You can take back what you've given away but it must be the last time

En oikein tiedä nyt mitä sanoa. Fiilikset Köpiksen-reissun ja kuukausia (tai siis 18 vuotta) odotetun Take That -keikkaviikonlopun jälkeen eivät ole aivan sellaiset kuin odotin. Olo on tyhjä, mutta ihan eri syystä kuin arvelin.

Jonotettiin lauantaina stadionin edessä aamusta asti yhdeksän tuntia helteessä. Sain kämmenselkääni numeron 119 - siis olisin 40 000 ihmisestä sadasyhdeksästoista, joka pääsisi sisään! Ja mun rakkaat ystävät heti perässä! Varma eturivin paikka!!! Se jännityksen määrä oli jotain ihan uskomatonta. Odotus vain kasvoi, kun meidät 207 ekaa fania järjestettiin viiden aikaan iltapäivällä numerojonoon...

Ja sitten, hetkeä ennen kuin portit piti avata, järjestysmiehet tulivat kertomaan että keikka on peruutettu. Robbiella ruokamyrkytys. Ei mitään tehtävissä.

Monsteri & Duussi onnellisen tietämättöminä tulevasta.

Mulla on niin omituinen olo. Samaan aikaan, kun pettymys tuosta lauantaista kasvaa kohisten hetki hetkeltä, kasvaa myös kiitollisuus ja onni siitä, että näin keikan kuitenkin jo perjantaina. Se ei vaan ole ihan sama asia olla yksin kaukana istumakatsomossa kuin eturivissä ystävien kanssa... Olisin nähnyt Jasonin viisi sankariani, suurimmat idolini ikinä, siitä parin metrin päästä. Saanut hymyillä heille ja heidän kanssaan. Nyt en voi kuin toivoa, että ne tunsi sen rakkauden, jota lähetin lavaa kohti perjantaina sieltä kaukaa. Vaikka hittoakos mä tässä valitan - en edes osaa pukea sanoiksi, miten pahoillani olen ystävieni puolesta, jotka missasivat koko show'n.

Palaan perjantain keikan ihaniin muistoihin ja matkakuviin vähän myöhemmin. Tässä pettymyksessä on ihmeen paljon sulateltavaa. Ja piru kun tää kiertueen aikana kuvattu uusi hieno videokin vain itkettää!

Take That: When We Were Young

Will it happen tonight, I think it just might

Kööpenhamina, Parken. Tänään.

Rakastan.

Yeah baby it's alright, we ain't going nowhere
we won't ever leave, we're here with you
look at the horizon - just look at the stars, babe
take a look in these eyes, they're looking at you

Got some light up ahead, yeah
got some charge in our soul

We love to entertain you
and to get to know you
your world is our world
welcome
we love to entertain you

Jos sul lysti on

Niin pupu käteen lyö!

Viime viikon isä-tytär-Tukholmanreissulta tarttui mukaan muutama ostos, vaikkei pitänyt yhtään törsäillä... isihän osti mm. Filippa K:n neulepaidan, Tigerin nahkalaukun ja Brukan aurinkovarjon, joita sitten raahattiin läpi helteisen kaupungin - siihen nähden omat shoppailuni sujuivat varsin hillitysti. :D

COSilta nappasin mukaan yhden paidan (harmaa piiitkähihainen jossa on hihanreiät - ostin samanlaisen mustan tammikuussa Lontoosta ja silloin jäi harmittamaan, etten hankkinut sitä harmaatakin) ja kaupunkikelpoiset mustat haaremihousut (hahaa, edelleenkään ei tulis meikäläisen muotibloggaamisesta mitään, kun en jaksa ottaa kuvia vaatteista vaan tyydyn vain selostamaan mahdollisimman epämääräisesti), ja lisäksi Designtorgetilta löytyi vekkuli pupusormus.

Jos ihmisen heikkoja kohtia ovat a) puput ja b) sormukset, voitte vain kuvitella mitä tapahtuu, kun ihminen näkee c) pupusormuksen. Hipp!

Treenipäivitykset tauolle

Kyllä se on nyt semmonen juttu, että tässä vammaisjamassa on erittäin turhaa ja erittäin turhauttavaa kirjoitella näin maanantaisin viikoittaisia liikuntapostauksia. Aloin alun perin merkitä treenikertoja muistiin ihan siksi että tykkään itse lukea muiden jumppajuttuja, ja jotta pysyisin itse vähän kartalla siitä, miten monipuolisesti liikun. Kun tilanne on kuitenkin nyt se, että pystyn näiltä iskias-piriformis-välilevy-whatever-säryiltäni harrastamaan tasan uintia (ja pyöräilyä), ei tee mieli tietää muiden liikkumisista yhtään mitään, saati sitten kirjoittaa ylös sitä "kävin viime viikolla kolme kertaa uimassa" ja miettiä, mitä kaikkea normaalisti olisin samoissa seitsemässä päivässä tehnyt.

Yksi fyssariystäväni, joka on niin ikään kärsinyt pitkistä sairastelujaksoista, totesi ytimekkäästi ja viisaasti: unohda muut. Sehän tässä pahaa tekeekin, kun mietin, miten paljon ystävät koko ajan treenaa, enkä mä pääse mihinkään kivoihin juttuihin mukaan kun koko ajan vaan sattuu ja oon onneton parka enkä pysty edes venyttelemään ja jätskin syöminen ei jostain syystä kasvata lihaksia ja nyyh...

Stop.

Ja kaveri jatkoi:

Nauti asioista joihin tällä hetkellä pystyt ja kykenet ja laitat liikuntavimman korvan taakse odottamaan oikeaa hetkeä tulla esille. Ei se sieltä mihinkään katoa jos niin päätät!! Ps. sohvaperuna elämä on aikast mukavaa kun tietää että tulevaisuudessa on vielä toisin ;)

Jatkan siis uintiharjoituksiani enemmän kuin onnellisena siitä, että pystyn edes altaassa nauttimaan liikunnan riemusta. Palaillaan niiden maanantaisten treenipäivitysten pariin, kunhan pääsen taas paremmin liikkeelle. Ehkä viikon päästä, ehkä kuukauden, ehkä vasta ensi vuonna - sitten kun meininki alkaa näyttää taas enemmän tältä. ;)

(c) Marco Hakala

And now I know what every step is for: to lead me to your door

Hei, hauska tavata! Olen Duussi, se viidennen rivin itkevä tyttö Elbow'n eiliseltä keikalta.

Olen toki harmissani, etten päässyt tänään katsomaan Robynia, mutta sen murehtimisen sijaan keskityn ajattelemaan sitä, mitä sain Elbow'lta eilen. Otin tasan yhden kuvan koko Ruisrock-päivän aikana, ja tietysti siitä kaikista tärkeimmästä. Uskalsin odottaa keikasta hienoa elämystä, mutta se oli jotain paljon enemmän... yksi elämäni onnellisimmista tunneista. Elbow täytti festariteltan taialla, Guy Garveyn pehmeä ääni ja bändin pakahduttavan muhkeat soundit soivat kauniisti ja oikein, suoraan sieluun.

Päädyin tuolle keikalle yksin, mikä oli itse asiassa vain hyvä asia. Ei tarvinnut puhua välissä kenellekään, vaan sain kaiken itselleni, keskittyä hetkeen ja musiikkiin. Ehkä onnellisempi olisin ollut vain, jos heppu olisi ollut vieressä - ja tykännyt kuulemastaan. Nyt se oli käynyt vilkaisemassa keikkaa teltan takaosassa kaksi kertaa; tajusi siis kyllä, että kyseessä on hieno bändi, mutta kun alkoi kuulemma silti haukotuttaa... :D Kiva kuitenkin, että se mielellään olisi tykännyt Elbow'sta.

En kyllä oikein tajua miten kukaan, jolla on korvat ja sydän, ei tykkäisi tästä. Kuunnelkaa ny. Niin järjettömän kaunista. :)

We make the moon our mirrorball

the street's an empty stage

the city sirens violins

everything has changed

Elbow: Mirrorball

What made me behave that way

using words I never say

I can only think it must be love

oh anyway, it's looking like a beautiful day

So throw those curtains wide

one day like this a year would see me right

Elbow: One Day Like This

It's a beautiful world knowing you're out in it

Yks semmonen Jason täyttää 41 vuotta tänään. Happy birthday Mr Orange! Perjantaina nähdään ja juhlitaan!

Synttärin kunniaksi pitää tietysti kuolata kuunnella vähän päivänsankarin lauleskelua ja pohdiskelua...

...ja kattella, miten Jason ottaa yleisönsä lavan ulkopuolellakin. Jos on showmies niin sit on! Mutta on tuo nyt kans elämää, kun hotellista poistumisenkin täytyy olla oma turvamiehillä ja hysteerisesti kiljuvilla faneilla kuorrutettu esiintymisnumeronsa. Jos saatte mut kiinni Köpiksessä hotellin edestä päivystämästä, lyökää. :)

Enkä surua pelkää kun tunne en

Kesäloma! Eilen se alkoi - tai oikeastaan jo keskiviikkoiltana Viking Linen paattiin astuessa, mutta silloin en vielä tiennyt olevani lomalainen, koska luulin että joutuisin tekemään vielä perjantaina töitä. Shokkiotsikko piti siis kirjaimellisesti paikkansa: kesäloma yllätti freelancerin!

Eilen oli superhauska lomanaloitusilta tanssiporukalla. Ystävät + Turun kesä = parasta. Jalka oli pirun kipeä koko illan, mutta hei: jos siihen kert sattuu joka tapauksessa, miksi makaisin kotona voivottelemassa kurjaa kohtaloani, kun voin sen sijaan pitää kivaa (kunhan pääsen aina välillä istumaan). Ja lukea Blankon seinästä totuuksia. ;)

Mojitolla, sangrialla ja hilpeällä seuralla on hyvä startata loma, ja tänään jatkuu sama iloinen rata Ruissalossa rokkenrollin merkeissä. Heppu tuolla suorittaa viime hetken tutustumiskierrosta päivän bändeihin - molemmat mun suurimmat odotuksen kohteet, Elbow ja Bob Hund, saivat juuri äsken tuomion "täähän on ihan p*skaa". :D

Hyvää festaria kansalle! Itsehän olen Kansanpuistossa suorastaan oma ohjelmanumeroni, ainakin espoolaiskaverin eilisen Facebook-statuspäivityksen perusteella. Ilostutti. :)

I'm loving Robbie instead

Viikko! VIIKKO! V-I-I-K-K-O!

Sitten näen Take Thatin, ekaa kertaa ikinä. En pysty oikein edes tajuamaan. Henki salpautuu. Sanat ei riitä.

Niin kuin eivät riitä myöskään kuvailemaan sitä, miten fiiliksissä oon Robbien blogipostauksista viime viikkojen ajalta! Herra Williams on kaiken huume-, alkoholi- ja muun törttöilyn jälkeen löytänyt elämäänsä uuden tien, jonkinlaisen sisäisen rauhan tai valon niin kuin itse sanoo, ja haluaa nyt liikuttavan vilpittömästi jakaa hyvää oloaan muiden kanssa. Vastailee faniensa - tai siis anteeksi, ystäviensä! - kommentteihin kesken kiertuetta yötä myöten, välillä kunnon saarnamiehen tyyliin muttei kuitenkaan millään tavalla ylhäältä päin. Lukihäiriöisen ihmisen caps lock -tykitystä on välillä vähän raskas lukea, mutta esimerkiksi tällaisten tekstinpätkien kohdalla ei haittaa yhtään:

Ainii mutta eihän se keikalla saarnaakaan, vaan laulaa. :) Jos tästä seuraavasta videosta ei tule kylmät väreet niin ei sitten mistään. Sanat menee (no tietysti) ulkoa etuperin ja takaperin, nyt vaan virittelemään äänijänteitä perjantaita varten. Vaikka Köpiksen Parken-stadionilla tuskin kuullaan ihan yhtä lujaa yhteislaulua kuin Knebworthin yli satatuhatpäisestä yleisöstä lähtee... huh! Miten surullista ajatella, että tuolloin Robbie oli liian sekaisin tajutakseen oikeasti, mikä valta sillä oli faneihinsa - ja miten paljon tuo Knebworthinkin järjettömän suuri yleisö häntä rakasti. Kyllä se vaan tuo mahtavan lisäfiiliksen mennä keikalle, kun tietää, mitä kaikkea nyt esimerkiksi Robbien päässä liikkuu illan aikana. :)

Robbie Williams: Angels (live @ Knebworth 2003)

Hah-hah-hah-haa

En kauhean tarkkaan viitsi täällä blogissa työasioistani huudella, kun soppareissa on kaikenlaisia salassapitovelvollisuuksia ja muita. Kerrottakoon akuuteista kuvioista kuitenkin alustukseksi sen verran, että olen nyt keväästä lähtien päässyt laajentamaan tekstittäjän uraani varsinaisista av-käännöksistä myös ohjelmatekstitysten pariin, ts. kirjoittelen ruutuun suomenkielisiä tekstejä Ylen suomenkielisiin ohjelmiin. Yleisö on pieni (mutta kuulemma sitäkin äänekkäämpi): kuulovammaiset, vanhukset, maahanmuuttajat, lapsiperheiden vanhemmat jotka eivät voi iltaisin katsoa telkkaria äänet päällä... Ihan uudenlaista, yllättävänkin haastavaa hommaa! (Vinkki vinkki, nuo suomenkieliset tekstityksethän on kaiken kansan nähtävissä, kun valitsee digiboksista tekstityskieleksi hollannin.)

Noissa puitteissa sain äsken kirjoittaa yhden parhaista ruututeksteistäni ikinä.

:D

Because you're mine

Ja mitähän sitä tuli just eilen sanottua siitä törsäilystä...

Mut heppu maksoi! :D Cavapiccolo herran kesänlomanalkajaisten kunniaksi uudessa Rantakertussa. Sarjassamme maanantai ei ole synonyymi tylsälle. Tuntui ihan kuin olis itekin ollut lomalla jo!

Nyt ei tosin enää tunnu, kun jätin hepun onnellisesti uinumaan ja rymistelin hiippailin itse keittiöön aloittamaan työpäivää. Huomiseen iltaan kun jaksan, sit lähdetään isin kanssa pikareissulle Tukholmaan! :) Perjantaina kotiin palattua odottaa vielä yksi työpäivä, ja sitten meitsikin jää pariksi viikoksi lomalle. Vaikka tuntuu, että freelancerilla ei olisi edes lupaa pitää kesälomaa... eikä se toki taloudellisesti missään mielessä järkevää olekaan. Kun kukaan ei maksa esmes minkään valtakunnan lomarahoja, ja eläkevakuutukset sun muut pakolliset on hoidettava joka tapauksessa. Mut kuulkaa, ihminen pimahtaa jos ei saa vähän vapaata välillä. Rahaa saa helpommin lisää kuin jaksamista.

Heppu nappasi musta eilen iltakävelyllä aifounilla kuvan. En tajua, miten te muotibloggarit sen teette: a) jaksatte poseerata kameralle ihan vain vaatteita esitelläksenne, b) saatte suostuteltua jonkun (lue: poikaystävänne) ottamaan itsestänne enemmän kuin yhden kuvan. Täällä on sekä aa että bee työn ja tuskan takana! Onneks Duussila ei oo muotiblogi. :)

Neuletakki: Nümph, teepaita: Björkvin, farkut: Nudie, tossut: Converse, huono kuvanlaatu: yes please, meikitön naama: kesä, hönö ilme: ks. ylempi kuva. :D