21. huhtikuuta 2009

Levyraati

Aika esitellä muutama viime aikojen levyostos! Meillä heppu keskittyy nykyään lähinnä hamstraamaan Kissin vinyylejä ja seikkailemaan Spotifyssa, joten itse olen huolehtinut CD-hyllyn päivittämisestä (tosin ei heppu mun musaa kuuntele, tylsää muniinpuhaltelua sen mielestä). No kuitenki, mm. tämmöstä kaikkee soi Duussilan keväässä:

Röyksopp: Junior
Norjalaisduon kolmas pitkäsoitto on tahdittanut tiiviisti iPodissa viimeisen kuukauden kävelymatkoja. Vaikee vaan kävellä kun tanssittaa niin kovin! :) Myöhemmin tänä vuonna ilmestyy vielä Senior, jolla ilmeisesti keskitytään enemmän downtempofiiliksiin (joita tälläkin levyllä kyllä on parin kappaleen verran). Biisivalinnaksi nostettakoon kaksi helmeä: Anneli Dreckerin käsittämättömän kauniisti laulama Vision One ja teini-iästä asti fanittamani Robynin tulkitsema The Girl And The Robot (samaistun muuten enemmän laulun robottiin kuin kertojatyttöön.. pelottavaa). Tans, tans!



The Presets: Apocalypso
Levyllinen särisevää ja pörisevää elektroa vallan Austraaliasta asti! Jalka vispaa, ja Julian Hamiltonin paikoin hyvin iancurtismaista lauluklangia kuuntelee sattuneesta syystä varsin mielellään. Huipulla tanssivideolla kuvitettu If I Know You on täällä jo nähty (mutta katsokaa uudestaan!) joten esitysvuoron saa tällä kertaa toinen ehdoton tanssiraita My People. So let me hear you scream if you're with me!



Glasvegas: Glasvegas
Glasvegas tuli vihdoin hankittua omaan hyllyyn tulevasta Ruisrock-keikasta innostuneena. Arvoisa brittipopguru Pete kirjoitti tästä jo viime syksynä niin asiantuntevan neljä tähteä viidestä -arvostelun, etten ryhdy ruotimaan sen tarkemmin - vähintään samat tähdet voisin antaa itsekin. Valmistautukaamme kajauttamaan pienet yhteislaulut neljäs heinäkuuta Ruissalon Kansanpuistossa: It's My Own Cheating Heart That Makes Me Cry.



Take That: The Circus
Nyt täytyy ihan suoraan sanoa, että lempipoikamiesbändin loistavan comeback-albumi Beautiful Worldin jälkeen tämä uutukainen oli pieni pettymys. Varmasti pitkälti siksi, että odotukset oli niin korkealla.. jotenkin pakotetun oloisia melodioita, säkeistöt ja kertsit välillä epätasaisen oloisesti yhteen liimattuja. Toki mukaan mahtuu monta huippubiisiäkin - tämänhetkinen suosikki on Markin laulama, muikean kantrahtavalla poljennolla starttaava Up All Night! Video on radiosessioista, joten sanoja voi rauhassa luntata kädestä.. ;)



Jason Mraz: We Sing. We Dance. We Steal Things.
Ihana Jason löytyi tanssitunneilta viime syksynä. Ihana kun löytyi. Ihana. Sanoinko jo että ihana? TJEU-biisi sieltä levyn reippaammasta päästä - Dynamo Of Volition soimaan, ja johan sanoo jalka että vips ja lanne että vaps.


1 sanoo jotain:

Pete P. kirjoitti...

Uuuu, Glasvegas!

Tykkään Take Thatista myös, ne kuulostaa oikeastaan ihan joltain Coldplayltä nykyään.

Lähetä kommentti

Sano sää kans!