Gdansk, päivä 2

Toinen päivä Puolassa alkoi mitenkäs muuten kuin mahtavalla aamiaisselkkauksella. Elettiin ihan siinä uskossa että hotellivaraukseen sisältyy tietysti myös aamupala, mutta kun päästiin ruokasaliin asti, hovimestari ilmoittikin että meidän pitää maksaa - nimet oli vedetty asiakaslistalta yli komeesti neonkeltaisella tussilla. :D

Päätettiin kuitenkin ekan aamun kunniaksi pulittaa se viitisentoista euroa luksusaamiaisesta - valitettavasti kamera ei ollut mukana, joten kuvatodisteita herkuista ei löydy. Navat täynnä mentiin sitten maksamaan ja esitettiin reteinä uudet Radissonin Goldpoints Plus -kantiskorttimme, jotka oltiin edellisenä iltana saatu respasta ja joilla piti saada viiden pinnan alennus kaikista hotellin palveluista. No ei tippunu alennuksia, herra hovimestari vain katsoi korttia ja kysyi: What is this? :D

Tohoilun jälkeen otettiin ensimmäiseksi kohteeksi edellisenä iltana naapurikorttelista bongattu Marian kirkko. Mähän en varsinaisesti usko Jumalaan (vaan johonkin korkeampaan maailmaa pyörittävään voimaan josta en ihan vielä ole oikein ottanut selvää, mistä heppu yhtä lailla kirkkoon kuulumattomana jaksaa naljailla) enkä sikäli koe kirkoissa mitään hengellistä herätystä, mutta matkoilla kirkot on mulle niitä tärkeimpiä nähtävyyksiä ihan arkkitehtuurin takia. Mitä isompi ja goottilaisempi, sen parempi!

Kaunista oli Marian kirkossa, vain kuorolaulua kaipasin tunnelmaa tuomaan. :)

Sitten tehtiin jotain, minkä seurauksia ei heti arvattukaan: päätettiin maksaa muutama lantti ja kiivetä kirkon torniin näköaloja katsomaan. No siinäpä sitte kiivettiinki semmoset reippaat 400 askelmaa, ensin puolimatkaan järkyttävän kapeassa ja ahtaassa kierreportaikossa (onneksi ei ole klaustrofobiaa), loppunousu meni sentään hiukan avarammassa maastossa. Heitettiin kattoholvien päälle toivomuskolikot ja alastulomatkalla päästiin kokemaan, miltä tuntuu kun jättimäiset kellot yhtäkkiä alkavat soittaa kahtatoista ihan vieressä. Voin kertoa miltä: siltä että oli pakko laittaa kädet korville. Mutta olipa siistiä! :)

Tuolta kun päästiin alas, oli kyllä jalat aika hapoilla.. ei vaan tuu meikäläisen urheilusta enää mitään ilman Hart-Sport-douppinkia. ;) Tällä kertaa jouduin ottamaan palautusjuomaksi lasillisen valkoviiniä, ja johan taas jaksoi jatkaa matkaa!

Päätettiin pyhittää lauantai yleiselle kiertelylle ja shoppailulle, ja suunnattiinkin seuraavaksi Madison-ostarille. Eihän sieltä tietenkään löytyny mitään ostettavaa kellekään, aika tympeitä vaatteita ja niin halvan oloisia kenkäyritelmiä että tuskin olis jalassa pysyneet. Kun kaupat oli kierretty, taivaalta tihkunut sade houkutteli vielä hetkeksi kahvilaan, jossa syötiin herkullinen leivoslounas.

Seuraavaksi etapiksi valittiin Fashion House -outlet, jonne piti päästä helposti bussilla, mutta jostain syystä aikataulujen tulkinta meni taas kerran arvailun puolelle. Käytiin sitte siinä bussia odotellessa kietaisemassa reissun ensimmäiset jääkylmät Zubrowkat - erittäin namia paikallista biisonivodkaa, jota tuotiin pullollinen kotiinkin asti!

Se bussi, jota odoteltiin, ei tietenkään koskaan tullut.. :D Hypättiin lopulta taksiin, jolla silläkin päästiin perille suht edullisesti. Outlet oli melkein yhtä suuri pettymys kuin aiemmin läpi ravattu Madison, mutta täältä kaikki löysivät sentään jotain ostettavaa: saldona kahdet sandaalit (esittelinkin omat Nikeni jo aiemmassa postauksessa), yksi golf-paita ja yhdet tennarit - heppu sai uudet Converset, koko kohtuu miehekäs 47,5!

Taksireissun vastapainoksi päätettiin palata keskustaan bussilla.. ei varmaan tule yllätyksenä jos kerron, ettei tässäkään onnistuttu ihan kerralla. :D Oikeannumeroinen bussi kyllä saapui pysäkille, mutta kuski vastasi Centrum? -kysymykseeni vain epämääräisellä huidonnalla ja tosi vakuuttavalla nyökyttelyllä. Hypättiin silti kyytiin ja, kuinkas muutenkaan, päädyttiin päättärille keskelle Otominin maaseutua. Kun muut matkalaiset hyppäsivät autosta ulos, kuski väläytti meille vihdoin hymyn ja ohjasti kymmenen sormea pystyssä hetkeksi ulos jaloittelemaan.

Kun koettelemusten jälkeen lopulta päästiin keskustaan asti, suotiin itsellemme palkintojuomat reissun ehkä mukavimmassa kahvilassa, Cafe Indygossa. Gdanskiin on pakko päästä uudestaan melkein vain tuon kahvilan takia - ihanilla tyynyillä koristettu sohva oli pehmeä ja kaakaolista loputtoman pitkä! Otin kuitenkin tällä kertaa punaviiniä, ja jano olikin melkoinen jos jotain voi päätellä sananvaihdosta tarjoilijan kanssa..

Tarjoilija: May I take your order?
Duussi: A glass of red wine, please.
Tarjoilija: Sour or sweet?
Duussi: Ömm..? Does it really make any difference?

Ilta alkoi jo hämärtyä, joten äkkiä hotellille pyrähtämään ja vodkapaukkuetkoille kavereiden huoneeseen. Kun lopulta oltiin valmiit lähtemään syömään, kello näytti reippaasti yli kymmentä; tässä vaiheessa leivoslounaan kosto oli sen verran karmiva, että valittiin ravintola taas kerran laiskasti mahdollisimman läheltä. Päädyttiin Sphinxiin, jossa ruoka oli kyllä ketjuraflaksi oikein hyvää! Sympaattiset tarjoilijapojat palvelivat meitä varsin iloisesti siihen nähden, että olisivat ehkä olleet siinä vaiheessa iltaa jo mieluummin jossain ihan muualla kuin töissä.

Lauantai-ilta päättyi drinkkien äärellä tyylikkäässä Rabarbarissa. Musa jytäs täysii mutta hyvä kun en simahtanut siihen sohvaan - kello oli lopulta kai jotain kolme kun päästiin nukkumaan. Takana kiva päivä ja edessä uusi samanmoinen!