22. marraskuuta 2008

Sing Dance Party

Olin eilen elämäni toisissa varsinaisissa duunipaikan pikkujouluissa  - olipa oikeen rehellisesti hurjan hauska ilta! :) Kaikilta Firman Pikkujouluihin klassisesti liitettäviltä ylilyönneiltä vältyttiin; juttu lensi, naurunkäkätys raikasi, viini virtasi ja pomokin jaksoi heilua nuorison mukana pitkälle yöhön. Ilahduttavan hyvä meininki!

Ilta alkoi toimistolla hilpeiden visailujen parissa - otsikko on yhden työkaverin vastaus firmavisan kysymykseen, mistä sanoista yrityksen nimen kolme kirjainta tulevat (työpaikan nimi ei tosin ole SDP :D mutta antaisin tosta silti täydet pisteet). Itsehän tietysti loistin musiikkivisassa: sain voittajana palkinnoksi harvinaisen tyylikkään XL-kokoisen t-paidan (jonka ystävällisesti jo luovutin hepulle sotkettavaksi tämän päivän maalaustalkoisiin).

Toimistolta siirryttiin ravintolaan nauttimaan fasaanitimbaalista, härän ulkofileestä ja muikeanmakeasta valkosuklaajäädykkeestä. Piikki oli kerrankin kunnolla auki, ja siihen malliin tulikin viinipulloja kumottua, että suunnitelmissa ehti jo vilahtaa toimiston oma poikakalenteri.. :D Iloinen ilta jatkui vielä rennosti tuoppien äärellä pilkkuun saakka - virkistävää, ettei tuolla porukalla tarvinnut änkeä mihinkään diskojytäämään muiden pikkujoulu-urpojen sekaan.

Kotiin tultua en malttanut heti mennä nukkumaan, kun digiboksilla poltteli torstain Step It Up And Dance -finaali! Codyhan sen voiton arvatusti vei, aika uskomaton kaveri. Videolla ei valitettavasti näy kunnolla se lattialle päätyvä korkkiruuvinelonen, joka treenisalissa kuvattuna kadotti multa hetkeksi kaiken tajun, mutta kohdassa 1:03 saa siitä sentään jonkinlaisen aavistuksen. Enjoy!


0 sanoo jotain:

Lähetä kommentti

Sano sää kans!