Anteeksipyyntöä sähköpostilla Englannin suunnalta. Ha, oispa mullakin joku tuommonen 2-vuotias, jonka piikkiin väsymyksen aiheuttamat möhläilyt voisi laittaa. :D
Itse asiassa näin viime yönä unta, että olin raskaana. Synnytyksen hetki koitti, lapsivesi meni ja laattasin ympäriinsä kuin hullu :D mutta mitään ei tapahtunut.. ja sitten maha lähtikin yhtäkkiä pienenemään itsestään, eikä mitään vauvoja ilmestynyt.
Että silleen! Veikkaan, että alitajunta pukkasi moista mahaunta ainakin osittain tämän päivän takia.. illalla luvassa kaksi tuntia silkkaa kyykytystä: kauan odotetut ja pelätyt kisaryhmien bikinitreenit. Pointtina ei tietenkään ole jenkkakahvojen ja selluliittien vertailu (ne 10 vuotta nuoremmat littamahat eivät liene sellaisista kuulleetkaan) vaan tarkempi tutustuminen oman kropan käyttäytymiseen ja esim. ylösvedon tiukka tarkkailu.. mutta eipä ajatus silti tunnu kovin mukavalta, etenkin kun nuo treenit ovat jo muutenkin ihan tarpeeksi vaikeat. Mähän en bikinitason vaatetuksessa viihdy edes kesäisin, enkä lavallekaan ole joutunut/suostunut puolipukeissa enää moneen vuoteen.
Että jos tää jää Duussilan viimeiseksi blogimerkinnäksi niin tiiätte että oon kuollu häpeään. Heippa sit! :D

2 sanoo jotain:
Ou nou. Mä en ois suostunu tommoseen edes 10 vuotta sitten, että pointsit himaan sulle, kun kantti kestää! *nostaa hattua* Lavalla oon kyllä kekkuloinut vähissäkin vaatteissa, mutta palvit + korkkarit tekeekin ihmeitä...
Itse asiassa nuo eiliset treenit menivät paljon mukavammin kuin uskalsin odottaa! :) Kummasti sai uutta pitoa esim. tuskaisen hitaisiin keskilattian grand pliéisiin, kun näki peilistä oman ylösvetonsa (tai -vedottomuutensa). Opettajakin oli sitä mieltä, että ero tavalliseen treenaamiseen alkoi näkyä koko porukassa heti! Pidettiin lopuksi vielä rento venyttely-juttelutuokio, eikä kenellekään tuntunut jääneen kovin pahoja traumoja - niinpä otetaan bikinitreenit kuukausittaiseksi tavaksi. Perfect. :D
Lavalla tosiaan verkkikset ja korot pelastaa tosi paljon, kyllä niiden kanssa kelpaa toikkaroida lyhyemmässäkin hamosessa! ;) Toi vatsapuoli vaan on sellanen, etten kehtaisi kovin julkisesti esitellä (yleensä on kuitenkin tarkoitus, että yleisö nauttii näkemästään). Eikä onneksi tarvitsekaan, tuleviin kisoihinkin kyllä verhotaan masut tiukasti piiloon. :)
Lähetä kommentti
Sano sää kans!