauan kuin vielä tarkenee), että tiedoks vaan että pääsin kisajoukkueeseen jahuu! Ens keväänä SM-kisoissa tanssin sitte nykytanssia. Eli nykärii.

Olen aika iloinen, että tällainen ehtoopuolen tanssija ylipäänsä kelpuutettiin vielä mukaan kisajoukkueeseen, ja tiedän että biisistä voi tulla aika hyvä koska koreografi-kamu (jonka kanssa muuten vedettiin taannoin yhden kevätnäytöksen pääroolit) on aika hyvä (no esmes niin hyvä että aloitti just opinnot teatterikorkean tanssilinjalla).

En siis sais olla nyt yhtään pettynyt, mut oon silti ihan vähän koska kamut valittiin toiseen nykäripienryhmään. Joka siis kilpailee meidän joukkuetta vastaan. Ja jossa on silleen ihan pirun hyviä tanssijoita. Että en sit päässy siihen joukkueeseen. En tunne meidän kuusihenkiseksi kaavaillusta joukkueesta ennalta kuin kaksi tyttöä; tiedän joka tapauksessa sen, että olen niitä kaikkia muita vanhempi. Paljon vanhempi. Kiva tietysti päästä tutustumaan uusiin ihmisiin, mutku...

STOP. Mitään mutkuja. Näillä mennään! Täysii! :)

Mut ensin nukun, ja kuuntelen unilauluksi vielä kerran tämän. Jossain arvostelussa oltiin sitä mieltä, että koko biisi on ihan kauheeta onnittelukorttilyriikkaa... mut muhun kyllä tehoaa nyt(kin) lempeä vakuuttelu. Don't give up, you will make it.

Erik Hassle: Bump in the Road

I don't want to wait for our lives to be over

Jesjesjes! TV-jumalat ovat kuulleet rukoukseni! Väliäkö sillä, jos vastaus tulee vasta puolentoista vuoden päästä, tärkeintä että tulee!

Nimittäin tänään klo 14.50 Nelosella alkaa uusintana alusta maailmankaikkeuden paras (teini)sarja, Dawson's Creek. En pääse itse parkkeeraamaan tänään ruudun ääreen tuohon aikaan, mutta eka jakso menee taatusti talteen! Mitä nostalgiaa! Jesjesjes!

Dawson's Creek / Paula Cole: I Don't Want to Wait

Vintage Friday

Voivoi sentään, kun viime aikoina (lue: kesäkuukausina) on tuo Hanskan ansiokkaasti lanseerama yöpaitakääntäjien ja muiden friikkujen ikioma Formal Friday -perinne jäänyt ihan unohduksiin. Vois yrittää näin syksyn tullen taas skarpata pukeutumisellisestikin edes sen yhden päivän viikossa... tosin perjantait on mulla yleensä dedispäiviä, mikä tarkoittaa sitä, että heti kun heppu astuu ovesta ulos puoli kahdeksalta, en suinkaan lähde perässä aamukävelylle vaan ampaisen siltä univelkaiselta makuulta tietokoneen ääreen, jossa nakotankin sitten lähes hievahtamatta iltapäivään, että saan hommat kasaan viikonlopun alta pois. Ei ehkä kuulosta ihanteelliselta ajanhallinnalta, mutta on toistaiseksi toiminut... enkä ole mitenkään seonnut univelkoihini... kukkuu

:D

No joo, pyhänä tavoitteena on hiukan hellittää tahtia täksi syksyksi; kalenterissa on jo ihan mukavasti hommia tuleville kuukausille, enkä ajatellut ottaa enää kovin paljon lisää. Joten pitäis tuon ajanhallintahommankin tästä vähitellen taas helpottua.

Mutta! Munhan piti teille niitä asuja esitellä. Facebookista löytyi aarteita vuosi sitten järjestetystä Aura Street Market Goes Vintage -muotinäytöksestä, joka muuten uusitaan vintagemarkkinoiden yhteydessä Vimmassa perjantaina 17.9. Olen todennäköisesti itsekin taas mukana, lisäinfoa siis Duussilassakin varmasti hiukan lähempänä!

Viime vuoden näytöksessä kompastelin mm. tällaisissa ihanissa asuissa mm. Hanstun ja Tildan valvovien vintageasiantuntijasilmien alla - tuuttehan tytöt tänäkin vuonna? Ja tuuttehan muutkin? :)

[kuvat: ASM]

Yhtä sirkusta

Nyt on simmone juttu et mää en oikeen ehtis täs bloggailla, on meinaan tälle viikolle aika mekosti töitä ja tanssimaankin olen vihdoin vanhoja luitani raahaillut (akillesjänne toistaiseksi hengissä, kopkop). Jatketaan siis hyväksihavaitulla linjalla ja täräytetään eetteriin väliaikaviihdykkeeksi musiikkia. Kaunista sellaista. Jos vaikka jostain syystä Take That ei muuten iskiskään (PLIIS tulkaa Suomeen seuraavalla kiertueella Robbien kanssa!), tälle biisille kannattaa antaa mahdollisuus. :)

'Cause everybody loves a circus show
but I'm the only clown you'll ever know
and now you can applaud my best mistake
"I love you" was too many words to say

Take That: The Circus

Lights go down and all I know is that you give me something...

Tänään on huimannut oudosti koko päivän. Hello hello (hola!), I'm at a place called Vertigo! En missään tapauksessa laita suurinta syytä eilen korsolaisvieraidemme kanssa nautittujen drinkkien jos toistenkin niskoille, vaan syytän näistä pyörryttävistä tuntemuksista perjantaina tapaamiani irlantilaisherroja. Bono, The Edge, Larry ja Adam vetivät Olympiastadionilla sellaisen shown, ettei paremmasta väliä! Paitsi että eilen ne soitti holdmethrillmekissmekillmen, jonka oisin kyllä halunnu kuulla. Mutta noin muuten. Paidankin ostin, tämmösen styylikkään kasarivibaisen topin!

Vieläkin puskee välillä sellasia mielettömiä hurahdusfiiliksiä jostain sydänalan tienoilta, kun muistelee tuota perjantaita. En osannut heti keikan jälkeisissä tiloissa sanoa, mitkä olivat omia kohokohtiani, mutta näin jälkeenpäin mieleen tulee eniten kaikuja siitä, miten pakahduttavan komeasti City of Blinding Lights ja Where the Streets Have No Name soivat tähtitaivaan alla. En halua päästää näistä fiiliksistä irti ikinä! :)

Kiitos ja pusun mojaus siis keikkaseuralle - Monsterin (kuvassa alla mun takana) kanssa on koettu viime vuosina vaikka kuinka monta upeaa hetkeä ihanilla keikoilla, ja tää menee kyllä niistä sinne kärkikastiin!

...vaikka Bono the Maailmanparantaja osallistuukin omalla panoksellaan maailmanlaajuiseen av-kääntäjien riistoon. Tai siis Bonohan varmasti haluaisi nostaa kääntäjien palkkioita pähkinöistä edes manteleihin, mutta siellä on firmassa sit vissiin joku vielä suurempi pomo joka sanoo että eihän sellainen ole mistään kotoisin. Kiitos kuitenkin Bono kun yrität! ...yritäthän? :D

Suhisevan videonpätkänkin kuvasin. On toi One vaan aika epeli biisiksi. You gave me nothing, now it's all I've got... mutta U2 antoi kyllä perjantaina paljonkin. Kiitos! Tuuttehan pian uudestaan!

I'm not the only one staring at the sun Bono

Johan siitä nyt on reilu viikko, kun tulin kotiin edelliseltä Helsingin-reissultani. Siispä aika hypätä junaan taas tänään! Kesän konserttisarja jatkuu illalla Olympiastadionilla Bonon, innokkaimman tuntemani U2-fanin Monsterin ja vissiin parin 52 000 muun tyypin seurassa. Keliksi luvattu puolipilvistä pariakymmentä. Ei paha.

Näin U2:n livenä samassa paikassa 15-vuotiaana elokuussa 1997 PopMart-kiertueella. Muistan, että keikka oli hieno ja että syötiin takakaarteessa keksejä silloisen bestikseni kanssa. Itse asiassa mulla on vähän ristiriitaiset tunnelmat noista keikkamuistoista - tuo ystävyys on yksi sellaisista, jotka olen onnistunut elämäni aikana jotenkin pilaamaan ilmeisesti ihan omaa ajattelemattomuuttani. En tiedä oliko syy yksin mun, oli kai siinä myös jotain sellaista nuoruuden ehdottomuutta vastapuolellakin... kaikki välirikon yksityiskohdat ei ole edes pysyneet muistissa, mutta kurjalta tuntuu joka tapauksessa että menetin rakkaan ystävän. Vastaiskohan Maija, jos kaikkien näiden vuosien jälkeen laittaisin sille Facebookissa viestin?

Tämän illan keikalla en ehkä saa kuulla 13 vuoden takaisen Pop-levyn yhtä suosikkiani, mutta sen sijaan aika varmasti tämän uusimman levyn ihanan tanssittavan herkkupalan. I was born, I was born to sing for you! :)

U2: Magnificent

Jos joku tänään tai huomenna stadionille suuntaava ei ole vielä kuullut, niin tarkoitus on ottaa bändi vastaan samaan tapaan kuin muissa maissa - heiluttamalla Suomen lipun värejä ekan biisin ajan. Kentälle siis mukaan valkoiset huivit/nenäliinat/lakanat/whatever, ja istumakatsomoon sinistä! :)

Pili pili pom

Sateisen pitkän (ja yhä jatkuvan) työpäivän soundtrackina* on toiminut tänään yhtenä sateisena päivänä äänitetty yks liveversio yhestä biisistä, joka on viime aikoina muutenkin soinut päässä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.

*Tunnetaan myös nimellä taukopablo = biisi, joka täytyy soittaa vähintään kerran tunnissa työn- tai muun tärkeän teon tauottajana. Käsite syntyi keväällä 2006 proseminaarityötä kirjoittaessa; tuolloin tauottajana oli - no johan tuo termi itsessään sen kertoo - I'm Over You Pablo.

Teen tässä iltamyöhällä vielä hetken töitä, ja ajattelin mahduttaa tuohon hetkeen vielä yhden taukopablon. Tai siis taukoerikin. Levyversio potkii sekin, mutta tässä videossa viehättää tänään erityisesti ihana punatukkainen Erik tuo studiohuoneen ikkunaan ropiseva sade. Pitäis tietysti luukuttaa vain uukakkosta ylihuomista keikkaa ajatellen, mutta oon nyt jotenkin ihan jumissa ihanan punatukkaisen Erikin tän biisin kanssa.

Erik Hassle: Hurtful

Dance little sister!

Kauan ei enää tarvitse tanssin ystävien odotella, kun pamahtaa: Suomen (So You Think You Can) Dance alkaa Nelosella ensi viikon sunnuntaina 29.8.! Jejejee! Itsehän tässä koko ajan jännitän, pääsikö tanssinopettajani/valmentajani/ystäväni mukaan; pudotusleiri oli viime viikolla, mutta kun niillä on se vaitiolosopimus niin ei voi kertoa mitään... no kohtahan se selviää, jos mimmiä ei ala näkyä tunteja pitämässä. ;) Kävi miten kävi, voitte olla varmoja että Duussilassakin pauhataan syksyn mittaan Dancesta!

Ja se pauhaus alkaa nyt. :D Esimakua tulevasta on saatu viime viikkoina Nelosen sivuilla, jonne ilmestyy joka aamu uusi koetanssivideo. Eilen vuorossa oli upea Minttu, jo toista vuotta putkeen hallitseva naisten performing arts -lajien (eli show-, jazz- ja nykytanssin) suomenmestari, joka vetäisi auditioneissa viimevuotisen SM-kultaa tuoneen kisaohjelmansa (biisin toisen koreografin oma koetanssivideo muuten tässä).

Tähän koetanssiversioon on näköjään lisätty vähän fouetté-piruetteja ja fliku ja kierrevipu, jotka omasta mielestäni eivät varsinaisesti istu biisin tunnelmaan eivätkä tuo kauheasti lisäarvoa Mintun taitavuuteen... uudet temput olis siis sinänsä voinut jättää poiskin - täällä tuo alkuperäinen versio viime vuoden kisoista vertailun vuoksi kiinnostuneille. Monesta koetanssivideosta kyllä huomaa, miten tuo lava on turhan pieni; vaikuttaa ikävästi liikkeen laajuuteen, jos tila tuntuu loppuvan kesken.

Mutta tässä sitä suomenmestarin tyylinäytettä! Nuori, taitava, symppiksen oloinen ja monipuolinen tanssija - ei oikeastaan edes voi olla mahdollista, etteikö Minttu olis noiden leiriltä valitun 16 parhaan joukossa... enkä ihmettelis vaikka voittais koko kisan. :)

Well there's a thousand things I shouldn't do, but if I do them I should do them with you

Ihana ihana Ed Harcourt tulee laulamaan ja soittamaan Tavastialle eräänä tulevana marraskuisena torstaina, ja minä ja ihana ihana Monsteri mennään sinne (ihana ihana heppukin olis toki kelvannut seuraksi, mutta sen mielestä Edin ihana ihana musiikki on pierua).

Ihanaa ihanaa! Tässäpä ihana ihana kissavideo (upottaminen oli estetty, mutta kuvasta klikkaamalla pääsee katsomaan)! :)

Ed Harcourt: Apple of My Eye

Maa. Nan. Tai.

Nuhatauti, jonka takia en pääse taaskaan aloittamaan Funkyn uutta tanssikautta heti alusta (oon joka ikinen kerta kipeä tai jossain reissussa just silloin). Nuhatauti, jonka takia työntekokin takkuaa. Nuhatauti ja edelleen kipeä akillesjänne, joiden takia en pääse harrastamaan myöskään muuta kunnon hikiliikuntaa ja paisun kuin pannukakku jonka leivoin eilen (ja jota kutsuin äitinkin syömään koska oli sen nimppari ja mun toisen nimen nimppari, vaikka en kyllä varsinaisesti muistanu että oli sen nimppari ja mun toisen nimen nimppari, mutta alitajunta onneksi muisti). Nuhatauti ja edelleen kipeä akillesjänne ja takkutyönteko ja pannukakkupaisuminen, jotka kaikki yrittävät monen ihanan päivän jälkeen vetää mieltä matalaksi, vaikka puhuinkin eilen isin kanssa puhelimessa 25 minuuttia lähinnä siitä miten kivaa elämä on.

Plääh. Tähän päivään sopii ja auttaa vain yksi biisi.

Got a low low feeling around me
and a stone cold feeling inside
and I just can't stop messing my mind up
or wasting my time

Supergrass: Moving

There's a moment to seize everytime that we meet, but you always keep passing me by

Siitä on nyt aika tarkalleen 14 tai 15 vuotta (voi kun muistais), kun eräänä synttäriaamuna heräsin CD-soittimesta kantautuvaan tarttuvaan biittiin ja kauniiseen ääneen. Tunnistin sen tietysti heti, koska itsehän olin levyä lahjaksi toivonut. Robyn Is Here. Robyn oli tosiaan tullut. Jäädäkseen.

Hepun mielestä en oo mikään oikee fani, koska en omista kaikkia levyjä ja julisteita ja lehtiä ja krääsää; omasta mielestäni olen. Olen kuitenkin puolet elämästäni seurannut Robynin uran (ja tyylin!) kehitystä teinipopparista - tosin harvinaisen sielukkaasta sellaisesta - kolmekymppiseksi omantienkulkija-elektrokuningattareksi, nauranut ja itkenyt ja laulanut ja tanssinut mahtavien biisien tahtiin, ja ennen kaikkea ihaillut mimmiä varauksetta kaikissa vaiheissa.

Koska en ole menossa katsomaan Robynia tänään Suvilahteen (kaveri täyttää kolkyt vain kerran, mutta Robyn toivottavasti tulee Suomeen uudestaankin), fiilistellään muutamalla biisillä vuosien varrelta. You've certainly got that something!

Robyn: Show Me Love

Robyn: Keep This Fire Burning

Robyn: Crash and Burn Girl

Robyn: Be Mine (jos katsot vain yhden näistä, katso tämä!)

Kleerup feat. Robyn: With Every Heartbeat

Röyksopp feat. Robyn: The Girl and the Robot

It goes on and on and on and on

Polka Dotsin Jonna listasi tänään leivontasoundtrackinsa biisejä (voi hitsi koskahan toi Glee oikeen alkaa Suomen telkkarissa?), joista yksi kuulosti kovin tutulta... mutta vain vähän eri versiona.

Siispä omana työtsemppisoundtrackinani juuri nyt (kyllä, vähän yli yks, ei pal naurata, mutta oli niin hauska ilta että sen ansiosta jaksan puurtaa vielä hetken) tuttuja tunnelmia viime tammikuulta... onneks ei oo silleen ikävä eikä mikään tonne New Yorkiin. Huokaus perään paikallisella kielellä: sigh.

Mut hei, näillä yötyörahoillahan niitä matkojakin tehdään... ;)

Rock of Ages Broadway cast: Don't Stop Believin'

And you want to travel with him and you want to travel blind

Eilisen keikan häikäisevyydestä kertoo jotain ehkä se, että tunnelma lavalta todella välittyi tuonne meidänkin piippuhyllylle asti. Aloin itkeä heti konsertin ensimmäisistä tahdeista, ja vieressä istunut tuntematon tyttö teki ihan samoin. Eikä muuten oltu ainoita. Sellaisen taiteilijuuden (ja niiden matalimpien bassomörinöiden) äärellä menee tällainen tavallinen ihminen ihan mykkyrälle.

Upea bändi, upea musiikki, upea tulkitsija. Kiitos, Leonard! Ja kiitos, isi, joka kuuntelit kotona Leonardia niin paljon silloin kun olin pieni! :)

there is a crack, a crack in everything
that's how the light gets in

I still feel very much like singing

Joo kivaa tääl Helsingis! Tänään on viimeinen päivä Monsterilassa tällä erää, mutta johan mä tuun ens viikolla tänne taas uukakkosta kattomaan. Onkin ollut aika älyttömän ihana reissu... ja uskokaa tai älkää, paljon jää kuvien ulkopuolellekin ihan omiksi muistoiksi - esimerkiksi hieno En lähde täältä salaa, Glo-hotellin ilmaiset skumppalasilliset, se miten tärkeitä rakkaat ystäväni ovat, häissä vetämäni hikinen ja hilpeä charleston-oppitunti jonka jälkeen heppu sanoi että oli musta vähän ylpeä, se kun heppua kuljetettiin Skattalla kottikärryissä helteisessä yössä laiturijatkojen jälkeen, sunnuntai-illan huikea ukkosmyrsky, Monsterin leipoma ihana raparperipiirakka ja se miten paljon häissä itketti Ihmisten edessä ja rouvaparin toisilleen kirjoittamat vihkivalat. Sitä en vielä tiedä, kuinka monella nenäliinalla aion selvitä tästä illasta.

Mietelause lauantaille

Huomenta piipöl! Skumppapolttariaamiainen nautittu, seuraavaksi suunta kohti Helsinkiä - taas! Ensin niiskutan onnesta ystävän häissä, sitten niiskutan pari päivää tämän elämän ihmeellisyyttä Monsterilassa ja tiistaina niiskutan hepun kyljessä Leonard Cohenin konsertissa (en voi jostain syystä Cohenin kohdalla kirjottaa että keikalla). Sitten tulen kotiin niiskuttamaan.

Viime sunnuntaina käytiin Monsterin kanssa Espalla tuplatreffeillä ihanien Benin ja Jerryn kanssa...

...ja tulevat maanantain ja tiistain saan viettää tuplatreffeillä työn touhussa kahden ihanan kissan seuraneitinä.

Ai niin ja se mietelause. Jääkaappirunosuoneni pulpahti viime viikolla yksissä kemuissa, joissa isäntä juotti kaikille pahaa vihreää katkeroa ja sitten mentiin tyttöjen kanssa Lotan perhoshameen alle.

Vilkaisu peiliin

Ennen...

...ja jälkeen. :)

Polttaa, polttaa

Olin viikonloppuna Helsingissä viettämässä yhden parhaista ystävistäni viimeistä viikonloppua neiti-ihmisenä, suomeksi siis polttareissa. Olen itsekin ollut kaasona järjestämässä kaksia juhlia, mutta täytyy silti sanoa, että nämä olivat silti ehkä parhaat polttarit joissa olen ollut. Päivän ohjelma oli juhlakalun näköinen ja aikataulutettu ihan nappiin niin, ettei mihinkään tarvinnut juosta, mutta missään ei myöskään tarvinnut odotella ilman tekemistä. Kaikki polttarivieraat olivat ihan ällistyttävän mukavia (vaikka mitäpä muuta ihanan ihmisen ystävät voisivat ollakaan), minkä ansiosta tunnelma oli koko päivän rennosti katossa aamupäiväpiknikistä aamuyön tanssilattiaheilumiseen asti. Sekin meni nappiin, että onnelliselle juhlakalulle juhlat tulivat täytenä yllätyksenä - siitäkin huolimatta, että häät ovat nyt jo tulevana viikonloppuna. :)

Ihmiskuvia en taaskaan viitsi julkaista täällä, mutta jos nyt jotain juhlatunnelmia lauantailta Heltsingistä!

Päivä alkoi piknikillä Kaisaniemen puistossa - eväinä tietysti kaakkuja ja poksuvaa. Café Lasipalatsin gluteiinitonta minttusuklaakakkua ja jostain muusta kahvilasta haettua tommosta suussasulavaa pähkinäistä herkkua. Ja pinkkiä skumppaa. Auringossa. Aika hyvä alku päivälle. :)

Piknikiltä siirryttiin päivän kulttuurielämyksen pariin Ateneumiin, jossa meille oli varattu opastettu kierros mahtavan Anna Kortelaisen kokoamassa L. Onerva -näyttelyssä. Ihan hurjan mielenkiintoinen! Ja voisin kuvitella vielä sykähdyttävämmäksi helsinkiläisille, näyttelyssä kun kerrottiin Onervan elämän ja ajatusten lisäksi paljon myös kaupungin historiasta sadan vuoden takaa. Kannattaa käydä tutustumassa!

Atskissa ei valitettavasti saanut kuvata, mutta tuommoset artsutarrat saatiin rintaan (kiitos muuten ilmaisesta sisäänpääsystä, rakas pressikorttini). Metsot eivät erityisemmin itseäni sykähdytä, mutta yhden pienen taulun edessä koin yhtäkkiä taiteen voiman: pysähdyin tuijottamaan Helene Schjerfbeckin Sirkustyttöä moneksi minuutiksi. Se jotenkin ravisteli. En osaa selittää, miksi... jotain taikaa siinä vain oli.

[kuva]

Kulttuuripläjäyksen jälkeen olikin aika taas vähän poksutella kuohuvaa, tällä kertaa yläilmoissa Sokoksen Loiste-kattoterassilla. Kiitos S-etukortille 20 euron cava-pullosta!

Johan siinä taidetta ja skumppaa nauttiessa ehti tullakin nälkä - seuraavana etappina siis päivällinen. Ateria oli katettu Töölöön Bar Teokseen. Sangriaa! Tapaksia! Lisää sangriaa!

Syöminkien jälkeen olikin vuorossa päivän ehkä jännittävin ohjelmanumero. Pienen puistohengailun (ja sen perinteisen morsiamen eksien hyvästelyn, nää on aina yhtä mielenkiintoisia!) jälkeen...

...taivallettiin Finnair Stadiumille viettämään futisiltaa! Kentällä vastakkain olivat HJK ja VPS, mutta ehkä matsiakin (joka tietysti katsottiin aitiosta) (ja jonka HJK vei helposti 3-0) tärkeämpää oli paikalle järjestetty oheistoiminta. Päästiin nimittäin ennen peliä itse joukkueenjohtaja Markku Peltosen kanssa kierrokselle stadionin uumeniin! Pukuhuoneessa oli vähän hikinen tuoksahdus, polttarisankari pääsi pitämään lehdistötilaisuuden ja saunaan kuvittelin joukkueellisen futareita... kröhöm.

Tulevalle rouvalle päivän kohokohta taisi kuitenkin olla se, kun pääsi matsin jälkeen kentälle palkitsemaan ottelun parhaan pelaajan. Ihan huippua! :) Itselleni taas yksi päivän huippuhetkiä oli se, kun pääsin näkemään puoliajalla Aki Riihilahden lämppätempputreenin. Kattokaa nyt kuin hienosti se vetää. Ihana Aki! Vaikkei lopulta saanutkaan peliaikaa. Toisella puoliskolla kentälle vaihdettiin sen sijaan tuo videolla pallotteleva pitkätukka, nuori lupaus, kulttuurisuvun filosofi-futari-vesa Johannes Westö, joka sitten potkaisikin pallon kertaalleen maaliin. Ihana Johannes!

Jännittävän futiselämyksen jälkeen lähdettiin tasaamaan hengitystä ja tuhoamaan hodareita - ei sentään Lintsille, kuten kuva erehdyttävästi vihjailee, mutta sinne lähelle kuitenkin. Kiva muuten nähdä kaupungista aina vähän uusia paikkoja; tunnen Helsinkiä kamalan huonosti siihen nähden, miten usein olen käynyt siellä. Tällä kertaa pääsin tutustumaan... mikä se nyt oli... Alppilaan! :)

Loppuillan juhlapaikaksi valikoitui Tavastian lauantaidisko, jossa yritettiin (epätoivoisesti?) sulautua niin kovin nuorten näköisten parikymppisten sekaan hikiselle tanssilattialle. No ainakin oli vanhoillaki hauskaa! Oi jos olis omankin täysi-ikäisyyden kieppeillä ollut tollanen paikka, jossa jorata oikeesti hyvää musaa... mut ei kun Puuterissa ja Berlinissä tampattiin aina sitä samaa housenjumputusta. Onneks tanssimusiikkimaku ei kuitenkaan jämähtänyt siihen.


Polttarikertomus onkin hyvä päättää Semifinalin naistenvessan seinästä löytyneeseen avio-onnen takaavaan (?) iskulauseeseen... paitsi äh ei toi sittenkään ehkä oo kovin osuva, koska lauantain häissä tulee olemaan kaksi morsianta. :)