2. lokakuuta 2010

Korkeella vaeltavat poutapilvet, ajatukseni samaa rataa

Eli kauan odotettu oman elämäni elokuva Päiväni syysmyyränä, joka kuvattiin eilen. Olikin kiva vapaapäivä! Muun muassa tällaista kaikkea se sisälsi:

Aamukävely. Okei, en jaksanut pinkaista lenkille ennen kasia kuten tiukkana suunnittelin - mut hei, päivän tarkoitus olikin tehdä kaikkea sitä mikä sattuu huvittamaan. Pöpperölenkin sijaan huvitti ysin pintaan ajoitettu aamukävely, jolla pysähdyin monta kertaa ihastelemaan kauniita aurinkoisia syysmaisemia. Rrrrakastan tätä kaupunginosaa.


Aamukävelyllä käväisin myös Postissa hakemassa viime kesän SM-kisojen deeveedeet. Tuntui yhtä aikaa kivalta ja tosi toivottomalta katsoa omia vetoja... mähän en noissa kisoissa pärjännyt kovinkaan hyvin, omat joukkueeni (siis ne missä itse tanssin) jäivät sekä pienryhmä- että muodostelmasarjassa semifinaaleihin. Finaaleihin yltäneiden ystävien onnistumisia oli silti ihana katsoa! Kuten muitakin kärkijoukkueita. On ne vaan jotku hyvii. Itellä vielä(kin) vähän tekemistä. Videolta näkee aina hirmu tarkasti, mitkä on ne omat liikelaadulliset ja tekniset kompastuskivet - ei muuta ku harjottelemaan!


Telkkari.
Otetaan yksi annos Huippiksia ja kaksi Dawsonia, nautitaan omassa sängyssä villasukissa peiton alla. Nam.


Naistenlehdet. Postissa tuli eilen uusin Cosmo (en tilaa, mutta saan kotiinkuljetuksena kun käännän siihen) ja hepun äitiltä sain tossa taannoin läjän Evitoja. Heppu on hermona, kun mulla on tapana piilotella naistenlehtipinoja vähän joka paikkaan ja sit se aina välillä löytää niitä...


Keksit. Oon kova (mutta ilmeisen huono) kätkemään myös keksipaketteja, heppu löytää aina nekin piilot. Mutku piti vielä tällä viikolla ostaa Stockan syyskuun jenkkipäiviltä niitä isoja cookieita vähän varastoon! Eilen maistoinkin pari, mikron kautta pehmennettynä todellakin satisfying, delightful ja scrumptious niin kuin paketissa luvattiin. Mmmmm.


Jumppa. Kisavideoiden perusteella olis vähän vielä tekemistä tuon tanssitaidon kanssa, joten päätin käydä hakemassa lisäoppia kaverin vetämältä Motivus Harmony -tunnilta. Uudet jumppatossut eivät tosin tulleetkaan tarpeeseen, kun tehtiin taandyitä ja developpeita sun muita normaalien tanssituntien tapaan ihan sukkasillaan... noin easy-merkityksi tunniksi oli kyllä ihan kunnon reeniä! Käykääpä kokeilemassa!


Kulttuuriolohuone. Jumpan jälkeen nappasin äitin matkalta mukaan, ja käytiin katsastamassa paikkoja maalatussa ja puunatussa ja pikkuhiljaa täyteen tohinaan valmistautuvassa Kulttuuriolohuoneessa. Tervemenoa siis osoitteeseen Stålarminkatu 3, jos tekee mieli kahvia, kirjoja, kulttuuria tai kivaa tuolia jolle istua hetkeksi!

0 sanoo jotain:

Lähetä kommentti

Sano sää kans!