Modern times, good times

On tää nykyajan tekniikka sit vaan mahtavaa. Netti auki, klikkaus BBC:n Radio 1:n sivuille ja sieltä katsomaan hetkeksi suoraa Live Lounge -lähetystä tälleen vaan kesken työpäivän. Ette varmaan arvaa ketkä oli mikkien ääressä...

No you don't have to steal the show, it was your show all along

Takana mahtava tanssiviikonloppu: perjantaina pari tuntia aivo- ja jalkasolmua hopotihopin parissa, lauantaina kahden vedon tanssi-iltamat Barker-teatterilla ja tänään yhteensä viiden tunnin nykytanssi- ja showtreenit. Kivaa, miten monenlaista tyyliä on taas päässyt tekemään kolmen päivän sisällä!

Eilisissä iltamissa olin itse mukana ihan puhtaassa show-ketkuttelu-medleyssä; ihan nastaa kerrankin, kun ei tarvinnut hakea erityistä tunnelmaa tulkintaan, vaan sai vain hymyillä ja flirtata menemään (esimerkki ekassa kuvassa vasemmalla) (en oo muuten noin pienissä vaatteissa tanssinu kuin viimeks ehkä joskus 17-vuotiaana) (eli vanhempana kuin esimerkiksi kuvan toinen tyttö on) (haha täti jaksaa painaa!). En nyt sit tiiä mutta kuulemma hymy oli aseistariisuva ja lavakarisma säteilevää. No määhän otan tietty kaikki kehut vastaan vaik ne tulis omilta sukulaisilta ja ystäviltä! :D

Tässäpä siis muutamia satunnaisia mustavalko-otoksia eiliseltä. Liikettä ei tietenkään saa taltioitua stillikuviin, mutta ehkä jotain tunnelmia sentään.

Ota se

Tänään on ollut sanalla (tai neljällä) sanoen hyvä Take That -päivä.

Aamulla postimies rinkutti ovikelloa ja ojensi paketin, josta paljastui odotettu keltainen CD-levy. Heppu on omaksi onnekseen työreissulla Porissa, joten ei raukka joutunut heti kuunteluhyökyaallon alle...

Uusi levy, uusi soundi, uudet kujeet. Ymmärrän täysin, että herrat halusivat tehdä jotain vähän erilaista, nyt kun koko viisikko on taas koossa. Sanoivat tuoreessa dokkarissa jotain siihen suuntaan, että eivät halunneet tehdä sellaista levyä kuin nelimiehinen Take That tekisi, mutta eivät myöskään sellaista kuin Robbie Williams tekisi. Tuloksena tästä on elektropopahtavia viboja ja muutettuja lauluääniä, tanssittavia rytmejä ja suoria sanoja (esim. sex, hyvänen aika sentään). Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, olisin kaivannut tälle levylle enemmän sitä 2000-luvun TT:n kaunista stemmasoundia; harmoniat eivät tuolta robottikikkailujen alta niin selvästi kuulu. No ei se mitään, keskitytään tällä kertaa sit vaikka tanssimaan! :D

Sen sijaan pelkoni siitä, että Robbien ääni ei enää soisi muun bändin kanssa yhteen, osoittautui turhaksi viimeistään tuossa pari tuntia sitten. Viime viikon virallisessa paluuvedossa X Factorissa oli vielä ilmassa selvää hermostuneisuutta, joka ilmeni Robbiella turhan aggressiivisena ja epävireisenä huutamisena, mutta tämän illan Children in Need -show'ssa The Flood meni NAPPIIN! Olis ollut kärpäsellä katossa hauskaa, kun Duussi koneen ääressä kuulokkeet päässä katsoo livestreamia ja hihkuu ja taputtaa ja laulaa kuin heikkopäinen. Välillä on vaikee tajuta että oon 29-vuotias enkä enää 14.

Ja entäpä sitten, kun tyypit veti ekaa kertaa ikinä viidestään livenä vanhan kunnon Never Forgetin. Tää oli se hetki, jota fanit on odottaneet kevyet 15 vuotta. Nyt loksahti palaset kohdilleen. Meni pari kylmää värettä kun Robbie avasi suunsa... We're not invincible. Paitsi että kyllä te ootte.

Joo ei täs oo mitään järkee. Hyvää yötä! :)

Take That: Never Forget (Children in Need)

Hip hop and you don't stop

Mää ajattelin tänään illalla tanssia ja huomenna illalla illallistaa tämän näköisen kaverin kanssa. Vähän ehkä saattaa jänskättää... :D

Vaikka hoppi ei todellakaan ole se omin tanssilajini, en mistään hinnasta halua passata tilaisuutta, kun saadaan viikonlopuksi opettajavieras Lontoosta asti. Workshopin vetäjäksi kutsuttu Damilola Odusote näyttää parin videovilkaisun perusteella osaavan hommansa. Tuntikuvauskin kuulostaa hyvältä:

Focusing on the enjoyment of dancing from within, hip hop raw is about more than just mastering steps; it is about finding that feeling and connecting from the soul, with no restrictions. The choreography comes straight from the heart; it is not something you learn to imitate, it is something you learn to feel.

Odotan mielenkiinnolla! :)

[kuvat: damiodance.com]

Priority

Tavallaan haluaisin olla sellainen kiva bloggaaja, joka kirjoittelee satunnaisille lukijoilleen joka päivä edes muutaman sanan kuulumisia tai ehtii ladata blogiin vaikka kuvan kupillisesta teetä, jos se on sattunut olemaan päivän tärkein asia. Mut aina ei pysty. Nyt on vaan niin paljon kaikkea muuta mitä pitää tehdä. Semmosta muuta joka menee bloggaamisen edelle. Esimerkiksi:

Löhötä hepun kanssa telkkarin ääressä sohvalla ihmiskiemurassa.

Tehdä töitä.

Seota Take Thatista video, haastattelu, dokumentti ja kuva toisensa jälkeen. Tää fanitus lähtee lapasesta ihan just...

Tehdä vähän lisää töitä.

Treenata (ja pitää treenejä, miettiä paikkoja ja vaatteita ja stressata ylipäätään kaikesta) kahta tulevaa keikkaa varten.

Mainostaa tulevia keikkoja. Tulkaas nyt lauantaina Barker-teatterille TANSSIA.TANSSIA-iltamiin ja ens lauantaina Aura Street Marketin joulumarkkinoille ja tanssi-iltaan!

Syödä sushia isin kanssa.

Maanantaina sataa aina

Väsynyt juhlija täällä hei! Takana on niin ihana viikonloppu, etten oikein edes tiedä mistä aloittaisin kertomaan kuulumisia. Tai oikeastaan... viime päivinä on ollut niin kivaa, etten edes halua kertoa kaikkea. Tiedättehän, kun joitain fiiliksiä haluaa pitää vain itsellään, tai niiden kanssa jotka olivat paikalla jakamassa samat tunnelmat. Kuten lauantaiaamukuuteen venähtäneiden 30-vuotisjuhlien ihana sankaritar Monsteri. :)

Mut jos nyt vaikka muutama kuvamuisto eilisen illan isänpäiväaterialta. Meidän perheessähän on tapana, että juhlakalu aina tarjoaa herkut = äitienpäivänä äiti laittaa ruokaa ja isänpäivänä iskä. Niinpä eilen nautittiin isäinkodissa rakkaiden kanssa mahat täyteen sipulikeittoa, ankankoipia, suklaamoussea, kyykkysamppanjaa ja roseeviiniä. Ihan tuommoinen passeli päätös neljän päivän juhlaputkelle. :)

Tyhjän päällä, kuten mekin täällä

Ennen kuin pääsen huomenna fiilistelemään Tavastialle Ed Harcourtia livenä (aah!), lienee paikallaan ladata ruutuun muutama kuva edelliseltä keikkaillalta eli viime perjantailta - jos ei muiden niin Tincalin iloksi! :) Viikate oli valinnut syyskiertueensa starttipaikaksi Turun Klubin, mikä toki sopi meille paremmin kuin hyvin. Taktinen sijoittautuminen Arin kulmaan ja eikun mollivireestä nauttimaan.

Keikkatauko näkyi lähinnä ehkä siinä, että rytmi tahtoi paikka paikoin hiukan karata lapasesta... mutta eipä tuo mittään, koska niin karkasivat välillä soinnut ja sanatkin. Viikate on ehkä ainoa bändi, jolta kestän kaiken tuon töhöilyn ja päälle vielä epävireisen laulunkin - ne nyt vaan kuuluu asiaan. :D (Ja sitä paitsi Kaarlen alavireisyys on vähentynyt huomattavasti näiden vuosien aikana!) (Toivottavasti tästä ei nyt saa väärää käsitystä - onhan noi keikat sentään taitavaa musisointia eikä mitään räpellystä, vire- ja rytmipoliisius nyt vaan on mulla selkärangassa. Ja kellekäs sitä kuittailisi jos ei rakkaimmilleen!)

Se on jotenkin niin kotoisa ja lämmin olo aina noiden sävelten huomassa. Ja Viikate-keikoilla on aina myös ihan hullun hauskaa - alakulo ja huumori ne yhteen soppii! :D