Want what you've got, then you'll always have enough

Tänään Münchenissa: Take Thatin Progress Live -kiertueen viimeinen konsertti. Uskomatonta, että koko touhu on tämän illan jälkeen ohi... jos oisin vähän herkempi (ahahahaha) niin saattais jopa vähän itkettää! Robbiekin kirjoitti tänään blogissaan: "Let's see what today will bring... tears no doubt."

Vaikka omat live-elämykset jäivätkin kaavailtujen kahden keikan sijaan vain siihen yhteen iltaan, vähintään puoli huvia on ollut saada riehua Facebookin TT-faniryhmissä: arvailla settilistoja etukäteen, seurata meininkejä eri kiertuekaupungeissa, fiilistellä videoita ja kuvia, innostua eturiviläisten huikeista keikkakokemuksista, tykittää ja kasvattaa sitä rakkautta, jonka Thatterit ympäri Eurooppaa ja maailmaa jakavat. Ikimuistoinen matka. Never Forget.

Tänään Turussa: DBTL ja Suurlähettiläiden 20-vuotisjuhlakeikka. Niin paljon kuin Jussusta tykkäänkin, ei toi nyt ehkä ihan sama ole kuin Take That... mutta jonkinlainen rebound sentään. :D

Kolme kaunista

Yksi: ystävän tarjoama mango batida Pinellan yläterassilla.

Kaksi: Turun upea tuomiokirkko, jossa käytiin katsomassa Tanssiteatteri ERIn Passio. Julmetun kaunista kun miljöö, musiikki, valo ja liike osataan yhdistää oikein.

Kolme: Tanssiteoksen yhden osion taustalla kuultu Arvo Pärtin Da Pacem Domine. Voisin elää tällaisesta musiikista. Sen myötä, hyvää yötä. :)

Tie naisen sydämeen

...käy keittiövelho Hans Välimäen käsien kautta.

Michelin-miehen pop up -kesäravintola Food Culture Club ehti olla joenrannassa auki lähes kuukauden päivät, ennen kuin tänään ehdittiin hepun kanssa viettämään iltaa valkoisen teltan kirjaimellisesti lämpimään tunnelmaan. Että mä sitten rrrakastan hyvää ruokaa ja juomaa ja hetkiä, joina niistä saa nauttia! Aperitiiviksi kaksivärinen kir royal, alkupalaksi pekoninen caesarsalaatti ja pääruoaksi rasvaa ja makua tihkuva pork belly, ruoan kanssa lasillinen perushyvää Tarapacá-valkkaria. Vastapäätä istui komea rakas herraseuralainen, jonka selän takana avokeittiössä hääräsi pääjehuna itse Hans. Musiikki soi, ihmiset hymyilivät ja lyhyen mekon paljaiksi jättämät takareidet liimautuivat tuoliin. Kesäilta parhaimmillaan. (Toisin kuin iPhone-kuvanlaatu.)

Herkkuteltan elinkaari on harmillisen lyhyt; viimeinen aukiolopäivä on tämän viikon lauantaina. Menkää, ketkä vain ehditte ja sisään mahdutte! Minä keitän nyt itselleni jälkkäriksi ison mukillisen kamomillateetä. :)

Jos vielä hetken laulan, mitä teet

Viikonloppu saaressa teki hyvää. Ruoho ja kallio paljaiden jalkojen alla, itse pyydetyt ja savustetut ahvenet, aamuiset naku-uinnit, mannapuuropannari ja raparperihillo, tyynestä tyrskyäväksi muuttuva meri, soljuva saaristolaissvenska, yhteysaluksella eväsvoileipiä syövä vanha pariskunta, silloin tällöin toimiva verkko joka ei ainakaan kannusta sähköpostin ja Facebookin kyttäämiseen, hepun halailu, sauna ja siideri, keinutuoliin istahtava naapurin mamma, hyvän kirjan lukeminen rantakallioilla, laulu ja soitto, meikäläisen painosta romahtanut riippumaton tukipuu (no se oli ihan laho!), omalta kasvimaalta nostetut tuoksuvat sipulit ja tillit ja salaatit, retken päätös Nauvon sataman L'Escalessa saarinaapurien, roséviinin ja etanoiden kanssa. Hiljaisuus ja rauha. En tiedä onko tämä saaren ansiota vai minkä, ja uskallanko edes sanoa tätä mutta sanon silti: jalkakin tuntuu hiukan paremmalta.

Viimeistään tuolla ulkosaaristossa luonnon armoilla sitä jotenkin hiffaa, mikä elämässä on tärkeää. Ja samalla sen, miten surullisen vieraantunut tällainen kaupunkilaistyttö on luonnosta. Olisi ihanaa ehtiä saareen vielä toisen kerran loppukesän aikana.

Saarireissu osui erittäin sopivaan saumaan: mun viimeinen kesälomaviikonloppu, ja lauantaina olis ollut tanssikoulun kuvauspäivä. Niin hauskaa kuin laittautuminen ja poseeraaminen joskus onkin, tämä sairastelu on vienyt multa viimeisenkin ehostautumisinnon. Ei ole, tiedättekö, erityisen viehättävä olo, kun koko ajan sattuu eikä enää tunne kroppaansa omakseen, ja käveleminenkin on sellasta kenottavaa könkkäämistä. Eli tekoripsien ja hiusten käkertämisen ja mahan sisään vetämisen sijaan tässä kohtaa teki paljon parempaa sellainen viikonloppu, jona katsoin peiliin ehkä kaks kertaa.

If you're so good looking why don't you sleep with yourself tonight?

Viikon takaisen Take That -keikan (huokaus) kuvien läpikäyminen ja muokkaaminen ja muistojen pukeminen sanoiksi vie yllättävän paljon aikaa, jota ulkosaariston rauhaan viikonlopuksi suuntaavalla kesälomalaisella ei ole ;) joten pläjäytetään ruutuun tässä kohtaa maistiaisiksi muutama video viime perjantailta Kööpenhaminasta. Tai siis, kaikki videot jotka otin... en loppujen lopuksi kuvannut kovinkaan paljon, koska ajattelin että a) näitä keikkavideoita ja -kuvia on netissä jo ihan järjettömästi muutenkin ja b) voin ottaa parempia kuvia lähempää sit lauantaina. No, en voinut.

Mietin näin jälkiviisauksissani, olisko pitänyt vain fiilistellä tuo perjantain keikka kokonaan ilman kameraa - mutta toisaalta, jos en olis ottanut yhtään kuvia itse, sekin olis harmittanut. Joten paras varmasti näin. Tavallaan en ees tajua, että nää videot olen kuvannut minä...! :) Paitsi siitä kyllä tajuan, että Prayn kertsissä kuuluu selvästi kun laulan mukana ylästemmaa. Sori. :D

Take That: Hold Up a Light @ Progress Live
(koko biisi)


Take That: Underground Machine @ Progress Live
(lopun taiji-tanssi)


Take That: Pray @ Progress Live
(vanhat poikabändikoreografiat!!!)

Hyvä että kesäloma on aina kesällä

Kun on torstai-iltana vieraita Helsingistä, kesäloma tuntuu jotenkin vielä vähän enemmän kesälomalta.

Pankist E. Ekblomille ja Roccan ja Donnan ja Katarinan ja Koulun kaut himaan, Turku 10 taatusti lepposaa! :)

Tänään voisimme istua pihalla ja kuunnella musiikkia kuin kesällä

Onko elämää Take Thatin jälkeen?

On. :)

Esimerkiksi tänä iltana. Äitin pasta carbonara, Jokke-setä, heppu puhtaan valkoisessa kauluspaidassaan, vaniljajäätelö ja mansikat ja kirsikat, punkkuhuulet, tukholmalaisittain solmitut Conversennauhat, kesä.