5. huhtikuuta 2011

Kevätsaappaat jalkaan kun uusi päivä alkaa

Tapahtuipa eräänä päivänä, siis tasan kaksi viikkoa sitten, että mulla oli hetkinen hyvää aikaa pyöriä kaupoilla Helsingin keskustassa. Jostain syystä askeleet johdattivat Zioon, kenkätaivaaseen johon ei ikinä kannata astua sisään ellei ole henkisesti ja kukkarollisesti valmis palaamaan ulos kassan kautta. Vilkuilin sillä silmällä - mutta ilman todellisia ostoaikeita - mustia nahkaisia Converseja (joita hypistelen aina joka paikassa), hauskoja harmaita Campereita ja huikean korkeita Pura Lopezeja, kunnes äkkäsin kaupan perältä alehyllyn. No voishan noikin vielä vilkasta. Kurottelin lähempään tarkasteluun muutaman ovelasti kenkälaatikkopinojen taakse piilotetun parin, mutta koska hinta ja wow-efekti eivät kohdanneet, laskin ne kädestäni enempiä empimättä.


Kunnes lopulta kieppasin vielä viimeisen kulman taakse ja näin parin italialaisia nahkasaapikkaita. Parin, joka oli odottanut selvästi vain mua. Viimeinen pari, juuri oikea koko. Näyttivät hyvältä niin farkunlahje kengän päälle vedettynä kuin varren sisäänkin rutattuna. Alkuperäinen hinta kirpaisevan korkea, alehinta vain puolikas siitä. Okei ei menny ihan niin kuin suunnittelin, eikä nää ole yhtä monikäyttöiset ja simppelit kuin haavelistan kärkipäässä keikkuvat mustat Acnen Pistolit - mutta oliks mulla muka vaihtoehtoja? :D


En ole vielä voinut vihkiä kaunokaisia käyttöön, koska kaduilla on liikaa märkiä ja hiekkaisia vaaroja niiden herkille nahkapohjille. Aikomus on viedä buutsit tässä joku päivä keskustareissulla suutariin puolipohjattaviksi, niin voi sitten sateisemmallakin kelillä klompsotella huoletta menemään. Siihen asti halailen ja paijailen mussukoitani sisätiloissa. Tuitelischmuiteli puspus, ciao belle!

2 sanoo jotain:

johannaa kirjoitti...

heippa! luin ton sun taannoisen juttusi koskien new lookin esittelytekstin huonoa suomea yms.. ajattelin ensin, että tää on joku virhe vaa kun tällanen on päätyny kaikkien luettavaksi, vaikka olihan se paikka paikoin aika järkkyy luettavaa. oikeasti järkytyin vasta toissa päivänä kun menin kyseisen lehden sivuille, ja en ollut kyllä uskoa silmiäni miten monta virhettä ja miten kamalaa kieltä oli saatu pieneen kuivasampoota esittelevään tekstiin!! esim. sana suihku oli siellä muodossa suihu?? että joo. en vaan voi käsittää. että siis todella hyvä juttu kun nostit esille sillon tän silmään pistäneen esittelytekstin. ihanaa, että en oo ainut jota tollanen ihme könkerökieli järkyttää, ja vielä kutsuu itseään korkealaatuiseksi lehdeksi. anteeksi vuodatus, mutta täällä toinen asian suhteen samanhenkinen!
ps. pahoittelen kaikkia tekstissäni mahdollisesti ilmeneviä kieliopillisia virheitä (isojen alkukirjainten puuttuminen mukaan lukien), mutta eipähän ole tämä missään korkealaatuisen aikakauslehden sivuilla pönöttämässä!
t. järkyttynyt tyttö, eikä edes siksi, että sattuu olemaan suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelija

monsteri kirjoitti...

Tykkään. Saappaista. Ja susta, mussukka, vielä niin paljon enemmän!

Lähetä kommentti

Sano sää kans!