Mä niin tiesin että tässä kävis näin.
Kun ostin neljä viikkoa sitten Akateemisesta David Nichollsin One Dayn englanninkielisenä pokkarina, mä tiesin että edessä olisi niin nautinnollinen lukukokemus, että sitä olisi pakko yrittää pitkittää, vaikka haluaisinkin lukea kirjan yhdeltä istumalta loppuun. Ja että sen jälkeen olo olisi tyhjä.
Vihdoin eilen illalla Emman ja Dexterin tarina sai päätöksensä. Tunsin kyyneleiden lähestyvän jo ennen viimeistä sivunkääntöä, ja kun suljin kirjan, suljin myös silmät, jotta en alkaisi parkua holtittomasti siinä juuri ennen nukkumaanmenoa.
Kun ostin neljä viikkoa sitten Akateemisesta David Nichollsin One Dayn englanninkielisenä pokkarina, mä tiesin että edessä olisi niin nautinnollinen lukukokemus, että sitä olisi pakko yrittää pitkittää, vaikka haluaisinkin lukea kirjan yhdeltä istumalta loppuun. Ja että sen jälkeen olo olisi tyhjä.
Vihdoin eilen illalla Emman ja Dexterin tarina sai päätöksensä. Tunsin kyyneleiden lähestyvän jo ennen viimeistä sivunkääntöä, ja kun suljin kirjan, suljin myös silmät, jotta en alkaisi parkua holtittomasti siinä juuri ennen nukkumaanmenoa.
Voi mikä kirja! Viihdyttävä, koskettava, elämää täynnä, tunteita ja ajatuksia herättävä kaikkien 435 sivun mitalta. Ihmeellistä, että joku osaa kirjoittaa niin mukaansatempaavasti ja samalla viisaasti. Ihmeellistä, että Emma Morleyta, Dexter Mayhew'ta ja kaikkia muita ei muka oikeasti olekaan olemassa. Kirjailija Jonathan Coe osuu naulan kantaan kirjan kanteen painetuissa arvostelusitaateissa:
"You really do put the book down with the hallucinatory feeling that they've become as well known to you as your closest friends."
Tämän kirjan valossa tuntuu typerryttävän typerältä se, miten vähän olen lukenut viime vuosina - ja etenkin se, miksi olen lukenut niin vähän. Siksi, että kirjat laittavat ajatukset liikkeelle. Eikä mulla ole muka ollut halua/voimia/jotain käsitellä semmoisia. Sanotaan se nyt yhteen ääneen: Duussi on tyhmä! Puhumattakaan siitä pointista, että olen ammatiltani kääntäjä = tärkeimpiä työkalujani ovat sanat = kirjoissa niitä on paljon ja erilaisia ja inspiroivia ja opettavaisia. Tyhmä.
Mutta vaikka olisinkin lukenut enemmän, tämä menisi silti heittämällä lempikirjojen joukkoon.
Mutta vaikka olisinkin lukenut enemmän, tämä menisi silti heittämällä lempikirjojen joukkoon.
Heppu on vissiin jo vähän väsynyt mun One Day -hehkutukseen; harrastin sitä jo matkan varrella ilmeisesti lähes joka ilta, vaikka itse en moista muistakaan, taisin olla niin huumaannuksissani... Eilen päätin ristiretkeni yrittämällä houkutella David Bowien elämäkertaan uppoutunutta heppua tarttumaan seuraavaksi tähän Elämää Suurempaan Rakkausromaaniin.
D: Mikset säkin lukis tätä?
H: Minä luen vain hyviä kirjoja.
D: Tää on hyvä kirja.
H: Minä luen vain tietokirjoja.
D: Mutta tää on äärimmäisen hieno ja taitavasti kirjoitettu.
H: Sinä olet pieru.
Heppua ei yllättäen kiinnosta myöskään lokakuussa ensi-iltaan tuleva leffaversio :D mutta itse ajattelin käydä katsomassa, miten Anne Hathaway ja Jim Sturgess tuovat Emman ja Dexterin valkokankaalle. Tavallaan pelottaa, voiko elokuva mitenkään olla yhtä hyvä kuin kirja... trailerin perusteella luvassa ei ehkä ole ainakaan ihan kamalaa pettymystä?
10 sanoo jotain:
Ihan paras tuo keskustelunne. :DD Jostain syystä en saanut minäkään miestäni tarttumaan Mustan tikarin veljeskunnan kirjaan, vaikka yritin tyrkyttää sitä toteamalla, että siinä on muuten sitten aika hemmetisti seksiä. Jos lukee vain sotakirjoja ja elämäkertoja, niin fantasia ei vain imaise.
Nyt minunkin tekee mieli lukea tuo One Day. Enpä ollut tuosta aiemmin kuullut.
Mä kans ensin kauhistelin sitä leffaa, mutta trailerin perusteella vaikuttaa onneksi ihan hyvältä. Melkein purskahdin jo itkuunkin. :D
Mahtava dialogi, nauroin ääneen. =)
Ja joo moi. Mä poraan jo tota traileria. Kiitti vaan.
=)
Kuulostaa siltä, että haluaisin kovasti lukea tämän kirjan!
Kiitos tuosta lainauksesta. Kirja ei oo tuttu mutta nyt mua itkettää ihan vaan tuon pätkän takia... On tää nyt vollotuskerho. :) (Tietääkö nuoriso onko sellaista hymiötä joka itkis ja naurais samaan aikaan? Täti ei tiedä.)
Mua taas huolestuttaa nykyisin se, kuinka nirsoksi olen tullut romaanien suhteen. :( Joskus tuntuu kuin kaikki kirjoittamisen arvoinen olisi jo kirjoitettu, ja monet uudet kirjat tuntuvat huonoilta muunnelmilta jostain vanhoista. Harmittaa tavallaan.
Viimeisin hyvänä pitämäni romaani oli sakemanni Bernhardt Schlinkin "Viikonloppu". Kertoo 70-luvun ex-kapinallisista, yksi heistä on saanut vapautuksen juuri vankilasta.. oli aikoinaan "terroristi", siis vasemmistolaisaatteen puolesta. Tavallaan jännä juttu siinä oli se kuinka nämä ihmiset olivat muuttuneet vuosikymmenten saatossa.
Mutta hyvin usein olen myös pettynyt kun jotain kirjaa olen alkanut lukea.
Tuon "one dayn" aion kyllä lukea. :)
-tiitiäinen-
ooh, mä tarvin kans ton kirjan! lukujono senku kasvaa vaan, mutta tuo mun varmaan on pakko saada sen jatkoksi (tai totta puhuen tän perusteella se saattaa kiilata aika törkeästi jonossa).
Kiitos kirjavinkistä, niitä on aina kiva saada. Hih, nauroin ääneen ton teidän dialogin luettuani, niin suoraan kopioitu meiltä :)
Täytyy varmaan kirjastossa poiketa, ja sitten leffaan. Toki henkisesti valmistautua taas siihen että leffa ei ikinä yllä samalle tasolle. Mutta aina kuitenkin se on myös nähtävä. Mistäköhän johtuu?
Hassua: olin just edellisenä päivänä lukaissut tämän sun merkinnän tästä kirjasta, kun eksyin täällä Berliinissä yhdelle katukirppikselle, jossa sitten tuli tietysti juuri tämä kirja vastaan. Eihän tällainen voi olla sattumaa ;) joten ostinkin kirjan (eurolla!) luettavaksi, kun vaikutti tän sun hehkutuksen puolesta niin kiinnostavalta. :)
Lähetä kommentti
Sano sää kans!