11. toukokuuta 2010

Don't think. Run. (And then eat some apple pie.)

Olen nyt kahtena aamuna peräkkäin pinkaissut lenkille jo ennen kahdeksaa. Puolisen tuntia hölköttelyä urkkapuistossa, päälle muutama vatsalihasliike, pari kevyttä venytystä, suihku ja kunnon aamiainen. Johan aukee silmät ennen sorvin ääreen ryhtymistä, ja pääsee kuitenkin aloittamaan työpäivän hyvästi ennen yheksää. Toimii! Vois yrittää ottaa ihan tavaksi, siis niinä päivinä kun a) ei sada kaatamalla, b) alaselkä ei ole säpäleinä ja c) ei ole edellisenä iltana ollut tai samana iltana luvassa mitään monen tunnin megatreenejä.

Liikunnan vastapainoksi pitää tietenkin vähän herkutella. Tai paljon herkutella. (Muistatteko muuten ne Valio Vanilla -mainokset, joiden slogan oli Muista herkutella? Typerimpiä mainoksia ikinä. Miten kukaan muka voisi unohtaa herkutella?) Niin kuin nyt esimerkiksi tosi hyvällä omenapiirakalla, jota on riittänyt jostain käsittämättömästä syystä perjantain leipomishetkestä tähän päivään asti. Mää syön kohta viimeisen palan, te voitte katsoa ohjeen täältä ja tehdä oman. :)

0 sanoo jotain:

Lähetä kommentti

Sano sää kans!