14. maaliskuuta 2009

La nouvelle vague

Voi jospa vain olisi tänä keväänä enemmän aikaa katsoa telkkaria! Tänään nimittäin alkaa Teemalla Uuden aallon kevät -elokuvasarja, jossa nähdään perjantai- ja lauantai-iltaisin aina toukokuun loppuun asti mukava läjä ranskalaisia klassikoita. Sarjan itseoikeutettu aloitusleffa on tietenkin Francois Truffaut'n 400 kepposta, joka nähdään tänään Teemalla klo 21.53.

Paitsi että vuonna 1959 valmistunut elokuva merkitsi Ranskan uuden aallon läpimurtoa, siitä alkoi myös ohjaaja Truffaut'n alter ego Antoine Doinelin tarina. Doinel tavataan kepposten jälkeen kolmessa aikuisempia elämänvaiheita kuvaavassa elokuvassa (Varastettuja suudelmia, Nuoripari ja Rakkaus karkuteillä), joista ensimmäinen nähdään myös Teeman sarjassa lauantaina 2.5.

Doinelia tulkitseva Jean-Pierre Léaud on yksi ehdottomista lempimiähistäni ja -näyttelijöistäni, josta taisin pitää yliopistossa jollain kulttuurikurssilla esitelmänkin. Gradunikin olin alun perin aikeissa tehdä Truffaut'n Doinel-sarjan tekstityksistä, mutta onneksi päädyin aivan toisenlaiseen tutkimusaineistoon - olisi toisaalta ollut mahtavaa todella perehtyä näihin leffoihin, mutta samalla niistä olisi väistämättä kadonnut Se Jokin.

Virittäkääpäs siis telkkarit Teemalle loppukevääksi, hyviä elokuvia luvassa! :)

3 sanoo jotain:

-A kirjoitti...

Huumorista ja alluusioista semmaa + tulevaisuudessa gradua vääntävänä voin todistaa, että olet ihan oikeassa. Omaa tutkimuskohdesarjaa en ole jaksanut katsoa prosen jälkeen, kun etsin myös käännöksiä (ei ole valmiissa muodossa missään) vaikka oli ennen lempparisarjani. Ja toisaalta, onko paljon muuta tylsempää kuin lukea huumorin teoriaa? :)

Kiitos leffavinkeistä. Itse en ole suuri ranskalaisen elokuvan ystävä, mutta ainahan odotushorisonttinsa laajentaminen kannattaa. Ensimmäinen meni nyt ohi, mutta vielä ehtinee.

Sugar Kane kirjoitti...

Noi Teeman uusi aalto -valinnat ovat kyllä tämän kyldyyritantan mielestä ihan pakollista nähtävää ihan kaikille, mahtavaa kun ne tulee nyt taas helposti joka kotiin!

Duussi kirjoitti...

A - joo, olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen että alkuperäiset graduaineistosuunnitelmat muuttui. Tsemppiä sinne jatkoon! :)

Eiköhän noita leffoja voi katsella yhden sieltä, toisen täältä - koko sarjan seuraamalla saisi tietysti parhaan kokonaiskuvan siitä mistä on kyse, mutta harva varmaankaan niin tekee. Mut hei, toi 400 coups on kyllä sellanen klassikko että suosittelen vaikka ihan vuokraamista! ;)

Sugar Kane - jesjes! Kyldyyri (ja kyldyyritanttuus) rules.

Lähetä kommentti

Sano sää kans!