21. maaliskuuta 2011

Treeniviikko 11/2011

Moi maanantai! Ja moi kevätpäiväntasaus! :)

Taas on aika listailla viime viikon liikuntakerrat. Pumppihulluus alkaa vaivata taas ihan todella - meinas hei tulla kolmen pumpin viikko! Torstaina kuitenkin työaikataulut menivät silviisii epäsuotuisasti, että valitsin pumpin sijaan rauhallisemman Motivus Harmony -tanssitunnin. Kaverin pitämä tunti oli merkitty easy-tasoiseksi, mutta kyllä siellä meikäläinenkin sai ihan hiki päässä tehdä töitä flatback-rullausten, attitude-nostojen ja roondien kanssa! Teki mielelle ihan tosi hyvää päästä pitkästä aikaa tekemään balettityyppistä liikehdintää.

Keskiviikkona olin suunnitellut meneväni spinningiin, mutta reidet olivat jostain syystä edellisen päivän pumpista sen verran hapoilla, että armahdin itseäni ja meninkin venyttelyyn. En muista olenko ennen Motarin venyttelyssä ollutkaan... ja jäin miettimään, että tehdäänkö jumppasalien venyttelyissä noin yleisesti ollenkaan spagaattivenytyksiä (vai pidetäänkö sitä jotenkin liian vaarallisena tms.)? Itelle se on niin olennainen osa venyttelysettiä, että tuntui melkein hassulta kun jäivät välistä.

Seuraavien viikkojen treenipäiväkirjoista tuleekin sitten aika toisen näköisiä. Tein nimittäin nyt (viime hetkellä...?) päätöksen antaa jalkojen levätä ihan täysin muutaman viikon. Siis ei edes pumppia, joogaa tai spinningiä; niissä jalat ei vältsysti satu juuri sillä hetkellä, mutta kipu alkaa usein illemmalla. Joutuuhan akillekset kuitenkin koko ajan töihin esim. askelkyykyissä, hoovereissa, aurinkotervehdyksissä tai seisaallaan polkiessa. Ja kun osittainen lepo (ts. vain sellainen liikunta, jossa jalat eivät pääse kauheasti tärähtelemään) ei näköjään ole auttanut, mulla ei enää ole muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla totaalilepuutusta. Luvassa siis korkeintaan satunnaisia kevyitä kotijumppahetkiä - lääkäriystävä nimittäin kehotti tässä kohtaa välttämään myös liiallista kävelyä. Huokaus.

Kolme viikkoa on naurettavan lyhyt hetki siitä ilosta, että saan jalat ehkä jo kesäksi kuntoon, mutta tässä kohtaa se tuntuu ihan ikuisuudelta! Kolme viikkoa ilman hikeä, adrenaliinia ja endorfiineja - ehdin tulla hulluksi monta kertaa. EIKÄ KUKAAN VOI LUVATA, ETTÄ SIITÄ OLIS MITÄÄN HYÖTYÄ! Täytyy vain yrittää olla kärsivällinen, zen ja tyyni. Ajatella, että lepo ei ainakaan pahenna tilannetta, toisin kuin treenaaminen saattaisi tehdä. Ja käyttää liikuntatauon jättämä ylimääräinen aika vaikka syömiseen meditointiin. :D

Viikon soundtrackilla soi yksi lauantain muotinäytöksen biiseistä. Tallustelun ja tanssahtelun taustalla kuultiin Henry Mancinin ihania ikivihreitä elokuvasäveliä, tämäkin siis instrumentaalina. Biisistä on levytetty versioita valtava määrä, mutta oman listan kärkipäässä on tämä Dusty Springfieldin tulkinta.

Viikko 11/2011
  • ma 14.3. lepo
  • ti 15.3. BodyPump 60 min
  • ke 16.3. venyttely 50 min
  • to 17.3. Motivus Harmony 50 min
  • pe 18.3. lepo (muotinäytöstreenit 30 min)
  • la 19.3. muotinäytöksessä tanssia 6 min :D + BodyPump 60 min
  • su 20.3. lepo (nykytreeneissä laskemassa tahtia)

Dusty Springfield: The Windmills of Your Mind

3 sanoo jotain:

Anonyymi kirjoitti...

Millainen on spagaattivenytys? Olen aina halunnut päästä spagaatiin, en koskaan ole siinä onnistunut. Voiko aikuinenkin venyä niin, että saavuttaa sen?

mamma kirjoitti...

Dusty on parhaasta päästä laulajattaria aina, ja tuossa on vielä hieno bossanova -tyyppinen sovitus.
Kiitos vielä lauantain spagettivenytyksistä ja terveisiä Merihaan kuntohirmulle!

Tiinu kirjoitti...

Rakastan tota kappaletta ja ihana versio tuo Dustyn.
Ja hei nostan hattua tuolle lepopäätökselle, tiedän ettei se ole helppoa mutta uskon että tekee ihmeitä jaloille, tsemppiä! :)

Lähetä kommentti

Sano sää kans!