10. joulukuuta 2009

The mill of a crazy person

Eli hullunmylly, hahaha. Sitä tää nyt on vielä muutaman viikon. Ehkä ymmärrätte blogihiljaisuudenkin, jos kerron, että mulla on niin kova ikävä heppua - joka siis edelleen kyllä asuu kanssani saman katon alla - että iltamyöhään, kun heppu on jo nukkumassa ja mä teen vielä keittiön pöydän ääressä töitä, selaan kyynel poskella sen Facebook-kuvia.

Kun esimerkiksi eilen oli sellanen keskiviikko, että työpäivän jälkeen säntäsin kotiin syömään (valmiskaalikääryle on ystävä), sitten teatterille musikaalinäytökseen, sitten tanssikoululle kisatreeneihin ja sitten kotiin tekemään töitä. Lauantaista tulee kans melkoinen päivä: kahdet tanssitreenit, musikaalinäytös ja illalla kaksi show-keikkaa. En tykkää repostella kiireellä, koska elämän läpi kaahauksessa ei ole mitään ihailtavaa, mutta tämmöstä tää nyt on vuodenvaihteeseen asti, kunnes päivätyöt loppuvat.

Niettä sen sijaan, että kuluttaisin ne muutamat päivittäiset vapaat hetkeni bloggaamiseen, keskityn lähinnä hengittelemään ja haaveilemaan kesästä. Siis sellasesta mielen kesästä, koska kyllä mä jouluakin sentään aika kovasti jo odotan - silloin aion vain olla kokonaiset kaksi päivää. :)

Negramaro: Estate

4 sanoo jotain:

Hannatic kirjoitti...

mullakin olisi kauhea kiire... kun se kiire on istua oman koneen ääressä kotona ja kääntää näppis sauhuten niin jotenkin kummasti sitä aina ehtii vähän jotain muutakin... kunnes ei enää ehdi.

Duussi kirjoitti...

Hanska :D Sehän se on, kun ei riitä että kääntäjä osaa kääntää, pitäis vielä osata aikatauluttaakin ja keskittyäkin ja kaikkee semmosta epärelevanttia.

Semppiä! Oon saanut sen käsityksen, että näppiksen sauhuttua tilille napsahtava summa kuitenkin lämmittää hitusen mieltä ;)

Laura kirjoitti...

hengähdä hetkeksi murunen <3 paljon piristyssäteilyjä ja voimia pinnistää viimeiset viikot ennen joulua! me tullaan lasten kanssa sotkemaan teidän koti, kunhan teille sopii :D

heinis kirjoitti...

Voi että! Onko vähän kiirettä:-/ Minun puoli elämääni on kans ollut tuollasta matalalentoa, mutta nyt olen vähentänyt parina viime vuotena menoani reilusti ja hyvältä tuntuu:-) Toisaalta, tuollaisessa hienossa hopussa on paljon upeatakin<3, jota välillä ikävöin...

Lähetä kommentti

Sano sää kans!