Tähän pitäis varmaan kirjoitella jotain ylistyssanoja Suomen lätkäjoukkueelle? Katsoin totta kai pelin eilen, murskavoitto oli aivan älytön ja äskeiset kultajuhlat Helsingin kauppatorilla mahtavat joojoo, mutta mulla on ajatukset jo ihan toisissa kisoissa: this is it, tämä maanantai tarkoittaa sitä että Performing Arts SM -kisaviikko on koittanut. Huii! Pidettiin meiän nykytyttöjen kans tänään viimeiset treenit, hyvät fiilikset jäi. Nyt vaan annetaan biisin muhia päässä ja kropassa ja unohdetaan kaikenlainen viime hetken panikointi ja sähläys. Kun tänään käytiin biisiä läpi niin että puolet teki ja puolet katsoi, nauraa räkätin muita katsoessani niin että silmistä tuli vettä... tullaan näyttämään lauantaina lavalla sen verran häiriintyneiltä, että on ihan mahdoton aavistaa miten yleisö tai tuomarit reagoi. Jännityksellä odotan! :D
Mutjoo, palataanpa vielä viime viikon liikuntoihin perinteisen treenipäivityksen muodossa. Nyt onkin nimittäin uutta kerrottavaa! Löysin uimisen riemun ja olen siitä ihan superduperiloinen! Kävin ensin parina aamuna itsekseni Samppalinnan maauimalan altaassa kauhomassa hitaiden kuntouimareiden radalla kilsan verran pintasammakkoa. Kerroin polskuttelustani isille, joka pestautui heti henkilökohtaiseksi uimakouluopettajakseni, ja sovittiin ekat treffit sunnuntaiaamuksi altaan matalaan päähän.
Sielläpä sitten varttia yli kymmenen annettiin poskipusut (meiän perheessä pussaillaan aina nähdessä ja erotessa), hypättiin ilman viileydestä höyryävään altaaseen ja vetäistiin uimalasit silmille. Aloitettiin rauhallisesti hengitysharjoituksilla - toisin sanoen ensimmäinen kymmenminuuttinen meni omalta osaltani veden nielemiseen, pärskyttämiseen, kakomiseen ja onnettomille hengitystaidoilleni hekotteluun. Isi onneksi jaksoi kärsivällisesti opastaa...
Nimittäin sitten. Sitten mä tajusin. Ja kohta jo otin ensimmäiset vedot ihan oikeaa rintauintia. Silleen, että pinnan alla mennään yksi veto, ennen seuraavaa noustaan välissä pintaan hengittämään ja sitten taas sukelletaan. Kun isi näytti aluksi mallia, olin ihan että no jos mä ton joskus opin niin oon ylpee itestäni. Noista sanoista ei mennyt kuin vartti, niin tein saman perässä. Ja hetken päästä uin jo kokonaisia altaanmittoja samalla tavalla.
En muista, koska viimeksi olisin kokenut noin täydellisen onnistumisen tunteen. Ekojen nappiin menneiden sukellusvetojen jälkeen pidettiin isin kanssa altaassa pieni hurraus- ja halailuhetki - olin yhtä vilpittömän innoissani kuin vieressä polskinut vekara, joka huusi isi isi kato mä sukelsin! :) Kotiin päin kävellessä tuli ihan itku silmään, kun mietin miten harvoin tällaisia fiiliksiä tulee. Tanssistakaan tullu enää pitkään aikaan. Se muuttui jossain vaiheessa niin suorittamiseksi.
Ja hei, kaikkein parasta tässä on se, että täähän on vasta alkua! Seuraavaksi uimakouluohjelmassa on krooli, jota en vielä eilen ihan hiffannut, ja tuplasukellusvedot rintauinnissa. Mutta ensin mennään tällä yhden hengityksen taktiikalla, että saan sen luontevaksi. Huippua uida kunnolla ja oikein lasit päässä! Ei tuu niska kipeäksi - ja jostain syystä musta oli ihan erityisen hilpeetä päästä kattelemaan altaan syvässä päässä sukeltelevien menoa. Huomenna taas aamupulahdukselle! Ihana uimakesä edessä! Kiitos isi!
Viime viikon soundtrack-biisi tulee lauantailta, jolloin pääsin vihdoin ekaa kertaa ikinä zumban makuun. Tosin vain yhden tsibaleen ajaksi, kun iloisen Jam-It-tanssipäivän päätteeksi Emppu-ystävä laittoi koko yleisön liikkeelle huutamaan ja hyppimään ja vispaamaan. Jos zumba on aina noin hauskaa ja hengästyttävää, en yhtään ihmettele miksi siihen on niin moni seonnut! Kunhan akillekset paranevat, pitää ehottomasti päästä kokeilemaan ihan kokonainen tunti.
Mutjoo, palataanpa vielä viime viikon liikuntoihin perinteisen treenipäivityksen muodossa. Nyt onkin nimittäin uutta kerrottavaa! Löysin uimisen riemun ja olen siitä ihan superduperiloinen! Kävin ensin parina aamuna itsekseni Samppalinnan maauimalan altaassa kauhomassa hitaiden kuntouimareiden radalla kilsan verran pintasammakkoa. Kerroin polskuttelustani isille, joka pestautui heti henkilökohtaiseksi uimakouluopettajakseni, ja sovittiin ekat treffit sunnuntaiaamuksi altaan matalaan päähän.
Sielläpä sitten varttia yli kymmenen annettiin poskipusut (meiän perheessä pussaillaan aina nähdessä ja erotessa), hypättiin ilman viileydestä höyryävään altaaseen ja vetäistiin uimalasit silmille. Aloitettiin rauhallisesti hengitysharjoituksilla - toisin sanoen ensimmäinen kymmenminuuttinen meni omalta osaltani veden nielemiseen, pärskyttämiseen, kakomiseen ja onnettomille hengitystaidoilleni hekotteluun. Isi onneksi jaksoi kärsivällisesti opastaa...
Nimittäin sitten. Sitten mä tajusin. Ja kohta jo otin ensimmäiset vedot ihan oikeaa rintauintia. Silleen, että pinnan alla mennään yksi veto, ennen seuraavaa noustaan välissä pintaan hengittämään ja sitten taas sukelletaan. Kun isi näytti aluksi mallia, olin ihan että no jos mä ton joskus opin niin oon ylpee itestäni. Noista sanoista ei mennyt kuin vartti, niin tein saman perässä. Ja hetken päästä uin jo kokonaisia altaanmittoja samalla tavalla.
En muista, koska viimeksi olisin kokenut noin täydellisen onnistumisen tunteen. Ekojen nappiin menneiden sukellusvetojen jälkeen pidettiin isin kanssa altaassa pieni hurraus- ja halailuhetki - olin yhtä vilpittömän innoissani kuin vieressä polskinut vekara, joka huusi isi isi kato mä sukelsin! :) Kotiin päin kävellessä tuli ihan itku silmään, kun mietin miten harvoin tällaisia fiiliksiä tulee. Tanssistakaan tullu enää pitkään aikaan. Se muuttui jossain vaiheessa niin suorittamiseksi.
Ja hei, kaikkein parasta tässä on se, että täähän on vasta alkua! Seuraavaksi uimakouluohjelmassa on krooli, jota en vielä eilen ihan hiffannut, ja tuplasukellusvedot rintauinnissa. Mutta ensin mennään tällä yhden hengityksen taktiikalla, että saan sen luontevaksi. Huippua uida kunnolla ja oikein lasit päässä! Ei tuu niska kipeäksi - ja jostain syystä musta oli ihan erityisen hilpeetä päästä kattelemaan altaan syvässä päässä sukeltelevien menoa. Huomenna taas aamupulahdukselle! Ihana uimakesä edessä! Kiitos isi!
Viime viikon soundtrack-biisi tulee lauantailta, jolloin pääsin vihdoin ekaa kertaa ikinä zumban makuun. Tosin vain yhden tsibaleen ajaksi, kun iloisen Jam-It-tanssipäivän päätteeksi Emppu-ystävä laittoi koko yleisön liikkeelle huutamaan ja hyppimään ja vispaamaan. Jos zumba on aina noin hauskaa ja hengästyttävää, en yhtään ihmettele miksi siihen on niin moni seonnut! Kunhan akillekset paranevat, pitää ehottomasti päästä kokeilemaan ihan kokonainen tunti.
Viikko 19/2011
DJ Mam's feat. Doukali & Soldat Jahman: Hella Decalé
- ma 9.5. nykytreenit 80 min
- ti 10.5. keikkatreenit 30 min
- ke 11.5. uinti 30 min
- to 12.5. uinti 35 min
- pe 13.5. kotijumppa 30 min
- la 14.5. zumba 4 min :D
- su 15.5. uimakoulu ja uinti 40 min + nykytreenit 60 min
DJ Mam's feat. Doukali & Soldat Jahman: Hella Decalé
2 sanoo jotain:
Just tollasesta uimakoulusta oon haaveillut vuosikaudet! Kun vaan tuntisin jonkun, joka osais muutakin kuin sitä pintasammakkoa...
Itse osaan uida ihan sitä oikeaa rintauintia, mutta en tee niin. ;) Kasvot ei tykkää klooriveden yliannostuksesta..
Kivaa kuitenkin, että sulla oli onnistumisen elämys. Itse muistan miten riemastuttavaa oli oppia lyömään pesäpalloa (siis niin, että siihen palloon oikeasti osui ja LUJAA!). Ei sitä tunnetta unohda. ;)
Lähetä kommentti
Sano sää kans!