No colors anymore I want them to turn black

Pääsi tossa äsken pieni spontaani hörähdys, kun kattelin millaisia vaatteita olin heitellyt sängylle parin päivän Helsingin-reissua varten. Mustia, harmaita ja mustaharmaita ruttuisia teepaitoja, mustat farkut, musta neuletakki, mustia ja mustaharmaita alusvaatteita, mustia ja hopeaisia ja liilertäviä(!) koruja. Ihanan pirteitä kesävärejä!

Mä otan punaiseni mieluiten mansikoina, vihreän raparperina, keltaisen aurinkona ja sinisen uimavetenä. Vaatekaapin perusta pysyy vuodenajasta riippumatta mustan ja harmaan sävyisenä, tällä tyylitaju(ttomuude)lla kun on vaikeampi osua täysin hutiin jos vaatteet on edes väreiltään helposti yhteensopivat. Viime viikolla tosin heittäydyin vallan riemunkirjavaksi kesävaateostoksilla, kun talutin kassan kautta kotiin uudet farkkushortsit (vaaleansiniset!) ja teepaidan (valkoisen jossa on musta printti!). Hurjaa.

Mutta ssshh, älkää kertoko kenellekään, että haaveilen ihan vähän vaan salaa jostain mintunvihreästä vaatteesta. No nii-i! En ymmärrä tätä itsekään. Ilmeisesti aika on kullannut muistot mintunvihreällä kuorrutetussa pikkutytön huoneessa vietetyistä vuosista, kun väri alkaa taas tuntua ajankohtaiselta. Vinkkejä mintunvihreistä kesäihanuuksista otetaan vastaan. ;)

Treeniviikko 23/2011

Hoo, takana jo vuoden kahdeskymmeneskolmas viikko epäurheilullista elämää. Just viime viikolla tuli taas mietittyä aika paljon tätä koko kuviota, kun olis ollut kesän eka torstai-illan lyrical-tunti ja lauantaina tanssikamut lähti viikonloppureissulle Jyväskylään treenaamaan, että nii... koskahan mä taas pääsisin mukaan kaikkeen tommoseen kivaan? No, ainakin tää sairasteluvaihe (oon päättänyt, että tää on vaihe eikä ikuista) opettaa entistä paremmin iloitsemaan pienestä - kuten siitä, että pystyn ylipäätään harrastamaan jotain liikuntaa edes vedessä.

Tosin uimiseksi noita paria Samppalinnassa viime viikolla vietettyä kolmevarttista ei ehkä ihan voi sanoa... Siinä järjettömässä helleruuhkassa ainoa mahdollinen etenemistekniikka oli välikelluva kiemurasammakko. Pitäis se krooli opetella ihan noita hellepäiviä varten, sen liikeradat kun vievät rintauintia vähemmän tilaa, niin vois vaikka välttyä isommilta osumilta pinnan alla. Kylläpä oli vertailun vuoksi tänään ihan luksusta, kun sain kokonaisen radan ihan itselleni! Missähän ne kaikki uimarit tänä harmaana sadeaamuna oli? ;)

Perjantain kohdalla lukeekin sitten ihan uusi laji: vesijuoksu! Käytiin ystävän kanssa molemmat ekaa kertaa kokeilemassa, ja hauskaa oli. Uimavalvoja opasti alkuun juoksuvyön asentamisen ja antoi tekniikkavinkkejä, ja sitten vaan altaaseen köpöttelemään. Olipa meinaan mahottoman hidasta touhua! Mutta hyvin sai tuntumaan, etenkin kun kokeili vähän erilaisia askellusversioita. Myös niskaa tuli treenattua, kun tsekkailtiin yhen uimahyppääjäpoitsun leiskautuksia... :D On niillä vesiurheilijoilla vaan upeet kropat, ei käy kieltäminen.

Koska uidessa ei niin tule tota musaa kuunneltua, valitsen viikon soundtrackille tällä kertaa biisin, jonka soidessa lauantaina Kaarinassa festareilla käännyttiin hepun kanssa katsomaan toisiamme yhtä aikaa. "Siis tää kertoo niin musta!!1" :D Vielä kerran minäkin tanssia saan ja silloin pyörii alla maa. Nii.

Viikko 23/2011

• ma 6.6. lepo (Helsingissä)

• ti 7.6. lepo (Helsingissä)

• ke 8.6. uinti 45 min

• to 9.6. uinti 45 min

• pe 10.6. vesijuoksu 45 min(?) + uinti 15 min

• la 11.6. lepo

• su 12.6. lepo

Kaija Koo: Seinäruusu

I know you'll always be the only boy who wanted me the way that I am

Tekstari äidiltä lauantaina 11.6. neljän jälkeen:

Hauskaa festaria, vaikka en millään ilveellä käsitä mitä te siellä teette :)

No höh - mää ja heppu taas ei millään ilveellä käsitetty, miksi äiti ei käsittänyt, miksi me haluttiin lähteä helteisenä lauantaipäivänä muiden keski-ikäisten kanssa Kaarinaan meren rannalle diggailemaan kasarirokkia. :D

Hyvä että lähettiin, oli meinaan kivaa! Kaupan päälle sai myös tuntea itsensä nuoreksi, kun oltiin näin kolmekymppisinä junioripäässä festarikansan ikähaarukkaa. Mainio pikkufestari tuo Saaristo Open: yksi lava jolla kuusi bändiä päivässä, roudaustauolla DJ villitsemässä kansaa kesähiteillä Coco Jamboosta Pieniin häihin, ei tuskallisen pitkiä jonoja missään, iso anniskelualue joka toimi suorana jatkokatsomona lavanedustalle.

Todistettiin sieltä terden puolelta, miten Kaija Koo, Poets of the Fall ja Popeda villitsivät yleisöä - ei voi mitään, mutta jos joku renkutus on festaribiisinä yli muiden niin Pitkä kuuma kesä. Siellä kuulkaa väki tanssi ja lauloi paahtavan auringon alla niin että talvi ja toimistotyöt unohtuivat jonnekin täysin ulottumattomiin. :)

Me nyt kuitenkin suunnistettiin paikalle lähinnä ulkomaanvieraiden Bonnie Tylerin ja Europen perässä. Etenkin Bonnien älppärit on olleet kotona kovassa soitossa, kun digataan molemmat Jim Steinmanin teatterirokista, mutta kyllä Europekin toimi ihan pätevänä vetonaulana. Määhän menin ihan onnen pipanoille, kun Rock the Nightin alkutahdit kajahtivat ilmoille pimenevässä kesäillassa! Joey Tempestille on ehkä tullut tässä välissä ikää lisää se kakskytviis vuotta, eivätkä vaaleat kiharat hiukset olleet enää niin vaaleat eivätkä kiharat, mutta siellä se vaan poukkoili sutjakoine farkkupyllyineen menemään niin että tämä monivammainen 29-vuotias saattoi vain katsoa kateellisena moista vetreyttä. :D Bonnie Tylerin raspiäänestä sen sijaan vuodet kuuluivat paremmin, mutta onhan se sellanen rokkitäti että alta pois.

Pari videota eiliseltä, olkapäät hyvät! Europe katottiin niin läheltä kajaritornia, että tuossa tahtoo bassot jyrätä laulun yli, pahoittelut siis soundeista.

Bonnie Tyler: Total Eclipse of the Heart

Europe: Carrie

Tididiidii, tididittittii

Hellelauantain ainekset:

Suuntana siis Kaarina, tuo rokkiuskottava festarikaupunki, jossa lavalla tänään mm. Popeda, Bonnie Tyler ja Europe. On tää onni että meillä on hepun kanssa yhtä hyvä musiikkimaku! :D

If love is truth then let it break my heart, if love is fear lead me to the dark

Niinku et tyyppi tulee siihen lavan reunalle ja saa ihmiset huutamaan ja sit on vaan et ai mää, mitä ihmettä kiljutteks te mulle, osoittaa itseään ja näyttää ensin muka hämmästyneeltä ja sitten hymyilee niin kuin vain voi hymyillä ihminen joka tietää varsin hyvin itsekin että on maailman komein ja ihanin mies. (Heti hepun jälkeen.)

Simmotti toissapäivänä Manchesterissa. Hhhhuhhh. Videoiden ja vinkkien perusteella meikäläisen on syytä lauantaina 16.7. singahtaa mahdollisimman lähelle Kööpenhaminan Parken-stadionin keskellä olevan B-lavan oikeaa laitaa. Jasonin laitaa. En ole ikinä ollut mikään eturiviin hinkuja, mutta jos nyt jollain keikalla tässä elämässä niin tällä olen valmis jonottamaan aamusta asti. En tosin vielä ole kysynyt, mitä tytöt on mieltä asiasta - pelkään että joudun valitsemaan, haluanko katsoa keikan kauempaa ystävieni kanssa vai läheltä yksin. Kun perjantaina kuitenkin olen istumakatsomossa, olis niin mahtavaa päästä seuraavana iltana fiilistelemään ihan lähietäisyydelle...!

Kyllä mä näkisin että se on jonkin sortin rakkautta, jos ajattelee toisesta, että vaikka itse olisi sen silmissä vain yksi fanikärpänen muiden joukossa, toivoo vain vilpittömästi että se olisi onnellinen. Olipa se sitte saakeli hetero tai homo tai jotain siltä väliltä. :)

Menovinkki Aurajoessa

Kyllä tää kyldyyripääkaupunkivuosi sitten vaan on hieno juttu, kun pääsee keskellä kirkasta torstai-iltapäivää joenrannassa näkemään esimerkiksi sellaista jollaista tänään nähtiin. Olihan se nyt mentävä katsomaan, kun Aurajokeen uitettujen isojen haahkapatsaiden päällä tanssi viisi naista. Hassua, jännittävää, hupaisaa, hämmentävää, ennennäkemätöntä!

Tasapainoilua-tanssiperformanssin seuraavat ja viimeiset esitykset Kirkkosillan ja Aurasillan välissä huomenna perjantaina 10.6. klo 16 ja 17 sekä lauantaina 11.6. klo 14 ja 15 (lisätietoja Facebookissa). Suosittelen lämpimästi uhraamaan viisitoistaminuuttisen hellepäivästäsi performanssitaiteelle. :)

Lempi pehmentää pään

Myös pehmentää pään: helle. Toisille se taas tekee flunssan, niinku vaikka hepulle, joka on viettänyt tänään sairaspäivää täällä mun seurana kotitoimistossa. Helsingin käännösassistenttikissoja on jo vähän ikävä, joten kivaa saada tällainen pehmeä lasku yksinäiseen friikkuarkeen, kun täällä kotonakin on työpäivää piristämässä karvajalkainen huomiota kerjäävä mussukka.

Myös pehmentää pään: nää herrat. Aaaaaww Willowen. Bestikset kuin pöhköt ilvekset. Ei vois paljon rakastuneempana kukaan kattoa toista kuin tossa vikassa kuvassa. :D

Treeniviikko 22/2011

Jaa jaa, eipä tule kovastikaan rehvastelun arvoinen liikuntaraportti viime viikon osalta, mutta kirjoitellaan nyt muutama sananen kuitenkin. Olen täällä Helsingissä hengaillessani keskittynyt kaikenlaisen liikunnan sijaan enimmäkseen hiilaripitoisten herkkujen ja skumpan tankkaamiseen; kotosalla Monsterilassa ollessa olen vääntänyt pää punaisena töitä, ja kaiken muun ajan olen viettänyt ystävien ja heppukullan seurassa. Uima-altaaseen on kyllä jo kaamea ikävä, huomenna toivottavasti ehdin iltapulahdukselle!

Niin, se syy, jonka takia olen edelleen täällä Haagassa enkä lähtenyt vielä tänään vaikka kissojen emäntä jo palailikin Jenkkilästä... Se syy on Markus.

Tähän tuhat sydäntä.

Tiedättehän sen tunteen, kun aurinkoisesti hymyilevä nuori mies koskettaa vahvoilla käsillään paljasta ihoa... moukaroi pakaraa niin että täytyy pinnistellä pysyäkseen tajuissaan... nojaa ylle niin että hengitys muuttuu puuskutukseksi ja sanoo hyvä, juuri noin...

Sen enempää yksityiskohtiin menemättä :D mulla on huomenna toinen aika mahtavalle jäsenkorjaaja-osteopaatti-hierojalle. Perjantaina vastaanotolla selvisi, mikä tuota mun vasenta jalkaa vaivaa: pakarassa sijaitseva piriformis-lihas on täydellisessä jumijuntturassa. Lisäksi näin itsekin siinä peilin edessä seistessä, miten kenossa mun lonkat oli - mutta nehän se ihmemies toki sai heti kerralla hoidettua tasaan.

Venytyksiä, mukilointiapua hepulta, jalatristissäistuntakielto. Siinä tärkeimmät, mitä voin itse tehdä; loput on toistaiseksi uskottava Markuksen osaaviin käsiin. Ja mielelläni, voi niin mielelläni uskonkin. :D

Eiku oon vaan niin innoissani, koska jalkaan ei satu enää ihan yhtä paljon. Huomenna lisää murjontaa, ja olenpa tulossa Helsinkiin taas ens viikollakin, joten yritän saada siihen vielä kolmannen hoitokerran. Josko sitten jo uskaltaisi Turussa jonkun toisen vastaanotolle, ettei vallan mene reissaamiseksi... Pitää kysellä suosituksia; tuo jäsenkorjauksen, osteopatian ja hieronnan yhdistelmä tuntuu nimittäin tässä kohtaa siltä järkevimmältä kombolta.

Viikon soundtrackilla saa soida ihana 20 vuoden takainen (!!!) biisi, joka kajahti radiosta, kun makoilin perjantain hoitosession päätteeksi joku erikoinen verenkiertoa stimuloiva laitos kipeän pakaran päällä. Olo oli juuri sillä hetkellä ihan järjettömän hyvä: tuntui että jumi oli hiukan lauennut, olin vihdoin saanut toivoa että kipu saadaan kokonaan pois, ja hetken päästä näkisin hepun rautatieasemalla. Tuo biisi ja nuo fiilikset - parasta pitkään aikaan.

Viikko 22/2011 (Helsingissä)

• ma 30.5. lepo

• ti 31.5. kotijumppa 30 min

• ke 1.6. lepo

• to 2.6. kävelylenkki + kotijumppa 45 min

• pe 3.6. kävelylenkki + kotijumppa 45 min

• la 4.6. lepo

• su 5.6. lepo

Simply Red: Stars

And the hardest part was letting go, not taking part

Tapahtui eilen Facebookissa:

Nii. Oikeastihan mä olen tällä hetkellä aika huolissani näistä mun säryistä - melkein yhtä huolissani kuin äiti... :D Kun oon täällä Helsingissä nyt nähnyt ystäviä ja ne kysyy että mitä kuuluu, niin tuntuu ihan paskalta vastata että no muuten tosi hyvää mutku sattuu. En halua olla tällanen valittava vaivaismummo kun ikä alkaa vielä kakkosella. Mutku sattuu. Koko vasen jalka ulkosyrjää pitkin pakarasta nilkkaan. Ei ihan koko ajan, mutta liian monta tuntia vuorokaudessa. Istuessa, kävellessä, nukkumaan mennessä.

Mietin just eilen jo ennen tuon ihanan kommentin saamista, että jos tää särky tästä todella kroonistuu ja tanssiminen ja kaikki muukin urheilu loppuu siihen, miten positiivinen jaksaisin siinä kohtaa olla? Siinä se asenne vasta mitataan; helppohan se on silloin nähdä ympärillä hyvää, kun kaikki on oikeasti hyvin. Siksipä en oikein ymmärräkään, miksi niin moni mieluummin murjottaa vaikka elämä yrittää sinnikkäästi hymyillä. Jos halki kaupunkimme kuljet ilman että silmäs suljet, huomaat että sentään lähes onnellinen oot... :)

Suuntaan muutaman tunnin päästä jäsenkorjaaja-osteopaatin tutkittavaksi. Pitäkää pliis peukkuja, että se löytää kivun lähteen ja keksii hoidon! Jos ei, niin onneksi mulla on pitkä lista ihanien auttavien ihmisten suosittelemien taikurien numeroita.

Onhan tässä tuota kärsivällisyyttä sentään jo treenattu noiden akillesjännetulehdusten kanssa. Niiden suhteen alkoi vähitellen jo palata usko paranemiseen, että kyllä tässä vielä joskus tanssimaan pääsee. En tykkää yhtään, kun nyt alkaa taas vanha tuttu epätoivo puskea esiin - tuleeko musta enää kalua, niin että pääsisin ihan tavalliselle tanssitunnille ja pystyisin tekemään kaiken kunnolla ilman että täytyy pelätä paikkojen hajoamista? Onneks mun tanssiystävät on maailman ihanimmat, ilman sitä tanssiakin. :)

Hang the DJ

Mistä tunnistaa hyvän deejiin?

Siitä, että se soittaa tän biisin. Sellainen deejii oli tänään Samae Koskinen Loosessa. Harmi, että tommosilla keikoilla ei deejiin ole tarkoitus soittaa niitä omia singersongerlaulujaan... :)

France Gall: Poupée de cire poupée de son

Mistä tunnistaa ihmisraunion?

Siitä, että se lähtee kotiin, kun tanssit on vielä täydessä vauhdissa. Mutkun ei voi tanssia eikä oikein istua eikä seistäkään kun sattuu. Varasin perjantaiksi ajan jäsenkorjaajalle, jos se ei osaa auttaa niin alan itkeä.

Onneks on Monsterin ihanat kisut jotka tulee pusimaan huonon mielen pois. :)