24. kesäkuuta 2010

Nothing sweet about me

Olen lukenut kevään mittaan blogeissa pyörineet "sata faktaa" -listat into piukassa kohta kohdalta läpi kaikista blogeista, joissa olen sellaisiin törmännyt, joten kuvittelen että kaikkia muitakin kiinnostaa yhtä paljon... tässä siis oma listani! :) Kuvat PostSecretistä.

1. Tykkään ruotsalaisten Fahrmanin siskosten Fridan ja Sofin muotiin, hömppään ja kauniisiin asioihin ja ihmisiin keskittyvistä blogeista.
2. Sofin jutut ja NY-kuvat saavat aina aikaan hullun New York -ikävän.
3. Mistä muistinkin, etten vieläkään ole saanut aikaiseksi Nyki-kuvaraporttia tänne blogiin.
4. Enkä ole vielä laittanut tänne kuvia myöskään vapun Luxemburgin-reissusta. Niitäkin olis jossain vaiheessa kyllä tulossa...
5. Olen välillä (lue: usein) aika saamaton.
6. Heppu on siksi vääntänyt mun toisen nimen, Marjaanan, sopivampaan muotoon Mañana.
7. Oma laiskuus ihan hävettää, koska isi on aina yrittänyt opettaa että "asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin ellun kanat".
8. Dedis-ihmisenä saan silti työt hoidettua ajallaan.
9. Saamattomuuteni ilmenee lähinnä kotitöiden ja muiden pienten, yksinkertaisten askareiden lykkäämisessä.
10. Eli saamattomuuteni hankaloittaa lähinnä heppu-paran elämää.
11. En vieläkään ymmärrä, miten onnistuin silloin 10 vuotta sitten kirjoittamaan pitkästä matikasta M:n.
12. Unohdin kaiken matematiikasta heti kirjoitusten jälkeen. Mikä derivaatta?
13. Olen edelleen suivaantunut itselleni ja YTL:lle siitä, että sain reaalista vain M:n.
14. Olin molemmissa tämän kevään tanssikisajoukkueissani vanhin.
15. Ja se välillä vähäsen ahdisti. Jos suurin osa joukkuekavereista on about 18-vuotiaita, siinä seurassa 28-vuotias on vanha.
16. Olin myös molempien joukkueiden pisin.
17. Elän siinä uskossa, että pituuteni on 176 cm. En ole mitannut vuosiin.
18. En tiedä myöskään, mitä painan, koska en ikinä käy puntarilla. Jotain kai väliltä 65-70 kg.


19. Olin pienenä armoton Dingo- ja Bogart Co. -fani. Siis joskus kolmevuotiaana.
20. En osaa riidellä. Enkä halua. En vain näe siinä mitään järkeä.
21. En oikeastaan myöskään koskaan suutu. Tulen lähinnä vain surulliseksi, jos jokin menee pieleen, joku on epäoikeudenmukainen tms.
22. Äitini on tämän piirteen takia musta huolissaan. Kuulemma pitäis joskus raivota täysillä :D
23. Voisin elää pelkällä jugurtilla.
24. Etenkin kookos- ja kirsikkajugurtilla.
25. Haluaisin olla reipas ulkourheilijaihminen, sellainen joka talvella käy laskettelemassa ja luistelemassa ja kesällä purjehtimassa ja vesihiihtämässä.
26. Olen kyllä nuorempana yrittänyt opetella sekä laskettelua että lumilautailua. Menestys vain jäi heikoksi, koska pelkään kovaa vauhtia.
27. Vihaan esimerkiksi sitä tunnetta, kun vaikka auton kiihdyttäessä liikennevaloista ottaa mahanpohjasta.
28. Samasta syystä en ole ikinä ollut oikeassa vuoristoradassa.
29. En ole enää pitkään aikaan käyttänyt Facebookissa mitään pelejä tai muita. Siellä sompailu vie ihan tarpeeksi aikaa muutenkin.
30. Haluaisin jonkun kivan uuden profiilikuvan Facebookiin.
31. Pelkään, että blogini perusteella saa kuvan, että olisin jotenkin erityisen hyvä tanssija.
32. Mietin joskus, olisko musta tullut tanssija, jos en olis lopettanut balettia silloin teini-ikäisenä.
33. Vaikka ei musta ainakaan balettitanssijaa olis tullut.
34. Odotan syksyä ihan hulluna, kun Suomen So You Think You Can Dance alkaa!
35. Tiedän osallistujien vaitiolovelvollisuudesta huolimatta, että muutama tuttu pääsi auditioneista läpi elokuun leirille.
36. Haluan päästä ainakin yhden SYTYCD-jakson yleisöön.


37. Olen tosi huono keksimään synttäri-, joulu- ym. lahjoja. Haluaisin vain ostaa kaikille tarroja, kynttilöitä, viinipulloja, vaahtokarkkeja ja muuta sellaista kivaa.
38. Ennen kuin mä ja heppu tavattiin ja tutustuttiin, olin jo kuullut hepun äänen radiossa ja mulle oli esitelty baarissa kauempaa että "toi on se".
39. En tykkää yhtään mattakynsilakoista, vaikka ne on nyt kaikkien trendinenien mielestä in ja pop.
40. Olen miettinyt, kilahtaako Indiedays-bloggarien kassaan rahaa siitä, kun linkkaavat kirjoituksiinsa toisia Indiedays-blogeja. Siltä välillä tuntuu, kun linkkejä on niin paljon.
41. Siis ihan sama mulle jos noin onkin, kunhan mietin :)
42. Kirjoitan näihin kohtiin ihan liian pitkiä jaarituksia.
43. Mietin joskus, olisko mulla jotenkin rauhallisempi ja turvallisempi olo, jos uskoisin luterilaisen kirkon Jumalaan.
44. Meidän perheessä ei siis kukaan kuulu kirkkoon.
45. Rakastan silti kirkkoja rakennuksina yli kaiken. Etenkin ulkomailla voisin kiertää ne kaikki.
46. Mulla oli pienenä kolme liskoa.
47. Niiden nimet oli Ano, Mano ja Karo.
48. En kyllä muista, kirjotettiinko se Karo vai Caro.
49. Lisko olis oikeestaan vieläkin ihan kiva lemmikki, mutta en pystyis enää käsittelemään niitä jauhomatoja ja sirkkoja, joita liskot syö.
50. Kissan voisin kyllä haluta.
51. Tai marsun.
52. Tai mäyräkoiran.
53. Olin pitkään sitä mieltä, että paras nimi mäyräkoiralle olis Kaapo, mutta yhden mun joukkuekaverin lempinimi on Kaapo eikä se kuulosta enää yhtään koiran nimeltä.
54. Joten siitä mäyräkoirasta tulis varmaan Mauri, niinku Pekka Töpöhännässä.
55. Kissalle en kuitenkaan antais nimeksi Pekka :D
56. Tunnen aika monta Pekkaa, het kaksi sukulaistakin.


57. En ole tietääkseni allerginen millekään.
58. Pienenä väitin, että olen allerginen tomaatille, kun en oikein tykännyt siitä.
59. En osaa viheltää.
60. Se vähän harmittaa, koska en voi kuljeskella katuja leppoisasti vihellellen.
61. En juo kahvia.
62. Enkä olutta.
63. En polta tupakkaa.
64. En ole koskaan polttanut pilveä.
65. "En ole koskaan" -leikki on kiva. Paitsi jos mennään liian arkoihin aiheisiin.
66. Eli en ehkä sittenkään mielelläni pelaa sitä. :D
67. Olin vielä edellisessä kodissamme vakaasti sitä mieltä, että ei meille mitään astianpesukonetta tarvita, kyllä minä tiskaan. Nyt olen kuitenkin aika onnellinen tuosta keittiön nurkassa hurisevasta Zanussista.
68. Nykyinen koti on kahdeksas kotini elämäni aikana.
69. Seitsemän niistä on ollut kerrostaloasuntoja, joista kolme samassa talossa.
70. Se kahdeksas koti oli kaksikerroksinen puurivarilukaali...
71. ...jossa äitini asui ennen mua...
72. ...ja mun jälkeen siihen muutti Monsteri.


73. Haluaisin, että kaikki mun ystävät kirjottais blogia.
74. Olis kiva lukea kamujen kuulumisia blogimerkinnöistä, koska olen surkea yhteydenpitäjä.
75. Olen onnellinen siitä, että tärkeimpien ystävieni kanssa edellämainittu piirteeni ei haittaa.
76. Käännän ranskasta, italiasta, englannista ja ruotsista.
77. Tärkein työkieleni on kuitenkin suomi.
78. En puhu työkieliäni niin hyvin kuin haluaisin.
79. Se puhuminenkin toki paranisi, jos vain voisin reissata säännöllisesti ulkomailla että pääsisin käyttämään kieltä.
80. Mua ärsyttää, kun kääntäjiä usein pidetään kävelevinä sanakirjoina. "Ai sä oot kääntäjä. No miten sanotaan ranskaksi..."
81. Aina kun klikkaan yhdessä työohjelmistossa kohtaa Return to inbox, alan laulaa mielessäni Elviksen Return to senderiä.
82. Olen näin alkukesästä ihan koukuttunut mansikka-raparperi-yhdistelmään. Jugurttia, vissyä, siideriä, mehukeittoa, piirakkaa...
83. Rytmitän hengityksen lenkillä aina kolmen askeleen jaksoihin.
84. Sisään oikea-vasen-oikea, ulos vasen-oikea-vasen. Muuten menee sekasin.
85. Käyn jumpassa ja lenkillä lähinnä siksi, että se kuluttaa kaloreita = voin syödä enemmän lihomatta kamalasti.
86. Tanssitunneilla sen sijaan en edes ajattele mitään kaloreita. Hiki tulee huomaamatta.
87. Koen pahansorttisia blonde momentteja pankkiautomaatilla, kun en koskaan muista, kuuluuko pankkikortti laittaa siihen keltaiseen vai siniseen koloon.


88. Olin avustajana siinä ekassa Levottomat-leffassa.
89. Siitä kuvauspäivästä jäi eräs ihana muisto Petteri Summasesta. ;)
90. Ne Casa di mama -pakastepizzat ärsyttää mua suunnattomasti. Italiaksi äiti on mamma, ei mama.
91. En oo kyllä ees maistanu, voihan ne silti olla hyviä.
92. Jännitin vähän tätä listauksen tekemistä, kun suhtaudun tämmösiin listoihin aika neuroottisesti, ihan kuin näiden pitäis aina olla jotenkin kaikenkattavia ja Ainoita Totuuksia.
93. Yllättävän hyvin on siis sujunu tää satunnaisten juttujen heittely!
94. Oon kuullut viimeisen kuukauden aikana niin paljon vauvauutisia, että oon ihan sekaisin...
95. Vaikka tiedänkin, ettei ole fiksua haluta lasta vain siksi, että kaikilla muillakin on ja mä oon kohta kolkyt.
96. Haluan jälkikasvua vasta sitten, kun pystyn rakastamaan uutta pientä ihmistä ilman, että mulla edes käy mielessä mistä kaikesta joudun luopumaan tai mistä kaikesta jään paitsi.
97. Oon kyllä noin muutenkin yrittänyt opetella vähemmän itsekkääksi.
98. Tähän tarvittais nyt vissiin joku pieni loppukevennys...
99. Puuppa!
100. Ai ei ollu hyvä loppukevennys :D

10 sanoo jotain:

Bisquits kirjoitti...

Mielenkiintoisia juttuja! En usko, että Indiedaysissä tulee rahaa saman portaalin klikeistä. Sen sijaan uskon, että portaalissa bloggaavat ovat yhdenlainen sisäpiiri (eikä sinne valitut bloggaajat olleet sattumaa, vaan tietty piiri valittiin sinne ihan tarkoituksella), ja siksi he klikkaavat usein toisiinsa. ;-)

Hannatic kirjoitti...

no mä en tiedä omastanikaan vauva-asiahommasta kun tässä pariin otteeseen olen havainnut miettiväni että olispa mukavaa tehdä mukuloita tuon yhden pojan kanssa kun sillä olis niin hyvät geenit laittaa jakoon. näin kevyen pinnallisesti.

Liina kirjoitti...

oi ihana Duussi Mañana! <3

sopisi kuule mullekin toiseksi nimeksi tuo :D

monsteri kirjoitti...

Komppaan tuota juttua nro 85 :)
Tää oli ehkä eka tällanen lista, mistä oon jaksanu lukea ihan joka kohdan! Hyvää työviikkoa kultsi.

Duussi kirjoitti...

Bisquits - kiva jos jaksoit lukea, itseänikin tosiaan kiinnostaa kaikki tämmöiset listaukset aina! Tykkäsin myös kovasti sun taannoisesta 50 asiaa, joista pidän -postauksesta :)

Ja juu, tokihan nuo Indiedays-tytöt ovat keskenään ystäviä ja siksikin linkkailevat toistensa blogeihin. Välillä vaan on tuntunut, että linkin aihetta keksitään niin mitättömistä jutuista, että taustalla saattais olla jokin pennonen... mutta kuten sanottu, ihan sama mulle, onpahan vain käynyt joskus mielessä.

Hanska - vai että komee mies kiikarissa... ettei vaan olis joku muusikko? Ja onhan hyvät geenit nyt sentään tärkee asia ihmiselle, että niin. :D

Liina - <3

Monsteri - tämmösiä jumppaajia me sitten ollaan... :) Vaikka en mä sillä, onhan siellä jumpassa usein ihan kivaakin. Mutta tästäkin huomaan, että tanssiminen on mulle paras liikuntamuoto, siellä kun en ikinä ajattele että "nyt urheilen ja kalorit kuluu".

Kivaa työ- ja jumppaviikkoa sinne myös! :)

Anonyymi kirjoitti...

Puuppa! :D

-manni

Duussi kirjoitti...

Manni :D Sulle pusuja, ei puuppia!

Anonyymi kirjoitti...

Tuo 37. ei kyllä pidä paikkansa <3
-L

heinis kirjoitti...

Nää on kyllä tosi ihania ja tekee bloggaajasta jotenkin aina vielä inhimillisemmän :)) Tykkään sinun blogista muutenkin ihan älyttömästi!!!<3 Ja tekstistäsi huomaa, että käytät sanojen kanssa aikaa paljon päivittäin:) Ehanaa kesää!!!

Duussi kirjoitti...

L - hehe, no ehkä joskus oon onnistunut keksimään jotain muutakin kivaa :D

Heinis - voi kun kiva kuulla, että siellä on joku ihan tuntematonkin joka jaksaa lukea näitä höpötyksiä! :) Välillä kyllä tuntuu, että kun on ilmoittanut olevansa kääntäjä, pitäis hioa blogitekstienkin kieltä vähän tarkemmin... mutta en halua täällä stressata ihan jokaisesta pilkusta, työt on sitten erikseen. Mut että hyvä jos saa selvää kuitenki. :D Aurinkoa & kesäiloa sinne myös!

Lähetä kommentti

Sano sää kans!