Hei, hauska tavata! Olen Duussi, se viidennen rivin itkevä tyttö Elbow'n eiliseltä keikalta.
Olen toki harmissani, etten päässyt tänään katsomaan Robynia, mutta sen murehtimisen sijaan keskityn ajattelemaan sitä, mitä sain Elbow'lta eilen. Otin tasan yhden kuvan koko Ruisrock-päivän aikana, ja tietysti siitä kaikista tärkeimmästä. Uskalsin odottaa keikasta hienoa elämystä, mutta se oli jotain paljon enemmän... yksi elämäni onnellisimmista tunneista. Elbow täytti festariteltan taialla, Guy Garveyn pehmeä ääni ja bändin pakahduttavan muhkeat soundit soivat kauniisti ja oikein, suoraan sieluun.
Päädyin tuolle keikalle yksin, mikä oli itse asiassa vain hyvä asia. Ei tarvinnut puhua välissä kenellekään, vaan sain kaiken itselleni, keskittyä hetkeen ja musiikkiin. Ehkä onnellisempi olisin ollut vain, jos heppu olisi ollut vieressä - ja tykännyt kuulemastaan. Nyt se oli käynyt vilkaisemassa keikkaa teltan takaosassa kaksi kertaa; tajusi siis kyllä, että kyseessä on hieno bändi, mutta kun alkoi kuulemma silti haukotuttaa... :D Kiva kuitenkin, että se mielellään olisi tykännyt Elbow'sta.
En kyllä oikein tajua miten kukaan, jolla on korvat ja sydän, ei tykkäisi tästä. Kuunnelkaa ny. Niin järjettömän kaunista. :)
We make the moon our mirrorball
the street's an empty stage
the city sirens violins
everything has changed
Elbow: Mirrorball
What made me behave that way
using words I never say
I can only think it must be love
oh anyway, it's looking like a beautiful day
So throw those curtains wide
one day like this a year would see me right
Elbow: One Day Like This
1 sanoo jotain:
Kyllä on miehellä suoraan sisimpään menevä ääni <3 Pitääkin koittaa vähän kuunnella tällaisenkin bändin musiikkia. Sää oot niin ihana ku sun kautta tutustun minäkin musiikkimaailmaa seuraamaton ihminen erilaisiin artisteihin!
Olen vieläkin kiitollinen ku veit mut marraskuussa kuunteleen Ediä Tavastialle.
Lähetä kommentti
Sano sää kans!