Tänään on kuulkaa semmoinen päivä että
Duussi on ollut tasan kuukauden syömättä karkkia.
Ja lehmät lentää.
Eiku ihan totta! Päätin tuossa joulun suklaaöverien jälkeen kaikessa hiljaisuudessa* kokeilla, pystyisinkö olemaan hetken ilman karkkia ja suklaata. Suhteeni makoisiin makeisiin kun on oikeastaan aina ollut kaikki tai ei mitään: joko syön niitä joka päivä ja paljon, tai sitten en ollenkaan. Pisin karkkilakkoni kesti jostain kasiluokalta ekaan opiskelukesään, kunnes päätin kokeilla, lohduttaisiko Toblerone sydänsuruihin (no tietysti lohdutti). Sen jälkeenkin ehdin jossain käänteessä pitää pari vuotta kestäneen lakon, kunnes taas tartuin lakritsiin.
* Hepulle toki olen mainostanut edistymistäni tiheään tahtiin. En oo syöny karkkia kolmeen päivään voiks uskoo! ja En oo syöny karkkia viikkoon ooks musta ylpee! jne.
Älkää nyt kuitenkaan kuvitelko, että olisin jossain totaalisessa herkkulakossa. Haha, kaikkea muuta! Olen käyttänyt lahjakkaasti hyväkseni kaikki tilaisuudet leipoa pannaria, syönyt ameriikkalaisia suklaakeksejä paremmalla halulla kuin koskaan ennen ja lorottanut teehen hunajaa isolla kauhalla. Tärkeintä olikin siis todeta, että pystyn pääsemään eroon siitä pirullisesta tavasta ottaa vähän suklaata aina aamiaisen ja lounaan ja päivällisen ja iltapalan jälkeen.
Olen onnistunut kieltäytymään karkkiherkuista järjestelmällisesti ja ihmeen päättäväisesti: en ole syönyt ravintolassa jälkkärikonvehteja, en laivalla hyttitervehdysmarianneja, en edes Lontoossa kaikkia niitä ihania ihmeellisiä suklaapatukoita. Tiukkaa tosin teki, kun tossa yks päivä huomasin kaupassa uusia tervalakupaloja! Siis tervaa ja lakua! Ei voi olla kuin täydellinen yhdistelmä!
Ainoa varsinainen lipsahdus meinasi sattua, kun isi avasi Lontoosta tuliaisiksi tuomani Harrods-suklaarasian.
- Haluatko itekin maistaa?
- Kiitos, totta kai!
- Ajattelin vaan varmistaa, ettet oo karkkilakossa tai jotain...
- Ai joo, niinhä muute oonki.
En ole vielä päättänyt, kauanko tällä kertaa meinaan jatkaa tätä totaalikieltäytymistä. Voi olla, että otan vähän suklaata jo tänään tai huomenna... tai ehkä viimeistään syyskuussa sen kunniaksi, kun 30 pamahtaa mittariin. Osa musta nimittäin pitää tätä joka hetki täysin typeränä touhuna: Elämähän on tehty nautittavaksi! Mitä iloa on olla aikuinen, jos ei saa syödä karkkia silloin kun haluaa! Mutta toisaalta, kun tiedän itseni ja karkkinarkin luonteeni... Mulle on parempi, että leivon ne tervalakut muffinsseihin ja syön niitä sitten pari päivässä - jos vaihtoehto on se, että vedän sen lakupaketin sellaisenaan yhdeltä istumalta.
Karkkilakon taustamusiikit tarjoilee Ash. Minun ja triona aloittaneen brittipoppibändin rakkaustarinalle lyötiin huumaavat ensitahdit jo vuonna 1996, mutta diskografiasta päätellen yhteinen taipaleemme on jostain syystä katkennut toistaiseksi vuoteen 2004. Outoa. Pannaanpa uudemmatkin levyt kuunteluun! (Tää on tätä kun elämään mahtuu muka vain Take That...)
Duussi on ollut tasan kuukauden syömättä karkkia.
Ja lehmät lentää.
Eiku ihan totta! Päätin tuossa joulun suklaaöverien jälkeen kaikessa hiljaisuudessa* kokeilla, pystyisinkö olemaan hetken ilman karkkia ja suklaata. Suhteeni makoisiin makeisiin kun on oikeastaan aina ollut kaikki tai ei mitään: joko syön niitä joka päivä ja paljon, tai sitten en ollenkaan. Pisin karkkilakkoni kesti jostain kasiluokalta ekaan opiskelukesään, kunnes päätin kokeilla, lohduttaisiko Toblerone sydänsuruihin (no tietysti lohdutti). Sen jälkeenkin ehdin jossain käänteessä pitää pari vuotta kestäneen lakon, kunnes taas tartuin lakritsiin.
* Hepulle toki olen mainostanut edistymistäni tiheään tahtiin. En oo syöny karkkia kolmeen päivään voiks uskoo! ja En oo syöny karkkia viikkoon ooks musta ylpee! jne.
Älkää nyt kuitenkaan kuvitelko, että olisin jossain totaalisessa herkkulakossa. Haha, kaikkea muuta! Olen käyttänyt lahjakkaasti hyväkseni kaikki tilaisuudet leipoa pannaria, syönyt ameriikkalaisia suklaakeksejä paremmalla halulla kuin koskaan ennen ja lorottanut teehen hunajaa isolla kauhalla. Tärkeintä olikin siis todeta, että pystyn pääsemään eroon siitä pirullisesta tavasta ottaa vähän suklaata aina aamiaisen ja lounaan ja päivällisen ja iltapalan jälkeen.
Olen onnistunut kieltäytymään karkkiherkuista järjestelmällisesti ja ihmeen päättäväisesti: en ole syönyt ravintolassa jälkkärikonvehteja, en laivalla hyttitervehdysmarianneja, en edes Lontoossa kaikkia niitä ihania ihmeellisiä suklaapatukoita. Tiukkaa tosin teki, kun tossa yks päivä huomasin kaupassa uusia tervalakupaloja! Siis tervaa ja lakua! Ei voi olla kuin täydellinen yhdistelmä!
Ainoa varsinainen lipsahdus meinasi sattua, kun isi avasi Lontoosta tuliaisiksi tuomani Harrods-suklaarasian.
- Haluatko itekin maistaa?
- Kiitos, totta kai!
- Ajattelin vaan varmistaa, ettet oo karkkilakossa tai jotain...
- Ai joo, niinhä muute oonki.
En ole vielä päättänyt, kauanko tällä kertaa meinaan jatkaa tätä totaalikieltäytymistä. Voi olla, että otan vähän suklaata jo tänään tai huomenna... tai ehkä viimeistään syyskuussa sen kunniaksi, kun 30 pamahtaa mittariin. Osa musta nimittäin pitää tätä joka hetki täysin typeränä touhuna: Elämähän on tehty nautittavaksi! Mitä iloa on olla aikuinen, jos ei saa syödä karkkia silloin kun haluaa! Mutta toisaalta, kun tiedän itseni ja karkkinarkin luonteeni... Mulle on parempi, että leivon ne tervalakut muffinsseihin ja syön niitä sitten pari päivässä - jos vaihtoehto on se, että vedän sen lakupaketin sellaisenaan yhdeltä istumalta.
Karkkilakon taustamusiikit tarjoilee Ash. Minun ja triona aloittaneen brittipoppibändin rakkaustarinalle lyötiin huumaavat ensitahdit jo vuonna 1996, mutta diskografiasta päätellen yhteinen taipaleemme on jostain syystä katkennut toistaiseksi vuoteen 2004. Outoa. Pannaanpa uudemmatkin levyt kuunteluun! (Tää on tätä kun elämään mahtuu muka vain Take That...)
2 sanoo jotain:
Hyvä tyär, hienoa! Varsinkin jos ja kun se itsestäsi hyvältä tuntuu. Et tosiaankaan ole mainostanut karkkilakkoa.
Ja "lentävän lehmän" ihmeellisyyteen mummisi ikimuistoinen kommentti: höh, no sehän on vaan siivekäs nauta.
Ash <3 ja Äitees kommentti <3
-Oola
Lähetä kommentti
Sano sää kans!