Niinpä niin. Hyvät oli taas suunnitelmat tälle viikolle: ensin maanantaista keskiviikkoon oman tanssikoulun kesätunteja, torstaina ja perjantaina hyppäys vierailulle toiseen tanssikouluun vuosi sitten huipuksi todetun opettajan nykytunneille, lauantaina ja sunnuntaina show-ryhmän treenit ja maanantaista keskiviikkoon vielä lisää nykäriä.
Mut sitten tuli se joku toinen, joka suunnitteli koko homman uusiksi. Kas näin: maanantaina ja tiistaina oman tanssikoulun kesätunteja, sitten vasen akillesjänne tohjoksi ja hyvästit lopuille tanssisuunnitelmille.
Onhan tuo kinttu kiukutellut jo useamman viikon, mutta ajattelin jotenkin että se menis itsestään ohi, esimerkiksi jumpassa loikkiessa tai lenkkipolulla kirmaillessa. No eipä menny. Tiistai-illan tanssitunnin isot hypyt - en siis päässyt ilmaan lainkaan, koska tolla jalalla ei voi ponnistaa eikä myöskään laskeutua sen päälle ilman että sattuu - oli vihdoin se viimeinen niitti, ja tajusin (ystävien suosiollisella avustuksella, kiitos) että nyt on parempi antaa sen levätä. Esimerkiksi nilkanojennus on nimittäin tällä hetkellä ihan säälittävä verrattuna oikeaan jalkaan, enkä myöskään pääse vasemmalla jalalla läheskään yhtä korkeaan relevéhen kuin oikealla. Plus kaikki ne muut asennot, joissa jänne kinnaa vastaan. Ei hyvä.
Tanssihuuma vaihtui siis v*tutukseen, Voltaren Rapid -tabuihin, Zon-kipugeeliin ja kevyempiin liikuntasuunnitelmiin. Ajatuksena käydä lähiaikoina pyöräilemässä, vähän kuntosalilla, ehkä pumpissa ja uimassa, ja ainakin käveleskelemässä. Niinku tänään käytiin tunnin verran urkkapuistossa äitin kanssa. Tulee muuten havainnoitua ympäristöä ihan eri tavalla kävellen kuin juostessa! Kun pysähtelin vähän väliä tutkimaan linnunpönttöjä ja sähköpylväitä, äiti sai flashbackeja mun lapsuuteen, jolloin kuulemma keräilin ja tutkailin aina maasta tikkuja sun muita. No ku kaikkee kiinnostavaa! :)
4 sanoo jotain:
voiei! kurjuus :( mutta pääset sentään liikkeelle, ja tajusit lopettaa ennenku paukahtaa kunnolla! käske ystävien jatkaa painostusta niin kauan että se oikeasti on kunnossa... oma kärsivällisyys ei ainakaan meikäläisellä usein tahdo riittää.
Tsemppiä!
Kiitokset sulle myös kivasta blogista! Olen tanssin suhteen varsin myöhäisherännäinen tyyppi, mutta kipinä on syttynyt. Upeaa on ollut huomata, että kyllä sitä oppii, vaikka lapsena ei olekaan moista harrastanut. Oli kiva juttu löytää blogisi ja seurailla kuulumisiasi.
Onko sulla muuten videopätkiä kisoista? :)
-Omppu
Hanska - totta, onneks koipi kuitenkin toimii suhtkoht normaalisti, ettei tartte kotona vaan kökkiä. Kokeilin eilen muutamaa juoksuaskelta (mikä kärsivällisyys?!) eikä sattunut enää yhtä paljon kuin toissapäivänä, mutta ei se ihan normaaliltakaan tuntunut. Ja tunnin kävelyn jälkeen jalkaa taas jo hiukan särki. Joten easy easy...
Omppu - kiva kuulla, että viihdyt täällä ja tanssitunneilla! :) Kisoista on joo jotain videoita, mutta kamut ei oo vissiin vielä(kään) ladanneet niitä... laittelen sitten, kun niitä löytyy jostain. Ja siis ihan mielelläni näytän täälläkin, mitä tuli puuhailtua, vaikka ei erityisen hyvin pärjättykään :)
Voi ei :( Toivottavasti koipilas paranee pian ja on sitten entistäkin ehompi. Lähetän sulle parantelusäteitä täältä Montrealista, jossa testailen nettiyhteyttä tietty vierailemalla Duussilassa :)
Lähetä kommentti
Sano sää kans!