20. kesäkuuta 2010

Illalla juodaan hilpeinä kaljaa, seuraavana päivänä syödään kalpeina pizzaa

Eilen oli niin huippu ilta tanssitsubujen kanssa ettei taas hetkeen! Koko kevät on painettu treenejä niin, että kaikista juhlista on joutunut joko jäämään kokonaan pois tai ainakin lähtemään ihan liian aikaisin, kun mulla on aamulla treenit. No nytpä otettiin vahinko takaisin - sen verran hulppeesti, että on muuten jätski ja itse tehty pizza maistunu tänään. ;)

Voi ihmettä - päivän matsissa Italia (oma ykköseni, forzaaaa!) jakoi pisteet Uuden-Seelannin kanssa! Ja voi ihmettä - kaksi vuotta vanhat ruisjauhot toimivat pizzapohjassa ihan hyvin (kun päälle latoi tomaattipyreetä, ohuen ohutta härkää, mozzarellaa, sipulia, juustoraastetta ja rucolaa)!

2 sanoo jotain:

monsteri kirjoitti...

Mun täytyy nyt kyllä myöntää, että kannatin noita valkoasusia, kun tykkään yleensä olla altavastaajan puolella. Enkä tykänny ku Italia voitti mestaruuden Ranskaa vastaan viimeksi...

Pitsa näyttää ihan älyttömän houkuttelevalta, jopa näin heti ma-aamuna. Oiskohan mulla jääny tuo aamupala vähän vähälle ;)

Kivaa viikkoa pupu!

Duussi kirjoitti...

Monsteri - täytyy myöntää, että osa musta symppasi kyllä uusiseelantilaisia, kun niin kovasti olen siihen maahan ihastunut... mutta Italian kannustus on vaan jossain tuolla selkäytimessä, ei siitä pääse mihinkään.

Pitsa oli hyvää, täydellistä sunnuntairuokaa! Ja ehkä astetta terveellisempääkin, kun oli noita (ikivanhoja) ruisjauhoja... :D

Kivaa jussiviikkoa sinne myös!

Lähetä kommentti

Sano sää kans!