29. heinäkuuta 2009

Plan B

Mun oli tarkoitus viettää eilen iltaa rauhassa juoksulenkin, kylppärin pesemisen, Perhesiteiden ja Gossip Girlin merkeissä sillä välin kun heppu rokkaa DBTL:n avauskeikalla New York Dollsin tahtiin. No tuo suunnitelma piti tasan siihen asti kun astuttiin sisään Tinikseen hakemaan mun vippipassia ja kävikin ilmi, että sillä pääsisi telttaan myös eilen. Sinnepä siis!


Lämppärinä soittanutta Gangster of Lovea tyydyttiin kuuntelemaan ulkoilmassa, mutta illan päätähtiä kunnioitimme toki läsnäolollamme ihan teltan sisäpuolella. Ihan vetävästihän nuo protopunkkarisedät rokkas menemään! Heppu innostui niin kovin, että kiekaisi aina kappaleiden lopussa nyrkki pystyssä "höy".


Encore-vieraaksi saatiin kukas muu kuin Turun oma rokkikunkku Makke, joka kävi rääkymässä muutaman biisin verran foniin ja mikkiin silminnähden innostuneena (hypeks, kaulail).


Tänään olis vuorossa pääteltalla Apulandish ja DJBB, ja jos virtaa piisaa vielä vuorokauden vaihduttua, aikomuksena on mennä tsekkaamaan myös Riston klubikeikka. Eilisestä viisastuneena (piiiii) otan tänään myös korvatulpat mukaan (piiiii). Kivoja festareita muillekin laituroitsijoille! :)

5 sanoo jotain:

puolukka kirjoitti...

Saatetaan lähteä viettämään vuosipäivää Turkuun viikonlopuksi. Kerropa mikä on paras romanttinen (mutta ei liian) ja sopivan rento rafla nauttia viiniä, hyvää ruokaa ja muistella yhteistaivalta?

Duussi kirjoitti...

Puolukka - ekana tulee mieleen Bossa (brasilialainen) ja Sergio's (italialainen), molemmat kohtuuhintaisia ja ihan keskustassa. Eivät ole kovin isoja paikkoja, pöytä kannattaa varata etukäteen! Molemmat on testattu sopiviksi semiromanttisten ravintolailtojen viettämiseen ;)

Kerrohan sitten mihin päädyitte - ja tervetuloa & kivaa reissua jos tuutte tänne! :)

Hep kirjoitti...

Eikun Mami illalla kynttilän loimotuksessa.
http://www.mami.fi/

Menestyi myös Suomen Top 50 ravintoloiden äänestyksessä ollen ainoa turkulainen top kympissä.
http://www.viisitahtea.fi/content/view/3999/152/

Duussi kirjoitti...

Ai niin, Mami tosiaan olis kans hyvä! Pääsi unohtumaan listalta, kun ei oo tullut pitkään aikaan käytyä - laitetaanpa yks kynttiläillallinen itellekin tilaukseen ;)

puolukka kirjoitti...

Kiitokset vinkeistä.

Mamissa oltais kovasti haluttu käydä, mutta ei vaan sopinut meidän ja ravintolan aikataulut yhteen. Toisella kertaa sitten.

Bossassa kuitenkin käytiin ja hyvää oli! Nam. Erityisesti miehen annoksen (lampaankyljykset) kastike oli huippu.

Lähetä kommentti

Sano sää kans!