2. elokuuta 2011

And I don't feel myself again, I thought I'd be fixed by now

Mä olen niin kyllästynyt siihen, että mua sattuu koko ajan. Kyllästynyt ja nöyryytetty. Kun ei pysty loikkaamaan veneestä rantaan ilman että kaksi miestä kannattelee tukena. Kun ei pysty hyppimään mukana kun Robbie Williams käskee. Kun ei pysty harrastamaan ystävien kanssa. Kun ei pysty iloitsemaan tanssikoulun syksyn lukujärjestyksestä. Kun ei pysty hyppäämään hepun reppuselkään. Kun ei pysty laittamaan tennarinnauhoja kiinni ilman kauheeta ähinää. Kun ei pysty tanssimaan hyvän biisin tahtiin. Kun pyörän takakumi tyhjenee kesken kiropraktikkoreissun, ja alkaa itkettää koska tietää että joutuu laahustamaan kävellen kotiin. Kun nukkumaan mennessä sattuu. Kun herää yöllä siihen, että sattuu. Kun heppua halatessa sattuu. Kun aivastaessa sattuu. Kun kävellessä sattuu. Kun istuessa sattuu. Kun seistessä sattuu. Kun maatessa sattuu. Sattuu sattuu sattuu. On sattunut jo kolme kuukautta putkeen.

Tokihan mä olen liikkujana tottunut siihen, että jotain kohtaa aina vähän kolottaa, mutta tää on toista maata. Lamaannuttavaa. Hengittämiseenkin joutuu välillä keskittymään, kun sattuu. Miksi just minä? Miksi minä, joka olen koko ikäni pitänyt rakkaasta kropastani huolta - miksei joku sellainen sohvaperuna, jolle on ihan sama pääseekö liikkeelle? Miksi viime viikolla tuntui jo hetkellisesti paremmalta ja nyt taas sattuu sattuu sattuu? Miksi kukaan ei osaa kertoa, mikä mussa on vikana? Piriformis, iskias, välilevy. Ehkä jokin noista, ehkä ne kaikki, ehkä jotain muuta. Röntgenkuvassa ei näkynyt mitään poikkeavaa, lähete ortopedille ja sitä kautta magneettikuvaan on tulossa.

Kiropraktikkokäynti kahdesti viikossa, hermoratahieroja-jäsenkorjaaja kerran viikossa. Kaikki rahat menee, mutta ei haittaa - ei niin kauan kun on toivoa, että jossain vaiheessa terveys palaa. Voisin tässä odotellessa tietysti kiskoa päivät pitkät kolmiolääkkeitä, mutta en lähde siihen hommaan.

Onneks on musiikki. Esimerkiksi Take That, joka muistuttaa että tää on vaan vaihe ja nyt pitää vaan jaksaa. En olis etukäteen arvannut, että Köpiksen keikalla itkisin tämänkin, ehkä maailman parhaan tanssibiisin, läpi alusta loppuun. :)

you gotta be strong enough to walk on through the night
there's a new day on the other side
you gotta have hope in your soul
just keep on walking

Take That: Relight My Fire (Progress Live 2011)


Tai Osmo, joka muistuttaa että murehtiminen ei ainakaan yhtään auta asiaa. Ei se vauhdita paranemista, jos näen itseni vain sairaana. Pitää keskittyä siihen ajatukseen, että "sit kun mää olen terve" eikä että "jos mää ikinä enää olen terve".

cause if you don't believe it
you just can't achieve it
heaven or hell is just a state of mind

Osmo Ikonen: Heaven or Hell


Päässä on soinut viime päivinä myös eräs tunnelmallinen kasarihitti. Biisistä on tehty varmaan se sata coveria, itse tykkään esimerkiksi tästä Zuccheron versiosta - video on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan ihana. Kas kun mulla on kuitenkin kaikki niin helkkarin hyvin, niin kauan kun saan herätä esimerkiksi tällaiseen auringonpaisteiseen aamuun kuin tänään. Vaikka vähän sattuukin.

Zucchero: Wonderful Life

5 sanoo jotain:

Liina kirjoitti...

voi kulta, oon niin pahoillani :( voisinpa tehdä jotain.

ymmärrän kyllä tosi hyvin, ettei sua huvita kiskoa kolmiolääkkeitä (ja ymmärrän senkin tosi hyvin, että luultavasti alkaa vaan vituttaa kun joku tulee besserwisseröimään) mutta oisko mahdollista, että lyhyellä kuurilla saisi kivun jotenkin hallintaan ja pääsisit kierteestä ulos, edes hetkeksi?

tosin tämä nyt tulee naiselta, jonka yksi parhaista kavereista on nimeltään sirdalud - ainakin aina, kun selkä vihoittelee.

Tiia kirjoitti...

Mä olen niin pahoillani siitä että joudut kestämään tollasta. En osaa edes kuvitella tuota fiilistä. :(

Voimia ♥

Ilona kirjoitti...

Ei tää nyt ehkä mitenkään erityisesti lohduta, mutta kyllä mä uskon, että sä vielä kuntoon tulet. Kauheasti sympatiaa täältä. Ja teetä kans! Tai kaakaota. Semmoista, jossa on loraus rommia seassa ja päällä kermavaahtoa.

Duussi kirjoitti...

Liina - oon ottanutkin Sirdaludin tai kaksi usein yöksi, mutta ne saa mut simahtamaan niin totaalisesti (no tietty illalla väsyttää valmiiksikin) etten tiedä uskallanko vetää päivisin... mutta kyllä lyhyt kuuri vois ollakin harkitsemisen arvoinen. Kiitos, pupu.

Tiia - kiitos kanssaliikkujan sympatiasta! Toivottavasti et koskaan joudu kokemaan samaa, ottaa meinaan luonnon päälle...!

Ilona - kiitos lohdusta. Rommikermavaahtokaakao mmm... tästä tais just tulla kaakaopäivä! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Heippa,

täällä eräs muinainen kurssikaverisi yliopistolta, tehtiin yhdessä muistaakseni Madame de Genlis-käännöstä, minä olin se englanninopiskelija (jos nyt muistat niin vanhoja juttuja ;)). Pysyn täällä mieluiten anonyyminä, mutta halusin kuitenkin antaa vinkkiä henkilöllisyydestäni.

No, joka tapauksessa. Haluaisin suositella sinulle erästä fysioterapeuttia jonka käyttämät jumppametodit ovat valtavirrasta poikkeavia. Jos sulla on mahdollisuus käydä Salossa, suosittelen ottamaan yhteyttä Virpi Välkkilään. Yhteystiedot löydät täältä http://virveruissalo.com/virpivalkkila/.

Mä teen päätetyötä 8h päivässä ja olen 1,5 vuotta kärsinyt erilaisista käsisäryistä monenmoisesta jumppaamisesta huolimatta. Nyt olen käynyt Virpillä helmikuusta saakka ja harjoitellut hänen antamiensa jumppaohjeiden mukaan. Nyt tilanne alkaa pikkuhiljaa olla se, että mulla on myös kivuttomia päiviä vaikka istun edelleen 8h päivässä koneella :).

Kannattaa ottaa ainakin yhteyttä ja kertoa omasta tilanteestasi & antaa hänen arvioida pystyykö hän auttamaan sua. Hän kertoo hoitomenetelmästään tarkemmin tuolla omilla sivuillaan. Vaikka mä en olekaan liikunnallinen lahjakkuus, nuo Virpin menetelmät purevat myös urheilijoihin.

Onnea matkaan ja jaksamista!

Lähetä kommentti

Sano sää kans!