Puolan-seikkailut jatkuvat, kertomuksia luvassa viime viikonlopun reissulta vielä parilta päivältä! :)
Lauantain aamiaissähellyksestä viisastuneena suunnattiin sunnuntaina suoraan joenrantaan etsimään purtavaa jostakin monista mukavista ravintoloista. Aamu valkeni suorastaan helteisen aurinkoisena, ja Pod Banderan toastit maksoivat vain murto-osan hotelliaamiaisesta!
Sunnuntain ohjelmaksi oli jo etukäteen päätetty reissu naapurikaupunki Sopotiin (oikeastaanhan vierekkäiset Gdansk, Sopot ja Gdynia muodostavat ns. kolmoiskaupungin). Kylpylä- ja laulufestarikaupunkina tunnettuun Sopotiin olisi päässyt vesibussin tai vaikka hulppean merirosvopaatin kyydissä, mutta päätettiin suorittaa siirtyminen vähemmän turisteina ja hypättiin paikallisjunaan. Vinkki Gdanskiin matkaaville: paikallisjunalippuja ei myydä siinä aseman päälippukassalla (jolla ei myöskään puhuta englantia eikä olla asiakkaille ystävällisiä), oikea lipunmyyntipiste löytyy aseman oikeasta laidasta.
Junamatka Sopotiin kesti ehkä vartin verran. Perillä otettiin heti vainu merestä ja suunnattiin kohti rantaa, jossa hiekka oli niin kuumaa ja pehmeää etteivät nämä varpaat ole tainneet ikinä ennen moista kokeakaan. Uikkaritkin oli mukana, mutta meressä pulikoinnin sijaan päädyttiin tällä kertaa vain juomaan rantabaarissa oluset ja kirjoittamaan postikortit sukulaisille.
Kuten jo ekana iltana hotellia metsästäessä oltiin huomattu, osoitteet eivät Puolassa pidä aina ihan paikkaansa - ja lähdettiin silti hölmöinä etsimään kuuluisaa vinoa taloa opasvihkosessa annetulla osoitteella. Oikea kadunnimi ja numero löytyikin, mutta talo oli kyllä harvinaisen suorassa.. toi vino julkisivu löytyi tietysti ihan eri kadulta ja toiselta puolelta. Oli se vaan hassu!
Kolmantena päivänä oli jo korkea aika päästä maistelemaan paikallisia herkkuja, joten suunnattiin aterialle opasvihkosenkin hehkuttamaan Irenaan. Ruokalistalta lautaselle valikoitui perinteinen puolalainen pierogi-annos; pelmenien tapaisten nyyttien sisällä oli lohta, pinaattia ja (ei ehkä niin puolalaista) fetajuustoa. Kuvassa kökkäreet näyttävät lähinnä aivolimalta, mutta olivat ihan järettömän hyviä!
Yksi Sopotin nähtävyyksistä on näyttelijä Klaus Kinskin synnyinkoti ja sen alakertaan perustettu baari. Katsoin pienenä isin kanssa kaikki mahdolliset vampyyrileffat :D joita pelkäsin tietysti aivan hulluna, mutta Kinskin Nosferatussa oli pelottavuuden lisäksi jotain sympaattista ukkeliutta. Kinski-baari oli vallan viihtyisä: seinillä oli julisteita ja valokuvia näyttelijän uran varrelta, ja kaiuttimista soi tullessa Piazzollaa ja myöhemmin 60-luvun ihania ranskalaisiskelmiä! Leppoisan baari-istuskelun jälkeen oli aika suunnata takaisin Gdanskin puolelle, ja nappasin leipomosta matkaevääksi naurettavan makean leivoksen, jossa oli ihanan muruhiekkapohjan päällä semmoset viitisen senttiä kinuskia ja suklaata. Herkku irtosi meikäläistä rahaa alle eurolla - onneksi ei oltu Puolassa tuon pidempään, olisin muuten joutunut maksamaan paluulennolla lisäkilomaksua ihan ittestäni!
Takaisin Gdanskiin ehdittyä ohjelmassa oli puolen tunnin päiväunet (joiden aikana heppu, joka vastustaa päiväunia jo periaatteesta, mökötti yksin hereillä ja joi vodkaa), etkot ja viimeinen illallinen. Ravintolaksi valikoitui rannasta jo aiemmin bongattu Goldwasser, jonka nimi enteili hyvää meille kultahippuliköörin ystäville.. ;) Viihtyisä terassi ja hands down paras ruoka koko reissulla! Jotakin Puolan hintatasosta kertoo se, että heppu laskeskeli oman satsinsa (alkudrinkki + olut + puolikas ankka) maksaneen viitisentoista euroa, ja tämä oli siis reissun kallein ateria. Että kyllä tuolla aika herroiksi elelee.
Kun kyseessä oli viimeinen ilta Puolassa, lähdettiin ruoan jälkeen tiettyki kreisibailaamaan! Sunnuntaina ne parhaat bileet on! Paitsi ei näköjään Gdanskissa - koko keskusta oli ihan hipihiljainen jo siinä vaiheessa kun saavuttiin Roosteriin. Siinäpä baari miesten mieleen! Viehkot tarjoilijattaret olivat sonnustautuneet pieniin toppeihin ja punaisiin mikroshortseihin (joita olis saanut ostaakin sieltä, nyt harmittaa etten hankkinu omia kaljansohvalletarjoilupöksyjä!) ja telkkareissa pyöri urheiluohjelmaa. Join Roosterissa elämäni kummallisimman valkovenäläisen, lyhyessä lasissa 6 senttiä viinaa ja hulluna maitovaahtoa. :D Tarkoituksena oli käydä vielä viimeisen illan kunniaksi hilpeältä vaikuttaneessa Dolce Vita -baarissa, mutta väsy painoi käpälässä sen verran että yömyssyjen sijaan suunnattiin hotelliin uneksimaan punaisista mikropöksyistä.
