Make my wish come true

Kellot siirrettiin viime yönä talviaikaan. Pääni mielestä se ilmeisesti tarkoittaa sitä, että nyt saa jo alkaa kilkattaa joululauluja. Eilisestä illasta lähtien on nimittäin soinut tauotta* päässä eräs iloinen joulurenkutus...

*No on se sentään tauonnut aina siksi ajaksi, kun on katsottu soffalla naurusta kierien Whose Line -jaksoja, joissa kuuluu vähän muunlaista musiikkia! :D

...niin se renkutus. Pidettiin eilen illalla audition meidän showryhmään. Mun tehtäväksi annettiin digis-osuuden vetäminen (tanssi-suomi-sanakirja: digis = diagonaali = nurkasta nurkkaan = (pari)jonossa ensin oikeasta takakulmasta tanssien vasempaan etukulmaan, sitten kipitys seinää pitkin vasempaan takakulmaan josta taas tanssien oikeaan etukulmaan, josta kipitys seinää pitkin oikeaan takakulmaan jne.), jotta meidän varsinainen koreografi sai keskittyä katsomaan, mitä hakijat tekevät. Vitsi musta kyllä tulis loistava tanssinope... en niistä sarjoista niin tiiä, mut ainakin soittaisin aina hyvää musaa! :D Niin kuin eilenkin vain omia suosikkejani, tietty siis maailman parhaita: The Ting Tingsiä (kävelyt), Nikka Costaa (piruettisarjat), Feederiä (hitaat jalanheitot), The Presetsiä (jalanheitto-show-improilut) ja Madison Avenueta (hypyt ja omat tuomarienhäikäisyimprot).

Nuo sulosävelet kuitenkin pääsivät häipymään korvista, kun treenattiin vielä lopuksi kaikki yhdessä pieni jouluinen sarjanpätkä. Tilalle tuli tämä. Ihan pirteä ralli, mutku jatkuvalla syötöllä kulkunen kilisee ja Mariah hinkuu korvassa ni aaaaaaa...

Mariah Carey: All I Want for Christmas Is You

Large

Oonko vielä hehkuttanut tarpeeksi, miten ihanaa on kun heppu on alkanut soittaa kitaraa? Jos en, niin nyt taas hehkutan! Ihan sydän pakahtuu kaikista niistä lyömättömän kauniista serenadeista, joita saan kuulla harva se päivä. Esimerkiksi viimeisen viikon sisään sohvalta on kajahtanut useammankin kerran uusiksi kirjoitettu versio Tehari-suosikistani:

Kasvaa maisterin paino, meidät pian alleen musertaa...

No niinpä. :D Mutta jos kert pitää ostaa L-kokoisia vaatteita, niin ostaa sit edes kivoja. Niin kuin vaikka tämmöisiä.

WeSC:n mekko Elementistä. Aika basic, mutta laskeutuu nätimmin kuin monet vastaavat. Hyvä leikkaus siis, vaikkei kuvasta tietenkään mitään näy.

Nümphin tunika Carlingsista. Hyvät värit ja ovela malli, myös Nümphin vaatteissa on usein joku hauska juju leikkauksessa. Sovitin myös M-kokoa; mahtuihan sekin sentään päälle, mutta näytti enemmänkin teepaidalta, kun taas L toimii kivasti mekkona.

Acnen lörttötoppi Tukholmasta Awesome Ragsin alesta (ostettu kesällä). Näitä samantapaisia nyt löytyy lähes joka rättikaupasta, mutta kyllä tässä tapauksessa merkillä on väliä - tässä on mittasuhteet jotenkin oikein, ja tää laskeutuu tuhannesti paremmin kuin muut kokeilemani vastaavanlaiset topit. Härligt.

Wolfordin sukkikset. Mat Opaque 80 den, ihanat mattapintaiset peittävät. Koukussa jo kolmatta talvea. Kahdella sukkiskerroksella pärjää kylmemmälläkin kelillä.

Ja sitten on kuitenkin olemassa yksi kohta, josta olen aina vaan S-kokoinen. Nimittäin sormet.

Keikkaputkessa

Nyt on elämä menny kuulkaa vallan villiks! Ollaan vietetty eilen ja tänään mamman kanssa hurjaa äiti-tytär-keikkaelämää: eilen oltiin Klubilla kuuntelemassa The Shoeshinersia ja tänään päivällä kaupunginteatterissa Suuressa Kurpitsakonsertissa. Mikäs baari se nyt onkaan, joka mainostaa että musiikki on parasta livenä. No niin on.

The Shoeshiners on Marjo Leinosen, Dave Lindholmin ja Rane Raitsikan hyväntuulinen trio, joka soittelee semmosta... no semmosta kaikkee hyvää musaa. Englanniksi. Letkeetä, rullaavaa ja rokkaavaa. Taidolla ja tunteella. Vitsit että se Marjo on muuten upee nainen! Jos joku on cool niin Marjo. Tällä ainutlaatuisella kiertueella jäljellä on vielä kolme keikkaa, tänään Tampereella, huomenna Kuopiossa ja lauantaina Helsingissä. Menkää ihmiset kuuntelemaan, saatte taatusti hyvän mielen! :)

The ShoeShiners: Where Did Our Love Go

Tänään taas oli vuorossa vähän toisenlainen musiikkielämys, nimittäin kaupunginteatterin ja Kaarinan musiikkiluokkien yhdessä toteuttama Suuri Kurpitsakonsertti. Oli semmosta luurankoa ja kummitusta ja halloweenia, että pienempiä hirvittää! Vastapainoksi toki myös hilpeyttä, tikuajatakua ja kookospähkinän rikkomista ja Juicen nerokkaita sanaleikkilauluja. Ja kolmanneksi vastapainoksi kyyneleet ainakin aikuisten silmiin kohottaneet Syyslaulu (jonka isi tulkitsi surumielisen klovnin asussaan Turun Sanomien arvostelun mukaan taunopalomaisesti, ihan mukiinmenevä kehaisu...) ja Päivänsäde ja menninkäinen (jota en edes pienenä kestänyt kuunnella unilauluna kun aloin itkeä). Kahdessa tunnissa musiikin välityksellä tunteita laidasta laitaan, mahtavaa! Ja entisenä musiikkiluokkalaisena tietysti fiiliksissä myös siitä, miten kivoja tällaiset esiintymistilaisuudet ovat koululaiskuorolaisille.

Kurpitsakonsertin syystunnelmiin pääsee vielä kahtena iltana, menkääpä lauleskelemaan! :)

Just have a little pace-ence

Yllättävästi osuivat kaiuttimista kuuluneet tutut sanat kohdalleen tänään jumpassa, kun hikoilin sen saamarin pystysoutulaitteen kimpussa.

but any minute all the pain will stop

Auts.

Take That -rintamalta on muuten kuulunut tällä viikolla hyviä uutisia! Ensinnäkin, uusi levy Progress julkaistaan jo viikkoa aiemmin kuin piti, 15.11. Pitäisköhän ostaa...

Ja eilen katsoin suorana pressitilaisuuden (oi ihmeellisen ihana intternet), jossa herrat julkaisivat ensi kesän kiertueaikataulun. Suomea ei tietenkään löydy listalta, mutta oon tasan valmis reissaamaan Kööpenhaminaan heinäkuussa - peukut pystyyn, että lippujen hankkiminen onnistuu ens viikolla!

En kestä jos en pääse keikalle... ja en kestä jos pääsen! Auauauauauau!

Joo ei mulla tässä muuta asiaa. Oon vähän hurahtanu, taas, entistä pahemmin. Ja kui tos pysäytyskuvas onki just Jason! Iiiikk!

Take That: Patience

Maanantaiaamuna Dance-krapula ja vapina

Krooh. Väsymyksen taso tuntuu ihan siltä kuin olis ollut eilen jossain ulkona sunnuntaihumpalla... eiku hahaa, niinhän mä olinkin! :)

Pantiin Dancen yleisössä jalalla koreesti siis toki vähintään yhtä rankasti kuin tyypit lavalla. :D Seisomalippu osoittautui ehdottomasti istumapaikkaa paremmaksi vaihtoehdoksi; siitä lavan edestä näki ilmeet ja tunteet ihan lähietäisyydeltä ja, mikä tietysti tärkeintä, mahtui itsekin jorailemaan kunnolla! Ennen lähetyksen alkua vedettiin Peter Pihlströmin opastuksella hilpeetä Cha-cha slidea, ja aina mainoskatkoilla äänimies-DJ (joka muuten sattui olemaan vanha koulukaverini) soitteli yleisölle tanssittavaa musaa. Nähtiinpä siinä jopa itse Merja Satulehdolta pieni ketkuttelushow Whitney Houstonin tahtiin!

Oli hauskaa päästä näkemään, miten tuollaista suoraa lähetystä tehdään. Meininki katsomossa oli kyllä hyvä, eikä vähiten Axl Smithin ansiosta - loistava valinta juontajaksi, tyyppi totisesti saa yleisön mukaan. En viitsinyt kauheasti ottaa valokuvia suoran aikana (enkä etenkään salamalla), mutta katkoilla kameraan tallentui muutamia heilahtaneita otoksia. En tiedä, olisko tuolla saanut kuvata lainkaan, mutta eipä ainakaan tullut kukaan kieltämäänkään... jos poliisi nyt tulee noutamaan, niin lähettäkää mulle selliin suklaata.

Matka Helsinkiin oli sateinen ja sumuinen, mutta kannatti totisesti lähteä - jo pelkästään siksi, että näki Mintun ja Markun lyricalin siinä hetkessä omin silmin. Hieno. M&M on huippu pari siksikin, että molempiin voi katsojana aina luottaa; koskaan ei tarvitse jännittää, pyöriikö sillä nyt piruetti tai pysyykö se nyt pystyssä. Vaikka mulla ei varsinaista suosikkia kisassa olekaan, Mia-Marille soisin voiton mielelläni, koska uskon että hän saisi noista jäljellä olevista tanssijoista eniten irti siitä palkintostipendistä. Minttuhan on räjäytellyt potteja SM-kisoissa vuosi toisensa jälkeen, ja nyt tytön on korkea aika päästä koko kansan tietoisuuteen!

Omaan tietoisuuteeni muuten pääsivät eilen Lauran täysin sileät sellarittomat jalat. Pinggg kaikuu vieläkin korvissa.

Eilisen pudotukset meni musta ihan oikein - paitsi että Tarun ja Samin sijaan henkensä edestä olisivat ansainneet tanssia Ida ja Pasi. Ne ei vaan onnistuneet eilen sykähdyttämään (vaikka urban jazzissa riittikin vauhtia ja vaarallisia tilanteita) (en vaan pysty ottamaan tota biisiä mitenkään tosissaan! :D), ja ryhmäkoreografiassakin erottuivat joukosta ei-edukseen... esim. tuolla 1:10 tienoilla kaanonissa ensin Sam leiskauttaa ilmavan ison hypyn nilkat hienosti ojennettuina, ja heti perään Pasi vähän vähemmän ilmavan version nilkat koukussa. Okei, hoppitanssija, mutta silti.

Taru ja Sam sen sijaan olivat ihania, ja tosi ammattilaisia lavalla - esimerkiksi ainoat tanssijat, jotka lavalle tullessaan vielä lämppäsivät ja availivat paikkojaan hetken! Kaikki muut lähinnä vain seisoskelivat ennen biisinsä alkua. En tiedä bollywood-tanssista mitään, joten en osaa sanoa miten "oikeanlainen" koreografia oli, mutta ainakin se totta vie tempaisi mukaansa! Ihan huippua - ja Samin leveä hönttihymy sopi tuohon kuin nenä päähän! :D Myös Tarun olen nähnyt tanssimassa ennenkin (esim. viime kesän SM-kisoissa, joista nappasi parinsa kanssa duo-sarjan suomenmestaruuden hupaisalla hyttystenläiskintätanssillaan), mutta eilen Tarun karisma jotenkin melkein lennätti selälleen. Ihana.

Ja ihana reissu ihanien tanssityttöjen kanssa! Kyllä nyt jaksaa taas itekin treenata... ehkä... tai sitten ei, koska se on niin turhaa, koska vaikka olisin 10 vuotta nuorempi, musta ei silti voisi ikinä tulla puoliksikaan niin hyvä kuin noi on. Huokaus. :)

Once you've tasted love it is just the beginning of a new world

Jos näytän yhden kuvan, niin arvaatteko missä olin eilen illalla?

Ai ette? No tietysti kaupunginteatterissa katsomassa Anna Kareninan. Enkä edes ostanut väliajalla tuota ihailemaani muffinssia. :D

Oli muuten hieno esitys. Varmasti parvelle asti iholle tuleva kokemus, ja aivan erityisen vahva elämys kakkosriviltä nähtynä - normaaliliput alkavat vasta riviltä kolme, mutta kakkoselle on varattu joka näytökseen muutama paikka teatterilaisille/sukulaisille (syykin kyllä selvisi siinä vaiheessa, kun alkoi roiskua vettä päälle).

Odotin näytelmältä kovasti, ja kyllä ne odotukset täyttyivätkin. Neljä tuntia meni yhdessä hujauksessa, istuin penkissä kuin nauliutuneena - ja itsekin hengästyksissä näyttelijöiden fysiikan koettelusta ja kaikesta siitä tunteiden tykityksestä. Ja voi vitsit... jos en olis jo ennen tykännyt Krista Kososesta niin viimeistään nyt tykkäisin. Kristan tulkitsema Anna oli mieletön, vahva, kaunis, hurja, samastuttava, pelottava, nainen. Vau. Tahdon ehdottomasti päästä katsomaan myös toisen miehityksen vedon.

Näytöksen jälkeen suoritettiin perinteiset jälkipuinnit Koulussa, jossa seuraan liittyi tuttuja - jo toista viikonloppua putkeen saatiin yövieraita Helsingistä, kivaa kun meillä joskus käy joku! :D Loppuilta lörpöteltiin ja rilluteltiin Blankossa (eivät jostain syystä raivanneet pöytiä pois joten ei tanssittu), jossa seinällä luki totuus. Mm-mm!

Tänään käynnistettiin päivä pirteästi (eilen juodut viinit ja geeteet oli kyllä vähän toista mieltä) aamukävelyllä keskustaan ja Bossaliinaan. Hiljattain avattua pikku kahvilaa on kehuttu joka puolella vuolaasti, joten oli korkea aika käydä testaamassa paikka itsekin. Tuomio: superkiva kuppila! Ihanaa vanhaa musaa, suloisen sekamelskainen värikäs sisustus, unelman kokoinen teevalikoima ja vaiks mitä kahviloitsijatyttöjen itse taikomia herkkuja. Starttasin päiväni tuoremehulla, minttuteellä, meetvurstisämpylällä ja browniella - nam mikä startti! Joku sunnuntai pitää kyllä herätä herkuttelemaan Bossaliinan brunssille.

Ja niin, mainitaan nyt erikseen vielä sekin, että jostain syystä kahvilan nimi on musta aika älyttömän hieno. ;)

Herkkuja kerrassaan: koskettava näytelmä, hyvien ihmisten iloinen seura ja makoisat maisteltavat. Lauantai-ilta jatkuu täällä ehkä vähän vähemmän herkullisesti työnteon merkeissä... mut nyt on niin hyvät jes-energiat päällä, että kyllä jaksaa! :)