Ei itketä lauantaina

Vähän tylsä fiilis. Heppu on luokkakokouksessa, ja mää nökötän yksin kotona töiden ääressä. Olo on nuutunut rankan tekniikkatunnin jälkeen - rankkaa oli paitsi fyysisesti, myös henkisesti, koska osasin vähemmän juttuja kuin en osannut. Tavallaan tietysti hyväkin olo, kun on kroppa näin puhki... en vaan osaa ottaa noita tanssitunteja sillä tavalla urheilun kannalta, että vaikka menis huonomminkin, niin tulipahan sentään liikuttua. Taas vasta kotona tajusin, että mun vaatteethan oli litimärät hiestä.

Eniten tällä hetkellä sattuu etureidet ja sielu. Välillä sitä miettii, että voinko oikeesti enää kehittyä tanssijana - siis teknisesti, ilmaisullisesti toki vaikka loppuelämäni - vai onks tää kaikki rääkki ihan turhaa. Ja mietin joskus sitäkin, miten paljon elämään kannattaa kaikkien pakosti vastaan tulevien onkelmien lisäksi kasata haasteita ihan itse ja vapaaehtoisesti... että olisko sitä tyytyväisempi itseensä, jos tekis lähinnä vain sellaisia asioita, joissa on tosi hyvä? Njäh, en ehkä osais kuitenkaan elää niin. Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat. Toivottavasti jonain päivänä.

Sain täksi illaksi kutsun Portsaan naisten saunailtamaan. Sauna olis varmasti rentouttanut täriseviä lihaksia, mutta päädyin kieltäytymään kutsusta koska a) ton työn dedis on maanantaina joten se pitää nyt vaan saada tehtyä ja b) olo on sen verran hiljainen ja väsynyt, että en olisi ehkä jaksanut puhua mitään tai olla sillai seurallinen. Ei sillä että siinä seurassa erityisesti olis tarvinnutkaan, mutta joskus on kai parempi viettää tällaisia väsyhetkiä ihan itsekseen pohdiskellen.

Vaikka tästä duunihommasta en kyllä voi mitenkään valittaa... täähän on just sitä mitä olen toivonut että saisin tehdä työkseni, käännän tässä nimittäin italialaista ihmissuhdedraamaa leffateatteriin. Puitteetkin on kunnossa, kun mukissa on kohta kaakaota ja päällä on uusi ihana Nümphin neuletakki - tämän suojissa pysyy kotikonttorihiiri taatusti lämpimänä talvenkin tullen. Ciao, buona serata!