Well I guess it just suggests that this is just what happiness is

Jos olikin viikonloppuna kaikkea mukavaa joulufiilistelyä, yks toinen fiilistely meni kyllä ehkä vielä vähän sen ohi.

* * * Take That -varoitus * * *

Nimittäin olihan melkonen TT-viikonloppu! Perjantaina Late Late Show, lauantaina TT Strictly Come Dancingissa ja Robbie X-Factorissa, sunnuntaina koko jengi SCD:ssa ja X-Factorissa. Vielä kun perjantaina kolahti postiluukusta Look Back, Don't Stare -dokkarideeveedee (jonka toki katsoin jo ajat sitten YouTubesta)... Olen hemmoteltu. :)

Mietin tossa että mikä siinä bändissä oikein on... mitä oikein rakastan niin kauheasti yhä vain kaikkien näiden vuosien jälkeen. En niinkään (enää) sitä, että iiik ne on niin ihaniii, vaan

Sitä, miten Jason on niin komea. Sitä, miten sisäinen virepoliisini voi aina luottaa siihen, että vakaa ja vankkumaton Captain Barlow laulaa puhtaasti (toisin kuin esim. Robbie, jolla tulkinta välillä vie voiton vireestä). Sitä, miten muut kutsuvat Garya kapteenikseen. Sitä, miten en ole enää vuosiin pitänyt teini-iän suurinta idoliani Robbie Williamsia maailman täydellisimpänä miehenä. Sitä, miten Willowen-kombo vain paranee vuosien myötä - eli miten Mark hymyilee niin ettei pavut suussa kestä, kun saa taas laulaa ja höntyillä lavalla parhaan kaverinsa kanssa. Sitä, miten Robbien kiistämätön karisma alkaa vähitellen taas istua 2000-luvulla tiiviiksi hitsautuneen nelikon viidenneksi palaseksi. Sitä, miten oikeilta ysäribiisien harmoniat taas kuulostavat nyt kun koko viisikko on mikkien takana:

Take That @ BBC Radio 1 Live Lounge: Pray

Sitä, miten Jason on niin komea. Sitä, miten herrat ovat melkein kaikki naimisissa olevia perheenisiä. Sitä, miten Garyn tanssijavaimo Dawn on ollut mukana lavalla vielä 2000-luvunkin kiertueilla. Sitä, miten vilpittömästi toivon, että Mark ja Emma saavat avioliittonsa kuntoon ryyppäjäisten ja syrjähyppyjen jäljiltä. Sitä, miten rehelliseltä Markin aihetta liippaava laulu kuulostaa uudella levyllä. Sitä, miten Mark laulaa samalla hassulla murteisella r-vikaisella aksentilla kuin puhuu. Sitä, miten Howardin s-vika on niin olennainen osa tiettyjä biisejä. Sitä, miten mielettömän shown näen ystävieni kanssa heinäkuussa Kööpenhaminassa, jos ja kun luvassa on yhtään samanlaista meininkiä kuin edellisellä kiertueella:

Take That @ The Circus Tour: Hold Up A Light

Sitä, miten Jason on niin komea. Sitä, miten biisien moniääniset stemmat on rakennettu niin taitavasti, etten ole vieläkään saanut ihan kaikista korvakuulolta kiinni. Sitä, miten Jason aloittaa mietiskelevät haastatteluvastauksensa aina jostain Afrikasta ja pyytelee sitten anteeksi kun oli taas pitkäveteinen. Sitä, miten mä kyllä jaksan kuunnella ne pitkäveteisimmätkin pohdinnat. Sitä, miten Jason ei saanut 90-luvulla laulaa yhtään omaa biisiä, mutta on räjäyttänyt potin uusilla levyillä ihan mahtavilla sooloilla:

Take That @ Beautiful World Tour: Wooden Boat

Sitä, miten Jason on niin komea. Sitä, miten saan Take Thatin biiseistä rauhallisen ja hyvän olon aina, kun laitan iPodin kuulokkeet korville. Sitä, miten videoiden kommenteista voi lukea tämänkaltaisia viestejä: I'm a straight bloke and this is fucking ACE! Sitä, miten fiinisti, tyylikkäästi ja charmantisti koko viisikko on ikääntynyt. Sitä, miten koko porukka ymmärtää olevansa nelikymppisiä ukkoja ja myös käyttäytyy sen mukaisesti (no paitsi ehkä Robbie, joka pari viikkoa sitten Tanskassa veti housut kinttuun, yleisön pyynnöstä tietysti). Sitä, miten Mark saattaa joskus nukahdella haastatteluissa:

Ja okei, sitäkin, että iiik ne on niin ihaniii! :D Kuten vaikka tämän viikonlopun parhaassa The Flood -vedossa lauantai-illalta. Alla olevan videon kohta 3:37 on jotain parasta maailmassa - tuo neljän kasin biisinpätkä on jostain syystä jätetty pois melkein kaikista tämän promokiertueen vedoista, mutta nyt. Aah. Ja iiiik!

Take That @ Strictly Come Dancing: The Flood