24. kesäkuuta 2011

Yeah the world starts to come alive when you stay close to me

Kolme viikkoa! KOLME VIIKKOA! Enkestäenkestäenkestä. :)

Pidettiin keskiviikkona tyttöjen kanssa Take That -iltamat, joissa fiilisteltiin tulevaa Köpiksen-reissua koko ihanan kuusikon voimin: katsottiin Look Back, Don't Stare -dokkari, hoilattiin TT-singstaria, naurettiin vanhoille videoille, mentiin kananlihalle, syötiin TT-muffinsseja, juotiin skumppaa, suunniteltiin tiimivaatetusta ja tietysti jaettiin herroja keskenämme (kukaan ei ottanut Howardia, nyyh). Ihan huippu ilta! Koko kööri oli yhdessä nyt ekaa kertaa, ja kaikki tulivat heti hyvin juttuun - no kuis muutenkaan, kun ovat mun rakkaita ystäviä. :) Voi juku kun en malta odottaa meidän reissua!

Mutku. Mä vaan en jotenkin tiedä, miten olla itsessäni tämän kaiken odotuksen kanssa. Kun toissailtana juttelin asiasta tytöille, ne käskivät lopettaa analysoimisen. Mut jos nyt vähän kuitenkin analysoisin. :D

Pelkään jo nyt sitä tyhjyyttä, jonka tiedän iskevän keikkareissun jälkeen. Pelkään, että en pääse eturiviin ja että annan sen pilata fiilistäni. Pelkään, että en osaakaan nauttia täysillä siinä hetkessä, kun seison sardiinina purkissa tanskalaisten keskellä Parkenin kentällä ja maailman paras miespändi heiluu lavalla, koska kaiken pitäisi olla täydellistä näin pitkän odotuksen jälkeen.

Täydellistä? Eikö kaikki joka tapauksessa tule olemaan täydellistä, mitä ikinä sitten tapahtuukaan? Show on hieno vaikka kaatosateessa, mulla on ympärillä ihanat ystäväni ja näen silmieni edessä elävinä suurimmat idolini ikinä. Entä sitten, jos Jason ne eivät näe mua? Olenko mä niin pieni, itsekäs ja ahne, että se ei riitä mulle, että tiedän itse miten paljon rakkautta lähetän niille sieltä yleisöstä?

Mähän olen onnellinen jo siitä, että saan elää niiden kanssa samalla planeetalla samaan aikaan, että saan olla yksi niistä miljoonista joita ne onnistuvat koskettamaan musiikillaan. It's the same sun rising we all just look to the sky.

Teenkö mä tästä kaikesta liian ison asian? Okei, taidan tehdä. Seuraava kysymys: pitäisikö mun siis yrittää hillitä itseäni? Opetella rakastamaan noita viittä tuntematonta miestä ja niiden musiikkia vähän vähemmän? Keskiviikkona mietin tytöille ääneen, että täytyiskö mun pyytää heitä liimaamaan mun jalat takaisin maan pinnalle. Ystävä totesi siihen, että ennemmin heidän tehtävänsä on pitää mun nilkoista kiinni kun lähden lentoon. :)

Mä vaan tulen maailman onnellisimmaksi esimerkiksi tästä pari viikkoa sitten kuvatusta videosta. Saanhan tulla?

Take That: Greatest Day (live in Manchester)

3 sanoo jotain:

Jenni kirjoitti...

Määää otan Howardiiiin! Se on KUUMA. KUU-MA. Huh!

Duussi kirjoitti...

Jenni - hohoo, saat! :) Tarkemmin ajateltuna kukaan ei tainnu valita myöskään Markia... joudutaan nyt sit jakamaan kuudestaan Jay, Rob ja Gary.

Ja ikä oli... kolkyt :D

monsteri kirjoitti...

Mä taisin missata ton jaon ku istuin junassa. Mut siis mä en oo nirso; Robbie, Jason tahi Howard mulle kiitos! Et ei oo isot toiveet mulla tässä maailmassa :D

Lähetä kommentti

Sano sää kans!