20. marraskuuta 2010

Ota se

Tänään on ollut sanalla (tai neljällä) sanoen hyvä Take That -päivä.

Aamulla postimies rinkutti ovikelloa ja ojensi paketin, josta paljastui odotettu keltainen CD-levy. Heppu on omaksi onnekseen työreissulla Porissa, joten ei raukka joutunut heti kuunteluhyökyaallon alle...


Uusi levy, uusi soundi, uudet kujeet. Ymmärrän täysin, että herrat halusivat tehdä jotain vähän erilaista, nyt kun koko viisikko on taas koossa. Sanoivat tuoreessa dokkarissa jotain siihen suuntaan, että eivät halunneet tehdä sellaista levyä kuin nelimiehinen Take That tekisi, mutta eivät myöskään sellaista kuin Robbie Williams tekisi. Tuloksena tästä on elektropopahtavia viboja ja muutettuja lauluääniä, tanssittavia rytmejä ja suoria sanoja (esim. sex, hyvänen aika sentään). Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, olisin kaivannut tälle levylle enemmän sitä 2000-luvun TT:n kaunista stemmasoundia; harmoniat eivät tuolta robottikikkailujen alta niin selvästi kuulu. No ei se mitään, keskitytään tällä kertaa sit vaikka tanssimaan! :D


Sen sijaan pelkoni siitä, että Robbien ääni ei enää soisi muun bändin kanssa yhteen, osoittautui turhaksi viimeistään tuossa pari tuntia sitten. Viime viikon virallisessa paluuvedossa X Factorissa oli vielä ilmassa selvää hermostuneisuutta, joka ilmeni Robbiella turhan aggressiivisena ja epävireisenä huutamisena, mutta tämän illan Children in Need -show'ssa The Flood meni NAPPIIN! Olis ollut kärpäsellä katossa hauskaa, kun Duussi koneen ääressä kuulokkeet päässä katsoo livestreamia ja hihkuu ja taputtaa ja laulaa kuin heikkopäinen. Välillä on vaikee tajuta että oon 29-vuotias enkä enää 14.

Ja entäpä sitten, kun tyypit veti ekaa kertaa ikinä viidestään livenä vanhan kunnon Never Forgetin. Tää oli se hetki, jota fanit on odottaneet kevyet 15 vuotta. Nyt loksahti palaset kohdilleen. Meni pari kylmää värettä kun Robbie avasi suunsa... We're not invincible. Paitsi että kyllä te ootte.

Joo ei täs oo mitään järkee. Hyvää yötä! :)

Take That: Never Forget (Children in Need)

2 sanoo jotain:

Nuori Nainen kirjoitti...

Itse en koskaan oikein ehtinyt mukaan varsinaiseen fanitukseen. Tai siis Take Thatin kuunteluun. (Paras ystäväni oli lestadiolainen, eikä musiikkia tullut paljon kuunneltua.) Mutta myöhemmin tutustuttua sydänystävääni, joka oli ollut armoton fani, tuli bändikin tutuksi, ja varsinkin juuri Never Forget on sellainen kappale, jota tulee edelleen kuunneltua yhdessä.

Oon kyllä niin kade sun lipusta!!

Duussi kirjoitti...

NN - ehkä terveellisempääkin suhtautua Teikkareihin silleen jokseenkin "normaalisti" kuunnellen... fanitus on toki aina ihanaa ja antoisaa, mutta sydämelle niin kovin raskasta. :D

Saattaahan se olla, että ne tulee tolla ens kesän kiertueella vielä Suomeenkin... aikataulussa on niin paljon tyhjiä päiviä välissä. Että eipä sitä tiedä vaikka säkin pääsisit diggailemaan Never Forgettia livenä! :)

Lähetä kommentti

Sano sää kans!