13. tammikuuta 2009

Ja tytötkin sen huomaa

Kun viime viikolla bongasin tuon kuvan Elloksen kevätkatalogista, luulin jo onneni löytyneen: kerrankin sekä sopivan tiukan että tarpeeksi pitkän näköiset tummat farkut! Yes! Tilasin itselleni saman tien parit Levikset (parit siksi, etten ollut ihan varma omasta koostani), ja eilen sitten hain farmarit Postista innosta hihkuen.

Voi pyllyn hujaus etten paremmin sano: pienempi pari oli periaatteessa sopivan kokoinen, mutta miten voikin kuvassa lähes täydellisiltä näyttävät farkut olla omassa jalassa niin eri näköiset? Kuvassa ei näy esimerkiksi se, miten väärällä tavalla stretch-materiaali tulee noissa esiin. Okei, mun kintut (vaikka pitkät ovatkin) eivät ole enää vuosiin olleet yhtä solakat kuin tuolla mallilla, mutta nyt näytin koon 29/34 pillifarkuissa lähinnä maatuskalta. Ei ihan tarkoituksenmukaista. Vyötärökin lörpötti oudosti, eikä lahkeet tietenkään ollu tarpeeks pitkät.

No, tänään on sitte jalassa ei suinkaan uudet Levikset vaan (cooliusvaroitus) Elloksen oman Joelle Denim -malliston farkut. Nääkin on tietysti omaan makuuni liian lyhyet, mutta ei haittaa koska maksoivat jossain alessa ehkä kympin. :D

Täydellisten farkkujen metsästys jatkuu. Enkä suostu ajattelemaan, että vika on omassa ruumiinrakenteessani - farkuthan ne on pielessä enkä minä! Nii! Tottahan jos rahaa olis, ostaisin jotku Acnet ja näyttäisin het kokonaisvaltaisesti tältä. :)

4 sanoo jotain:

Liina kirjoitti...

TUO malli näyttää pahasti fotoshopatulta mun silmään O_o

Duussi kirjoitti...

Liina - novoihanseolla.. :D Mutta siinäpähän sahaavat oksaa altaan, ku saavat asiakaspalautuksina takaisin kaikki farkut jotka ei näytäkään oikeesti tolta.

PS. Olen unohtanut vastata: käytän lapasia talvikontekstissa. :)

Sugar Kane kirjoitti...

Vika ei tosiaan ole kropassasi vaan farkuissa! En tiiä mitä farkkuja olet kokeillut, mutta Acnea edullisemmista rohkenen suositella testattavaksi Cheap Mondayn ja Dr Denimin pillejä, jotka tietty ovat myös ruottalaisia. JA pitkälahkeisia!!

Duussi kirjoitti...

Sugar Kane - kiitos vinkistä! Cheap Mondayt on tosiaan vielä kokeilematta, oon arvellutkin että niistä vois löytyä sopivaiset.. en ees tiedä myydäänkö niitä Turussa, pitääpä tutkailla! Toistaiseksi pituudeltaan ja kireydeltään parhaat pillit on Zarasta, siellä on usein lahkeissa riittävästi mittaa. :)

Lähetä kommentti

Sano sää kans!