6. elokuuta 2011

If you try a little bit harder just a little bit harder then you'll get it for sure

Arvoitus: mikä on tämä?


Vastaus: onnellinen Duussi, joka on vielä vähän hiki päässä siitä kun otti äsken Funkylla muutaman tanssiaskeleen.

TAJUSITTEKSTE! Tanssiaskeleen!

En melkein voi uskoa tätä itsekään, mutta totta se nyt vain on. Alettiin tänään harjoitella uutta matskua yhtä tulevaa isoa keikkaa varten. Menin treeneihin sillä mielellä, että kävelen mukana sen minkä pystyn, jos vaikka ehkämahdollisesti oisin sitten lokakuussa jo keikkakunnossa niin voisin mennä mukaan lavalle. Pelkän kävelemisen sijaan pääsin sittenkin ihan tanssin makuun, kun tehtiin sellaista pystytasossa pysyvää show-ketkuttelua; huomisen lyrical-lattiamöngertelyn jätän ihan suosiolla väliin.


Ärsytti tietysti ihan hulluna, kun en pystynyt särkyilyn ja vihlonnan takia tekemään täysillä... mutta vastapainoksi oli ihan huippua huomata, että pitkän tauon aikana nopea nappaamiskyky ja tanssiaivojen toiminta ylipäätään on silti pysynyt ennallaan. Sitä paitsi himmailemisesta oli itse asiassa tällä kertaa vain hyötyä, koska sarja vaatii sellasta tarkkaa ja liioittelematonta liikettä.

Siinäs näit, vasen jalka. Sää et mua määrää. Joku päivä mää vielä tanssin, ja täysillä tanssinkin.

Mutta tänään en enää tanssi, vaan lähden palauttavalle lilluttelulle Alkumereen Jonna Tervomaan kanssa!

2 sanoo jotain:

Tiinu kirjoitti...

Jeeeeeee! So happy for you.
Tuli ihan elävästi mieleen omat samanmoiset ajat, itselläni ne ensimmäiset varovaiset tanssiaskeleet tais olla baarin tanssilattialla, mutta SE TUNNE, tanssi, ONNI.
Mulla oli se mennyt siinä vaiheessa jo sellaiseen pisteeseen, että mokoma vaiva kävi itsetunnon päälle ja pahasti. Tanssiaskeleet teki isoja ihmeitä. :)

Duussi kirjoitti...

Tiinu - :)

Niinno, en voi sanoa etteikö tää kaikki olis tässäkin päässä vaikuttanut itsetuntoon. Tuossa showbiisissä nyt esimerkiksi piti olla sellanen sekopäisellä tavalla seksikäs ja itsevarma, mutta milläs haet sitä fiilistä kun tunnet ittes vaan onnettomaksi vammaiseksi. Ei sillä että normaalistikaan tuntisin itseni erityisen beibeksi :D mutta kun ei pysty ees esittämään sellaista, koska selkää notkistaessa sattuu, päätä heittäessä sattuu...

Lähetä kommentti

Sano sää kans!