2. toukokuuta 2009

Vips vaps

Hei vaan, toukokuu! :)

Vappuhulinoista on selvitty jotakuinkin kunnialla - ihanaa että kahden juhlapäivän jälkeen on edessä vielä kokonainen viikonloppu! Vaikkakin joudun viettämään nämä aurinkoiset päivät työnteon ja tanssin merkeissä. Eilen ehdin sentään piknik-auringossa hiukan käräyttää nahkaani, joten kesä on virallisesti korkattu. ;)

Muutamia vappuotoksia, olkapäät hyvät.

Startattiin juhla tyttöjen kanssa muutaman muun turkulaisen tavoin Taidemuseonmäen lakituksessa. Aina hauskaa sonnustautua typerän näköiseen tattihattuun ja poksutella kuohuvaa!

Vapun nyyttäripöytä oli herkullinen. Me hepun kanssa väkerrettiin pino kolmioleipiä, tonnikalaa ja pesto-tomaatti-mozzarellaa - toimii aina! Kevään ekat mansikat tuli myös maisteltua, tommosia vauvan pään kokoisia geenimollukoita. Nams.

Kun selvittiin seuraavana päivänä hereille kaiken sen skumpanhuuruisen ysärihittiyhteislaulannan jälkeen, suunnattiin hepun kanssa Vanhalle Suurtorille punasävyiseen vappujuhlaan. Heikki Salo veti mainion keikan, ja tulipa meidän kanssa isin luo alkudrinkeillekin ennen Teiniin vappulounaalle siirtymistä (ruoka ei valitettavasti ollut erityisen hyvää). Tuossa vasuriporukassa on kyllä aina kiva meininki, sellainen jotenkin lämmin.. no, sanotaan vaikka että yhteisöllinen. Sinänsä harmi, että itse olen kosketuksissa politiikkaan ja tuohon tunnelmaan lähinnä vain näin vappuisin.

Mansikkakaakkujälkkärin jälkeen kiivettiin hepun kanssa Vartsikalle, josta lähdettiin etsimään tuttuja ajatuksella "ei täällä varmaan ketään enää oo kun kellokin on jo neljä". No eipä, aurinko helotti täydeltä taivaalta ja puisto oli ihan piukassa vappukansaa. Löydettiin ensin mun tanssikamut..

..ja sitten hepun kamut, joiden kanssa vietettiinkin iltaa pimeälle saakka. Lehmässä siirryin itse alkoholittomalle linjalle - baarityttö teki mulle niin ihanan karpalopohjaisen drinksun, että harvoin olen yhtä hyvää alkoholidrinkkiä edes juonut!

Kotimatkalla törmättiin tällaiseen installaatioon. Heppu meinas ottaa tuon mustan sateenvarjon itselleen, mutta kielsin - ilkeää viedä toisen sontsa, jos joku oli jättänyt ne siihen jemmaan baari-illan ajaksi. Tai jos tuo oli taideteos, niin eihän sitäkään sovi sorkkimaan mennä.

Vappu oli kiva, mutta nosti esiin muutaman asian, jotka olis syytä opetella nyt viimeistään 27-vuotiaana:
  1. Kun tunnet olosi ulkopuoliseksi ystäviesi seurassa, älä ratkaise asiaa joka ikinen kerta samalla tavalla eli lähtemällä pois, vaan opettele jokin vaihtoehtoinen käyttäytymismalli. Myrskyn silmään, tai jotain.
  2. Opettele sanat niihin taistolaislauluihin, joita vappupöydässä aina lauletaan, ettei tarvitse vain hymistä hiljaa säveltä mukana.
  3. Opettele ottamaan sellainen poseerausilme, joka ei pilaa kaikkia yhteisvalokuvia.
Äh heppu herää jo niin pääsis aamiaiselle! :)

6 sanoo jotain:

mamma kirjoitti...

Kivalta näyttää ja kuulostaa Turun kevään juhla!
Täältä Merihaan talon ylimmistä kerroksista ei kukaan ole onneksi blogannut kuvasarjaa... Näkymät on upeat, nyt kun tauti jo päästi istuma-asentoon.
Terveisiä hoitohenkilökunnalta eli Iltasadulta!

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaisi varmaan opetella muutama kiva natsilaulu myös. Jos kommunistien lauluja opetellaan, niin miksi ei saman tien natsienkin. Kaksi ihmiskunnan murhaavinta aatetta - parasta olla tasapuolinen, eikö?

Nuori Nainen kirjoitti...

Onpas täällä käynyt kärkäs vieras.

Mukavan näköinen vappu ollut Duussilassa. Oikein riemukasta toukokuuta!

Duussi kirjoitti...

Mamma - joo, kivaa oli ja keväistä! Ihana auringonpaistekin! Mutta tuolla Suurtorin lavalla oli kuulemma hurjan kylmä, ja yleisö vaan paistatti päivää. :D

Nyymi - njoo, voihan sen noinkin nähdä. :) En ole kommunisti enkä natsi, mutta jos nyt pitää valita, laulanko lauluja joissa sanomana on kansojen välinen veljeys ja solidaarisuus vai se, että osa meistä maan päälle syntyneistä ihmisistä on jotenkin vääränlaisia, niin..

Kommentin voi muuten jättää helposti myös omalla nimellä tai nimimerkillä: valitse pallura kohdasta Nimi/URL-osoite, sitten Nimi-boksiin valitsemasi nimimerkki ja voilà - saat pudistettua päältäsi puskista huutelevan anonyymin taakan.

Nuori nainen - joo, nyymejä nyt on maalima täys. :) Kiitos, toukokuusta tuleekin kiireinen ja kuluttava, mutta takuulla myös kokemuksekas!

Aino kirjoitti...

Ääh, jos mitään Turusta kaipaan niin Taidemuseonmäen hienoa tunnelmaa. Paras vappufiilis tulee siitä, kun katsoo valkolakkimeren valuvan kohti toria. Nooh, aina ei voi voittaa :) Sitä paitsi ihan hieno vappu oli miullakin.

Tulin sitä tänne kommentoimaan, että Go Girlsit oli pistetty nauhalle ihan vaan kun joku sitä mainosti, pääsin vasta eilen katsomaan. Mutta oli ihan hauska tuttavuus! Pitää pistää muistiin tuo esitysaika, ensivaikutelma oli ainakin hyvä.

Anonyymi kirjoitti...

Tattihattu! xD Ihana sana. :D Installaatio on hieno myös. Hauskalta kuulosti teidän vappu. Kaupunkia minäkin hieman kaipailin, mutta oli juhlat hauskat "maallakin".

Lähetä kommentti

Sano sää kans!