7. marraskuuta 2008

Come out and play

Sit nää leikkis täällä tupareissa sellasta leikkiä, että jokaisen pitää kertoa viisi outoa tapaansa. Kiitos haasteesta, Monsteri ja Fifi!

Tehtävänanto: Paljastan viisi omituista tapaani.
Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä,
jotka haastan tekemään saman perästä.
Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä.
Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun
ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa
haasteesta ja tästä merkinnästä.


1. Kutsun itseäni maisteriksi
Heppu sen aloitti joskus alkukesästä, kun valmistumiseni varmistui, ja tapa tietysti tarttui omaankin puheeseeni. Sain paperit jo yli 3 kuukautta sitten, mutta yhä vain tulen puhutelluksi kolmannessa persoonassa maisteriksi. Don't get me wrong, kyseessä ei suinkaan ole omalta osaltani ylpistely tai hepun osalta varaukseton älykkyyteni ihailu, lempinimeä käytetään yleensä täysin päinvastaisessa merkityksessä :D (ja lähinnä kotioloissa, mutta onpa tuo päässyt joskus lipsahtamaan blogimerkintöihinkin).

2. Käyttäisin kumisaappaita vaikka joka päivä
Nainen kun olen, omistan aika monta paria kenkiä, joista suurin osa sattuu olemaan mukavia tennareita (kröhömconversekröhöm). Tästä huolimatta käyttäisin mieluiten kumisaappaita vaikka joka päivä, jos se ei olisi tavallaan vähän epäkäytännöllistä muuten kuin sadesäällä. Ihan riemuitsen, kun lempimeteorologini Pekka Pouta väläyttää aamulla telkkarissa kartan, jossa on harmaita pilvien ja pisaroiden kuvia – jes, kumpparit jalkaan! Noin muuten tykkään vuodenajasta riippumatta tietysti enemmän aurinkoisesta kelistä, mutta kumppareissa kulkemisen ilon takia sadepäivätkin piristyvät.

3. En osaa vaihtaa paikkaa
Asetun aina tanssitunnilla (ja mieluusti jumpassakin) samaan kohtaan salia, vasempaan etukulmaan tai mahdollisimman lähelle sitä. Jos tunnilla on tunkua, voin joustaa taaksepäin tai salin keskelle – en kuitenkaan ikinä oikeaan laitaan. Tekisi varmasti hyvää hiukan vaihdella paikkaa, kai se pitäisi aivot virkeinä, mutta vieraasta kohdasta on vaan niin kamalan vaikea hahmottaa liikkeitä, kun vuosikaudet on tottunut zoomailemaan opettajan esimerkkiä samasta kulmasta. Lavakoreografiat on tietysti asia erikseen, niissä mennään minne milloinkin, mutta balettitunteja lukuun ottamatta mut löytää tavallisilla treenitunneilla lähes poikkeuksetta siitä vasemmasta etukulmasta.

4. Päässäni soi solfa
Koulunkäynti musiikkiluokilla ja kuoroissa remutut lauleskellut vuodet ovat jättäneet jälkensä: solmisaatio on iskostunut selkärankaan niin, että huomaan usein sanojen sijaan lauleskelevani tuttuja biisejä solfaten, jos en ääneen niin ainakin päässäni. Siis tähän tapaan: mireredo reeedo dosolasooo mireredo reeemi redooo mimimimi famiredododododo miiire doodore reee! (Kuvassa vihje biisintunnistukseen.)

5. Käytän laukun hihnaa vyönä
Tälle jaksaa heppu irvailla, itse taas pidän keksintöä napata tuo remmirensseli irti jostain vanhasta laukusta yhtenä parhaista väläyksistäni. Toimii nimittäin loistavasti vyönä a) sellaisissa farkuissa, joiden vyölenkit ovat kapeat ja b) sellaisissa tilanteissa, kun vyön ei tarvitse näkyä ja kun en kaipaa vyönsolkea tuomaan lisätörötystä puseron alle siihen lantion seudulle. Eli käytännössä katsoen aina, kun jalassa on farkut. Hmm, toimishan tuo näköjään rannekorunakin.. (not.)

Tämä on kiertänyt jo sen verran kauan, etten haasta ketään nimeltä, mutta jos joku ei vielä ole päässyt outouksiaan julkisesti listaamaan, be my guest! :)

3 sanoo jotain:

Anonyymi kirjoitti...

Me ei voitais tanssia eikä jumpata vierekkäin, koska mulla on paikka aina oikealla laidalla ekassa tai tokassa rivissä. Vain salsassa olen tästä joutunut joustamaan taaemmaksi, mutta salsasali on niin pieni, ettei ero käytännössä ole kovin suuri. Vasemmassa laidassa jalat menis heti solmuun, aivo ei toimi siellä.

Aino kirjoitti...

Onnea uuteen blogikotiin, maisteri :) Täällä toinen (siis kolmas) jumppasalin vakiopaikkalainen. Mulle kolahtaa vasen laita, toka rivi. En tiedä miksi ;)

Duussi kirjoitti...

Jännä kyllä, miten sitä niin helposti jumiutuu sinne vakipaikalleen. Ja miten ehtii tosiaan tottua katsomaan mallia tietystä suunnasta, ja toiselta puolelta koko homma tuntuu ihan mahdottomalta.

Toisaalta on vain hyvä, jos on kamujen kanssa tanssitunnilla salin eri laidoilla - tunnin lopuksi porukka jaetaan yleensä vähintään kahteen ryhmään, ja silloin pääsee katsomaan toisten tulkintaa (mikä on aina paitsi mielenkiintoista, myös opettavaista). :)

Lähetä kommentti

Sano sää kans!