Ota se

Tänään on ollut sanalla (tai neljällä) sanoen hyvä Take That -päivä.

Aamulla postimies rinkutti ovikelloa ja ojensi paketin, josta paljastui odotettu keltainen CD-levy. Heppu on omaksi onnekseen työreissulla Porissa, joten ei raukka joutunut heti kuunteluhyökyaallon alle...

Uusi levy, uusi soundi, uudet kujeet. Ymmärrän täysin, että herrat halusivat tehdä jotain vähän erilaista, nyt kun koko viisikko on taas koossa. Sanoivat tuoreessa dokkarissa jotain siihen suuntaan, että eivät halunneet tehdä sellaista levyä kuin nelimiehinen Take That tekisi, mutta eivät myöskään sellaista kuin Robbie Williams tekisi. Tuloksena tästä on elektropopahtavia viboja ja muutettuja lauluääniä, tanssittavia rytmejä ja suoria sanoja (esim. sex, hyvänen aika sentään). Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, olisin kaivannut tälle levylle enemmän sitä 2000-luvun TT:n kaunista stemmasoundia; harmoniat eivät tuolta robottikikkailujen alta niin selvästi kuulu. No ei se mitään, keskitytään tällä kertaa sit vaikka tanssimaan! :D

Sen sijaan pelkoni siitä, että Robbien ääni ei enää soisi muun bändin kanssa yhteen, osoittautui turhaksi viimeistään tuossa pari tuntia sitten. Viime viikon virallisessa paluuvedossa X Factorissa oli vielä ilmassa selvää hermostuneisuutta, joka ilmeni Robbiella turhan aggressiivisena ja epävireisenä huutamisena, mutta tämän illan Children in Need -show'ssa The Flood meni NAPPIIN! Olis ollut kärpäsellä katossa hauskaa, kun Duussi koneen ääressä kuulokkeet päässä katsoo livestreamia ja hihkuu ja taputtaa ja laulaa kuin heikkopäinen. Välillä on vaikee tajuta että oon 29-vuotias enkä enää 14.

Ja entäpä sitten, kun tyypit veti ekaa kertaa ikinä viidestään livenä vanhan kunnon Never Forgetin. Tää oli se hetki, jota fanit on odottaneet kevyet 15 vuotta. Nyt loksahti palaset kohdilleen. Meni pari kylmää värettä kun Robbie avasi suunsa... We're not invincible. Paitsi että kyllä te ootte.

Joo ei täs oo mitään järkee. Hyvää yötä! :)

Take That: Never Forget (Children in Need)

Hip hop and you don't stop

Mää ajattelin tänään illalla tanssia ja huomenna illalla illallistaa tämän näköisen kaverin kanssa. Vähän ehkä saattaa jänskättää... :D

Vaikka hoppi ei todellakaan ole se omin tanssilajini, en mistään hinnasta halua passata tilaisuutta, kun saadaan viikonlopuksi opettajavieras Lontoosta asti. Workshopin vetäjäksi kutsuttu Damilola Odusote näyttää parin videovilkaisun perusteella osaavan hommansa. Tuntikuvauskin kuulostaa hyvältä:

Focusing on the enjoyment of dancing from within, hip hop raw is about more than just mastering steps; it is about finding that feeling and connecting from the soul, with no restrictions. The choreography comes straight from the heart; it is not something you learn to imitate, it is something you learn to feel.

Odotan mielenkiinnolla! :)

[kuvat: damiodance.com]

Priority

Tavallaan haluaisin olla sellainen kiva bloggaaja, joka kirjoittelee satunnaisille lukijoilleen joka päivä edes muutaman sanan kuulumisia tai ehtii ladata blogiin vaikka kuvan kupillisesta teetä, jos se on sattunut olemaan päivän tärkein asia. Mut aina ei pysty. Nyt on vaan niin paljon kaikkea muuta mitä pitää tehdä. Semmosta muuta joka menee bloggaamisen edelle. Esimerkiksi:

Löhötä hepun kanssa telkkarin ääressä sohvalla ihmiskiemurassa.

Tehdä töitä.

Seota Take Thatista video, haastattelu, dokumentti ja kuva toisensa jälkeen. Tää fanitus lähtee lapasesta ihan just...

Tehdä vähän lisää töitä.

Treenata (ja pitää treenejä, miettiä paikkoja ja vaatteita ja stressata ylipäätään kaikesta) kahta tulevaa keikkaa varten.

Mainostaa tulevia keikkoja. Tulkaas nyt lauantaina Barker-teatterille TANSSIA.TANSSIA-iltamiin ja ens lauantaina Aura Street Marketin joulumarkkinoille ja tanssi-iltaan!

Syödä sushia isin kanssa.

Maanantaina sataa aina

Väsynyt juhlija täällä hei! Takana on niin ihana viikonloppu, etten oikein edes tiedä mistä aloittaisin kertomaan kuulumisia. Tai oikeastaan... viime päivinä on ollut niin kivaa, etten edes halua kertoa kaikkea. Tiedättehän, kun joitain fiiliksiä haluaa pitää vain itsellään, tai niiden kanssa jotka olivat paikalla jakamassa samat tunnelmat. Kuten lauantaiaamukuuteen venähtäneiden 30-vuotisjuhlien ihana sankaritar Monsteri. :)

Mut jos nyt vaikka muutama kuvamuisto eilisen illan isänpäiväaterialta. Meidän perheessähän on tapana, että juhlakalu aina tarjoaa herkut = äitienpäivänä äiti laittaa ruokaa ja isänpäivänä iskä. Niinpä eilen nautittiin isäinkodissa rakkaiden kanssa mahat täyteen sipulikeittoa, ankankoipia, suklaamoussea, kyykkysamppanjaa ja roseeviiniä. Ihan tuommoinen passeli päätös neljän päivän juhlaputkelle. :)

Tyhjän päällä, kuten mekin täällä

Ennen kuin pääsen huomenna fiilistelemään Tavastialle Ed Harcourtia livenä (aah!), lienee paikallaan ladata ruutuun muutama kuva edelliseltä keikkaillalta eli viime perjantailta - jos ei muiden niin Tincalin iloksi! :) Viikate oli valinnut syyskiertueensa starttipaikaksi Turun Klubin, mikä toki sopi meille paremmin kuin hyvin. Taktinen sijoittautuminen Arin kulmaan ja eikun mollivireestä nauttimaan.

Keikkatauko näkyi lähinnä ehkä siinä, että rytmi tahtoi paikka paikoin hiukan karata lapasesta... mutta eipä tuo mittään, koska niin karkasivat välillä soinnut ja sanatkin. Viikate on ehkä ainoa bändi, jolta kestän kaiken tuon töhöilyn ja päälle vielä epävireisen laulunkin - ne nyt vaan kuuluu asiaan. :D (Ja sitä paitsi Kaarlen alavireisyys on vähentynyt huomattavasti näiden vuosien aikana!) (Toivottavasti tästä ei nyt saa väärää käsitystä - onhan noi keikat sentään taitavaa musisointia eikä mitään räpellystä, vire- ja rytmipoliisius nyt vaan on mulla selkärangassa. Ja kellekäs sitä kuittailisi jos ei rakkaimmilleen!)

Se on jotenkin niin kotoisa ja lämmin olo aina noiden sävelten huomassa. Ja Viikate-keikoilla on aina myös ihan hullun hauskaa - alakulo ja huumori ne yhteen soppii! :D

Men i ärlighetens namn når du inte ända fram

Voi kunpa Kaalepin uuden bändin eka sinkku olis ollut ihan tajunnanräjäyttävän hieno ja luvannut jotain vielä parempaa kuin Bleak ikinä. Mutku ei. Perusralli, joka jää kyllä päähän soimaan (etenkin kun kuulin äsken kelloradiosta heti herättyäni), mutta eipä tuo oikein anna sen kummempia väristyksiä. Hieno laulusoundikaan ei pääse lainkaan oikeuksiinsa. Vai oonks mä voinu kasvaa tästä jo ohi...

Fireal: Halo

No, lisää odotellessa kuitenkin - annetaan nyt uudellekin pumpulle mahdollisuus. :) Mutta fiilistellään vielä hetki vanhoja hyviä aikoja... viime vuoden SM-kisoissa (hitto, tuntuu että siitä on jo ikuisuus!) nimittäin tuotiin lavalle vielä sitä vanhaa kunnon Bleakkia! Alla oleva video on kuvattu finaalista rankan karsintakierrospäivän jälkeen ehkä siinä joskus kymmenen jälkeen illalla... biisin nimi but I can't run olis voinut siinä kohtaa olla yhtä hyvin but I can't breathe tai but I can't see clearly tai but I can't jump. :D

La bailarina... sin terminar

Melkein itku pääsi, kun äsken avasin sähköpostiin tulleen viestin äidin espanjalaiselta ystävältä.

Kun minä tein sen ajetelin sinusta!

Kiitos, Maria!!

Tämä bailarina täällä tsekkaa vielä yhden koreografian kuntoon ja lähtee pitämään treenejä. Adios!

Glad you took the time to say hello

Päivän paras tunne: lukea sähköpostin otsikkoriviltä teksti

Your Take That tickets are attached.

Lauantaina 16.7. tärähtää Kööpenhaminan Parken-stadionilla! Ehdin pyärtyä ehkä noin miltsjoona kertaa ennen sitä. HUHHUH. Ei oikein edes sanat riitä kertomaan, miten onnellinen ja innoissani olen! Hei sentään lempibändi jostain vuodesta... 1994? Keikkaseura on vielä osittain hiukan auki, mutta mukaan lähtee joka tapauksessa ihania tyttöjä, ainakin Monsteri. Ystäviä, jotka ymmärtää jos sekoan ja ottaa kiinni jos pyärryn. Reissu ei ehkä tule ihan halvaksi, mutta on aika täydellinen 30-vuotislahja itselleni. :)

NYT tää tärinä pois päältä, nimittäin tänä iltana virittäydytään ihan erilaisiin keikkatunnelmiin. Viikate Klubilla. Alakulovaroitus on annettu.

Ai miten niin ei voi olla yhen ja saman ihmisen lempibändit Take That ja Viikate? :D

Oikeet värit

Tällä viikolla ei ole ollut oikein asiaa eikä aikaa blogata, mutta nyt on syytä lykätä eetteriin pari katsomisen arvoista linkkiä.

Eilen TEDx Helsinki -tapahtumassa julkaistiin suomalainen panos It Gets Better -kampanjaan: Kaikki muuttuu paremmaksi. Koskettava ja tärkeä teko - erityispisteet tässä kohtaa ihanalle (kyllä, aidosti) Marco Bjurströmille, joka ei käsittääkseni juurikaan ole aiemmin puhunut homoudestaan julkisuudessa. Ja voi, miten olenkaan kaivannut Mikko Silvennoisen lempeää muista rakastaa itseäsi -käskyä! Sen lauseen kuuleminen oli aina viikon tärkein hetki silloin joskus vuosia sitten kun vielä tuli se joku viihdeohjelma jota Mikko juonsi... no mikä se nyt oli. Näin tyypin pari viikkoa sitten Dancessa ja meinasin pussata sitä, mut en viittiny häiritä kun se kuvas siinä vieressä kännykkäkameralla meidän Cha-Cha Slide -jorailua. :)

Kas, eksyin aiheesta. Siis: hienoa, miten nopeasti video on levinnyt! Kun itse katsoin tuon eilen ekan kerran, katsojalaskuri näytti paria sataa, nyt jo yli kymmentä tuhatta. Klikkaapa siis vilkaisemaan, jos et ole vielä ehtinyt. (Äläkä säikähdä oudosti valaistua & pelottavasti tuijottavaa Stubbia. Sekin on hyvällä asialla.)

Tai katso tämä seuraava video. Itse aloin ensin hymyillä, sitten itkeä, sitten taas hymyillä. Ja hahaa muuten! Homot laulaa seurakunnan tiloissa!! Luonnonvastaista!!!

GMCLA: True Colors

Elämää elämää on tämäkin

Mikä päivä. Selvästi marraskuu.

Herättiin tänään hiukan ennen seitsemää siihen, että ovikello soi (tässä tapauksessa rämisi). Säikähdin kuoliaaksi, kun luulin, että siellä on poliisit ja nyt on jotain sattunut jollekulle. No ei onneksi, harvinaisen aamuvirkku kuljetusliikkeen setä se vain toi hepulle postipaketin (josta paljastui uusi Kiinasta tilattu kauluspaita, hyvä juttu muuten koska hepulla ei ollut paitaa päällä kun se meni avaamaan oven).

Mut että kyllä tollasesta herätyksestä jää vähän outo tunnelma koko päiväksi.

Äsken pakotin itseni lukemaan Hesarin kuukausiliitteen jutun siitä halvaantuneesta miehestä. Tuli vähäsen kamala olo.

Ja nyt on jo viideltä ihan pilkkopimeää.

Onneksi tänään on bodyfusion-tunti. Tähän ei ehkä auta kuin jooga ja pilateshengittely. Puuh, puuh.