All I want for Christmas is ... money

Miten se joulukuu nyt jo yhtäkkiä tuli! Eikä mulla ole edes joulukalenteria. Ihana Loma Roomassa -seinäkalenterikin vetelee viimeisiään... kun käänsin uuden kuukauden esiin, heppu repesi nauramaan. Audrey kieltämättä näyttää kuvassa vähän siltä, ettei ehkä haluakaan Gregorylta pusua? :D

Aikamoinen suhinakuukausi on edessä. Töiden osalta irtautumista ja epävarmuutta, luovalla puolella musikaalivääntöä ja tanssitreeniä ja keikkalointiakin. Niin ja sitten vihdoin se joulu! Olen jo ostanut jopa yhden lahjan, enkä niistä lopuistakaan ajatellut kauheesti stressata. Tärkeintä on kuitenkin päästä rauhoittumaan mummilan jouluhäsellykseen rakkaiden sukulaisten kanssa. (Lisäys: ja relata tietysti myös hepun kanssa jouluisissa punkkuhiprak tunnelmissa uudessa ihanassa kodissa. Heppu kun luki tuosta, että "ai tärkeintä on päästä jouluks pois kotoa". No eikä ole.)

Ja mikäs tässä sitä juhlista jalointa odotellessa:

:)

Que voy a hacer, je suis perdu

Kaunis. Raju. Koskettava. Visuaalisesti huikea teatterielämys. Taitavaa, energistä näyttelijäntyötä.

Kävin tänään katsomassa kaupunginteatterin syksyn vierailutapauksen, romaniankielisen kehutun ja kohutun näytelmän Viata cu un idiot (Elämä idiootin kanssa). Unkarilaisohjaaja Andriy Zholdak on parhaillaan muutenkin Turussa, hemmo ohjaa täällä teatterin omalle väelle Anna Kareninaa, joka tulee ensi-iltaan helmikuun alussa - sentään jo muutaman vuosikymmenen näyttelijänä työskennellyt isäni on harjoituskauden keskellä puhissut, ettei ole vielä koskaan joutunut lavalla yhtä äärirajoille kuin mihin Zholdak näyttelijänsä piiskaa. Odotukset tämän illan esitystä kohtaan olivat siis kieltämättä kovat kaiken kuulemani ja lukemani perusteella.

Vaan tietäähän sen miten liian koville odotuksille käy: ne toteutuvat kovin harvoin. Jäi todella toivomisen varaa siinä shokeeraavuudessa ja rankkuudessa - vaikka ovimies olikin laskenut, että viitisenkymmentä ihmistä lähti yleisöstä kesken pois... en kyllä ihan tajua, miksi. Tai ehkä siksi, etteivät olleet hoksanneet ottaa aulassa jaossa olleita korvatulppia ja musa oli liian kovalla. Mutta olisivat käyneet hakemassa ja tulleet sitten takaisin saliin!

Kaksi ja puoli tuntia yhtä soittoa kestäneen näytelmän sinänsä rajua tarinaa kerrottiin paljolla mekastuksella, kaahauksella, huudolla, eriteiloittelulla, paljaalla iholla, monimuotoisella musiikillisella äänimaailmalla ja visuaalisella tykityksellä. Eikä loppukaan kaiken päätteeksi (tietenkään) ollut mitenkään erityisen katarttinen. En silti sanoisi, että tämä oli nyt jotain aivan uutta ja maailmaa mullistavaa, kuten ohjaaja haastatteluissaan antaa ymmärtää. Zholdak tuntuu haluavan nostaa itsensä "tavallisten" teatterintekijöiden yläpuolelle väittämällä, että vain hänen teatterissaan näyttelijät hengittävät rooliaan herkeämättä joka sekunti, että vain hänen teatterissaan yleisö pysyy todella hereillä. Hassu juttu muuten: esityksen jälkeen eräskin kaupunginteatterin näyttelijä totesi, että meinasi nukahtaa kolme kertaa.

Harmittaa, että odotin illalta niin paljon - toki mieluummin tässä hehkuttaisin huikeaa elämystä! Eikä biisi mikään sysipaska toki ollutkaan. Näyttelijöillä kyllä piisasi villiä energiaa, intensiteettiä ja heittäytymistä (vaikka helppohan se hullua on näytellä...). Eniten diggasin kuitenkin live-videokameroiden käytöstä: lavalla näyttelijöiden seassa pyöri koko ajan pari-kolme mustiin pukeutunutta tyyppiä kameroiden kanssa, ja kuvia näytettiin livenä kolmella valkokankaalla. Kameroiden avulla päästiin hienolla tavalla kuvakulmiin, jotka olisivat muuten jääneet näkemättä. Kieltämättä tehokas ja taitavasti rakennettu visuaalinen paketti, etenkin monia vaikuttavia lähikuvia jäi noista otoksista mieleen.

Näytelmän Turun-vierailu jäi tähän yhteen esitykseen, mutta ensi viikon tiistaista perjantaihin eli 1.-4.12. tätä mättöä pääsee ällistelemään Espoossa. Jos teatteri ylipäätään sattuu kiinnostamaan, menkäähän ihmeessä katsomaan... vaikka rehellisyyden nimissä on kyllä sanottava, että tässä illassa parasta oli se osuus kun olin isillä syömässä. Ja vähän myös se, kun esityksessä soi yksi vanha suosikki, ja teatterin penkissä alkoi ihan varoittamatta ja epäsopivassa olosuhteessa tanssijalkaa vipattaa. :)

Manu Chao: Me gustas tu

Oho

Siis nyt en kyllä niinku yhtään ymmärrä. Mistä ihmeestä tommonen valkoinen paperipussi oli tänään yhtäkkiä päätynyt meidän keittiön pöydälle? Ja mistä ihmeestä siihen pussiin oli päätynyt tommonen ihan valtava omenakinuskisuklaamuffinssi? Eihän tässä oo mitään järkee.

omnomnomnom

Trying to make ends meet, trying to find some money then you die

Helpotuksen huokaus: ainakin tuon verran töitä on jo tähän tietoon luvassa, kun vuodenvaihteessa jään vapaaksi kotitoimistorotaksi. Nokkelimmat ehkä huomaavat, että listassa on vain parillisia jaksoja - mikä hauskinta, niitä parittomia kääntää ystäväni Anne! :) Kääntäjän (etenkin kotona työskentelevän freen) työ on yksinäistä puurtamista, mutta heti paljon vähemmän yksinäistä, kun voi vaihtaa ajatuksia työkaverin kanssa. Eri kivaa on myös se, että kyseessä on italiankielinen sarja, eipä menny opiskeluvuodet senkään osalta siis ihan hukkaan!

Kunhan saan isiltä joululahjaksi samanlaisen kalenterin, jonka ostan sille joululahjaksi (ehkä hölmö mutta tärkeä perinne), saan heti tehdä siihen työaiheisia merkintöjä maaliskuulle asti. Toivottavasti täytettä tulee enemmänkin. :)

Wake up you might be dreaming now

Tuskin uskallan uskoakaan, mutta totta se vaan taitaa olla - lentoliput ja hotellihuone on varattu, lähdetään hepun kanssa tammikuussa reiluksi viikoksi New Yorkiin!

- - -

Tässä välissä pyörryin onnesta.

Odotukset kaupunkia kohtaan on järkeä korkeammat, mutten silti usko, että tarvitsee pettyä. Viikko ei tule riittämään mihinkään, sen tiedän nyt jo, mutta olen onnellinen jo kun saan kävellä niitä katuja käsi kädessä. Mahdollisimman monia katuja. Heppu on lupautunut seuraksi yhteen Broadway-musikaaliin (jess!), ja vaikka tammikuun viimassa ei paljon Central Parkissa piknikkejä vietetä ja oravia ruokita, voihan siellä sentään käydä vetämässä parit lipat luistinradalla. :)

Jos lukijoissa on Nykin-kävijöitä, kaikki vinkit otetaan ilolla vastaan: parhaat ravintolat, pubit, kuppilat, klubit, museot, näköalapaikat, hodarit, smoothiet, pancakesit, vaatekaupat (Victoria's Secretin lisäksi...), levykaupat, kirjakaupat, ihmeet ja ällistykset.

Kaksi kuukautta aikaa valmistautua menettämään sydämeni.

Billy Joel: New York State of Mind

Some days are better than others

Joissain päivissä vaan on sellainen hyvä flow. Tänään on ollut sellainen päivä. Ei ole tapahtunut mitään eriskummallisen maatajärisyttävän ihmeellistä, mutta päivä on vaan niinku toiminu, skulannu, rullannu. Hyvät tunnelmat.

Olin kahden sairaslomailupäivän jälkeen ihmeellisen innoissani taas töihin pääsystä, päivä meni työkavereiden kanssa ihan höpöhöpöksi - ja kas, hyvässä fiiliksessä työntekokin sujui yllättävän kepeästi. Hassu juttu toi työilmapiiri.

Kotiin ehdittyä odotti eteisen lattialla iloinen yllätys: iso valkoinen kirjekuori, jonka päällä luki tuntemattomalla käsialalla mun nimi. Jännityksestä soikeana avaamaan - ja oi, hyvä kun en itkuun pillahtanut! Sisältä löytyi ihanalta Ilonalta pikkujouluntoivotus, pieni kortti täynnä hymyn nostattavaa tekstiä ja pieni pussukka, jossa piileskeli itse tehty kaunis korusetti, rannekoru ja korvikset. Mustan ja hopean sävyt passaavat aina, otan korut heti käyttöön huomisissa duunin pikkujouluissa! KIITOS, Ilona! :)


Tai kuten heppu kommentoi hehkutukseeni: "Naisten juttuja. Pehmeet on päät." :D

Illemmalla vielä törmäsin kaupassa tanssikamuun, jonka kanssa jaariteltiin ne ja nämä - kauhea ikävä tuota tanssikoulun porukkaa, kun en ole lainkaan ehtinyt sinne kert olen busy musical woman. Ja miksikö olin siellä kaupassa, no siksi, että tarvitsin aineksia yhden tahtotilani toteuttamiseen: koska nuhatoipilaana en vielä tänään uskaltanut antaa periksi kaikille mieliteoilleni, jotka Facebook-statukseeni aiemmin päivällä raportoin, päätin toteuttaa kuitenkin tuon viimeisen. Om nom nom.

Hahaha :D

Tämä hyvä päivä olis ehkä vielä vähän hyvempi, jos ei nyt enää illalla tarttis tehdä töitä, mutta tarttee, mutta hei - mulla on pannaria. Ja äitin vadelmahilloa. :)

Häntää hellii käärme

Novoivoi kuulkaa, nyt on musikaalimeiningit jäähyllä kun flunssa-aalto on kaatanut rankat gangstat petiin. Ensi-ilta meni perjantaina muikean mukavasti (etenkin siihen nähden, että yhdellä pääroolien esittäjistä oli ääni pois, bändistä puuttui kaksi soittajaa ja muutama oli muuten vaan kipeä) ja sepä olikin sitten toistaiseksi siinä, seuraavat kolme näytöstä peruttu. Huomenna olis yritys päästä lavalle ennen kahden viikon esitystaukoa, toivotaan että jengi on kunnossa!

Siis itse mukaan lukien - tulihan se perinteinen syyslenssu vihdoin mullekin. Tänään kotipäivä sängyn pohjalla, kavereina Lipstick Jungle -maraton, Stefano Accorsi, nenäliinapaketti, pienen kaupan kokoinen valikoima vihreää teetä (heppu on jostain syystä määrännyt mut teenostokieltoon, en tajua) ja levyllinen tummaa suklaata. Kun on kipeenä niin surkuttelu ei ainakaan auta paranemiseen, pitää ajatella happy thoughts :) kuten tämmösiä kaikkia:

Ei me tarvita mitään muuta kuin voimaa uskaltaa

[klikkaa isommaksi niin näet lukea]

Hyvä Musigangs-juttu oli Turun Sanomissa eilen. Enskari siis tänään! Jippijai! Tekoripset silmiin, nuttura niskaan, helminauhat kaulaan, fiilisnupit kaakkoon ja lavalle!

Ja illalla sit muuten juhlitaan. :)

Ei mulla muuta

Musigangs!

Jäätelöbaari sulkee sisäänsä synkän salaisuuden. Mitä tapahtuu, kun ulkopuolinen ihminen sotkeutuu tietämättään kuvioihin? Mitä tapahtuu tytölle, joka tahtomattaan joutuu murtamaan kulissit? Unelmien hinta on kova...


Kaupunginteatteri mainostaa täysin harhaanjohtavasti sadepisaroitaan "syksyn suurmusikaalina" - ensi viikolla nimittäin Köysiteatterissa räjähtää: Musigangs-musikaali tulee ensi-iltaan perjantaina 13.11.! Jos teatteri tai musikaalit sinänsä eivät kiinnostakaan, tule nyt ihmeessä katsomaan ihan vaikka siksi, että saat jännittää, kaatuuko allekirjoittanut lavalla. :D

Musikaali on kolmen Taideakatemiasta valmistuvan teatteri-ilmaisun ohjaajan yhteinen lopputyö (ohjaus: Jonna Savolainen, musiikki: Laura Hurme, koreografia: Camilla Gustafsson). Ikäraja on K15 - jäätelönsyönti ei tässä tapauksessa ole ihan niin harmitonta kuin miltä kuulostaa...

Esityspäivät: pe 13.11., su 15.11., ma 16.11., ti 17.11., ke 18.11., ke 2.12., pe 4.12., ke 9.12., pe 11.12. ja la 12.12. Näytökset aina klo 19 Taideakatemian Köysiteatterissa, Linnankatu 54. Liput 10/5 €, varaukset osoitteesta lippuvaraukset@turkuamk.fi.

...nääthän sen
miten yksi katsees mussa muutoksen aikaan sai...

...sä saat mut hämmentymään
sä saat mut näkemään
että tää niin kutsuttu elämäni harhaa on ollut...

...ei tarvii salata, ei valehdella
vaan olla se ihminen, jota nyt piilossa pitelen...

...on oltava röyhkeä luonnostaan
ei sympatiaa tippaakaan...

...ei mikään mulle riitä, saan kaiken enkä kiitä!

...ei maailmaa voi parantaa
jos olet heikko, sinut murskataan...

...jos et pelkää totuutta, jää paikalles istumaan...

...voi olla helpompaa joukossa vaeltaa
ja olla niin kuin muutkin
tai sitten toisaalta, jos alat ajatella
sä voisit olla niin kuin mä!

treenikuvat © Allu Kilpinen