King size

Miksi tyytyä yhteen?
...kun voi saada neljätoista. Tai siis tuplana kakskytkaheksan.

Onni on Leafilla töissä oleva kaveri. :)

Tosin en tiedä, miten paljon mun oikeasti kannattais näistä hihkua... kävi nimittäin tässä tällä viikolla semmonen yks kertakaikkisen hauska tapaus. Heppu tuli kaupungilta kotiin mukanaan mustat uimashortsit, jotka oli ostanut kokeilematta. Katsoin hiukan huvittuneena - ootsä ostanu naisten uimahousut, näähän menis mullekin... vedin pöksyt jalkaan, ja olivat just passelit. Jos nää mahtuu sulle niin huhhuh.

Ja mahtuivathan ne sillekin. Koska koko on L. Miesten L.

Että terkkuja vaan sille anonyymille joka epäili että oisin jotenkin erehtyny laihtumaan :D

Ruokaa ruokaa suolet huokaa, napa hankaa selkärankaa

Nyt kun istun täällä yksin ja nälkäisenä (koska heräsin eilisen juhlaillan jälkeen viiden tunnin unien jälkeen reippaana aamu-hotjoogaan ja olen ravinnut itseäni treenin jälkeen vasta jugurttisatsilla koska haluan syödä aamiaisleivät sitten yhdessä hepun ja Hesarin kanssa mut heppu-lomalainen nukkuu vielä), voisinkin vähän kiduttaa itseäni katselemalla ruokakuvia eilisestä illallisesta.

Käytiin eilen juhlistamassa kaverin 29-vuotispäivää (ens vuonna sit riittääkin niitä kolmekymppisiä... omatkin...) Paninin herkkujen äärellä. En ole koskaan saanut siellä muuta kuin erittäin hyvää ruokaa, suosittelen varauksetta!

Kattokaa nyt vaikka näitäkin. Alkuruoaksi vuohenjuustomascarponella ja mehustetulla raparperilla kuorrutettu bruschetta...

...pääruoaksi paahdettua merilohta, varhaisperunakakkua ja tomaatti-voikastiketta, lasissa italialaista kuivaa valkoviiniä...

...ja jälkkäriksi pallo vanhan ajan vaniljajäätelöä kera limoncellon. Sanotaanko vaikka että maistui.

Oon yrittänyt suostutella heppua aloittamaan mun kanssa ravintolabloggaamisen, mutta sitä ei kuulemma kiinnosta. Höh! Tältäkin kesältä riittäis raportoitavaksi vaikka miten paljon raflakokemuksia, ja seuraavia ravintolareissuja on jo suunniteltukin - eilen illalla lasillisten merkeissä testattu jokirannan uusi Tintå vaikutti viini- ja shampanjalistallaan ja tunnelmallaan. Sinne syömään joku kerta!

Jes, heppu heräs! Leivät paahtimeen niinku olis jo! Eihän sitä syömättä ihminen jaksa lähteä illalla festaroimaankaan! :)

Memento vivere

Bongasin viime viikolla Mademoiselle Pigalle! -blogista kuvia Irenen äidin tekemistä hopeasormuksista, jotka kiinnittivät huomioni yhdellä vilkaisulla. Haluan. Toiminta olikin kaikin puolin nopeaa: sähköpostitin tilaukseni torstaina ja maksoin sormuksen tilisiirtona perjantaina, ja jo tänä aamuna sain onkia kirjekuoresta pienen mustan rasian ja pujottaa kaunottaren käteeni. Ihastuksesta kiljahdellen, may I add.

Olen tähän asti arastellut noita tuommoisia tuplasormuksia; pelkäsin että saan karmeen ahistuksen, kun sormia ei pysty liikuttamaan. Mutta liikkuvathan nuo, paljon enemmän kuin kuvittelin!

Hintaa sormukselle tuli postikuluineen 51 euroa. Ei missään tapauksessa yhtään liikaa, sillä a) olen kyllästynyt niihin kuuden euron halpissormuksiin, jotka muuttuvat heti pinnasta kuparinvärisiksi ja värjäävät sormet vihreiksi, b) mun on usein vaikea löytää kapeisiin sormiini sopivan kokoista sormusta, mutta tässä on kätevä ja vieläpä tavallista esteettisempi säätösysteemi, c) pienyrittäjän (jollainen käytännössä olen, vaikken vältsysti identifioi itseäni erityisesti yrittäjänä) sydäntä lämmittää aina tukea toista pienyrittäjää, d) sormus on kaikin tavoin kaunis ja e) se on sanomaltaan enemmän kuin tarpeellinen tällaiselle jatkuvan kuolemanpelon, ajan kulun ja elämän merkityksettömyyden nujertamalle murehtijalle. Muista elää. Joohan.

Ihmettelen miten kaikki lipuu ohi tulee juhannus ja joulu uudestaan

Nyt kun juhannuksesta on vierähtänyt jo tarkalleen kuukauden päivät, onkin hyvä hetki palata keskikesän tunnelmiin kuvamuistojen muodossa. Vietettiin siis ihana juhannus Merimaskun merimaisemissa, ja tuli tehtyä kaikkea sitä mitä etukäteen arvelinkin; lisäksi tärkeitä kerrottavia on että söin vielä enemmän kuin kuvittelin että mahaan ikinä mahtuisi, tulin mölkkymatsissa kolmanneksi ja pääsin kokeilemaan kuvien räpsimistä sellasella kunnon kameralla. Pakko saada oma.

Tässäpä siis hiukan paljon kuvatunnelmia kuukauden takaa. Jos ihmettelette ihmisettömyyttä, niin kyllä meitä oli reissussa 11 hengen porukka; en vain viitsi julkaista kamuista kuvia - paitsi yksi kuva on pakko laittaa seurueen pienimmästä juhannusmiehestä, joka vietti juuri yksivuotissynttäreitään. :)

Mökkimatkan aluksi sarjassamme "kuva ja miten se otetaan":

Meikäläisen juhannusmuoti on kyllä aina yhtä hehkeetä! :D Sinänsä kyllä tykkään kovasti tosta harmaasta mekko/toppivirityksestä (mulla on samanlainen myös mustana ja roosana), sen muotoa saa kivasti muuteltua solmimalla noita liehuja. Mutta pohjepituisiksi kääräistyjä leggareita en ole käyttänyt enää vuosiin muualla kuin kotihousuina ja tanssitunneilla...


Muistan, kun ostin noi Coq Sportif -lenkkarit Napolista syksyllä 2005 ja olin vakaasti sitä mieltä, etten enää ikinä käytä mitään muita kenkiä. Onhan ne ihanat tohvelit vieläkin, mutta tuntuvat kovin suurilta verrattuna vaikka nyt Converseihin, joihin jalka ja silmä on viime vuosina tottunut. Vaikka kai tommoset pumpulatossut on sinänsä aika ajatonta sporttimuotia?

Perillä siiderit auki ja seuraavaksi kaffepöytään. Jätski + mansikat = kesä! Ja voi, miten söpöt olikaan nuo pikkumiehen pikkuruiset krokosandaalit.

Skumppaa, grillausta, saunomista ja uimista... eli juuri sitä puuhastelua, jota varmaankin muutama miljoona suomalainen samaan aikaan tuossa kesäkuun lopussa aina tekee. Eikä niin moni voi olla väärässä. :)

Eräiden mielestä myös naistenlehtien selailu ja karkinsyönti on ihan kelpo juhannuspuuhaa. Itsekin saatan kuulua näihin "eräisiin".

Ja mitäs sitä sit illemmalla tehtäiskään... pitäiskö vaikka taas vähän syödä? Makkaraa, muurinpohjalettuja ja vaahtokarkkeja illan kääntyessä jo yöhön.

Kaiken syömisen vastapainoksi on toki hyvä harrastaa vähän urheilua. Mölkkyhän se tunnetusti nostaa sykettä ja hien ohimoille - etenkin, kun yhdellä porukasta on käsi rikki, joten kaikki joutuvat tasapuolisuuden nimissä heittämään huonommalla kädellään.

Ja se kamera... huokaus! Eiks näytäkin ihan siltä että toi niinku kuuluu mun käteen.

Lähdön hetkellä vielä tunnelmointia runojen muodossa: toinen taulussa keittiön seinällä, toinen omakätisesti riimitelty mökin vieraskirjaan. Jos joskus kyllästyn kääntämiseen niin voisinkin ryhtyä runoilijaksi, lahjoja kun kiistatta löytyy!