Sunnuntai-illan chillailu

Töitä on ihmisen tehtävä vielä näin sunnuntai-iltamyöhällä, mutta hengähdetään tässä välissä hetki pienen tunnelmapalan äärellä. Bongasin kamun Facebook-statuksesta itselleni uuden bändin & biisin, joka ilmeisesti on jo ehtinyt soida jossain Nivea-mainoksessa - ja soi todennäköisesti kohtapuoliin vähän muuallakin, mut sit voin oikeen truuna olla et joo siis mähän kuuntelin näitä sillon ku nää oli vielä undergroundia. Vaikka tää oikeasti onkin mahdollisimman kaukana mistään undergroundista, niin harmitonta teinityttöjen kalastelumusaa kuin olla ja voi. :D Sööttejä 20+ poikasia (hei nää on sentään vanhempia kuin Parkkosen Pete!) ja easy listening unten maille virittelevä kipale (vaikka turhan konemainen komppi välillä häiritseekin).

Sweet dreams! :)

Parachute: She Is Love

Not everything in this magical world is quite what it seems

Hei valot veks puoli ysiltä! :) Itse aion keskeyttää työnteon Earth Hourin ajaksi ja varustautua pimeään tuntiin tuikkukynttilöillä, siiderillä, hepun opinnäytetyöllä ja punakynällä. Kielentarkastaja in action!

Aiheeseen sopivaa musaa ihanalta Nelly Furtadolta - siltä ajalta, kun Nelly vielä oli ihana. En vaan yhtään innostu niistä uusimmista tusinatanssibiiseistä, kaipaan ekojen levyjen aikaista letkeän kujeilevaa naapurintyttö-Nellyä takaisin! Tästä mimmistä olisi Timbaland saanut pitää kultasormensa erossa.

Nelly Furtado: Turn Off The Light

And I know it won't take you long to make me smile

Tänä vuonna kesälomani käynnistyy parhaalla mahdollisella tavalla = Ruisrock-viikonlopulla. Artistikattauksesta on ehditty julkistaa mukava osa, ja päiväkohtainen ohjelmakin nettisivuilta jo löytyy. Aloin juuri odottaa lauantaita 4.7. perhoset mahassa: että samana päivänä näkee sellaset ihanuudet ku Mew, Glasvegas, Tehosekoitin, SMG, Egotrippi ja PMMP (ja vielä muitaki jos vaan kaljanjuonnilta ehtii)!

Kesä, festarit ja loma! Pelkkä ajatus saa sekoamaan!! :)

Ja oijoi! Jossain vaiheessa kevättä ilmestyvää Mewin uutukaista odottelen kieli vähintään yhtä pitkällä kuin SMG:n uusinta. Levyn ja Ruisrockin odotusta tahdittaa hissimusiikkina Am I Wry? No - meidän kotitalon uusi hissi nimittäin päästää saapumispimputuksena laskevan pienen terssin, joka toki sisältyy noin biljoonaan maailman musiikkikappaleeseen, mutta omassa päässäni siitä lähtee aina soimaan Farah drives with her eyes closed..

Excuse Me Mr.

Anteeks mut mikä tää lumi- ja pakkasjuttu niinku on? Nythän pitäis olla kevät! Tennarit ja trenssitakit on jo otettu käyttöön ni eiköhän sieltä maanantaiaamun kunniaksi tuu taas lunta. Ääägh! Aurinko ja lämpö, tänne ja äkkiä sittenkin! Haluan syödä jäätelöä joenrannassa!

Step, kick, kick, leap, kick, touch, again!

Sain perjantaina hiukan erilaisen startin tälle viikonlopulle: vietin illan elämäni ensimmäisessä musikaali-auditionissa. Tanssinopettaja-naapuri-ystäväni on valmistumassa Taideakatemialta teatteri-ilmaisun ohjaajaksi ja toteuttaa kahden kaverinsa kanssa lopputyönään ensi syksynä musikaalin. Kun en koskaan aiemmin ole koe-esiintymisessä ollut (ÅST:llekin päästiin silloin suoraan tanssikoulun kautta), ajattelin, että voisi olla turvallinen tapa kokea uusi tilanne tälleen kun raadissa istuu pelottavien auktoriteettien sijasta frendi ystävineen.

Ja kyllä olikin hauska ilta! :) Neljä tuntia siinä vierähti tanssiessa, laulaessa, improillessa, nauraessa ja - kuten kuvioon aina kuuluu - odotellessa. Jos jotakuta kiinnostaa tuollaisen tilaisuuden eteneminen, niin ilta sujui seuraavasti:

Alkulämmittelyksi tehtiin perinteinen "kävele tilassa ja ota ohjeita vastaan" -harjoitus, jossa ohjaajakolmikko huuteli vuoron perään erilaisia ihmis- ja eläinhahmoja, joita sitten kaikkien lavalla olijoiden piti yhtä aikaa esittää omalla tyylillään liikkeen ja äänen keinoin. Vietettiin hetki mm. englantilaisen hienostorouvan, kissanpennun, huippumallin, vesinokkaeläimen, naistenkaatajan ja Matti Nykäsen nahoissa. :D Sitten availtiin hiukan ääntä laulukoitoksia varten ja tehtiin piirissä erilaisia rytmiharjoituksia. Ennen taukoa ehdittiin vielä tehdä kolmen hengen ryhmissä äänetöntä liikeimproa ja opetella koko porukalla lyhyt Broadway-henkinen koreografia. Odotteluvälit oli nekin varattu tehtäville: aulan fläppitaululle oli kirjoitettu pätkä Flashdancen (hii!) sanoja, jotka kaikkien piti siinä omaa vuoroa odotellessa opetella ulkoa, ja lisäksi saatiin valita oma soololaulubiisi paikalle järjestetystä nuottipinosta.

Tauon jälkeen jatkettiin pari-improtehtävällä, joka omalta osaltani meni lähinnä nauramiseksi - parikseni osui aivan kahjo mimmi, jonka mielikuvitus alkoi suoltaa aivan hillitöntä tekstiä.. onneksi en ollut ainoa, jolla oli vaikeuksia pokan pitämisessä. Yksinlaulut (biisiksi valitsin yhden ikilempparini, Leijat) hoituivat pianon säestyksellä, musiikkipuolesta vastuussa olevan ohjaajan laulaessa vieressä toista stemmaa - mukavaa! Lopuksi vielä opeteltiin Flashdanceen ihanan musikaalikliseinen koreografia, joka sitten esitettiin ryhmissä, tietenkin samaan aikaan laulaen.

Ja nyt sitte eilen tuli viesti, että mut valittiin mukaan! Erittäin siistiä, mutta matkassa on pari jyrkkää mutkaa. Mutka 1: mulla ei todellakaan ole syksyllä aikaa mihinkään musikaalitähteyteen, jos teen samaan aikaan kahta työtä. Mutka 2: proggiksesta ei saa lompakkoonsa pennin hyörylää.

Ainoa keino selvitä näistä kahdesta mutkasta olisi lopettaa työt käännöstoimistossa elokuun lopussa, jolloin nykyinen sopimukseni loppuu (jatkosta ei kyllä olekaan vielä mitään takeita, taantuma junou). Tässä olisi kieltämättä hyvä sauma toteuttaa suunnitelma toiminimen varaan heittäytymisestä eli päätoimisesta freelancer-elämästä. Tekisin päivät töitä kotosalla, illat sitte musikaalia ja tanssitunteja. Hitto, eihän tuo huonolta kuulosta! Vähemmän rahnaa, mutta enemmän mielekästä tekemistä. Ja juuri sellaista järkeähän olen tähän elämääni kaipaillut.

Puntaroimme asiaa. :)

Keep your head held high, ride like the wind

Se vaatii vain pienen hetken aikaa pysähtyä, sellaisen illan ettei töistä säntääkään suoraan tanssitunneille tai kotiin tekemään vähän lisää töitä, vaan että ehtii istua aloillaan hetken tekemättä mitään (!!) ja ottaa pitkästä aikaa ihan oikean kovakantisen kirjankin käteen. Siis se, että pitkään pinnan alla myllertänyt eksistentiaalinen kriisi alkaa purkautua ulos kyynel kerrallaan. Simmotti kävi eilen.

Voi helkkari kun eihän tässä elämässä ole järjen hiventä! Täällä ollaan olemassa yks idioottimaisen pieni hetki ja ihmisiä ympärillä syntyy ja kuolee ja sitten itekki kuollaan pois ja maailma jatkaa matkaansa. Mitä järkee!? Sitte sitä jengi yrittää saada hienon työpaikan ja edetä uralla ja tienata rahaa ja vielä näyttääkki hyvältä vaikka eihän siitä oo mitään hyötyä kuitenkaan. Ei oikeesti mitään hyötyä.

Mielessä vellova vyyhti on niin syvällä ja niin tiukalla kerällä, että sitä on turha edes yrittää pukea tässä sanoiksi. Kuoleman ja ennen kaikkea läheisten menettämisen pelko, kauhu ajan kulumisesta ja siitä, millaiseen oravanpyörään sitä itsekin on niin lähellä luiskahtaa. Kenties jotain orastavaa kolmenkympin kriisiä? Helpointa varmaan olis vain lopettaa murehtiminen ja tyytyä Ritarikunnan nasevaan oivallukseen: elämän tarkotus on ikävän karkotus.

Mutkun ei tää murhetus nyt poistu. Ei auta kuin odottaa jotain suurempaa oivallusta. Musiikki on sellaisia vuosien varrella usein antanut, joten laitetaan soimaan tunnelmaan täydellisesti sopiva unibiisi.

Madonna: Promise To Try

Tell me why I don't like Mondays

Tänään vihdoin tapahtui se, mitä olen odottanut jo melkein vuoden! Maanantaiaamun skenaario: kelloradio pärähtää soimaan 7.00, Duussi havahtuu mutta kääntää kylkeä ja antaa uutisten virrata ohi tietoisuuden, kunnes puheen vaihtuessa musiikiksi silmät aukeavatkin kuin itsestään. Jee nyt se tulee! Näin minä vihellän matkallani!

Voi miten hyvä biisi, soinut usein päässä viime kesän keikoista asti. Uusi levy Palatkaa Pariisiin! (kiitos mielelläni!) ilmestyy 1.4. eli ihan parin viikon päästä. Ihkujännää! Jo levyn avausbiisin nimi enteilee parhautta: Nils sanoi jag älskar dig. :D

Luotan siihen, että Scandinavian Music Group tuo tänä vuonna kevään. Nähdään 22.5. keikalla todennäköisesti täpötäydellä Klubilla!

Kello kuuden taukopablo

Phuhh. Taas aamusta iltaan töitä sunnuntaina.. no, mitäs liehuin koko eilisen päivän kenkäostoksilla (they're mine!), tanssitunnilla + treeneissä ja illalla vielä Indimassa karmeaa ähkyä hankkimassa. Tulin jogurtti-sipuli-valkosipuli-rusina-cashewpähkinä-kanakastikkeesta niin täyteen, ettei edes mangolassia mahtunut jälkkäriksi. (Heppu sen sijaan rohkeena poikana tilasi vodkalla terästetyn kananmunalta haisevan suolaisen lassin, josta pillillä imaisemani siemaus pääsi välittömästi kolmen kärkeen hirveimpien makuelämysten listalle. Parempi pysytellä jatkossakin niissä mangoversioissa.)

Niettä kun eilen meni päivä kaikkeen muuhun, tänään on paahdettava. Pieniä breikkejä toki täytyy työnteon lomassa pitää, ja tässä kohtaa kuvioon astuu kolme vuotta sitten italian proseminaarityötä kirjoittaessani lanseerattu termi taukopablo = kirjoitustauko + I'm Over You Pablo. Pienet humpat tähän väliin ja sitten taas työn kimppuun! :)

DJ Slow feat. Teemu Brunila: I'm Over You Pablo

La nouvelle vague

Voi jospa vain olisi tänä keväänä enemmän aikaa katsoa telkkaria! Tänään nimittäin alkaa Teemalla Uuden aallon kevät -elokuvasarja, jossa nähdään perjantai- ja lauantai-iltaisin aina toukokuun loppuun asti mukava läjä ranskalaisia klassikoita. Sarjan itseoikeutettu aloitusleffa on tietenkin Francois Truffaut'n 400 kepposta, joka nähdään tänään Teemalla klo 21.53.

Paitsi että vuonna 1959 valmistunut elokuva merkitsi Ranskan uuden aallon läpimurtoa, siitä alkoi myös ohjaaja Truffaut'n alter ego Antoine Doinelin tarina. Doinel tavataan kepposten jälkeen kolmessa aikuisempia elämänvaiheita kuvaavassa elokuvassa (Varastettuja suudelmia, Nuoripari ja Rakkaus karkuteillä), joista ensimmäinen nähdään myös Teeman sarjassa lauantaina 2.5.

Doinelia tulkitseva Jean-Pierre Léaud on yksi ehdottomista lempimiähistäni ja -näyttelijöistäni, josta taisin pitää yliopistossa jollain kulttuurikurssilla esitelmänkin. Gradunikin olin alun perin aikeissa tehdä Truffaut'n Doinel-sarjan tekstityksistä, mutta onneksi päädyin aivan toisenlaiseen tutkimusaineistoon - olisi toisaalta ollut mahtavaa todella perehtyä näihin leffoihin, mutta samalla niistä olisi väistämättä kadonnut Se Jokin.

Virittäkääpäs siis telkkarit Teemalle loppukevääksi, hyviä elokuvia luvassa! :)

Now my feet won't touch the ground

Onnea on..

• Saada päättää ihan ite koska syö karkkia ja koska ei, vaikka oiskin olevinaan karkkilakossa. Muutama satunnainen liitulaku ei ainakaan huononna elämänlaatua.
• Mangomehu, kirsikkajugurtti, iltakaakao ja juustovoileipä.
• Vagabondin liikkeessä huomiseen asti varauksessa odottelevat Karaz-prätkäbuutsit. Samanlaiset löytyvät ainakin mageelta Spotsilta, mutta jos se ei vielä riitä takeeksi saappaiden parhaudesta :D niin muistanpa moisten olleen myös erehtymättömän tyyli-idolini Honey Junkien toivelistalla. En oikein itsekään tiedä, miksi en napannut saappaita suorilta mukaan.. 150 euroa on iso raha, muttei toisaalta kovin paha hinta ajattomista nahkasaappaista. (Se lyhytvartisempi = halvempi versio on mustana tietenkin kaikkialta loppuunmyyty.)
  
• Kevään tanssitunnit! Olen aina paasannut monipuolisen treenauksen tärkeydestä, mutta tässä yhtäkkiä tajusin että käynkin nykyään oikeastaan vain yhden opettajan tunneilla. Mut ei haittaa, tyylit kuitenkin vaihtelee tekniikasta nykybaletin kautta lyricaliin ja showjaskaan.
  
• Isin Tukholman-tuliaiset: muhkea vuohenjuustokiekko, viikuna-saksanpähkinähillo ja valkoviini (joiden kimppuun kohta käyn).
  
• Se, että kaikista kiireistämme ja resseistämme huolimatta ehditään ja viitsitään hepun kanssa aina välillä halia hetki. Ja kattoa Lostia ja Top Cheffiä soffalla!

Onnea ei ole..

• Se, kun jäävuorisalaatin alimmaiset lehdet on sellasena tiiviinä mykkyränä ettei niitä saa irti toisistaan kuin silppuamalla. Eli ei voi laittaa voileivän päälle.
  
• Se, että unohdin kamerani viime viikonloppuna kamulle, joka on nyt kaksi viikkoa Meksikossa.
• Jo siinä aamulla ennen kymmentä koko loppupäiväksi vihlovaan jumiin asettautuva vasemman lapaluun tienoo.
• Se, että saan joudun muokkaamaan DVD:lle ensimmäisen leffateatteritekstitykseni, kammokamalan kauhuelokuvan. Toivoin, etten enää ikinä joutuisi katsomaan sitä. Pelkkä ajatuskin lamaannuttaa. Eikä auta että puhuvat ranskaa. Uhh puist.
  
• Lumi ja loska ja talvi ja kaikki mikä estää tennareiden kevätkorkkaamisen ja pakottaa käyttämään rumaa vanhaa talvitakinrämää.
  

Onnijutut on kyl kivemmat! :) Kiva on myös alun perin Tigi-velho Mikon Pintaa-blogista bongattu maaliskuun virallinen jumitusbiisini, jossa on myös aivan ihana tanssivideo! (Kohta 1:17 - ton mä vielä joku päivä opin just noin.) Kuulokkeet päähän ni saa bassotkin jytisemään kunnolla. Perjantaita, piipöl!

The Presets: If I Know You

Naisten sunnuntai

Me vietettiin eilen tanssityttöjen (no, muutaman pojankin) kanssa iltaa vähän kuin etukäteis-naistenpäiväjuhlintana. Naurua + sushia + vakavampiakin keskusteluja + Monkissa notkuntaa = parhautta. Tämä päivä on mennyt töiden kimpussa, nyt alkaa tän työ- ja tanssimäärän kanssa olla suoraan sanottuna pimahdus lähellä.. viikon päästä pitäis onneks hiukan helpottaa. Siihen asti voi siis olla blogissakin hiljaisempaa - myös siksi, että Blogilista on blokannut päivitykset monen muun blogin lisäksi myös Duussilasta. Grrh.

Sain muuten hepulta aika parhaan naistenpäivälahjan, nimittäin pusun! :) Siinäpä se juhlinta sitten olikin; kohta kokkaamani lihapullakastike-gourmet-illallisenkin syön todnäk tässä koneen ääressä stressi-itkua vääntäen :D mutta jälkkäriksipä odottaakin pakkasessa mansikkapuffetti! Keittiö kutsuu, adjöö!

Pohdiskelua puolimatkan krouvissa

Erehtymätön humanistin matikkapääni tiesi kertoa, että täytän tänään 27,5 vuotta. Tarkoittaa sitä, että olen tasan puolimatkassa 15 ja 40 ikävuoden välissä. Aika hupsu juttu. 15-kesäisyys, vaikka kaukana jo onkin, tuntuu silti jostain syystä paljon läheisemmältä ajatukselta kuin nelikymppisyys..!

Eilen vilahti uutisissa juttu jostain tutkimuksesta, jossa oli kyselty nuorten visioita omasta tulevaisuudestaan. Tulokset tiivistettiin jotakuinkin tähän suuntaan: nuoret toivovat olevansa 40-vuotiaina menestyneitä äitejä ja isejä, joilla on keskimääräistä parempi palkka ja laaja ystäväpiiri. Kas, samaahan se minäkin toivoisin! Vaikka en kyllä tiedä, millainen on "menestynyt äiti", ja palkaksikin mulle riittäisi sellainen ihan keskimääräinen.

Sitten koin siinä Huomenta Suomen uutisten äärellä geneerisen PMS-herkistymishetken, kun aloin miettiä, että mä tosiaan haluaisin olla 40-vuotiaana äiti. Toistaiseksi ei ole minkään valtakunnan kiirettä vauvojen suuntaan, mutta ehkäkenties jonain päivänä. En tiedä onko tää ihan hassua: yksi painavimmista plussista näissä kaukaisissa pohdinnoissani on se, että tuntuisi jotenkin ihanalta mahdollisuudelta saada muodostaa ja kokea toiseenkin suuntaan yhtä kiva äiti-isi-lapsi-suhde kuin meidän perheessä on. :)

Vaikken siis vauvakuumeilua harrastakaan, olen silti ihan täpinöissäni kun kaveripariskunta on huomenna tulossa kylään esittelemään kuukauden ikäistä poikaansa! :) Taatiaisten putkahtelutaajuus tuttavapiirissä tuntuu yllättäen kasvavan tässä kolmenkympin korvilla, ja toimiston väestäkin viidesosa(!) on joko parhaillaan äitiyslomalla, juuri palannut lomalta tai jäämässä sellaiselle. Pääsen siis sopivasti seurailemaan sivusta muiden lisääntymistä, ja se riittää toistaiseksi vallan mainiosti.

Ja jos takaraivosta alkaakin kuulua kailotusta jostain biologisista kelloista tai muista kiiretekijöistä, tiedän, millä ääni vaimenee: isolla lasillisella hyvää punaviiniä. ;)

Haast, haast

Pitkästä aikaa haastelua: Saara heitti monessa blogissa jo nähdyllä "neljäs kuva" -meemipallolla. Säännöt:

1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiossa ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Neljäs kansio sisälsi tanssistudiolla viime kesänä pidetyn iloisen kuvauspäivän sadon. Neljäs otos sattui sopivasti olemaan tällainen tilannekuva, jossa ei näy selviä naamoja, joten uskaltaudun julkaisemaan tytöiltä lupia kyselemättä (itse en siis ole kuvassa mukana). Meneillään aamupäivän meikkailuhetki ennen varsinaista kuvaussessiota - kameran takana silti tässäkin taitava Ville Paasimaa. Tsekatkaahan samalla meiän coolit pojat täältä!

Kuvanpaljastelumeemi on jo kiertänyt niin monessa paikassa, etten haastele varsinaisesti ketään vaan jätän tämän vapaasti napattavaksi. Vinkkaahan ihmeessä kommenttiboksiin, jos otat haasteen vastaan - toisten kuvia on aina kiva vaklata ;)

Liking it

Jostain syystä hilpennyin tästä kamun Facebook-statuspäivityksestä (klikkaamalla tarkemmaksi). :D Ois hyvä kun muusikot (ja kirjailijat, näyttelijät, ketä nyt kritisoidaankaan) vois lehtienkin arvostelujen perään näyttää peukkua ylös tai alas, että "jes, samaa mieltä" tai "olet väärässä, sinä idiootti".

Tuomo on kyllä hyvä! Pitäiskin ottaa uusi levy tarkempaan kuunteluun ja toivoa keikkaa vaikka kesäksi Ruisrockiin tai Laituriin - Tursun ulkopuolelle ei todennäköisesti tänä kesänä festaroimaan matkata, vaikka Provinssissa Nick Cave vähän kuumotteliskin..!

Ready, steady, slow!

Ahahahaa! Hihittelen täällä ihan pähkinöinä puolivalmiin tekstityksen äärellä. Työn alla on tällä kertaa kaiken maailman limaisista elukoista kertova ohjelma, jossa näytetään muun kivan - ja vähemmän kivan - lisäksi lyhyt pätkä vuosittain Norfolkissa järjestettävistä etanoiden MM-juoksukilpailuista (katso myös jännittävä videoklippi täältä).

Tiesittekös, että viime vuoden voittaja oli etana nimeltä Heikki! :D Kisojen kotisivuilla kerrotaan Heikin huimasta tahdista lähtöviivalta saakka: Heikki the snail was off to a flying start and never looked back. Raskaan kisan jälkeen maistui palauttava salaattiateria. Aahhahhaha mahtavaa!

Eksoottiselle nimelle on yksinkertainen selitys: Heikki-etana on tietysti kastettu sen yhden formularatoja kiertävän Kovalaisen mukaan. Hyvä Heikkiiii! Ja 13-vuotias valmentajatar Georgie Brown! :)

Vuoden 2009 mestaruuskisat kiidetään Conghamissa lauantaina 18.7. Mulla ois silloin sopivasti kesäloma..

I was never crazy on my own

Jostain kaiken tämän kiireilyn, paineilun ja stressailun alta alkaa hiipiä sellainen jännästi kutkuttava tunne. Fiilis on ihan tuttu, mutta nykii silti joka vuosi suupielissä samalla tavalla hassusti.. en keksi parempaakaan sanaa kuvaamaan sitä kuin kevät. :)

Kalenteri näyttää yhtäkkiä jo maaliskuuta, aurinko paistoi eilen niin kirkkaasti ettei työnteosta tahtonut tulla mitään, festarit ovat alkaneet julkistaa kiinnityksiään (Provinssissa Nick Cave! Ruisrockissa Mew!) ja toimiston kesälomalistat on lyöty lukkoon (oi heinäkuu!). Tekee mieli heittää kaikki ne vaatekaapin kansoittaneet mustat perunasäkit menemään ja pujahtaa tyttömäiseen kukkamekkoon, värjätä hiukset takaisin vaaleiksi ja kuunnella vain iloista, helisevää, nurmikolla paljain jaloin tanssittavaa musiikkia.

Fiilistely kohti kevättä on siis aloitettu! Kalenteri täyttyy vielä toistaiseksi miljoonista työ- ja treeniaiheisista merkinnöistä, mutta suunta on oikea. Jos maaliskuun alun hihhuloittama päänsisäinen tunnelma olisi biisi, se olisi tämä seuraava. :)

Katie Melua - The Closest Thing To Crazy