Nii. Oikeastihan mä olen tällä hetkellä aika huolissani näistä mun säryistä - melkein yhtä huolissani kuin äiti... :D Kun oon täällä Helsingissä nyt nähnyt ystäviä ja ne kysyy että mitä kuuluu, niin tuntuu ihan paskalta vastata että no muuten tosi hyvää mutku sattuu. En halua olla tällanen valittava vaivaismummo kun ikä alkaa vielä kakkosella. Mutku sattuu. Koko vasen jalka ulkosyrjää pitkin pakarasta nilkkaan. Ei ihan koko ajan, mutta liian monta tuntia vuorokaudessa. Istuessa, kävellessä, nukkumaan mennessä.
Mietin just eilen jo ennen tuon ihanan kommentin saamista, että jos tää särky tästä todella kroonistuu ja tanssiminen ja kaikki muukin urheilu loppuu siihen, miten positiivinen jaksaisin siinä kohtaa olla? Siinä se asenne vasta mitataan; helppohan se on silloin nähdä ympärillä hyvää, kun kaikki on oikeasti hyvin. Siksipä en oikein ymmärräkään, miksi niin moni mieluummin murjottaa vaikka elämä yrittää sinnikkäästi hymyillä. Jos halki kaupunkimme kuljet ilman että silmäs suljet, huomaat että sentään lähes onnellinen oot... :)
Suuntaan muutaman tunnin päästä jäsenkorjaaja-osteopaatin tutkittavaksi. Pitäkää pliis peukkuja, että se löytää kivun lähteen ja keksii hoidon! Jos ei, niin onneksi mulla on pitkä lista ihanien auttavien ihmisten suosittelemien taikurien numeroita.
Onhan tässä tuota kärsivällisyyttä sentään jo treenattu noiden akillesjännetulehdusten kanssa. Niiden suhteen alkoi vähitellen jo palata usko paranemiseen, että kyllä tässä vielä joskus tanssimaan pääsee. En tykkää yhtään, kun nyt alkaa taas vanha tuttu epätoivo puskea esiin - tuleeko musta enää kalua, niin että pääsisin ihan tavalliselle tanssitunnille ja pystyisin tekemään kaiken kunnolla ilman että täytyy pelätä paikkojen hajoamista? Onneks mun tanssiystävät on maailman ihanimmat, ilman sitä tanssiakin. :)
2 sanoo jotain:
Mä toivon NIIIN paljon että tohon löytyy nyt joku hoito! En ole tollasessa tilanteessa ollut, mutta jo pelkkä ajatus siitä että pelkäisi, ettei voisi treenata kunnolla, on niin kamala ja pelottava. Mutta mä uskon kyllä että sulle löytyy vielä ratkasu ja helpotus tuohon!
Tsemppiä ja jaksamista! Kyllä joku niistä taikureista vielä auttaa. :)
Voi että, väitän tietäväni miltä susta tuntuu, itsellä sama ongelma, ainakin suunnilleen sama, eli selästä jalkaan heijastuva kipu, joka tuntuu koko ajan. Ja mulla on myös toi sama ikävä fiilis, että ei viitsisi kauheasti valittaa, kun ei tässä ihan vielä mummoja olla. Jaan myös ton turhautuneisuuden tunteen, kun ei pääse treenaamaan :(
Kipu on aika hallitseva tunne, silloin kun se on tarpeeksi kova, niin ei paljon muuta pysty ajattelemaan. Mutta oli kiva lukea uudemmista postauksistasi, että olet jo saanut helpotusta asiaan ja kivun syykin on löytynyt.
Voi hyvin!
Lähetä kommentti
Sano sää kans!