Nuoruus on lahja, mutta vanheneminen on taidetta

Lauantaina koitti vihdoin se monta kuukautta salassa järjestelemäni ilta, jona juhlittiin isin 60-vuotissynttäriä Panimoravintola Koulussa. Varsinainen merkkipäivä oli vasta tänään, ja olenkin tässä odotellut tähän saakka, josko osaisin pukea sanoiksi jotain muutakin kuin että olipa mielettömän mahtavat juhlat - mutta ei, en osaa. Lainaan siispä omaa vuodatustani Facebookin puolelta sunnuntailta:

- - ei sano tarpeeksi, jos sanoo että eiliset juhlat oli IHANAT. Loppuun asti säilynyt yllätys, kuorolaulusta itkevä päivänsankari, kymmeniä halauksia ja kauniita sanoja, kitaroita haitareita viuluja, runoja biisejä tarinoita, täysin palkein laulavia näyttelijöitä, tanssia valomerkkiin asti, lämpöä ja elämää.

Jäi kerta kaikkiaan hyvä mieli, kun juhlat onnistuivat niin upeasti kaiken stressaamisen jälkeen! :) Koulu on yksi meidän perheen lempiravintoloita/-pubeja noin muutenkin, mutta tässä kohtaa täytyy erikseen mainita, että voin suositella sitä tosi lämpimästi myös tällaisten yksityistilaisuuksien järjestämiseen. Kaikin puolin sujuvaa ja mukavaa yhteistyötä! Ruoka oli hyvää kuten aina, ja tarjoilijat kestivät kärsivällisesti senkin, kun liikuttunut ja viinipäinen juhlakalu äityi vielä illan päätteeksi antamaan henkilökunnallekin kiitokseksi tuntuvat halaukset. :D

Oman muistin lisäksi myös kameran muistikortille tallentui melkoinen määrä hilpeitä ja herkkiä hetkiä, kun liipaisinta painelin illan mittaan sekä minä itse että äiti ja heppu. En tullut kyselleeksi ihmisiltä lupia kuvien julkaisuun, joten en viitsi tänne nyt laitella kuin otoksia omasta väestä. Josko näistäkin edes jonkin verran välittyisi tunnelmaa?

Olin itse sonnustautunut juhlan kunniaksi vanhaan tuttuun Sandin mekkoon, rakkaisiin Vagabond-nilkkureihin ja muidenkin bloggarien kaulassa nähtyyn gTien täydellisen ihanaan dekolttiketjuun - joka kieltämättä toimii paremmin paljasta ihoa vasten, mutku mun oli vaan pakko saada laittaa se! :D Myös isi ja äiti olivat kokomustissa, kuinkas muutenkaan, tämmönen värikäs perhe meillä (no äiti sentään käyttää usein värejäkin).

Ruokaosastolla oli tarjolla sienikeittoa ja sitruunamuffinssien näköisiä briosseja, pääruoaksi paahdettua siikaa ja jälkkäriksi kaakkua ja jätskiä. Ohessa juotiin vähän paljon alkomahoolia - mutta hei, ei liikaa! Pilkkuun asti hipannut juhlaseurue purkautui kolmelta yöllä ulos takseja odottelemaan varsin fiksusti ja filmaattisesti kaikki ihan tolpillans. Eikä saatu edes porttikieltoa, vaikka henkilökunnan uloshätyyttelyn jälkeen vielä suljettiin salin ovi hetkeksi ja jatkettiin soittoa ja laulua kaikessa rauhassa... :D

Yksi suurimmista jännityksen aiheistani oli se, miten meidän 10 vuoden jälkeen kasattu kuoro otettaisiin vastaan. Isillähän oli yllätysjuhliensa suhteen yksi ainoa toive: saada kuulla jonkinlaisena versiona Kesäpäivä Kangasalla. Avot. Otin syksyllä valmiiksi epäuskoisena Facebookissa yhteyttä lukioaikaisiin kuorokavereihin ja kyselin, olisko edes joku mahdollisesti Turussa joulun alla... ja kas, yhtäkkiä laulajia olikin koossa 13!

Oli aivan mielettömän hauskaa nähdä porukalla pitkästä aikaa! Kukaan ei tietenkään ollut vanhentunut päivääkään kymmenessä vuodessa :D mutta nimettömiin ilmestyneet renkulat ja lasten kuvat kertoivat omaa kieltään ajan kulusta. Ihmeen hyvin saatiin biisit soimaan siihen nähden, miten pitkä tauko meillä oli välissä. Monet toki ovat laulaneet vuosien mittaan muissa kuoroissa, mutta yhteissointi on aina haettava uudella porukalla uudestaan. Pelkäsinkin vähän etukäteen, mitä yleisössä istuvat muusikot ja laulavat näyttelijät tuumaisivat meidän esityksestä - mutta siinä vaiheessa, kun kajautettiin ekat tahdit ja ällistynyt päivänsankari näytti tältä...

...päättelin, että ei kai tässä tartte enää turhia jännittää. :) Ihme kyllä, itseäni ei alkanut itkettää! Äiti nappasi videolle yhden höpsöttelybiisin (oma videotoiveeni On suuri sun rantas autius ei valitettavasti tullut talteen), mutta en ikävä kyllä saa sitä näytille kun tää koneenräyskä sammuu aina kesken latauksen. No, voitte kuvitella että laulettiin tosi kauniisti ja kaikkee. :D

Lauloihan siellä toki illan mittaan muutkin. Ja hyvänen aika miten paljon ja hienosti! Kun ruoat oli saatu syötyä ja puheet pidettyä, isi soittokavereineen kaiveli pelit esiin, ja musiikista saatiinkin sitten nauttia valomerkkiin asti. Ihan mielettömän hienoja, hauskoja ja tunnelmallisia esityksiä, yhteislauluja ja tanssiaskelia! Esimerkiksi Nuoruustangoon näyttelijät improvisoivat vaarallista liipanneen akrobaattisen koreografian, kun isi nostettiin yläilmoihin. Itse kuuntelin biisin baaritiskiltä, enkä kyllä olis arvannut, miten vauhdikas meno salissa oli!

Kaikkien muiden iltaan mahtuneiden yllätysten lisäksi isi myös sai arvokkaan poliittisen tunnustuksen. Ylpee homma!

Tuntuu höntiltä, kun en osaa kertoa enempää miten kivaa ja hieno meininki meillä oli. Ehkä se sentään hiukan välittyy näistä potreteista - äidin ystävä kommentoi Facebookiin kauniisti, että lapset aukaisevat vanhempansa ja se näkyy kuvissa.

Tärkeintä kai kuitenkin, että itse talletin mieleeni kaikki ne kauniit sanat, hymyt, halaukset ja hetket. Esimerkiksi sen, kun isi soitti ja lauloi tämän Junnu Vainio -klassikon.

Kerran kulkija kuustoistavuotias
olin minäkin aikoinani
luulin silloin: jo vähintään puolikas
meni kaikista unelmistani
sä et usko mua nyt, mutta lupaan sen
vielä unelmoi myös kuusikymppinen
sillä suoraan sanottuna suurinpiirtein
sellaista elämä on.

Onnea rakas isi, ipso, heisi, moisi!