Oi beibi, nyt taisin keksiä

Hihhuh mikä viikonloppu! Vietettiin hepun kanssa polttareita kumpikin tahollamme, kun noista vuoden viisistä häistä ensimmäiset alkavat lähestyä. Täytyy sanoa, että koko hilpeän seikkailujentäyteisen viikonlopun paras hetki oli kaikista hauskuuksista huolimatta se, kun saavuttiin puoli kahdelta yöllä merenrantamökille, jossa pimeyden ja lumihankien keskeltä ulkokynttilät tuikkivat tervetuliaisiksi. Oli taivaallista saada ihan luvan kanssa unohtaa arkihuolet hetkeksi. Luonnon rauha hyvä, itse aiheutettu työstressi paha.

Vaikka aika lähelle huippuhetkeä pääsi myös se, kun jorattiin morsiamen askartelemat töyhtöpannat päässä Marilynissä Raptoria.

:D

Mieletön nostalgiapaukku - ja aivan uskomaton paikka toi Lynkky, siellä ei todellakaan oo konsepti eikä meininki eikä biisivalikoima muuttunu pätkääkään 10 vuodessa! Ihme juttu, miten aina uudet 18-vuotiaat löytävät sinne tiensä. Tuli aavistuksen kääkkä olo, mut hauskaa oli! :)


Noita meidän pantoja kyllä kehuttiin niin paljon, että tuskin viitsin enää baariin lähteäkään tylsästi ilman sulkapäähinettä (me muuten oltiin niinku kabareetanssijattaria eikä inkkareita, niin kuin suurin osa vastaantulijoista luuli). Mullehan morsio tietysti valitsi tyyliin sopivan musta-hopeisen pannan. ;)

Oma toiveeni deejiiltä oli silloin joskus 10 vuotta sitten Lynissäkin usein tanssattu hittijumputus, joka muuten potki yllättävän hyvin edelleen! Olin tosin lähes ainoo jolle potki :D kun eihän ne 18-vuotiaat ees tuntenu koko biisiä... Laura ainakin muistaa? :)

Madison Avenue: Don't Call Me Baby

Ja niin: sen siitä saa, kun viettää tälleen vaan holtittomasti iloluontoista vapaa-aikaa... täytyy tehdä sunnuntai-iltana tähän aikaan vähän vielä töitä. Haluan takaisin sinne mökille!