La Plus Douce

Uusi osoite

2011-09-06T15:16:00.000+03:00

Lähes kolmen vuoden ja hiukkaa vaille 700 blogimerkinnän jälkeen se tuli. Se tunne, että samana päivänä, kun aloitan elämässä uuden vuosikymmenen, voisi olla uuden alun aika myös blogissa. Niinpä:

Duussila muuttaa!

laplusdouce.blogspot.com

Osoite on vaihdettu Blogilistalle, ja synttärisankaritar jo tervehtii teitä uuden Duussilan ensimmäisessä merkinnässä. Tervetuloa! Mää tarjoon skumpat! :)

Every new beginning comes from some other beginning's end

2011-09-05T17:09:00.003+03:00

Tykkään siitä, kun istuu auringossa Tintån terassilla muhkea salaattilautanen edessään ja tajuaa, että tässä se nyt on, tämän kesän viimeinen terassilounas jokirannassa.

Tykkään siitä, kun Tintå tarjosi tänään lounaan päälle teen kanssa palan mehevää omenapiirakkaa.

Tykkään siitä, kun näin yrittäjän päivän kunniaksi nautin yrittäjän vapaudesta ja kävin kolmen tunnin lounasreissulla keskustassa. Mun pitäis useammin käydä ystävien kanssa ulkona lunchilla. Olen pahassa vaarassa tulla vähän mökkihöperöksi täällä kotona, nyt kun en käy edes iltaisin tanssitunneilla.

Tykkään siitä, kun äsken kotiin palatessa tuntui ihan kuin olisin hiprakassa. Auringosta, hyvästä seurasta, ajatuksista. Pelkästä vedestä ja vihreästä teestä ei yleensä tule tällainen olo?

Tykkään siitä, kun joidenkin ihmisten kanssa keskustellessa tuntuu kuin olisi karannut Dawson's Creekistä tai Woody Allenin elokuvasta (onko väärin heittää nämä esimerkeiksi samassa yhteydessä?) (käytiin muuten eilen katsomassa Midnight in Paris ja se oli ihana!). Ei sillä, että puheenaiheet koskisivat 17-vuotiaiden ihmissuhdesolmuja, vaan sillä, miten keskustelua analysoidaan jo sen aikana ja sanat harkitaan tarkkaan mutta vaivatta ja nopeasti.

Tykkään siitä, kun ystävä sanoo huomenna 30 vuotta täyttävälle naiselle, siis minulle, että sillä on pikkutytön hymy.

Tosiaan, täytän huomenna 30. Uuden vuosikymmenen aloitus tietää pientä muutosta, uutta alkua myös blogissa. :)

X Factor UK 2011 ep 2

2011-09-03T19:02:00.000+03:00

Taitaa olla aika kerrata muutamia Brittilän X Factorin koelaulujen huippuja viime lauantailta, ennen kuin tämän illan jakso ehtii alkaa. Ikävä kyllä nyt on lähes kaikista videoista, muistakin kuin ohjelman omalla YouTube-kanavalla julkaistuista, otettu upottamismahdollisuus pois, joten en voi tarjoilla kuin pelkkiä linkkejä. Mikshän muuten jotkut (lähinnä nuo viralliset) tahot haluaa hankaloittaa jakamista pihtaamalla sitä upotuskoodia? Eikö se olis vaan parempi, mitä enemmän videota jaetaan? Vai olenk mää ny valla tyhmä?

Heti ensimmäisenä ruudussa esitelty tapaus, 45-vuotias lippispää Johnny Robinson, oli omasta mielestäni koko kakkosjakson päräyttävin. Tyyppi, josta ei ensin tiedä, onko se hiukan höynähtänyt vai aidosti sympaattinen persoonallisuus... ja mitähän ihmettä se meinaa laulaa? No, jos vaikka tosta noin vähän Etta Jamesia. Mieletön mies! Tuosta valosta kun saisi palasen itselleen!

Johnny täällä!

Jos viime jaksossa oli ilmassa rakkautta Captain Barlow'ta kohtaan (ja toki aivan oikeutetusti, oosh!), tällä kertaa lemmenlieskoja sai vastaanottaa ihana Kelly Rowland. Parikymppinen Derry Mensah hymyilee onnessaan niin ettei pavut suussa kestä... jännitin jo, pystyykö poika edes laulamaan tulevan vaimonsa edessä - no pystyi, kun ensin oli hoidettu alta pois pienen ikuisuuden kestänyt silmäpeli. :D Usherin siirappisävelet sopivat Derryn pehmeälle äänelle paremmin kuin hyvin, ja näyttipä Kellykin tykkäävän. Mimmi tosin syttyi enemmän eräälle vähän raamikkaammalle nuorellemiehelle nimeltä Joseph Castle... ;)

Derry täällä!

Turha toivoa, että kaikki esitykset olisivat viime lauantainakaan olleet loistotasoa. Yksi lempparikauhistuksistani oli Poetic Justice -duo, joka tulkitsi koelauluissa tiheään kuultua Adelea - muuten niin tiheään, että Gary oli ilmoittanut Adelelle itselleen, ettei enää kestä kuunnella sen musaa. :D Eikä kyllä kestänyt näitäkään. What the hell was that we just saw? I mean, like, you don't even got... it's like you met at the bus stop, you two. :D

Poetic Justice täällä!

Saatiin sentään esimakua hyvistäkin ryhmistä, kun lavalle asteli poikabändi The Keys - joka ilmoitti idoleikseen ketkäs muut kuin Take Thatin! No nii! Nättejä harmonioita, päälle vähän beatboxausta ja räppiä. Toimii, jos jannuille vaan saadaan tarpeeksi kiinnostavaa matskua laulettavaksi. Esimerkiksi jotain sellaista kuin tuomaroinnin taustamusana soiva Said It All. ;) You Mark Owen in the middle, what's your name?

The Keys täällä!

Yksi illan yllättäjistä Xtra Factorin puolella oli 32-vuotias irkkukaveri Roger Boyd, joka onnistui hämäämään hullulla lookillaan sekä tuomarit että yleisön että minut. Mutta kas, kun suu aukesi - siinä kohtaa oli kutsuttava heppukin katsomaan. Needs more Meat Loaf! Mahtava lisä esitykseen tulee Xtra Factorin ihanien juontajien Ollyn ja Carolinen eläytymisestä. Ollylle erityispisteet kilpailijoiden tsemppaamisesta - kaveri tuli toissakaudella samassa kisassa toiseksi, joten tietää miten jännittäjiä kannustetaan! :)

Näitä videoita valitessani huomaan ihmeen selvästi, miten paljon tässä kisassa vaikuttaa x-faktorin lisäksi se sellainen yllätysfaktori, joka esim. edellä nähdyillä Rogerilla ja Johnnylla oli täydellisesti hallussa. Olihan tuossa kakkosjaksossa muitakin sikahyviä ja vielä parempiakin laulajia, esimerkiksi Misha Bryan ja Gemma McDowell, mutta jotenkin... ei vaan tunnu, että näistä isoäänisistä tytöistä tarvitsisi kirjoitella mitään sen enempää.

Nostetaan nyt kuitenkin vielä esiin Liverpoolissa yleisössä istuneet vanhempansa yllättänyt Craig Colton, hilpeä jamppa, jolla on kyllä äänessäkin sitä jotain. Tätä virepoliisia ehkä hiukan häiritsi muutama aavistuksen verran maalin ohi singahtanut kiekaisu, mutta pienellä koulinnalla saadaan varmasti puhtauskin osumaan tulkinnan kanssa yksiin - ja turhat naamanvääntelyt pois. Pojalla meinaan näyttäis kuitenkin olevan taito kertoa laululla tarinaa.

Craig täällä!

Ja vielä illan viimeinen hidas: Robbie Williamsin Angels. Jos biisi on tarpeeksi hyvä, esiintyjän (tässä tapauksessa 22-vuotiaan Ben Dylanin) ei tarvitse vältsysti edes osata laulaa, yleisö kyllä hoitaa sen homman enemmän kuin mielellään. Huumoripisteitä - ja ihme kyllä myös kylmiä väreitä, ihan siksi että tää sai muistelemaan heinäkuisen Köpiksen-keikan mieletöntä yhteislauluhetkeä! :)

Flower power

2011-09-02T21:03:00.000+03:00

Elokuu tuli ja ehti mennäkin jo, minne se livisti? Näkikö joku? Vaikka kesälle sanotaankin ysinumeroisen kuukauden myötä virallisesti heipat, itse kyllä viihdyn myös syyskuussa - tietysti, olenhan sen lapsi. Ens viikolla synttärit, eikä muuten ihan mitkä tahansa sellaiset: mittariin napsahtaa 10 vuoden tauon jälkeen pyöreä lukema!

Sain tulevan juhlapäiväni kunniaksi tänään postissa ensimmäisen onnittelukortin. Ennen kuin sanon muuta, painotan että olen enemmän kuin iloinen ja otettu siitä, että hiukan kaukaisemmat sukulaiset a) muistivat että mulla on merkkipäivä tulossa, b) urkkivat sitä varten mun osoitteen ja c) lähettivät kortin. Ihanaa!

Mutta kun se kortti itsessään... En tiedä, miten oikein muotoilisin sen herättämät fiilikset, etten kuulostaisi kiittämättömältä nulikalta. Sanotaan vaikka niin, että jos tähän mennessä ei vielä ollut ikäkriisiä ilmoilla, nyt se tuli. :D Kakskymppisiä muistetaan sellaisilla pirteillä vähemmän vakavastiotettavilla korteilla - ei kai noita tuommoisia aikuisten persoonattomia kukkakortteja edes ole olemassa kultaisella numerolla 20! Mutta annas olla kun täytät 30. Tadaa.

Meen nyt sohvalle juomaan omppusidukkaa, syömään juustonäkkäriä, kattomaan telkkaria ja tutkailemaan sisintäni vanhenemisen merkkien varalta. Njoo... jos tuo on ihmisen tapa viettää viimeinen perjantai-iltansa alle 30-vuotiaana, ehkä rauhallinen ruusukortti onkin juuri oikea valinta. :)

Pics or it didn't happen

2011-08-31T18:09:00.002+03:00

Tämä on lausunto lannerangan magneettikuvasta. Tästä ei normaali ihminen ymmärrä oikeastaan yhtään mitään. Keskiviivaprolapsi, lateraalirecessi, annulaariligamentti. No vaikka semmoset.

Tämä on magneettikuva, josta normaalikin ihminen ymmärtää jo paljon enemmän. Neljännen ja viidennen nikaman välissä on ihan selvä pullistuma, joka painaa selkäydintä lysyyn. Lääkäri arvioi sen eilen pikkurillin pään kokoiseksi, mutta sanoi, että mua on tässä vaiheessa turha lähteä kärräämään leikkauspöydälle. Hassu ajatus, että selässä on semmonen sentin kokoinen ylimääräinen mötkylä, ja sen vaan annetaan olla. No, hyvä näin. Hoito-ohjeeksi sain samat levot ja venyttelyt ja pilatekset kuin tähänkin asti, käskyn jaloitella puolen tunnin istumisen välein ja päälle rauhoittavan hymyn. Niin kauan kuin tilanne on näin, oot ihan rauhassa. Kyllä mä uskon että tästä hyvä tulee.

Tämä on kuva selkäkirjasta, jonka sain lainaksi lääkärin suosittelemalta McKenzie-fysioterapeutilta - joka on sattumoisin hoitanut muitakin tanssivia ihmisiä. Särky helpottui tänään osaavissa käsissä hetkeksi, ja nyt osaan tarkkailla istuma-asentoani taas vähän uudella tavalla. Pitänee vielä palkata joku ammattilainen käymään ja tsekkaamaan työpisteen ergonomia.

Tämä on kuva siitä, mihin mua sattuu. Pahimmillaan koko vasemman jalan mitalta just tolleen kuin kuvan toisiksoikeemmaisella tyypillä.

Tämä on kuva väsyneestä minusta. Olen ottanut tälle(kin) viikolle ihan liikaa töitä, mutta ei oikein ole vaihtoehtojakaan, kun näiden selkävaivojen takia on kaikki pennoset menneet ja uusia tarvittais tilalle. Kiireisen viikon ohjelmassa mm. matkailua Filippiineillä, Shakiraa, fiftarirokkia ja Peltsiä. Englantia, italiaa, ranskaa ja suomea. Eri kivoja juttuja ollakseen työjuttuja, vain liikaa. Mutta ei haittaa, koska aion silti ehtiä istua hepun kanssa yhdeksältä sohvalle katsomaan Conania - ja tämän väsymyksen palkintorahoilla olen kuukauden päästä samaisen miehen kanssa Roomassa. :)

Kasineljä

2011-08-29T13:46:00.001+03:00

Kun Take Thatin kiertue loppuu, mitä tekevät Thatterit? No tietysti alkavat laskea Facebookin faniryhmässä countdownia siihen päivään, kun Progress Live -dvd julkaistaan! Lisää allaolevaa menoa luvassa 21.11. ;)

Tuntui ihan juhlapäivältä silloin, kun päästiin satasen puolelta kaksinumeroisiin lukemiin! Tänään lähtölaskenta eteni jo lukuun 84, joten maanantain "TT song of the day" (joita myöskin tietysti kysellään päivittäin Facebookissa) on itseoikeutetusti 84. Vaikken mä silleen aattele että päiväunieni ~~villi rakastaja~~ hellä kädestäpitelijä Jason olis mua niin kamalasti vanhempi, tämmösistä sen aina tajuaa - biisissä se laulaa että vuonna kasineljä ikää oli melkein 16 (vaikka oikeasti kyllä vasta 14) kun taas itsehän olin, no, kolmevuotias. Että enpä paljon muista mitä silloin tapahtui... kai se ihan hyvä vuosi oli? :D

Take That: 84

Rappelle-toi

2011-08-28T18:04:00.003+03:00

Sain torstaina aivan ihanan etukäteis-30-vuotislahjan (kirjotin ensin vahingossa että 20, hahahaa), kun käytiin ystävän kanssa jokirannassa iltakävelyllä ihailemassa kaupunkiin saapuneita isoja purjelaivoja. Minkään valtakunnan urheiluksi tuota lenkkiä ei voinut sanoa, sen verran hitaasti vaaputtiin molemmat - toisella viimeisiään vetelevä raskausmaha ja toisella romu selkä - mutta hyvä niin, koskapa maltettiin pysähdellä katsomaan myös rantaan pystytettyjä myyntikojuja.

Mähän en varsinaisesti tarvitse tai odota mitään synttärilahjoja pyöreiden vuosieni kunniaksi, mutta kun pysähdyin hypistelemään Terraviivan kauniita ranskankielisiä kivilaattoja, ystävä näki tilaisuutensa ja halusi tarttua siihen. Samoja tekstejä oli tarjolla myös suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, mutta totta kai huumannuin itse eniten noista ranskiksista. :) Laatat päätyvät meillä seinälle asetelmaksi, sain nimittäin samaan lahjapakettiin neljän laatan lisäksi myös pienen tauluhyllyn. Ihanat!

Muista kuunnella.
Muista unohtaa.
Muista rakastaa.

Muista hengittää.

Nyt vaan odottelen ihan jännityksestä kippuralla, koska se pikkuinen tyttö syntyy! Ihan hullua, kun joka kerta heipat halatessa miettii, että ens kerralla kun nähdään, ystävästä on saattanut jo tulla äiti. :)

I don't dance 'cause the moves don't want my body, I'll learn to hate them too

2011-08-26T08:07:00.004+03:00

Hei sinä siellä! Sinä, jota ei juuri nyt ihmeemmin satu tai kolota oikeastaan mihinkään kohtaan kropassa. Sinä, joka pohdit, että jaksaisko sitä tänään perjantain kunniaksi mennä lenkille/jumppaan/salille/treeneihin... ku ei oikee jaksais...

Pliis, ole kiltti ja jaksa. Mene liikkumaan ja nauti siitä, että pystyt.

Koska on myös meitä, jotka niin kovasti haluaisivat, mutta eivät pysty, koska meillä on välilevynpullistuma.

Magneettikuva sen viimein kertoi. Sinänsä helpottavaa saada toukokuusta asti kestäneelle piinalle selkeä nimi ja syyllinen. Nyt vain odotellaan, että TYKS kutsuu lääkärin vastaanotolle - jos eivät pidä mua kiireellisenä tapauksena, odotellessa voi vierähtää vielä parikin kuukautta. Lääkäri sitten arvioi, tarvitaanko leikkaus (toivottavasti ei) vai onko todennäköistä, että vaiva menee ohi itsekseen ajan kanssa.

Määrään ihan itse itselleni hoidoksi siihen asti mahdollisimman paljon iloa, lempeyttä, rakkautta, kauneutta, rauhaa, kärsivällisyyttä ja vieraaksi muuttuneen oman kropan hellimistä (venyttelyn, kylmähoidon, hieronnan ja syviä vatsalihaksia vahvistavien treenien lisäksi) ja mahdollisimman vähän murjotusta, itsesääliä, epätoivoa, ovien paiskomista, itkua ja hampaiden kiristelyä. Eli ihan niin kuin tähänkin asti. :)

Oon vaan miettinyt kovasti että miksi. Miksi liikunnasta elävää ihmistä rangaistaan tällä tavalla? Ehkä tää on nootti kaikista niistä kerroista, kun olen laiskotellut "kun emmä tänää jaksa" tai luovuttanut tanssitunnilla "kun emmä kuitenkaa osaa". ~~Jos~~ KUN paranen tästä, mun suusta tullaan aika harvoin enää kuulemaan noita kahta lausetta.

Maailma yrittää nyt selvästi opettaa mulle jotain, eikä liene muuta vaihtoehtoa kuin pysähtyä kuuntelemaan. Mutta sinä siellä - älä sinä pysähdy vaan mene tänään sinne lenkille ja juokse, juokse mun puolesta, jooko! :)

X Factor UK 2011 ep 1

2011-08-24T12:17:00.005+03:00

Viime lauantaina se vihdoin alkoi: The Gary Barlow Hawthawthawt Epic DILF Show

...

siis tarkoitan että Brittien X Factorin 8. tuotantokausi! Silkkaa juhlaa. Kerran viikossa läjä oikeasti hyviä laulajia - vaikka ensalkuun tietysti myös niitä huonompia - ja ennen kaikkea hykerryttävät Captain Barlow -fiksit. Haistelen kivaa syksyä. :)

Akuuteimmat X Factor -videot tulee varmasti (ja on tullutkin jo) jaettua Facebook-seinällä, mutta ajattelin, että voisin myös täällä blogissa yrittää laittaa aina jossain vaiheessa viikkoa näkyviin muutaman videon edellisen viikonlopun tohinoista.

Tällä kaudella britit ovat panneet tuomariston uusiksi. Vanhoista tutuista tallella on vain manageri Louis Walsh, mies mm. Boyzonen ja Westlifen menestyksen takana. Naiskauneutta raadissa edustavat Destiny's Childin Kelly Rowland ja Suomessa ilmeisesti suht tuntemattoman (syystäkin, jos multa kysytään...) N-Dubz-nimisen hoppitrion Tulisa Contostavlos. Simon Cowellin pahispaikan raadin laidassa on siis ottanut Gary Barlow, joka tylyttää surkeimpia kokelaita armotta, mutta kohtelee täydellisen lempeästi niitä jotka sen ansaitsevat. Ainakin ekan jakson perusteella kysyisin vaan että Simon Cowell who?, sen verran hyvin GB ja kumppanit hoitavat hommansa!

Aloitusjakson helmi oli 16-vuotias Janet Devlin Pohjois-Irlannista. Hermostunut, ujo, suloinen tyttö - ja miten ihana ääni! Janet lauloi Ellie Gouldingin version Elton Johnin Your Songista käsittämättömän vangitsevasti, herkästi ja kauniisti. Kyllä mä tämmöstä levyltä kuuntelisin. Janetin vedosta ei ikävä kyllä löytynyt yhtään upotettavaa versiota, joten tässä vain linkki - suosittelen lämpimästi klikkaamaan auki. :)

Janet täällä!

Toinen, josta oikein tosissaan tykkäsin, oli Xtra Factorin puolella esitelty sympaattinen soulmies - siviiliammatiltaan strippibaarin poke - Jamie Bruce. Makee soundi ja ison äijän karisma! Tälle kun saa korkeisiin ääniin vielä vähän lisää poweria kurkun sijaan vatsanpohjasta asti, niin avot.

Mahtuuhan tuonne Brittiläänkin näitä outoudessaan hulvattomia tapauksia... kuten Goldie Cheung, joka voi kovasti pahoin ennen lavalle astumistaan, mutta sinne lopulta päästyään heitti aika vetävän shown. Ja jatkoon. Ihmettelin samaa kuin Gary: We're not really really having this conversation are we... :D

Goldie täällä!

Meininki kävi aggressiiviseksi, kun jonain aiempana vuonna jonkin onnettoman trion riveissä raadin edessä käynyt George Gerasimou pääsi tällä kertaa soolona vauhtiin. Tai siis kun hänet keskeytettiin. Yksi Garyn ensimmäisen illan parhaista kommenteista kohdistui juuri Georgelle, joka väitti että on nyt kypsempi kuin silloin edellisellä kerralla. In what way have you matured? Because you know, things mature nicely, like a red wine or a cheese. But you've matured like a bad curry, mate. Ahaha :D

George täällä!

Eivätkä Garyn letkautukset suinkaan loppuneet tuohon - omasta mielestäni ekan illan ehdottomasti paras kommentti oli näille JTE:n typeryksille laukaistu läppä. Jos kundit hokee junttien lailla koko ajan brap brap!, täytyyhän niiltä kysyä mitä se tarkoittaa. What does that mean? - It's just our slang, brap brap! Okei... ja karmaisevan esityksen jälkeen: Okay guys, just to let you into my slang: crap crap. Buahahaaa! :D

Toinen JTE-kaveri vielä kruunasi kaiken kommentillaan lavan takana: I'm not a fan of Take That anymore. I was always a Backstreet Boys man anyway. :D

Sokerina pohjalla mainio Mike, joka oli saapunut paikalle selvästi vain Garyn takia - can you blame him... ;) Miken oma tulkinta The Floodista saattoi jättää hiukan toivomisen varaa, mutta tilannekomiikkaa esitys tarjosi sitäkin enemmän! Ja saipa mies idoliltaan halauksenkin. Aww.

Semmosia poimintoja ekasta jaksosta! :) Jos joku haluaa seurata X Factoria itsekin reaaliajassa tai muuten omatoimisesti, lauantai-illan suoran lähetyksen tai sunnuntai-iltapäivän uusinnat voi katsoa sivustolta nowwatchtvlive (ITV1 tai ITV2) (ITV:n oma mediaplayer ei toimi Enkkujen ulkopuolella), ja YouTubessa esim. käyttäjä TheXFactor2011UK latasi ainakin ekan jakson katsottavaksi kokonaisuudessaan kuudessa pätkässä, jatkoa siis todennäköisesti seuraa.

Leffatreffitiistai

2011-08-23T21:13:00.002+03:00

Jos kerran ei pääse illaksi hikoilemaan tanssitunneille (syksyn tanssikausi alkoi Funkylla eilen, nyyh) eikä ihmiselle kai tee hyvää painaa töitäkään liian monta tuntia päivässä, yksi hyvä tapa viettää tiistai-iltaa on lähteä hepun kanssa leffaan. Ehkä sentään paraskin noista vaihtoehdoista. :)

Tämän illan elokuvaksi valikoitui komedia Kaameat pomot. Oli ihan jees, mutta ei saanut nauramaan samalla tavalla tikahtumispisteeseen kuin viimeksi tsekattu Morsiusneidot. Jos siis kaipaat loppukesään leffahupia, suosittelen tuota jälkimmäistä! Saihan tässäkin höröttää, mutta jotenkin... en tiiä, mua häiritsi se - tää kuulostaa ehkä vähän oudolta - miten tavanomaisesti leffassa puhuttiin roiseja. :D Että jos kerran niitä täytyy puhua, ja paljon, niin kuin tässä tapauksessa täytyi, niin voisko keksiä jotain muitakin ilmaisuja ettei tarttis toistella niitä tuhanteen kertaan käytettyjä? Vaikka se rankkojen ilmaisujen arkipäiväistyminen (ja myös naisen sanoiksi asettaminen) kai oli tässä toisaalta pointtinakin. No, hällä väliä, olihan tuo hauska puolitoistatuntinen - ja aina positiivista, kun jalkakipu unohtuu hetkeksi!

Edullisia sarjalippuja on jäljellä vielä yksi pari, ja kovasti hinkuisin käyttää senkin komedian katsomiseen. Listan kärkipäässä on Jim Carreyn tähdittämä Herra Popper ja pingviinit - suurelta osin siksi, että Nyt-liitteen arvostelussa kerrottiin että siinä on yksi pingviini joka törmäilee joka paikkaan ja toinen joka piereskelee. Ja että sellainen kuulemma viihdyttää lapsiyleisöä. No, itsehän hirnuin täyteen ääneen jo tuota arvostelua lukiessani.

Vaikka toisaalta vois käydä kattomassa sen kaverusten roolinvaihdosta kertovan komedian, jossa on toi Reynoldsin Ryan... toivottavasti se leffa on tosi pitkä...

Kahvihetki omenapuun alla

2011-08-22T17:00:00.000+03:00

Eipä ollut taaskaan kahdeksan vuoden yliopistokoulutuksesta mitään hyötyä oikeassa elämässä: hoksasin liian myöhään, että olisin voinut osallistua eilen sunnuntaina järjestettyyn Ravintolapäivään laittamalla päiväksi pystyyn oman muffinssikahvilan - sehän olisi ollut kätevä tapa kokeilla haaveeni toteuttamista turvallisen pienessä mittakaavassa. No, ens kerralla sitten! :)

Siispä osallistuin eiliseen Ravintolapäivään vain asiakkaana: ajeltiin äitin kanssa bussilla Raunistulaan Muukkosten majatalon puutarhakahvioon. Odotukset olivat kieltämättä aika korkealla, kun tiesi että asialla on ihan ammatikseenkin ruoan kanssa huseeraavia ihmisiä - mutta odotukset ylittyivät vielä monin kerroin! Aurinkoinen päivä, ihana iso puutarhapiha, paljon iloisia ihmisiä ja pöytä täynnä kolikkobudjetille hinnoiteltuja herkkuja. Itse haukkasin aivan järrrrjettömän hyvän soijapihviburgerin ja maistelin ihanan meheviä mokkapaloja (euron maksavan palasen sai leikata itse - kohtuuden rajat, onko ne jotain syötävää?). Päälle mansikkalimua ja sitruuna-inkivääriteetä. Nam!

Helsinkiin noita yhden sunnuntain ikäisiä pop up -ravintoloita perustettiin ilmeisesti yli sata; täällä Turussa paikkoja oli vain semmoinen kymmenisen. En itse ehtinyt tutustua puutarhakahvion lisäksi muihin ravintoloihin, joten ilahduin kun paikalle tupsahti kahvion isäntäväen tilaamana yksi Ravintolapäivän kiinnostavimmista tapauksista, pyöräilevä ruokalähetti Iso paha sushi. :D

Ravintolapäivä = mahtavuus. Lisää tämmösiä! Ja ens kerralla sitten kaikki meille syömään ensimmäisen kerroksen parvekkeelta pihanurmikolle tarjoiltavia muffinsseja! :)

Muiston kannan syömmessäin kun saapuu elokuun yö

2011-08-21T17:32:00.001+03:00

Eilen lämpimässä elokuun illassa kamujen pihabileissä tuikuilla valaistun pöydän ääressä, poikien ollessa saunassa, käytiin tyttöjen kesken mielenkiintoinen keskustelu. Turhapa sitä yrittää kieltääkään: tässä ollaan tultu sellaiseen ikään, että lapset ja niiden hankkiminen tai hankkimatta jättäminen nousevat lähes jokaisessa illanvietossa jossain vaiheessa puheenaiheeksi. Niin siis eilenkin.

Aihe on tietysti kaikessa henkilökohtaisuudessaan aika arka. Eilenkin ilmassa oli suorastaan pientä sanaharkan poikasta, kun näkökulma siirtyi siihen, millaiseen maailmaan lapset nykyään syntyvät. Pöydän toisella puolella oltiin sitä mieltä, että joo olishan se ihan kiva saada lapsia, mutta ei missään nimessä näin pahaan maailmaan, joten mieluummin sitten ei ollenkaan. Itse ehdotin, että josko asiaa vois ajatella niin, että ne lapset voisivatkin osaltaan yrittää muuttaa tätä maailmaa vähän paremmaksi? Kuulemma mahdotonta. Todettiin, että pöydän keskellä taisi mennä raja siinä, kenellä on vielä tallella usko ihmiseen.

Siinä vaiheessa huomasin itsekin ääneni (ja käsieni!) nousevan, kun pöydän toiselta puolelta todettiin, että siksikään ei kannata tehdä lapsia kun ei niille voi taata hyvää elämää kuin korkeintaan 50-50 tsäänsseillä. No hei, mitäs tässä sitte itekään enää eletään! Sellaistahan elämä on, epävarmaa ja yllätyksekästä ja kaikkea liiallista suunnittelua pakenevaa. Plus hiukan suhteellisuudentajua peliin: jos lapsi syntyy vuonna 2011 tänne Turkuun, on sillä sentään ehkä pikkusen paremmat lähtökohdat elämään kuin vaikka tuolla jossain Afrikan hädässä.

Mut joo. Hyvä keskustelu, joka herätti ajatuksia varmasti pöydän molemmilla puolilla. Ja koska osattiin lopettaa ajoissa ;) voitiin todeta kaikessa ystävyyden hengessä, että ihmiset eivät riidelleet, vaan mielipiteet.

Ihania nää lämpimät elokuun yöt. :)

I hold the lock and you hold the key

2011-08-19T20:12:00.002+03:00

Kun työntäyteisen perjantaipäivän päätteeksi kauhotun iltauinnin jälkeen palaa kotiin ja tietää, että koko loppuiltana ei tarvitse vaivata päätään juuri muulla kuin sillä, missä asennossa istuis sohvalla, mitä kattois telkkarista, selailisko Oliviaa vai Nyt-liitettä, montako varrasleipää jaksais ahmia ja pitäiskö sitä korkata jopa siideri, fiilis on aika kohdillaan. Koti-ilta kiva ilta.

Ja kotiin on kiva tulla, kun on kiva avaimenperä! Ja mulla on! Ja hepulla! :)

Omani, tuon pyöreän, ostin muutama vuosi sitten muistaakseni NaisDay-messuilta, ja hepun laatan toin tuliaisiksi tänä kesänä Tukholmasta. Jos läppä ei aukea, täytäpä aukko Def Leppard -sivistyksessäsi. ;)

Syy ja seuraus

2011-08-18T10:04:00.001+03:00

Olen vissiin saanut viettää tähän mennessä aika helpon pumpulista elämää, kun tämänaamuinen lannerangan magneettikuvaus oli yksi lähes 30-vuotisen elämäni epämiellyttävimmistä kokemuksista. 20 minuuttia makoilin laitteessa kuulokkeet päässä kauhean piippauksen ja jyminän keskellä laulaen mielessäni Take Thatia, etten olisi keskittynyt siihen, miten paljon pitkä paikallaanolo särkee jalkaa. Toivoin etukäteen, että olisin saanut pitää polvet koukussa, kun selinmakuu suorin jaloin sattuu niin saamaristi... no eihän siellä putkessa mitään mahtunu, pari tyynyä sentään sain jalkojen ja selän alle avuksi. Kaiken lisäksi kuvaus tehtiin tollasessa tyylikkäässä rekkakontissa kaupunginsairaalan pihalla. :D Kuvaajat oli onneksi hirmu mukavia!

Tämän koettelemuksen jälkeen näen ainakin itse seuraavan kuvaparin välillä selkeän kausaalisuhteen.

Joo tiedetään, ei ole fiksua palkita itseään herkuilla - mieluummin mä olisinkin ostanut ne Acnen Pistol-nilkkurit, mut nyt ei ollu niin paljon rahaa joten piti ostaa jätski vaan.

Dex and Em, Em and Dex

2011-08-17T10:16:00.000+03:00

Mä niin tiesin että tässä kävis näin.

Kun ostin neljä viikkoa sitten Akateemisesta David Nichollsin One Dayn englanninkielisenä pokkarina, mä tiesin että edessä olisi niin nautinnollinen lukukokemus, että sitä olisi pakko yrittää pitkittää, vaikka haluaisinkin lukea kirjan yhdeltä istumalta loppuun. Ja että sen jälkeen olo olisi tyhjä.

Vihdoin eilen illalla Emman ja Dexterin tarina sai päätöksensä. Tunsin kyyneleiden lähestyvän jo ennen viimeistä sivunkääntöä, ja kun suljin kirjan, suljin myös silmät, jotta en alkaisi parkua holtittomasti siinä juuri ennen nukkumaanmenoa.

Voi mikä kirja! Viihdyttävä, koskettava, elämää täynnä, tunteita ja ajatuksia herättävä kaikkien 435 sivun mitalta. Ihmeellistä, että joku osaa kirjoittaa niin mukaansatempaavasti ja samalla viisaasti. Ihmeellistä, että Emma Morleyta, Dexter Mayhew'ta ja kaikkia muita ei muka oikeasti olekaan olemassa. Kirjailija Jonathan Coe osuu naulan kantaan kirjan kanteen painetuissa arvostelusitaateissa:

"You really do put the book down with the hallucinatory feeling that they've become as well known to you as your closest friends."

Tämän kirjan valossa tuntuu typerryttävän typerältä se, miten vähän olen lukenut viime vuosina - ja etenkin se, miksi olen lukenut niin vähän. Siksi, että kirjat laittavat ajatukset liikkeelle. Eikä mulla ole muka ollut halua/voimia/jotain käsitellä semmoisia. Sanotaan se nyt yhteen ääneen: Duussi on tyhmä! Puhumattakaan siitä pointista, että olen ammatiltani kääntäjä = tärkeimpiä työkalujani ovat sanat = kirjoissa niitä on paljon ja erilaisia ja inspiroivia ja opettavaisia. Tyhmä.

Mutta vaikka olisinkin lukenut enemmän, tämä menisi silti heittämällä lempikirjojen joukkoon.

Heppu on vissiin jo vähän väsynyt mun One Day -hehkutukseen; harrastin sitä jo matkan varrella ilmeisesti lähes joka ilta, vaikka itse en moista muistakaan, taisin olla niin huumaannuksissani... Eilen päätin ristiretkeni yrittämällä houkutella David Bowien elämäkertaan uppoutunutta heppua tarttumaan seuraavaksi tähän Elämää Suurempaan Rakkausromaaniin.

D: Mikset säkin lukis tätä?
H: Minä luen vain hyviä kirjoja.
D: Tää on hyvä kirja.
H: Minä luen vain tietokirjoja.
D: Mutta tää on äärimmäisen hieno ja taitavasti kirjoitettu.
H: Sinä olet pieru.

Heppua ei yllättäen kiinnosta myöskään lokakuussa ensi-iltaan tuleva leffaversio :D mutta itse ajattelin käydä katsomassa, miten Anne Hathaway ja Jim Sturgess tuovat Emman ja Dexterin valkokankaalle. Tavallaan pelottaa, voiko elokuva mitenkään olla yhtä hyvä kuin kirja... trailerin perusteella luvassa ei ehkä ole ainakaan ihan kamalaa pettymystä?

Eaters gonna eat

2011-08-16T17:11:00.001+03:00

Tiistain lempiruoka:

Sushi Pappa Betalar.

Yasukon keittiö ei petä koskaan. :)

Waiting for that change of season oh the winter's been so long

2011-08-15T17:00:00.003+03:00

Keittiön ikkunalaudan digitaalisen mittarin mukaan lämpöasteet ulkona hätyyttelevät yhä kahtakymmentä. Minä sanon silti että syksy on tulossa, ellei jo puoliksi täällä. Numeroihin luottavia lämpömittareita tarkemmin vuodenajan vaihtumisesta näet kertoo villasukkamittari. Ja tänään se näytti semmoisia lukemia, että villasukat oli vedettävä jalkaan heti aamusta.

Älä enää itke mies, illassa on lupaus... syksystä. :)

Have faith in your dreams and someday your rainbow will come shining through

2011-08-14T16:16:00.004+03:00

Jenni haastoi mut haaveilemaan jo toukokuussa - kauanpa olenkin antanut haaveideni hautua! Tällaisena kauniin kiireettömänä sunnuntaipäivänä on helppo heittäytyä hetkeksi unelmoimaan, joten kokeillaanpa muodostaa ajatuksista ihan sanoja.

Haasteen ideana on listata viisi asiaa tms., joista haaveilee. Vain viisi? Mistä sitä aloittaisi? Sovitaan nyt, että ei lasketa mukaan sellaisia itsestäänselvyyksiä kuin esmes että joku kävis meillä siivoamassa kerran viikossa, että osaisin 30-vuotiaana jo hallita raha-asioitani, että rakkaat saisivat elää pitkään ja terveinä, että pylly olis pinkeä ja vatsa litteä, että olisi maailmanrauha ja ihmisillä hyvä tahto, että jalka parantuisi eikä enää sattuisi... niin oma viiden haaveen kärkilistani voisi näyttää vaikkapa seuraavanlaiselta.

Haaveilen siitä, että saisin tavata Take Thatin. Yllättyikö kukaan? ;) Lisähaave on, että tapaaminen tapahtuisi jossain muussa ympäristössä kuin sellaisessa virallisessa järjestetyssä meet and greet -tilanteessa. Jotenkin luontevammin ja ajan kanssa. Silleen, että kävelisin sattumalta kadulla herroja vastaan, ai kato siinähän te ootte, kai teillä on nyt aikaa hengailla loppupäivä mun kaa, ja sit kun mua alkaa väsyttää niin pääsen varmaan Jasonin viereen nukkuu eiksni.

En tosin edes tiedä, mitä niille sanoisin. Pelkkä "hei siis kiitti hei kaikesta te ootte niinku tosi mahtavii" ei ihan tunnu riittävältä. Ehkä kertoisin, että toivon niiden elämään edes puolet siitä onnesta, jonka ne on musiikillaan ja olemassaolollaan antaneet mulle.

Haaveilen toisesta tatskasta. Alaselkää koristava kiinalainen tao - tie, ykseys, kaiken alku - on alkanut kaivata seurakseen tutummilla länsimaisilla kirjaimilla raapustettua tekstiä. Sanat ovat jo kirkkaana mielessä - kukaan ei varmaan edelleenkään ylläty jos kerron että Take Thatia. ;) En viitsi hakkauttaa ihoon sitä logoa, se on niin obvious, mutta tuo tekstitatska muistuttaisi kuitenkin TT:sta ja ennen kaikkea olisi mulle sanomaltaan tärkeä ja oikea. Fonttia ja paikkaa pitää vielä harkita: toisaalta tykkään tekstistä olkapäällä niin kuin esim. Kristiina Wheelerillä, toisaalta tekstin voisi sommitella selkään jonnekin lapaluun tienoille, ja toisaalta kätevin paikka vähän pidemmälle kuusisanaiselle litanialle voisi olla kyynär- tai olkavarren sisäsyrjässä. Pohditaan, pohditaan. Jossain vaiheessa se on kuitenkin saatava, mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Haaveilen oman muffinssikahvilan perustamisesta. Kun aloin miettiä, mitä haluaisin tehdä työkseni jos en olisi kääntäjä, ensimmäisenä mieleen tullut ammatti oli muffinssikahvilan emäntä. Perustaisin johonkin tohon keskustan tuntumaan semmoisen pienen, ihanilla väreillä koristellun lempeätunnelmaisen kahvilan, josta saisi strösseleillä ja rakkaudella kuorrutettuja kuppikaakkusia ja oikein hyvää teetä ja kaakaota. Siellä sitten hääräisin essu päällä Ella Fitzgeraldin laulaessa taustalla ja jaksaisin hymyillä jokaiselle asiakkaalle.

Haaveilen siitä, että pääsisin tanssijaksi johonkin isoon musikaaliproggikseen. Semmoiseen, jota tullaan katsomaan vieraista kaupungeista asti. Yksi vuosi vierähti aikanaan Åbo Svenska Teaternin lavalla revyytanssijattarena, ja syksyllä 2009 olin mukana Taideakatemialta valmistuvien teatteri-ilmaisun ohjaajien lopputyömusikaalissa. Molemmat olivat tosi hienoja kokemuksia - ja haluaisin lisääää! Haaveen toteutumisen tiellä on heti noin alkumetreillä taitojen ja ajan täydellinen riittämättömyys, joten tuskinpa mua tullaan enää lavalla näkemään. Mutta saahan sitä haaveilla. :)

Haaveilen matkasta Japaniin kirsikankukkien aikaan. Isi meni ja hurahti Japaniin ihan totaalisesti pari vuotta sitten, ja kävi siellä pitkällä reissulla viimeksi alkukesästä. Kaikki kertomukset ja kuvat (ja etenkin yhdessä nautitut sushilounaat!) ovat kieltämättä herättäneet omankin kiinnostukseni maata kohtaan. Tällä viikolla vielä käänsin yhtä matkailuohjelmaa, jossa kuljettiin Japanin halki etelästä pohjoiseen kukkivien kirsikkapuiden perässä... ja tajusin, että sinne on päästävä, ja nimenomaan jonain keväänä hanamin aikaan.

So there. :) Haasteen luonteeseen kai kuuluu, että kutsuu muutaman muunkin pohtimaan omia unelmiaan. Niinpä kuulisin mielelläni, millaisista asioista Ronja-serkku, Monsteri, Tiinu, Furiahz ja Tiia haaveilevat!

[kuvat: weheartit]

A day in the life

2011-08-13T18:48:00.004+03:00

Mulla oli eilen heti herättyäni sellainen kutina, että edessä olisi hyvä perjantai. Niinpä päätin taltioida päivän kulkua hiukan kameralla. Eikä kutina muuten ollut yhtään väärässä - perjantai oli hyvääkin parempi!

Meillä soi kelloradio arkiaamuisin 7:00, mutta harvoin jaksan hypätä sängystä vielä heti seiskan uutisten jälkeen. Tai no, hypätä on tässä kohtaa erittäin väärä sana - sängystä nouseminen on näiden kipujen kanssa täysin oma ohjelmanumeronsa, joka sisältää minuuttikaupalla kiroilua, kiemurtelua ja konttaamista. Tolpille päästyäni nappaan kylmäpussin pakkasesta, kiedon sen huivin avulla vasemman kankun päälle ja avaan tietokoneen. Niin eilenkin.

Kun avattiin verhot, huomattiin että pihalla seisoo traktori. "Mikä toi on?", kysyi heppu. "Unelmieni prinssi, joka on tullut hakemaan mut vihreällä traktorillaan", vastasin minä. "Ai, siksi siinä on kauha, että se jaksaa nostaa sut." Minä katsoin murhaavasti ja heppu halasi.

Aamu ei ala ilman pillerikolmikkoa magnesium - d-vitamiini - karoteeni. Eikä ilman partaäijä-myslipläjäystä. Sokeria koneeseen ja töiden kimppuun!

Parin tunnin kääntämisen jälkeen oli aika hypätä fillarin selkään ja polkaista joenrantaa pitkin kiropraktikolle. Olikin jo viikon kolmas hoitokerta - ja tehokuuri on tuntunut auttavan, kiropraktikko nimittäin totesi että mun alaselän mutkat alkavat vähitellen oieta. Lievän skolioosin takia musta ei saa suoraa ikinä, mutta pienikin edistys tuntuu hyvältä! Ja kyllä se vaan kummasti on askel kevyempi aina tuolta lähtiessä kuin sinne mennessä.

Kotona odotti iloinen yllätys TYKSin kirjekuoressa: pääsen magneettikuvaukseen jo ens viikolla! Juhlaa! Pelkäsin tosissani, että joutuisin odottamaan kutsua kuvaan monta kuukautta. Mahtava homma. Nyt saadaan ainakin selville, onko vika välilevyissä vai missä. Diagnoosin jälkeen on taas mun mainion hermoratahieroja-jäsenkorjaajankin helpompi tehdä työtään. :)

Kiropraktikkoreissun jälkeen oli duuniloppukirin aika. Pitkän viikon viimeiset työt piti saada purkkiin ennen kahta, jotta ehtisin ystävän kanssa kulttuuritreffeille Manillaan katsomaan Aurinkobaletin avoimia harjoituksia. Olipahan hieno kokemus päästä parin tunnin ajaksi katsomaan ammattilaisten luovaa työskentelyä, kun AB:n tanssijoista ja Taideakatemian tanssinopettajista koostuva ryhmä treenasi syyskuun alussa esitettävää Turun palo -teosta. Mukana on myös pari tuttua tanssijaa, joiden liikkeen seuraaminen oli tietysti erityisen kiinnostavaa. Kohtausten läpimenojen ohessa koreografiguru Marjo Kuusela kertoili ajatuksiaan siitä, miten tanssia kuuluisi ymmärtää - vai kuuluuko ylipäätään. Harvinaisen mielenkiintoinen iltapäivä!

Tanssielämyksen jälkeen käytiin Rantakertussa välipalalla ja vaihtamassa kuulumiset. Ystävällä on laskettu aika kahden viikon päästä, edessä toistaiseksi käsittämätön elämänmuutos... on se hurjaa. Ja ihanaa. :) Meillähän ei täällä Turussa oikeastaan ole lapsellisia ystäviä, joten on ihan mahtavaa päästä seurailemaan tuollaisen pienen toukan elämää ja kasvamista nyt ensimmäistä kertaa tiheämpään kuin sellaiseen kerran vuodessa -näkemistahtiin. Aion kyllä kiskoa tuoreen mamman muksuineen päiväkävelyille ja -kahveille mahdollisimman usein!

Maha täys valkosipulileipää olikin sitten hyvä suunnata suorittamaan päivän urheiluannosta. Förimatkan aikana ehtii juuri sopivasti hekotella uusimmille Fingerpori-ruuduille; lautan kylkeen ilmestyy nyt kesällä aina kerran viikossa uusi strippi. Kyllä on joen ylityskin nykyään hilpeetä, kun jengiä vaan naurattaa. :D

Liian kiireisen työviikon tunnistaa siitä, ettei ehdi kertaakaan uimaan. Johan se on perjantai-iltana korkea aika ottaa vahinko takaisin - siispä Samppalinnaan. Siitä on kyllä tullut tämän kesän aikana lähes toinen koti, jotenkin sellainen oma turvapaikka jossa on aina hyvä olla. Jokainen saa Samppiksesta irti sen minkä haluaa; teinipojat tulee sinne hyppimään kympistä, parikymppiset mimmit vähän näyttäytymään, koko kesän lauteilla istuvat paapat ruskettumaan ja turisemaan. Ja meikäläinen nauttimaan pitkistä vedoista ja omasta ajasta veden alla - ihanan rauhallista etenkin noin iltasella. Kilsan verran taitoin matkaa, ja uskalsinpa eilen kokeilla ekaa kertaa kolmen vedon rintauintiakin: kaksi vetoa pinnan alla henkeä pidättäen, kolmannella puhallus, välissä pinnalle vetämään happea ja taas sukelluksiin. Eikä ees ollu vaikeeta! Jes!

Samppiksesta tulikin sitten jo kiire kotiin, kun ystävät ilmoittivat että ovat kohta tulossa meille Alkon kautta. Ehdin kuitenkin ottaa pienen välipysähdyksen entisen työpaikkani Hugon terassilla, jossa äiti istuskeli perjantaituopposen äärellä.

Ja sit kotiin ja viinipullot auki! Ihanaa, miten tässä kesällä on ollut monta sellaista iltaa, että on samana päivänä vaan soiteltu että oisko illalla jotain. Ja sitten on. Millä porukalla milloinkin, kaikki ei tietenkään aina pääse. Mut että ei tartte aina sopia monta viikkoa etukäteen kaikkia tanssikuvioiden ulkopuolella tapahtuvia treffejä ja illanistujaisia.

Askartelin meille viininlipityksen ja lörpöttelyn oheen pellillisen makeita herkkuja - käytän haukkana hyväkseni kaikki tilaisuudet, joissa on vainuttavissa pienikin tekosyy leipoa suklaamuffinsseja. ;) Ja kyllähän ne taas upposivat! Todiste: "mä en kyllä oikeen välitä makeesta" -pojatkin ottivat ihan oma-aloitteisesti vielä toiset!

Kun vieraat lähtivät puolitaöin, isäntäväki siirtyi peittojensa alle lukemaan. Omalla yöpöydälläni on parin kuukauden päästä leffanakin nähtävä David Nichollsin One Day, joka on niin hyvä että olen joutunut ihan tietoisesti panttaamaan sen lukemista siitä kun aloitin muutama viikko sitten - kun en haluaisi että se loppuu ikinä! Emman ja Dexterin tarinaa on jäljellä 64 sivun verran, enkä tiedä mitä teen kun olen lukenut nuo sivut. Huokaisen ja itken hetken? :)

Youth don't leave me, hair stay on me

2011-08-10T16:06:00.013+03:00

Ystävä totesi tänään lounaalla, että mun tukka on vaalentunut. Että alan taas näyttää ihan itseltäni! :) (Kuulemma mulla oli myös hipsterikökkö (sellainen pään päälle sutaistu nutturatörö, niinkuin aina) ja näytin äitiltä. Mutta se ei nyt varsinaisesti liity tähän.) Hiukset ovat tosiaan päässeet tässä kesän aikana vaalenemaan, kun olen ollut uimisen myötä tavallista enemmän ulkona - samalla olen myös päivettyneempi kuin moneen kesään, vaikken vieläkään varsinaisesti ruskettunut. Ja ehkä toi hiusten vaaleuskin on oikeasti enemmänkin klooriveden aiheuttamaa vihertämistä... :D

Nautin lounasjälkkärikaakaon kotona inspiraatiokansiotani selaillen. Siis sitä sellaista, johon olen tallentanut netistä sekalaisia kuvia: kauniita kaupunkimaisemia, bloggaajien (jostain syystä lähinnä ulkomaalaisten) kivoja vaateideoita, herätteleviä mietelauseita, kuvia joiden katselemisesta tulee hyvä mieli. Huomioni kiinnittyi tuon tukkakeskustelun jälkimainingeissa asukuvien naisten hiuksiin. Tajusin, että vaikka en ollutkaan kuvia tallennellessani noteerannut hiusosastoa sen erityisemmin, ihmeen monessa kuvassa tukka oli väristä riippumatta jotakuinkin samanmallinen: pitkähkö, luonnollisen lainehtiva ja skarpilla keskijakauksella. Näin se alitajunta yllättää aina välillä.

Oon tässä viime päivinä muutenkin miettinyt, mihin suuntaan sitä itse lähtisi seuraavalla kampaajakäynnillä. Vieläkö jatkan otsislinjaa, värjäänkö taas tummemmaksi, pitäiskö pätkäistä latvoja reilusti lyhyemmiksi? Kuvien innoittamana (ei se turhaan ole inspiraatiokansio) kokeilin äsken ihan huvikseni, miltä oma peilikuva näyttäisi pitkästä aikaa tuolla keskijakauslookilla.

Ja kyllä tässä nyt kuulkaa tais käydä niin, että sinne kampaajalle ei olekaan vähään aikaan kiire: meikäläisen otsiskausi saa jäädä tällä kierroksella melko tarkalleen vuoden mittaiseksi. Voihan sen leikata koska tahansa taas takaisin, mutta nyt alkaa kasvatus. :)

Quick reminder

2011-08-09T11:29:00.001+03:00

[kuva]

Niin ettäs.

Ja taustalle vähän musiikkia. Tänään(kin) on kaameesti töitä, mutta onneks ei tekstitettävää vaan tavallista käännettävää = pystyn kuuntelemaan ulkona ropisevaa sadetta ja ~~Take Thatia~~ Mumfordeja samalla.

Mumford & Sons: I Gave You All

Sano mua kapteeniks

2011-08-08T18:16:00.003+03:00

Jos tästä Take That -faniuteen väistämättä liittyvästä ~~lihas~~ ~~hymy~~ ~~komeus~~ henkilöpalvonnasta puhutaan niin mähän oon pesunkestävä Jasonette (okei shoot me now, vihaan tota sanaa), mutta ekaa kertaa kun näin tän kuvan, meinasin tukehtua omaan hengitykseeni. Hello handsome.

[kuva: ITV]

Captain Barlow'han se siinä poseeraa kulmakarvat kohtalokkaasti mutrussa (ja rintakarvat esillä). Ens viikolla alkaa pyöriä brittien X-Factorin kahdeksas kausi, jolla Gary on yksi tuomareista. Onnea vaan sille ryhmälle, joka pääsee Garyn valmennukseen - ja sitä myöten myös viikoksi treenaamaan Robbien luo Losiin!

Vaikka sarja alkaa vasta ensi viikolla, julkisuuteen on jo tippunut tietoja Garyn tiukoista koelaulukommenteista, joista itseäni ehkä eniten nauratti Beyoncéa laulaneelle kokelasparalle tokaistu I wish you went to the left, to the left... and kept going on to the left until you were off the stage. :D

ITV:n oma videosoitin ei suostu näkymään täällä ulkomailla, joten nyt pitää vaan keksiä mistä pääsen kattomaan jaksot, jos ei ihan reaaliajassa niin mahdollisimman hätäseen kuitenkin! Oletettavasti tuolla brittilässä taso tulee olemaan jonkin verran kovempi kuin meillä täällä Suomessa, joten en sentään pelkästään kapteeni Barlow'n takia aio sarjaa seurailla... ai enpä. ;)

If you try a little bit harder just a little bit harder then you'll get it for sure

2011-08-06T21:46:00.002+03:00

Arvoitus: mikä on tämä?

Vastaus: onnellinen Duussi, joka on vielä vähän hiki päässä siitä kun otti äsken Funkylla muutaman tanssiaskeleen.

TAJUSITTEKSTE! Tanssiaskeleen!

En melkein voi uskoa tätä itsekään, mutta totta se nyt vain on. Alettiin tänään harjoitella uutta matskua yhtä tulevaa isoa keikkaa varten. Menin treeneihin sillä mielellä, että kävelen mukana sen minkä pystyn, jos vaikka ehkämahdollisesti oisin sitten lokakuussa jo keikkakunnossa niin voisin mennä mukaan lavalle. Pelkän kävelemisen sijaan pääsin sittenkin ihan tanssin makuun, kun tehtiin sellaista pystytasossa pysyvää show-ketkuttelua; huomisen lyrical-lattiamöngertelyn jätän ihan suosiolla väliin.

Ärsytti tietysti ihan hulluna, kun en pystynyt särkyilyn ja vihlonnan takia tekemään täysillä... mutta vastapainoksi oli ihan huippua huomata, että pitkän tauon aikana nopea nappaamiskyky ja tanssiaivojen toiminta ylipäätään on silti pysynyt ennallaan. Sitä paitsi himmailemisesta oli itse asiassa tällä kertaa vain hyötyä, koska sarja vaatii sellasta tarkkaa ja liioittelematonta liikettä.

Siinäs näit, vasen jalka. Sää et mua määrää. Joku päivä mää vielä tanssin, ja täysillä tanssinkin.

Mutta tänään en enää tanssi, vaan lähden palauttavalle lilluttelulle Alkumereen Jonna Tervomaan kanssa!

And you could happen to me 'cause I've been close to where you are

2011-08-05T20:49:00.008+03:00

Kööpenhamina, perjantai 15.7. Takana lyhyet yöunet railakkaan baarihurjastelun jälkeen, edessä se ilta. Perhoset spurttailivat vatsanpohjassa pitkin päivää, ja välillä piti yrittää hiukan hillitä etten olis kiljunut itsekseni innostuksesta. Kun muut tytöt korkkasivat iltapäivällä hotellilla siiderit, mä en pystynyt, koska jännitti niin kamalasti. Mielessä pyöri kysymyksiä, esimerkiksi tällaisia:

Miten mä löydän sinne Parken-stadionille yksin?

Tietysti seuraamalla muuta keikkaväkeä. Bussikuski päästi jostain syystä autoon ilmaiseksi, ja kun jalkakäytävät alkoivat näyttää kansoitetuilta, hyppäsin muiden fanien perässä kyydistä pois. Sitten vain letkan jatkoksi ja tossua toisen eteen. Perillä hotkaisin pølse-kojusta hodarin ja lähdin tenttaamaan ovimiehiä. Mihin aikaan ekat fanit tuli tänään aamulla? Onko jonottajille jonkinlainen numerosysteemi? Kukaan ei oikein osannut vastata, joten marssin sisään ostamaan muovituopillisen valkoviiniä ja diggailemaan lämppärinä soittanutta Pet Shop Boysia. Kun astuin ovesta katsomoon ja näin PSB:n tahtiin tanssivan yleisön ja kuvista ja videoista jo niin tutun lavarakennelman silmieni edessä ensimmäisen kerran, hymyilin kuin idiootti. :)

Missä kohtaa mun penkki on? Onko mulla kivat vieruskaverit?

Jos lempibändin keikka pitää katsoa istumakatsomosta, mulle sattui kyllä mahdollisimman hyvä paikka: oikea sivu, alin penkkirivi. Suora näköyhteys molemmille lavoille. Edes edessä heilunut kameramies ei häirinnyt yhtään.

Vasemmalla vieressä istui kaksi mukavaa tanskalaistyttöä, joiden kanssa vaihdoinkin muutaman "iik mahtavaa" -sanasen keikan aikana. Oikealle taas istahti tyttökaksikko, joka ei siitä sitten juuri noussutkaan - muuta kuin käydäkseen kesken show'n hakemassa lisää bisseä. Itsehän hyppäsin seisomaan välittömästi, kun herrat astuivat lavalle, ja hoilasin, huusin ja kiljuin mukana koko keikan. Ei siis ihan otollisin ympäristö täydelle hurmioitumiselle, piti hetken oikein keskittyä etten antaisi tylsänpuoleisten vieruskaverien latistaa omaa fiilistäni.

Onko katsomo täynnä?

Ainakin juuri ennen keikan alkua screenillä näytetyn tiedon mukaan oli! Pirusti väkeä - mutta hullua ajatella, että vain puolet esim. Wembleylle mahtuneesta porukasta. Silti, esimerkiksi siinä kohtaa, kun Mark laulatti yleisöllä Tanskan kansallislaulun, meteli oli aikamoinen.

Toimiiko mahtava robottimies Om?

Toimihan se - suurimmaksi osaksi. Vain yksi juttu jäi välistä: Love Lovessa herrojen oli tarkoitus kiivetä laulamaan keskilavaa kohti liukuvan robotin kämmenille ja vartalon päälle, mutta biisi jouduttiin vetämään pelkällä tavallisella liikkuvalla alustalla. No biggie, kaikki yleisössä tuskin edes tajusivat, että tuo kohta meni pieleen. Eikä sinänsä haitannu, koska siinä tasaisella alustalla Jason pystyi jorailemaan enemmän... ;)

Sataako vettä?

Keikan aikana ripotteli pisaroita muutamaan otteeseen, mutta kunnolla sade alkoi vasta show'n päätyttyä. Kotiinpaluu sateessa ei mennyt ihan putkeen: mun sadeviitta repeytyi heti kättelyssä, ja liikenne oli niin tukossa ettei busseihin, takseihin ja juniin ollut toivoakaan päästä. Onneksi löysin taksitolpalta mukavan norjalaistyttöviisikon, jonka kanssa taivalsin yhdessä puolentoista tunnin matkan keskustaan. Aika hoosee reissu kipeällä jalalla, mutta onnellinen olo peittosi siinä kohtaa kaikki säryt.

Ja sitten... miltä se oikein tuntuu nähdä Take That elävänä omien silmien edessä?

No huh. Hämmentävältä. Epätodelliselta. Ihanimmalta. Täydelliseltä. Siltä, etten olis halunnut olla juuri sillä hetkellä missään muualla tässä maailmassa. Siltä, että haluan lisää!

Keikkahan ei tarjonnut mulle sinänsä mitään yllätyksiä, koska olin katsonut käytännössä koko show'n fanien kuvaamista videoista jo tsiljoonaan kertaan YouTubesta. Mut kyllä se vaan oli mieletön tunne, kun lähtölaskentakello saavutti nollan ja Gary, Mark, Howard ja Jason astuivat lavalle. Saatoin huutaa kohtuu lujaa.

Tällä reunion-kiertueellahan oli vähän se idea, että jokaiselle jotain: show'n oli tarkoitus viihdyttää niin TT4-, TT5- kuin Robbie-fanejakin. Niinpä aluksi TT4 vetäisi viisi biisiä vuosilta 2006-2009, siis niiltä kahdelta comebackin jälkeiseltä levyltä joilla Robbie ei ollut mukana. Toi matsku on semmosta, sanotaanko nyt suoraan että aika easylisteningiä, Suomessakin oon joskus radiosta kuullut ainakin Patiencen ja Greatest Dayn. (En muuten tajua miksei Take That oo täällä suositumpi. Kukaan ei ees tiedä että ne on ylipäätään vielä olemassa, kun niitä ei soiteta missään. En vaan tajua.)

Ja sitten. Sitten oli räjähdys lähellä. Shinen jälkeen bändi koottiin viisimiehiseksi videolla, jolla pupuasuun pukeutunut Robbie lauloi Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Bandin ekan säkeistön ja jolle muut neljä tupsahtivat jorailemaan lavalta poistuttuaan. Kun Beatles-pätkä päättyi, Let Me Entertain Youn alkusoitto tärähti käyntiin ja videoruutuun ilmestyi Robbien naama... jeesus mikä huuto. Siinä kohtaa myös yleisön miehet, jotka olivat istuneet alkukeikan tiiviisti penkeissään, pomppasivat vähän vauhdilla pystyyn esittelemään erinäisiä rokkenrol-käsimerkkejä. Robbie lennähti lavalle korkealta videoseinän läpi ja näytti miten tommonen 40 000 hengen stadion pannaan kerralla sekaisin. Apeshit, bonkers, completely. Bileeeeeet!!!

Robbie sai niin ikään vetää viisi omaa biisiään. Rock DJ tanssitti niin että meikäläisellä ei tossut meinanneet pysyä ollenkaan maassa, ja Feelin ja Angelsin yhteislauluhetket oli aivan mielettömät. (Samperi kun kuulostaa kirjotettuna niin laimeelta. No, aivan mielettömät.) Välissä Robbie ehti tervehtiä mun takana istunutta jotain ilmeisen kuuluisaa futisvalmentajaa ja laulaa pienen "improvisoidun" vitsipätkän, jossa sanottiin ainakin että Which one's fat, which one's gay - between me and you, my money's on Jay... ;) Ja ottaa yleisönsä noin muutenkin. Jos joku starba tässä maailmassa on eläin lavalla niin (kuten herra itse itsensä esitteli) Robbie F*cking Williams! Se energia ja taito saada piippuhyllykin hyppimään mukana on jotain ihan käsittämätöntä.

Robbien päräyttävän soolo-osuuden jälkeen alettiinkin sitten valmistautua keikan kohokohtaan eli viisikon yhteiseen settiin. Tässä vaiheessa ilta alkoi sopivasti hämärtyä ja valoshow päästä oikeuksiinsa. Pienen hengähdystauon aikana akrobaatit huitoivat seinällä huikeita kuvioita ja volttisysteemejä (jotka kuvissa tietysti näyttävät vain hassulta mönkimiseltä), ja vihdoin vaikuttavan välinumeron jälkeen kajahtivat The Floodin alkutahdit. On muuten pojat saanu kävästä pari kertaa punttiksella ja lenkillä, että pystyvät silviisii juoksemaan ja laulamaan samaan aikaan. Mua hengästytti jo katsomossa!

Settilista painottui tietysti uusimman levyn matskuun, mutta välissä kuultiin myös vanhoja helmiä niiltä varsinaisilta poikabändivuosilta. Oli kyl siis hei niin noloo, kun herrat vähän laulattivat yleisöä eikä jengi osannut sanoja johonkin Do What You Likeen... "Ahaa, nää ei osaa tätä. Mitäs me sit laulettais?" Babe ja Back For Good meni sentään jo paremmin, mut kyllä mää silti vähän häpesin tanskalaisten puolesta. :D

Huomaan nyt harmikseni, että näistä kuvista ei oikein välity, miten upea show Progress Live oli. Taitava tanssiryhmä, isot ja mahtavat lavasteet, puvut, valot, kaikki... Koko parituntiseen ei mahtunut yhtään tylsää tai tyhjää hetkeä. Jännää oli se, miten noin valtava tuotanto oltiin saatu silti tuntumaan jotenkin niin rennolta ja intiimiltä. Paljon taitaa vaikuttaa se, millaisia tyyppejä lavalla olijat ovat. ;)

Nämä mun omat kuvat on siis lähinnä keikan ekasta puoliskosta, koska jossain vaiheessa keskittymiskyky kamerahommiin loppui illan pimenemisen ja itkemisen takia. :D Viimeisten videoiden jälkeen ei sitten olekaan mitään kuvamatskua, koska paruin viimeisen puolituntisen yhtä soittoa kädet ilmassa laulaen ja huutaen, katsellen vuorotellen lavalle ja taivaalle ja miettien, miten paljon rakkautta yks pieni ihmissydän voi kestää.

Tuosta perjantaista on tänään tasan kolme viikkoa, ja vieläkin tuli kyyneleet silmiin monta kertaa tätä kirjoittaessa. :) En edelleenkään kestä ajatella, millainen ilta lauantaista olisi voinut tulla. Me oltais tyttöjen kanssa oltu eturivissä; tähtäimessä oli pikkulavan oikea laita, mutta joka tapauksessa eturivin paikat oli varmat. Oltais nähty kaikki fiilikset niin läheltä. Ja keikan lopuksi, kun TT kulki Eight Lettersiä laulaen läpi koko eturivin kiittämässä yleisöä, olisin kaikella todennäköisyydellä saanut kätellä Jasonia. En olis pessyt ikinä sitä kättä enkä sitä hymyä. :)

Toisin kävi, ei tullut keikkaa vaan tuli Lobstergate eli Robbien ruokamyrkytys. Mutta mulla on silti onni, jota ei voi pestä pois. Kiitos Take That kun ootte.

Loppukevennys: kattokaa nyt perhana miten nelikymppiset ukot näyttää vähän lockingin ja breikdäänssin mallia! Simmotti! :D

Sometimes good things fall apart so that better things can fall together

2011-08-04T16:32:00.002+03:00

Jos on kuluttanut aamupäivän lähinnä kiroillen (tekstitän erästä tv-sarjaa, jonka päähenkilö on jostain syystä mulle aivan käsittämättömän vastenmielinen tapaus, eikä itse sarjassakaan ole päätä eikä häntää - hyvä viihde on hyvästä, mutta paska viihde on vain paskaa) ja itkeskellen (soitin TYKSiin ortopediaikani perään, lähete on kuulemma saapunut perille mutta lääkäri ei ole vielä lukenut sitä, magneettikuva sieltä lienee tulossa mutta turha kysellä mitään pikaisia peruutusaikoja, odota että kirje tulee kotiin niin katsotaan sitten lisää, mutta eihän siihen magneettiin tietenkään pääse tosta vaan parissa päivässä), täytyy lähteä ulos.

Saanko esitellä: vuoden murheenkryyni. Armas vasen jalkani.

Ruissalossa on hyvä pyöräillä, nuuhkia loppukesän tuoksuja, syödä rinkilämunkkia, halailla puita, ihailla kauniita maisemia, tiirailla perhosia (ja kanadanhanhia) ja nollata päätä. Pienen fillariretken jälkeen jaksaa taas vähän paremmin. :)

Pay it forward

2011-08-03T21:11:00.004+03:00

Ettehän vaan eilisen perusteella kuvittele, että täällä murjotettais koko ajan naama väärinpäin? Ei suinkaan, kyllä suu kääntyy edelleen myös hymyyn. Tänään esimerkiksi tällaisista syistä - ajattelin laittaa jakoon, jos vaikka saisivat saman efektin aikaan ruudun sielläkin puolella! :)

Enstekski - hei, olen Duussi ja olen addikti. Olen jäänyt koukkuun Robbien blogiin vähintään yhtä pahasti kuin bloggaaja itse. :D Arvon herra Williamsilla oli Take Thatin parikuukautisen kiertueen aikana niin paljon tylsää hotellihuoneaikaa, että päätti käyttää sen huviksi ja hyödyksi bloggailemalla. Monta kertaa viikossa tuli pitkiä postauksia, joissa Robbie horisi henkeviä, vastaili ~~fanien~~ meidän ystävien kysymyksiin ja avasi sydäntään niin henkilökohtaisesti kuin vain Robbie voi.

Nyt kiertue on ohi ja Rob palannut kotiin vaemon luo Losiin, josta kirjoitteli (ja videokuvasi!) eilen pitkän jäähyväispostauksen. Ei oo kuulemma enää aikaa blogata samaan tapaan kun pitäis uus levykin tehdä, mutta jotain bits and pieces -tyyppistä päivitystä on tulossa silloin tällöin - ja heti eka heippaus tulikin yllättäen jo tänään! Ja voi miten ihana sellainen. Pitihän se uus koira heti esitellä kansalle. :)

Pariskunta Williams-Field näyttää kuvassa niin onnelliselta, rennolta, symppiksiltä, hitto soikoon kaikkee muuta kuin miljonäärijulkkiksilta. Ihan hymyilyttää itseäkin. Ja mikä koiranturrikka!

Toisekski - lasten suusta kuulee jos ei totuutta niin ainakin hauskuuksia. Näille sananlaskujen täydennyksille repeilin enemmän kuin kohtuudella. An idle mind is... the best way to relax. :D

Kolmannekski - otetaan kissa: aww, otetaan delfiini: aww, otetaan kissa ja delfiini: aawwww! Pusuja!

And I don't feel myself again, I thought I'd be fixed by now

2011-08-02T09:22:00.007+03:00

Mä olen niin kyllästynyt siihen, että mua sattuu koko ajan. Kyllästynyt ja nöyryytetty. Kun ei pysty loikkaamaan veneestä rantaan ilman että kaksi miestä kannattelee tukena. Kun ei pysty hyppimään mukana kun Robbie Williams käskee. Kun ei pysty harrastamaan ystävien kanssa. Kun ei pysty iloitsemaan tanssikoulun syksyn lukujärjestyksestä. Kun ei pysty hyppäämään hepun reppuselkään. Kun ei pysty laittamaan tennarinnauhoja kiinni ilman kauheeta ähinää. Kun ei pysty tanssimaan hyvän biisin tahtiin. Kun pyörän takakumi tyhjenee kesken kiropraktikkoreissun, ja alkaa itkettää koska tietää että joutuu laahustamaan kävellen kotiin. Kun nukkumaan mennessä sattuu. Kun herää yöllä siihen, että sattuu. Kun heppua halatessa sattuu. Kun aivastaessa sattuu. Kun kävellessä sattuu. Kun istuessa sattuu. Kun seistessä sattuu. Kun maatessa sattuu. Sattuu sattuu sattuu. On sattunut jo kolme kuukautta putkeen.

Tokihan mä olen liikkujana tottunut siihen, että jotain kohtaa aina vähän kolottaa, mutta tää on toista maata. Lamaannuttavaa. Hengittämiseenkin joutuu välillä keskittymään, kun sattuu. Miksi just minä? Miksi minä, joka olen koko ikäni pitänyt rakkaasta kropastani huolta - miksei joku sellainen sohvaperuna, jolle on ihan sama pääseekö liikkeelle? Miksi viime viikolla tuntui jo hetkellisesti paremmalta ja nyt taas sattuu sattuu sattuu? Miksi kukaan ei osaa kertoa, mikä mussa on vikana? Piriformis, iskias, välilevy. Ehkä jokin noista, ehkä ne kaikki, ehkä jotain muuta. Röntgenkuvassa ei näkynyt mitään poikkeavaa, lähete ortopedille ja sitä kautta magneettikuvaan on tulossa.

Kiropraktikkokäynti kahdesti viikossa, hermoratahieroja-jäsenkorjaaja kerran viikossa. Kaikki rahat menee, mutta ei haittaa - ei niin kauan kun on toivoa, että jossain vaiheessa terveys palaa. Voisin tässä odotellessa tietysti kiskoa päivät pitkät kolmiolääkkeitä, mutta en lähde siihen hommaan.

Onneks on musiikki. Esimerkiksi Take That, joka muistuttaa että tää on vaan vaihe ja nyt pitää vaan jaksaa. En olis etukäteen arvannut, että Köpiksen keikalla itkisin tämänkin, ehkä maailman parhaan tanssibiisin, läpi alusta loppuun. :)

you gotta be strong enough to walk on through the night
there's a new day on the other side
you gotta have hope in your soul
just keep on walking

Take That: Relight My Fire (Progress Live 2011)

Tai Osmo, joka muistuttaa että murehtiminen ei ainakaan yhtään auta asiaa. Ei se vauhdita paranemista, jos näen itseni vain sairaana. Pitää keskittyä siihen ajatukseen, että "sit kun mää olen terve" eikä että "jos mää ikinä enää olen terve".

cause if you don't believe it
you just can't achieve it
heaven or hell is just a state of mind

Osmo Ikonen: Heaven or Hell

Päässä on soinut viime päivinä myös eräs tunnelmallinen kasarihitti. Biisistä on tehty varmaan se sata coveria, itse tykkään esimerkiksi tästä Zuccheron versiosta - video on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan ihana. Kas kun mulla on kuitenkin kaikki niin helkkarin hyvin, niin kauan kun saan herätä esimerkiksi tällaiseen auringonpaisteiseen aamuun kuin tänään. Vaikka vähän sattuukin.

Zucchero: Wonderful Life

Mutta tarinaa jonka kadottaa ei uudestaan saa kirjoittaa

2011-08-01T10:10:00.004+03:00

Tämän kesän Down By The Laituri -keikkasaldo: neljä bändiä. Aika kehnosti siihen nähden, että mulla oli kuitenkin koko viikonlopulle vippipassi... mutta näin vanhana ja raihnaisena en olis jaksanutkaan sellaista lavojen välillä juoksemista ja älyttömissä ruuhkissa jonottamista. Kun pääsee alueelle sisään ja saa valkkarimukin käteen ja näkee bändin jota on tullut katsomaan - riittää. Ja kun passi tarjoillaan ilmatteeks, hinta-määräsuhde jää joka tapauksessa plussan puolelle. :)

Perjantai-illan musisoinnit aloitti Donnassa The Friend - hilpeä, ilmeikäs, tanssittava uusi turkulaistuttavuus, jolta kyllä tajusin kuulleeni yhden biisin joskus radiossa. Mielelläni kuulisin lisääkin. Jos nyt ikinä kuuntelisin radiota. Mut tästä tekin voitte kuunnella: New Berlin Wall. Ulkomusiikillisista seikoista täytyy mainita sen verran, että musta oli hauskaa, miten pukukoodittomalla keikkavaatetuksella pojat olivat liikkeellä: laulaja keikaroi liivikostyymissään, rumpalilla oli tavallinen teepaita, kitaristilla jonkinlainen urheilukaapu ja basistilla sentään peruspopparin ruutupaita + pillifarkut -univormu.

Kun kaverit siirtyivät Donnalta Klubille indieiltamiin, minä suuntasin päätelttaan katsomaan Suurlähettiläitä. Tuli aavistuksen sellanen keski-ikäinen olo, mutta ihan sama - Jussu on ollut mun suuri rakkaus pikkutytöstä asti, ja Suurlähettiläitten keikalla on aina hyvä meininki. Niin nytkin. Se on sellanen turkulainen juttu.

Lauantain festariseurana oli ihana Jenni, jonka kanssa oltiin kerrassaan onnettomia bloggareita kun ei otettu yhtään yhteistä skumppatörökuvaa (ei sillä etteikö sitä skumppaa olis tullut nautittua lasillinen jos toinenkin). Päivän kohokohtana oli teltassa soittanut Sunrise Avenue, kaikkien rokkipoliisien vihan ja halveksunnan kohde. Itse lähdin Jennin (lööv Samu) seuraksi avoimin mielin: olin kuullut bändiltä ehkä kolme biisiä, joista yhdestä jopa tykkään. Forever Yours kajahtikin keikalla heti ekana, joten olin siitä eteenpäin varsin helppo hurmattava. Samu Haber ei varsinaisesti tutisuta meikäläisen pöksyjä, mutta laitetaan nyt muutama kuva kuitenkin - pystyn sentään ymmärtämään miksi niin monet siitä tykkää. ;)

Ja hei, hiton hyvinhän ne soitti. Aina kiva seurata, kun lavalla olijoilla on hauskaa keskenään. Ja kun basisti tempasee soitin kainalossa muutaman suht tyylipuhtaan fouetté-piruetin(!!!). Ja kun Osmo Ikonen soittaa, laulaa, hymyilee, tanssii, riehuu, kuumottaa, kiljuttaa, huhhuh, voi hyvänen aika, ei tommosia ookkaa. Jos kiipparisti on sijoitettu lavan takanurkkaan, se voi joko soitella siellä kaikessa rauhassa tai sit se voi esiintyä. Arvatkaa kumman vaihtoehdon Osmo valitsi? Vinkki: kaiken sen heilumisen takia miehestä oli mahdoton saada hyvää kuvaa. Tule Osmo tänne niin laitan sut pulloon niin voit sieltä laulella mun jalkakivutkin pois joohan.

Viimeisenä käytiin kuulostelemassa Dingoa - josta en ottanut kuvia, koska Neumann on nykyään kaljamahainen keski-ikäinen mies, ja mieluummin kuvittelen hänet edelleen samannäköiseksi kuin silloin 80-luvun alussa. Mut Levottoman Tuhkimon yhteislaulu kyllä kuulosti aika tykiltä!

Jos nyt jokin jäi hitusen harmittamaan, niin se, että aina mahtava Martti Servo & Napander jäi näkemättä - soittivat toisella lavalla samaan aikaan Sunrise Avenuen kanssa. Mutta kas, joskus elämässä tapahtuu ihmeellisiä asioita: hauska lauantai-ilta nimittäin päättyi siihen, että rupattelin Martin (no hei ei sen oikee nimi oo Martti) kanssa jazzbaari Monkissa kaikenlaista elämästä ja rakkaudesta. Vähän päissäänkin sydämellinen, älykäs ja sanavalmis herra - ja kun Martti Servo haluaa tarjota lasillisen valkoviiniä, voiko siitä kieltäytyä? Ufo tarjosi kaakaon, maistoin sanoin hyvää on. :D Ikimuistoinen, hauska ja kummallinen kohtaaminen.

Mutta silti... samalla tuli todistetuksi se, mitä aina varoitellaan: että on lopulta parempi, jos omia idoleitaan ei koskaan tapaa kasvokkain. Ihan jo siksi, että voi käydä niin että tämmöinen hönöpäinen nainen ei siinä fiilareissaan edes tajua esitellä idoliaan ja heppuaan, ja jälkimmäisellä on näin muodoin täysi syy loukkaantua tilanteesta. Ei se riitä, että kertoo lemmenohjeissa kunnostautuneelle laulajalle että toi tossa on se mies jota mää rakastan.

Want what you've got, then you'll always have enough

2011-07-29T18:32:00.003+03:00

Tänään Münchenissa: Take Thatin Progress Live -kiertueen viimeinen konsertti. Uskomatonta, että koko touhu on tämän illan jälkeen ohi... jos oisin vähän herkempi (ahahahaha) niin saattais jopa vähän itkettää! Robbiekin kirjoitti tänään blogissaan: "Let's see what today will bring... tears no doubt."

Vaikka omat live-elämykset jäivätkin kaavailtujen kahden keikan sijaan vain siihen yhteen iltaan, vähintään puoli huvia on ollut saada riehua Facebookin TT-faniryhmissä: arvailla settilistoja etukäteen, seurata meininkejä eri kiertuekaupungeissa, fiilistellä videoita ja kuvia, innostua eturiviläisten huikeista keikkakokemuksista, tykittää ja kasvattaa sitä rakkautta, jonka Thatterit ympäri Eurooppaa ja maailmaa jakavat. Ikimuistoinen matka. Never Forget.

Tänään Turussa: DBTL ja Suurlähettiläiden 20-vuotisjuhlakeikka. Niin paljon kuin Jussusta tykkäänkin, ei toi nyt ehkä ihan sama ole kuin Take That... mutta jonkinlainen rebound sentään. :D

Kolme kaunista

2011-07-28T23:58:00.005+03:00

Yksi: ystävän tarjoama mango batida Pinellan yläterassilla.

Kaksi: Turun upea tuomiokirkko, jossa käytiin katsomassa Tanssiteatteri ERIn Passio. Julmetun kaunista kun miljöö, musiikki, valo ja liike osataan yhdistää oikein.

Kolme: Tanssiteoksen yhden osion taustalla kuultu Arvo Pärtin Da Pacem Domine. Voisin elää tällaisesta musiikista. Sen myötä, hyvää yötä. :)

Tie naisen sydämeen

2011-07-27T21:02:00.000+03:00

...käy keittiövelho Hans Välimäen käsien kautta.

Michelin-miehen pop up -kesäravintola Food Culture Club ehti olla joenrannassa auki lähes kuukauden päivät, ennen kuin tänään ehdittiin hepun kanssa viettämään iltaa valkoisen teltan kirjaimellisesti lämpimään tunnelmaan. Että mä sitten rrrakastan hyvää ruokaa ja juomaa ja hetkiä, joina niistä saa nauttia! Aperitiiviksi kaksivärinen kir royal, alkupalaksi pekoninen caesarsalaatti ja pääruoaksi rasvaa ja makua tihkuva pork belly, ruoan kanssa lasillinen perushyvää Tarapacá-valkkaria. Vastapäätä istui komea rakas herraseuralainen, jonka selän takana avokeittiössä hääräsi pääjehuna itse Hans. Musiikki soi, ihmiset hymyilivät ja lyhyen mekon paljaiksi jättämät takareidet liimautuivat tuoliin. Kesäilta parhaimmillaan. (Toisin kuin iPhone-kuvanlaatu.)

Herkkuteltan elinkaari on harmillisen lyhyt; viimeinen aukiolopäivä on tämän viikon lauantaina. Menkää, ketkä vain ehditte ja sisään mahdutte! Minä keitän nyt itselleni jälkkäriksi ison mukillisen kamomillateetä. :)

Jos vielä hetken laulan, mitä teet

2011-07-26T10:52:00.018+03:00

Viikonloppu saaressa teki hyvää. Ruoho ja kallio paljaiden jalkojen alla, itse pyydetyt ja savustetut ahvenet, aamuiset naku-uinnit, mannapuuropannari ja raparperihillo, tyynestä tyrskyäväksi muuttuva meri, soljuva saaristolaissvenska, yhteysaluksella eväsvoileipiä syövä vanha pariskunta, silloin tällöin toimiva verkko joka ei ainakaan kannusta sähköpostin ja Facebookin kyttäämiseen, hepun halailu, sauna ja siideri, keinutuoliin istahtava naapurin mamma, hyvän kirjan lukeminen rantakallioilla, laulu ja soitto, meikäläisen painosta romahtanut riippumaton tukipuu (no se oli ihan laho!), omalta kasvimaalta nostetut tuoksuvat sipulit ja tillit ja salaatit, retken päätös Nauvon sataman L'Escalessa saarinaapurien, roséviinin ja etanoiden kanssa. Hiljaisuus ja rauha. En tiedä onko tämä saaren ansiota vai minkä, ja uskallanko edes sanoa tätä mutta sanon silti: jalkakin tuntuu hiukan paremmalta.

Viimeistään tuolla ulkosaaristossa luonnon armoilla sitä jotenkin hiffaa, mikä elämässä on tärkeää. Ja samalla sen, miten surullisen vieraantunut tällainen kaupunkilaistyttö on luonnosta. Olisi ihanaa ehtiä saareen vielä toisen kerran loppukesän aikana.

Saarireissu osui erittäin sopivaan saumaan: mun viimeinen kesälomaviikonloppu, ja lauantaina olis ollut tanssikoulun kuvauspäivä. Niin hauskaa kuin laittautuminen ja poseeraaminen joskus onkin, tämä sairastelu on vienyt multa viimeisenkin ehostautumisinnon. Ei ole, tiedättekö, erityisen viehättävä olo, kun koko ajan sattuu eikä enää tunne kroppaansa omakseen, ja käveleminenkin on sellasta kenottavaa könkkäämistä. Eli tekoripsien ja hiusten käkertämisen ja mahan sisään vetämisen sijaan tässä kohtaa teki paljon parempaa sellainen viikonloppu, jona katsoin peiliin ehkä kaks kertaa.

If you're so good looking why don't you sleep with yourself tonight?

2011-07-22T12:40:00.002+03:00

Viikon takaisen Take That -keikan (huokaus) kuvien läpikäyminen ja muokkaaminen ja muistojen pukeminen sanoiksi vie yllättävän paljon aikaa, jota ulkosaariston rauhaan viikonlopuksi suuntaavalla kesälomalaisella ei ole ;) joten pläjäytetään ruutuun tässä kohtaa maistiaisiksi muutama video viime perjantailta Kööpenhaminasta. Tai siis, kaikki videot jotka otin... en loppujen lopuksi kuvannut kovinkaan paljon, koska ajattelin että a) näitä keikkavideoita ja -kuvia on netissä jo ihan järjettömästi muutenkin ja b) voin ottaa parempia kuvia lähempää sit lauantaina. No, en voinut.

Mietin näin jälkiviisauksissani, olisko pitänyt vain fiilistellä tuo perjantain keikka kokonaan ilman kameraa - mutta toisaalta, jos en olis ottanut yhtään kuvia itse, sekin olis harmittanut. Joten paras varmasti näin. Tavallaan en ees tajua, että nää videot olen kuvannut minä...! :) Paitsi siitä kyllä tajuan, että Prayn kertsissä kuuluu selvästi kun laulan mukana ylästemmaa. Sori. :D

Take That: Hold Up a Light @ Progress Live
(koko biisi)

Take That: Underground Machine @ Progress Live
(lopun taiji-tanssi)

Take That: Pray @ Progress Live
(vanhat poikabändikoreografiat!!!)

Hyvä että kesäloma on aina kesällä

2011-07-21T23:58:00.000+03:00

Kun on torstai-iltana vieraita Helsingistä, kesäloma tuntuu jotenkin vielä vähän enemmän kesälomalta.

Pankist E. Ekblomille ja Roccan ja Donnan ja Katarinan ja Koulun kaut himaan, Turku 10 taatusti lepposaa! :)

Tänään voisimme istua pihalla ja kuunnella musiikkia kuin kesällä

2011-07-20T22:35:00.001+03:00

Onko elämää Take Thatin jälkeen?

On. :)

Esimerkiksi tänä iltana. Äitin pasta carbonara, Jokke-setä, heppu puhtaan valkoisessa kauluspaidassaan, vaniljajäätelö ja mansikat ja kirsikat, punkkuhuulet, tukholmalaisittain solmitut Conversennauhat, kesä.

You can take back what you've given away but it must be the last time

2011-07-18T20:10:00.004+03:00

En oikein tiedä nyt mitä sanoa. Fiilikset Köpiksen-reissun ja kuukausia (tai siis 18 vuotta) odotetun Take That -keikkaviikonlopun jälkeen eivät ole aivan sellaiset kuin odotin. Olo on tyhjä, mutta ihan eri syystä kuin arvelin.

Jonotettiin lauantaina stadionin edessä aamusta asti yhdeksän tuntia helteessä. Sain kämmenselkääni numeron 119 - siis olisin 40 000 ihmisestä sadasyhdeksästoista, joka pääsisi sisään! Ja mun rakkaat ystävät heti perässä! Varma eturivin paikka!!! Se jännityksen määrä oli jotain ihan uskomatonta. Odotus vain kasvoi, kun meidät 207 ekaa fania järjestettiin viiden aikaan iltapäivällä numerojonoon...

Ja sitten, hetkeä ennen kuin portit piti avata, järjestysmiehet tulivat kertomaan että keikka on peruutettu. Robbiella ruokamyrkytys. Ei mitään tehtävissä.

Monsteri & Duussi onnellisen tietämättöminä tulevasta.

Mulla on niin omituinen olo. Samaan aikaan, kun pettymys tuosta lauantaista kasvaa kohisten hetki hetkeltä, kasvaa myös kiitollisuus ja onni siitä, että näin keikan kuitenkin jo perjantaina. Se ei vaan ole ihan sama asia olla yksin kaukana istumakatsomossa kuin eturivissä ystävien kanssa... Olisin nähnyt ~~Jasonin~~ viisi sankariani, suurimmat idolini ikinä, siitä parin metrin päästä. Saanut hymyillä heille ja heidän kanssaan. Nyt en voi kuin toivoa, että ne tunsi sen rakkauden, jota lähetin lavaa kohti perjantaina sieltä kaukaa. Vaikka hittoakos mä tässä valitan - en edes osaa pukea sanoiksi, miten pahoillani olen ystävieni puolesta, jotka missasivat koko show'n.

Palaan perjantain keikan ihaniin muistoihin ja matkakuviin vähän myöhemmin. Tässä pettymyksessä on ihmeen paljon sulateltavaa. Ja piru kun tää kiertueen aikana kuvattu uusi hieno videokin vain itkettää!

Take That: When We Were Young

Will it happen tonight, I think it just might

2011-07-15T09:24:00.001+03:00

Kööpenhamina, Parken. Tänään.

Rakastan.

Yeah baby it's alright, we ain't going nowhere
we won't ever leave, we're here with you
look at the horizon - just look at the stars, babe
take a look in these eyes, they're looking at you

Got some light up ahead, yeah
got some charge in our soul

We love to entertain you
and to get to know you
your world is our world
welcome
we love to entertain you

Jos sul lysti on

2011-07-12T17:51:00.006+03:00

Niin pupu käteen lyö!

Viime viikon isä-tytär-Tukholmanreissulta tarttui mukaan muutama ostos, vaikkei pitänyt yhtään törsäillä... isihän osti mm. Filippa K:n neulepaidan, Tigerin nahkalaukun ja Brukan aurinkovarjon, joita sitten raahattiin läpi helteisen kaupungin - siihen nähden omat shoppailuni sujuivat varsin hillitysti. :D

COSilta nappasin mukaan yhden paidan (harmaa piiitkähihainen jossa on hihanreiät - ostin samanlaisen mustan tammikuussa Lontoosta ja silloin jäi harmittamaan, etten hankkinut sitä harmaatakin) ja kaupunkikelpoiset mustat haaremihousut (hahaa, edelleenkään ei tulis meikäläisen muotibloggaamisesta mitään, kun en jaksa ottaa kuvia vaatteista vaan tyydyn vain selostamaan mahdollisimman epämääräisesti), ja lisäksi Designtorgetilta löytyi vekkuli pupusormus.

Jos ihmisen heikkoja kohtia ovat a) puput ja b) sormukset, voitte vain kuvitella mitä tapahtuu, kun ihminen näkee c) pupusormuksen. Hipp!

Treenipäivitykset tauolle

2011-07-11T21:01:00.000+03:00

Kyllä se on nyt semmonen juttu, että tässä vammaisjamassa on erittäin turhaa ja erittäin turhauttavaa kirjoitella näin maanantaisin viikoittaisia liikuntapostauksia. Aloin alun perin merkitä treenikertoja muistiin ihan siksi että tykkään itse lukea muiden jumppajuttuja, ja jotta pysyisin itse vähän kartalla siitä, miten monipuolisesti liikun. Kun tilanne on kuitenkin nyt se, että pystyn näiltä iskias-piriformis-välilevy-whatever-säryiltäni harrastamaan tasan uintia (ja pyöräilyä), ei tee mieli tietää muiden liikkumisista yhtään mitään, saati sitten kirjoittaa ylös sitä "kävin viime viikolla kolme kertaa uimassa" ja miettiä, mitä kaikkea normaalisti olisin samoissa seitsemässä päivässä tehnyt.

Yksi fyssariystäväni, joka on niin ikään kärsinyt pitkistä sairastelujaksoista, totesi ytimekkäästi ja viisaasti: unohda muut. Sehän tässä pahaa tekeekin, kun mietin, miten paljon ystävät koko ajan treenaa, enkä mä pääse mihinkään kivoihin juttuihin mukaan kun koko ajan vaan sattuu ja oon onneton parka enkä pysty edes venyttelemään ja jätskin syöminen ei jostain syystä kasvata lihaksia ja nyyh...

Stop.

Ja kaveri jatkoi:

Nauti asioista joihin tällä hetkellä pystyt ja kykenet ja laitat liikuntavimman korvan taakse odottamaan oikeaa hetkeä tulla esille. Ei se sieltä mihinkään katoa jos niin päätät!! Ps. sohvaperuna elämä on aikast mukavaa kun tietää että tulevaisuudessa on vielä toisin ;)

Jatkan siis uintiharjoituksiani enemmän kuin onnellisena siitä, että pystyn edes altaassa nauttimaan liikunnan riemusta. Palaillaan niiden maanantaisten treenipäivitysten pariin, kunhan pääsen taas paremmin liikkeelle. Ehkä viikon päästä, ehkä kuukauden, ehkä vasta ensi vuonna - sitten kun meininki alkaa näyttää taas enemmän tältä. ;)

And now I know what every step is for: to lead me to your door

2011-07-10T23:15:00.001+03:00

Hei, hauska tavata! Olen Duussi, se viidennen rivin itkevä tyttö Elbow'n eiliseltä keikalta.

Olen toki harmissani, etten päässyt tänään katsomaan Robynia, mutta sen murehtimisen sijaan keskityn ajattelemaan sitä, mitä sain Elbow'lta eilen. Otin tasan yhden kuvan koko Ruisrock-päivän aikana, ja tietysti siitä kaikista tärkeimmästä. Uskalsin odottaa keikasta hienoa elämystä, mutta se oli jotain paljon enemmän... yksi elämäni onnellisimmista tunneista. Elbow täytti festariteltan taialla, Guy Garveyn pehmeä ääni ja bändin pakahduttavan muhkeat soundit soivat kauniisti ja oikein, suoraan sieluun.

Päädyin tuolle keikalle yksin, mikä oli itse asiassa vain hyvä asia. Ei tarvinnut puhua välissä kenellekään, vaan sain kaiken itselleni, keskittyä hetkeen ja musiikkiin. Ehkä onnellisempi olisin ollut vain, jos heppu olisi ollut vieressä - ja tykännyt kuulemastaan. Nyt se oli käynyt vilkaisemassa keikkaa teltan takaosassa kaksi kertaa; tajusi siis kyllä, että kyseessä on hieno bändi, mutta kun alkoi kuulemma silti haukotuttaa... :D Kiva kuitenkin, että se mielellään olisi tykännyt Elbow'sta.

En kyllä oikein tajua miten kukaan, jolla on korvat ja sydän, ei tykkäisi tästä. Kuunnelkaa ny. Niin järjettömän kaunista. :)

We make the moon our mirrorball

the street's an empty stage

the city sirens violins

everything has changed

Elbow: Mirrorball

What made me behave that way

using words I never say

I can only think it must be love

oh anyway, it's looking like a beautiful day

So throw those curtains wide

one day like this a year would see me right

Elbow: One Day Like This

It's a beautiful world knowing you're out in it

2011-07-10T14:58:00.001+03:00

Yks semmonen Jason täyttää 41 vuotta tänään. Happy birthday Mr Orange! Perjantaina nähdään ja juhlitaan!

Synttärin kunniaksi pitää tietysti ~~kuolata~~ kuunnella vähän päivänsankarin lauleskelua ja pohdiskelua...

...ja kattella, miten Jason ottaa yleisönsä lavan ulkopuolellakin. Jos on showmies niin sit on! Mutta on tuo nyt kans elämää, kun hotellista poistumisenkin täytyy olla oma turvamiehillä ja hysteerisesti kiljuvilla faneilla kuorrutettu esiintymisnumeronsa. Jos saatte mut kiinni Köpiksessä hotellin edestä päivystämästä, lyökää. :)

Enkä surua pelkää kun tunne en

2011-07-09T12:48:00.003+03:00

Kesäloma! Eilen se alkoi - tai oikeastaan jo keskiviikkoiltana Viking Linen paattiin astuessa, mutta silloin en vielä tiennyt olevani lomalainen, koska luulin että joutuisin tekemään vielä perjantaina töitä. Shokkiotsikko piti siis kirjaimellisesti paikkansa: kesäloma yllätti freelancerin!

Eilen oli superhauska lomanaloitusilta tanssiporukalla. Ystävät + Turun kesä = parasta. Jalka oli pirun kipeä koko illan, mutta hei: jos siihen kert sattuu joka tapauksessa, miksi makaisin kotona voivottelemassa kurjaa kohtaloani, kun voin sen sijaan pitää kivaa (kunhan pääsen aina välillä istumaan). Ja lukea Blankon seinästä totuuksia. ;)

Mojitolla, sangrialla ja hilpeällä seuralla on hyvä startata loma, ja tänään jatkuu sama iloinen rata Ruissalossa rokkenrollin merkeissä. Heppu tuolla suorittaa viime hetken tutustumiskierrosta päivän bändeihin - molemmat mun suurimmat odotuksen kohteet, Elbow ja Bob Hund, saivat juuri äsken tuomion "täähän on ihan p*skaa". :D

Hyvää festaria kansalle! Itsehän olen Kansanpuistossa suorastaan oma ohjelmanumeroni, ainakin espoolaiskaverin eilisen Facebook-statuspäivityksen perusteella. Ilostutti. :)

I'm loving Robbie instead

2011-07-08T17:04:00.002+03:00

Viikko! VIIKKO! V-I-I-K-K-O!

Sitten näen Take Thatin, ekaa kertaa ikinä. En pysty oikein edes tajuamaan. Henki salpautuu. Sanat ei riitä.

Niin kuin eivät riitä myöskään kuvailemaan sitä, miten fiiliksissä oon Robbien blogipostauksista viime viikkojen ajalta! Herra Williams on kaiken huume-, alkoholi- ja muun törttöilyn jälkeen löytänyt elämäänsä uuden tien, jonkinlaisen sisäisen rauhan tai valon niin kuin itse sanoo, ja haluaa nyt liikuttavan vilpittömästi jakaa hyvää oloaan muiden kanssa. Vastailee faniensa - tai siis anteeksi, ystäviensä! - kommentteihin kesken kiertuetta yötä myöten, välillä kunnon saarnamiehen tyyliin muttei kuitenkaan millään tavalla ylhäältä päin. Lukihäiriöisen ihmisen caps lock -tykitystä on välillä vähän raskas lukea, mutta esimerkiksi tällaisten tekstinpätkien kohdalla ei haittaa yhtään:

Ainii mutta eihän se keikalla saarnaakaan, vaan laulaa. :) Jos tästä seuraavasta videosta ei tule kylmät väreet niin ei sitten mistään. Sanat menee (no tietysti) ulkoa etuperin ja takaperin, nyt vaan virittelemään äänijänteitä perjantaita varten. Vaikka Köpiksen Parken-stadionilla tuskin kuullaan ihan yhtä lujaa yhteislaulua kuin Knebworthin yli satatuhatpäisestä yleisöstä lähtee... huh! Miten surullista ajatella, että tuolloin Robbie oli liian sekaisin tajutakseen oikeasti, mikä valta sillä oli faneihinsa - ja miten paljon tuo Knebworthinkin järjettömän suuri yleisö häntä rakasti. Kyllä se vaan tuo mahtavan lisäfiiliksen mennä keikalle, kun tietää, mitä kaikkea nyt esimerkiksi Robbien päässä liikkuu illan aikana. :)

Robbie Williams: Angels (live @ Knebworth 2003)

Hah-hah-hah-haa

2011-07-06T00:08:00.005+03:00

En kauhean tarkkaan viitsi täällä blogissa työasioistani huudella, kun soppareissa on kaikenlaisia salassapitovelvollisuuksia ja muita. Kerrottakoon akuuteista kuvioista kuitenkin alustukseksi sen verran, että olen nyt keväästä lähtien päässyt laajentamaan tekstittäjän uraani varsinaisista av-käännöksistä myös ohjelmatekstitysten pariin, ts. kirjoittelen ruutuun suomenkielisiä tekstejä Ylen suomenkielisiin ohjelmiin. Yleisö on pieni (mutta kuulemma sitäkin äänekkäämpi): kuulovammaiset, vanhukset, maahanmuuttajat, lapsiperheiden vanhemmat jotka eivät voi iltaisin katsoa telkkaria äänet päällä... Ihan uudenlaista, yllättävänkin haastavaa hommaa! (Vinkki vinkki, nuo suomenkieliset tekstityksethän on kaiken kansan nähtävissä, kun valitsee digiboksista tekstityskieleksi hollannin.)

Noissa puitteissa sain äsken kirjoittaa yhden parhaista ruututeksteistäni ikinä.

Because you're mine

2011-07-05T09:20:00.004+03:00

Ja mitähän sitä tuli just eilen sanottua siitä törsäilystä...

Mut heppu maksoi! :D Cavapiccolo herran kesänlomanalkajaisten kunniaksi uudessa Rantakertussa. Sarjassamme maanantai ei ole synonyymi tylsälle. Tuntui ihan kuin olis itekin ollut lomalla jo!

Nyt ei tosin enää tunnu, kun jätin hepun onnellisesti uinumaan ja ~~rymistelin~~ hiippailin itse keittiöön aloittamaan työpäivää. Huomiseen iltaan kun jaksan, sit lähdetään isin kanssa pikareissulle Tukholmaan! :) Perjantaina kotiin palattua odottaa vielä yksi työpäivä, ja sitten meitsikin jää pariksi viikoksi lomalle. Vaikka tuntuu, että freelancerilla ei olisi edes lupaa pitää kesälomaa... eikä se toki taloudellisesti missään mielessä järkevää olekaan. Kun kukaan ei maksa esmes minkään valtakunnan lomarahoja, ja eläkevakuutukset sun muut pakolliset on hoidettava joka tapauksessa. Mut kuulkaa, ihminen pimahtaa jos ei saa vähän vapaata välillä. Rahaa saa helpommin lisää kuin jaksamista.

Heppu nappasi musta eilen iltakävelyllä aifounilla kuvan. En tajua, miten te muotibloggarit sen teette: a) jaksatte poseerata kameralle ihan vain vaatteita esitelläksenne, b) saatte suostuteltua jonkun (lue: poikaystävänne) ottamaan itsestänne enemmän kuin yhden kuvan. Täällä on sekä aa että bee työn ja tuskan takana! Onneks Duussila ei oo muotiblogi. :)

Neuletakki: Nümph, teepaita: Björkvin, farkut: Nudie, tossut: Converse, huono kuvanlaatu: yes please, meikitön naama: kesä, hönö ilme: ks. ylempi kuva. :D

Treeniviikko 26/2011

2011-07-04T19:27:00.003+03:00

Hahahahahaha! Vai vielä treeniviikko. Tää nuhapää ei liikkunut viime viikolla yhtään. Siis ei yhen yhen yhtään. :)

Mutta kun kerran olen päättänyt kirjailla muistiin edellisen viikon urheilut aina maanantaisin, kirjoitellaan nyt muutama sana vaikka sitten tämänhetkisestä toipilastilanteesta.

Muutama = kuusi sanaa:
mulla menee kaikki rahat tähän sairastamiseen.

Osteopaatti, jäsenkorjaaja-hieroja, kiropraktikko, toinen jäsenkorjaaja-hieroja... halvimmillaan kaksi tuntia 50 rahaa, kalleimmillaan puoli tuntia 60 rahaa. Hoitokertoja on ollut tuolta toukokuulta alkaen jo aika monta, edessä toivottavasti vähän vähemmän.

Ja kun diagnoosistakaan ei ole täyttä varmuutta. Perjantaina kiropraktikko latasi, että ei se olekaan piriformislihas joka on jumissa, vaan keskimmäinen pakaralihas painaa iskiashermoa. Ahaa. Tänään jäsenkorjaaja arveli, että voihan ne olla molemmatkin (taisin vähän huutaa molempia painettaessa). Eikä kenelläkään mitään tietoa, mistä ihmeestä tää kipuilu on saattanut alkaa. Kun kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Perjantaina kiropraktikko sanoi, että kyllä nää korjataan. Ja tänään jäsenkorjaaja, että loistavaa, alkaahan nää aueta. Tänään on ollut sikäli hyvä päivä, että pääsin aamulla uimaan puolentoista viikon tauon jälkeen - musta tuntui kuin olisin lentänyt, altaassa ei sattunut mihinkään. Ja esimerkiksi juuri nyt ei satu. Ihmeellinen tunne! Tämänpäiväinen hoitaja oli kyllä aikamoinen ihmemies: paineli ja väänteli mun lihasparkoja jalkapohjista lapaluihin asti kahden tunnin ajan, ja olis jatkanutkin vielä, jos ei olis tullut seuraavaa asiakasta. En ole kenenkään käsittelyssä vielä niin paljon karjunut, mutta silti tuntui että se teki vain hyvää.

Ehkä tästä vielä noustaan? Totaalisen peeaana tosin, mutta noustaan. Kun en tämän kesän reissuja nyt enää ala perua, on jätettävä ulkomailla shoppailut väliin ja kotonakin törsäilyt minimiin - mutta ihan sama, jos tulen kuntoon. Jos rahalla pääsee, niin vähällä pääsee.

Liikkumattoman viikon soundtrackilla laulaa Robbie, tästä biisistä saa virtaa. Saakeli, mua ei pysäytä mikään, koska (uskomatonta että saan sanoa näin) MÄ NÄEN TAKE THATIN ENS VIIKOLLA!

Viikko 26/2011

ma 27.6. - su 3.7. lepo (kipeänä)

Robbie Williams: Let Love Be Your Energy
(live @ Knebworth 2003)

Aaa kesän lapsi kun oon! Aaa hissukka luonteeni on!

2011-07-03T20:57:00.004+03:00

Vaikka lähtökohta heinäkuiseen viikonloppuun olisikin se, että kalenteri ratkeilee liitoksistaan dediksiä ja lomanaluskiireitä, invalidina ei voi lähteä hepun matkaan Savon suuntaan kamujen tontille mökinrakennustalkoisiin eikä flunssan sotkeman työaikataulun orjana myöskään Helsinkiin lukiokavereiden tuplakolmekymppisille, onpa vaan kiva huomata että viikonloppuun mahtuu silti yksinäisen näppiksen paukuttamisen lisäksi aika paljon myös kivoja ajatuksia ja hetkiä ja ihmisiä. Esimerkiksi:

Perjantaina yks piccolokokoinen pullo skumppajuomaa jokilaivan paahteisella yläkannella ystävien kanssa. Olishan se tietysti kiva olla sellaisessa kondiksessa, että kavereille tulis edes mieleen pyytää mua mukaan pelaamaan rantalentistä - mutta kun en ole, niin ihanaa kuitenkin nähdä edes noin vähemmän urheilullisissa merkeissä.

Yöllä pihalla vipeltänyt pupu. Tai mikään pupu, tommonen kunnon jäneksenmötkäle se oli. Tänään naapurin pikkutytöt ulkoiluttivat kahta kilpikonnaa tossa mun ikkunan alla, mutta niistä en edes yrittänyt ottaa kuvia, kun oli niin paljon muksuja ympärillä.

Lauantainen sushi-ilta tyttöjen kanssa. Itse jättäydyin tällä kertaa nuhatoipilaana rullien rakentelusta sivuun, mutta söin sitäkin paremmalla halulla. Vitsit miten voi ruoka olla niin hyvää! Ja raparperipiirakka! Ihanaa iloista seuraa, pari sidukkaa ja ajoissa petiin = täydellinen välinollaus duuniviikonlopun keskellä.

Montamonta teekupillista. Alan olla siinä pisteessä tän sairastelun kanssa, että olen valmis kokeilemaan mitä tahansa, joka voisi tehdä ihmisrauniosta jälleen iloisen hypeksijän. Teetä nyt kittaan joka tapauksessa (kyllä, helteelläkin), joten miksipä en hakisi uutta puhtia siitäkin.

Työpisteen siirto parvekkeelle, mintunvihreä(!!!) tommonen lyhkänen tuubitoppi (meitsiltä ette saa mahakuvia, sitä ei parane esitellä kuin tolleen vähäsen parvekkeella naapureille) ja kookokselta tuoksuva aurinkorasva. Kunnes päälle rämähti kreisi ukkosshow ja tuli kiire roudata kamppeet sisälle - ja nyt taas paistaa kaunis ilta-aurinko. Se on kesällä semmosta. :)

I didn't lose my mind it was mine to give away

2011-07-01T10:02:00.001+03:00

Itkettää, oksettaa, pyörryttää.

Naurattaa, jännittää, tärisyttää.

Kaks viikkoa Köpikseen!

Kattokaa nyt tätä yhtäki. Oh hello. Sori, tähän kohtaan ei riitä yks kuva, nyt on meinaan joku käyny omin lupineen vähän komeuslaarilla santsaamassa.

Ja samma på video! En kestä a) Garyn setätanssia, b) Markin vetkutustanssia, c) Jasonia nyt ylipäätään, d) Robbien ilmettä tossa videon pysäytyskuvassa, e) sitä miten hienoa on, että vuosien vihanpidon jälkeen on päästy tilanteeseen, jossa koko viisikko paiskaa kättä ja laulaa yhdessä biisin, jonka Robbie kirjoitti v*ttuiluksi entisille bändikavereilleen (etenkin Garylle, you're far too short to carry weight) ja f) sitä miten No Regretsistä vaihdetaan lennossa Relightiin. Hei pikku fiilikset hei ehkä! :)

Take That: No Regrets + Relight My Fire (live in Dublin)

Uaa sinisellä autolla

2011-06-30T17:40:00.000+03:00

Jos olisin stadilainen, sanoisin että päheet blehat.

Mutta koska olen turkulainen, sanon että mää kävi tosa Turu Optikas ja löysi siält tämmöse klasi ko oli hintaki nimpal halvennettu.

Yksi kohta tämän kesän ostoslistalta rastitettu yli: kunnon aurinkolasit. Lähdin hakemaan Ray-Banin pilotteja, matkan varrella sovitin varmaan sadat pokat ja vihdoin kotiin päädyin päässäni Policen isot ehkä hitusen Wayfarer-henkiset arskat. Aina ei mene ihan suunnitelmien mukaan, mutta väliäkös tuolla jos lopputulos toimii.

Paas paistaen, arska, meitsi on aseistautunut!

Qualcosa da aspettare

2011-06-29T18:57:00.001+03:00

Täällä on tänään osteltu vähän tämmösiä juttuja...

Ssssiii! Rrrroomaaaa!

Lentoliput ja hotelli plakkarissa! Viikon reissu hepun kanssa odottaa syksyllä, sitten kun olen kolmekymmentä. Mähän en kaipaile mitään erityisiä synttärilahjuksia, mutta ajattelin vinkata (kun sukulaiset kuitenkin haluavat jotain hankkia), että matkakassa ottaa ilolla vastaan pieniä täydennyksiä. Kun en kert keksi mitä varsinaisia lahjoja tarvitsisin, osallistukoot mieluummin ikimuistoiseen kolmekymppismatkaan.

Heppu ei ole koskaan käynyt Roomassa, enkä itsekään kuin pari kertaa, joten luvassa on kunnon seikkailu. Che bella avventura! Lisähupia reissuun tuo se, että Jenni miehineen sattuu olemaan kaupungissa hetken verran samaan aikaan. Tuplatreffit Roomassa - kohtuu romanttista. ;)

Jätskiä, pizzaa, aurinkoa, historiaa, suihkulähteitä, kujia, vespoja, museoita, siltoja, kirkkoja, tuoksuja, linnoja, saltimboccaa, pastaa, tiramisua, viiniä... ja ihanaa rakasta italian kieltä! Ainakin yhden päivän verran haluan käväistä junalla Napolissa, pitää kysyä vieläkö mun au pair -perhe muistaa mut ja ehtiskö ne nähdä meitä. Voi se olis mahtavaa.

Olin Roomassa viimeksi äitin kanssa keväällä 2008. Silloin siellä oli esimerkiksi näin kivaa! Mitenköhän kivaa nyt tuleekaan! Hepun sanavarastoa tosin täytyy alkaa pikku hiljaa laajentaa, se ei voi hokea vastaantulijoille vuorotellen grazie ja vaffanculo.

Treeniviikko 25/2011

2011-06-27T18:50:00.000+03:00

Tänään tuntuu taas typerämmältä kuin aikoihin kirjoitella tänne yhtään mitään liikuntaan liittyvää, saati sitten säännöllistä treenipostausta. Kun en oo mittää treenannu enkä taas vähään aikaan vissiin pystykään. Vähän pelottavaa huomata, miten tämä sairastelukausi alkaa vähitellen vaikuttaa identiteettiin... tuossa blogin esittelyssäkin lukee, että 29-vuotias turkulainen kääntäjä tanssii. Tuntuu aika valheelliselta toi tanssikohta just nyt.

Joo, tällä auringonsäteellä on ollut vähän huono maanantai tänään. Piriformis on kiukkuillut taas kipeämmin kuin moneen päivään (en oo ihan vakuuttunut sen viime keskiviikkoisen puudutushoidon tehosta), pää on ihan tukossa nuhasta tietysti just kun tälle viikolle on luvattu hellettä ja perjantaina pitäis lähteä Helsinkiin, kroppa on mahtavan yhdistetyn naistenjuhla- ja juhannusturvotuksen vallassa eikä töistäkään makseta kunnolla.

Onneksi satuin törmäämään aamupäivällä tähän videoon. Meni asiat taas kertaheitolla oikeaan perspektiiviin, enkä vellonut ihan koko päivää surkeudessani. Mitä sitten, jos olenkin joutunut olemaan kuukausitolkulla puolikuntoinen - mulla on kuitenkin kaikki raajat tallella ja pystyn heiluttelemaan niitä, vaikka sitten vähän sattuiskin. Myös tavoitteet on tässä sairastellessa romahtaneet tuntuvasti lähemmäksi maan pintaa: jos pystyn syksyllä vaikka edes joogaan, se riittäköön. Ei tartte heti olla kolmea tuntia illassa heittämässä koipea korvaan ja tekemässä voltteja.

Viime viikon soundtrackilla soikoon kaunis valssi juhannusaaton tansseista. Tykkään ihan hulluna näistä vanhoista merimiesbiiseistä!

Viikko 25/2011

ma 20.6. vesijuoksu + uinti 40 min

ti 21.6. lepo

ke 22.6. uinti 40 min

to 23.6. lepo

pe 24.6. lepo (juhannus)

la 25.6. lepo (juhannus)

su 26.6. lepo (kipeänä)

Olavi Virta: Kerran saavun satamaan

6 afraid of 7 'cause 7 8 9 I'm afraid of losing the pieces I find

2011-06-26T22:15:00.002+03:00

Kyl mää vaan niinpal ihmettelen et kui tota mun käsittämättömän komeeta keikariheppua tulee naiset aina baarissa iskemään (edes tajuamatta että tän näkönen hempukka on sen seurassa) ja itte saa sit olla ihan rauhassa ihailijoilta. Niinku vaikka tossa juhannusaattona:

Paitsi yks kaveri (naispuolinen toki) läimäs vihdalla pyllylle ja sano että sulla on tukka tosi kivasti tänään. Siis ihan tosissaan sano. No sano sano!

Muukin maailma saa nyt luvan tottua ylläolevaan näkyyn, koska toi on mun kesäkampaus 2011. Tutorial: heilauta pää alaspäin, tee ponnari mahdollisimman eteen, heilauta pää takaisin ylös, kanna typerä epäkampauksesi mahdollisimman välinpitämättömällä asenteella. Voilà.

Olen edustanut kukkamekkoa, hätäostoshalpisarskoja ja avainkorvista myöten samassa kombossa todistettavasti myös Helsingissä - sielläkin muuten sain olla baarissa ihan rauhassa samaan aikaan kun hameväen edustajat lakoilivat hepun broguekenkien juureen.

En tajuu. :D

PS. Ei, en ole parhaillaan Helsingissä Foo Fightersin keikalla. Sen sijaan olen kotona tulossa flunssaan.

Could it be magic

2011-06-25T14:18:00.000+03:00

Tein viime yönä juhannustaian. Luin jostain, että jos laittaa juhannusyöksi vasemman jalan sukan jalkaan väärinpäin, näkee unessa tulevan sulhasensa. No määpä käänsin sukan ympäri ja nukahdin onnellisena haaveillen ihanasta unesta, jossa ~~Jason~~ heppu tulee ja vie munt valkoisella orhillaan auringonlaskuun.

Arvatkaa kenestä kaikista maailman miehistä näin unta? Robert Smithistä.

:D

Tää cityjuhannushomma on muuten ihan kiva! Pääsin eilen hepun kanssa pyörähtelemään valssia pihatansseissa ja myöhemmin jorailemaan Dynamon tanssilattialla. Käydään siellä ihan liian harvoin siihen nähden, miten hyvät buugivuugit siellä aina vedetään. Sanoivatpa kaupungin silmäätekevät kakskymppishipsterit mitä tahansa, mää aion kyllä kehdata käydä Dynamossa vielä sittenkin kun täytän kolkyt.

Nyt rannalle, ciao!

Yeah the world starts to come alive when you stay close to me

2011-06-24T10:03:00.003+03:00

Kolme viikkoa! KOLME VIIKKOA! Enkestäenkestäenkestä. :)

Pidettiin keskiviikkona tyttöjen kanssa Take That -iltamat, joissa fiilisteltiin tulevaa Köpiksen-reissua koko ihanan kuusikon voimin: katsottiin Look Back, Don't Stare -dokkari, hoilattiin TT-singstaria, naurettiin vanhoille videoille, mentiin kananlihalle, syötiin TT-muffinsseja, juotiin skumppaa, suunniteltiin tiimivaatetusta ja tietysti jaettiin herroja keskenämme (kukaan ei ottanut Howardia, nyyh). Ihan huippu ilta! Koko kööri oli yhdessä nyt ekaa kertaa, ja kaikki tulivat heti hyvin juttuun - no kuis muutenkaan, kun ovat mun rakkaita ystäviä. :) Voi juku kun en malta odottaa meidän reissua!

Mutku. Mä vaan en jotenkin tiedä, miten olla itsessäni tämän kaiken odotuksen kanssa. Kun toissailtana juttelin asiasta tytöille, ne käskivät lopettaa analysoimisen. Mut jos nyt vähän kuitenkin analysoisin. :D

Pelkään jo nyt sitä tyhjyyttä, jonka tiedän iskevän keikkareissun jälkeen. Pelkään, että en pääse eturiviin ja että annan sen pilata fiilistäni. Pelkään, että en osaakaan nauttia täysillä siinä hetkessä, kun seison sardiinina purkissa tanskalaisten keskellä Parkenin kentällä ja maailman paras miespändi heiluu lavalla, koska kaiken pitäisi olla täydellistä näin pitkän odotuksen jälkeen.

Täydellistä? Eikö kaikki joka tapauksessa tule olemaan täydellistä, mitä ikinä sitten tapahtuukaan? Show on hieno vaikka kaatosateessa, mulla on ympärillä ihanat ystäväni ja näen silmieni edessä elävinä suurimmat idolini ikinä. Entä sitten, jos ~~Jason~~ ne eivät näe mua? Olenko mä niin pieni, itsekäs ja ahne, että se ei riitä mulle, että tiedän itse miten paljon rakkautta lähetän niille sieltä yleisöstä?

Mähän olen onnellinen jo siitä, että saan elää niiden kanssa samalla planeetalla samaan aikaan, että saan olla yksi niistä miljoonista joita ne onnistuvat koskettamaan musiikillaan. It's the same sun rising we all just look to the sky.

Teenkö mä tästä kaikesta liian ison asian? Okei, taidan tehdä. Seuraava kysymys: pitäisikö mun siis yrittää hillitä itseäni? Opetella rakastamaan noita viittä tuntematonta miestä ja niiden musiikkia vähän vähemmän? Keskiviikkona mietin tytöille ääneen, että täytyiskö mun pyytää heitä liimaamaan mun jalat takaisin maan pinnalle. Ystävä totesi siihen, että ennemmin heidän tehtävänsä on pitää mun nilkoista kiinni kun lähden lentoon. :)

Mä vaan tulen maailman onnellisimmaksi esimerkiksi tästä pari viikkoa sitten kuvatusta videosta. Saanhan tulla?

Take That: Greatest Day (live in Manchester)

Choose a song so that your heart can sing

2011-06-22T16:27:00.003+03:00

On sellaisia päiviä kuin eilen, kun suurin huolenaihe on että mitenmäehdintehdänääkaikkityöt.

Ja sitten on sellaisia päiviä kuin tänään, kun suurin huolenaihe on että miten mä pysyn pystyssä.

Voi minua pahaa-aavistamatonta poloista, joka marssin vihellellen aamupäivällä lääkärin vastaanotolle akillesjännetarkistukseen. Pari viikkoa sitten vasempaan kinttuun pistetty kortisoni tuntui tehonneen, eikä jänne enää ollut yhtä turvoksissa - peukut pystyyn, että tästä alkaa paranemisen loppukiri!

Lääkärin kanssa tuli tietysti puheeksi myös tuo piriformisjumi; kerroin, miten pakaraa on mäiskitty ja moukaroitu ja venytetty, ja että on mennyt jo parempaan suuntaan. "Siihen vois kyllä kokeilla lihasrelaksantteja, ja itse asiassa laitetaanpa siihen nyt saman tien pieni puudutus, niin lihas saa levätä muutaman tunnin." Okei, kuulostaa fiksulta... mutta mites se vaikuttaa liikkumiseen, pääsenkö mä täältä pyörällä kotiin? "Joo joo pääset totta kai, vähän vaan saattaa pohkeessa tuntua."

Siinä kohtaa, kun istuin Kupittaan apteekin portailla ja rääyin hepulle puhelimessa, että tuu hakemaan mut täältä kun mää en pysy pystyssä, en olisi ihan ensimmäisenä itse arvioinut että vähän tuntuu pohkeessa. Ihan käsittämätön tunne, kun koko vasen jalka on yhtä holtitonta letkua. Oli oikeasti tosi pelottavaa olla niin vammainen ja avuton. Heppu onneksi tuli pelastamaan neidon hädästä, en olisi ikinä päässyt sieltä yksin kotiin. Tai ehkä olisin, mutta olisin kaatunut matkalla ihan liian monta kertaa.

Nyt tuntuu maailman ihanimmalta, kun puudutus alkaa helpottaa ja pystyn taas heiluttelemaan varpaita. Paras nimipäivälahja. :)

Mut että jos pitää valita, niin mieluummin silti otan koska tahansa uudestaan tällaisen päivän kuin sellaisen joka oli eilen, sellaisen jona ei ehdi ulos kuin lähikauppaan ja hepun kanssa vietetty yhteinen aika rajoittuu aamupusuun, vartin ruokailuhetkeen iltapäivällä ja illalla sängyssä vierekkäin lueskeluun (heppu luki mulle ääneen parhaita paloja Aku Ankasta ja Leonard Cohen -elämäkerrasta). Vaikka sellainen iltahetki on kyllä joka päivä, ja se on parasta.

Tähän loppuun vähän elämään sopivaa musiikkia. Kääpiö laulaa kauniisti. :)

And if you're wondering
do the years fly by too soon
they do

And if you're wondering
if the skies look down
it's true, they do
they all look out for you

Mark Owen: They Do

Treeniviikko 24/2011

2011-06-20T19:16:00.004+03:00

Maanantaimoi! Oli tänään vähän tahmainen työpäivä, mutta kävin kaupungilla skumppaostoksilla ja se piristi heti. :)

Takana jälleen yksi viikko piriformisjumin kanssa kipuilua ja uintiharjoituksia. Vinkkasinkin eilen hehkutukseni seasta hepulle, että sano sitten kun nää uintijutut alkaa ärsyttää yhtä paljon kuin tanssijutut... :D Aika yksitoikkoiselta näyttää viimekin viikon liikuntapäivitys, kun kaikki rastit yhtä kotijumppaa lukuun ottamatta on suoritettu Samppalinnan isossa altaassa.

Eilen pidettiin isin kanssa järjestyksessään kolmas uimakoulukerta. Jostain syystä altaaseen pulahtaessa en saanut hengitystä toimimaan ollenkaan, vaan heti pinnan alle sukeltaessani koko homma meni pelkäksi pärskimiseksi. Tuntui tosi älyttömältä ja pelottavaltakin - ihan kuin en olisi koskaan vedessä ollutkaan! Rauhallisen pinnalla puuskuttelun jälkeen hengitys kuitenkin löytyi. Tosi omituista. Ihan kuin olisin mennyt jotenkin paniikkiin, kun opettaja = isi oli paikalla pitkästä aikaa. :D

Hankalan alun jälkeen lähdettiin harjoittelemaan pitkiä sukelluksia, kahden vedon rintaa ja kroolia. Ja saakeli - mähän opin! Hiffasin sinnikkään harjoittelun jälkeen vihdoin viime viikolla, miten se kahden vedon rintauinnin hengitys oikein toimii. Siinä siis ekalla vedolla pidätetään hengitystä ja toisella puhalletaan ulos, ja vasta sen jälkeen haukataan uudestaan happea pinnalta. Viime perjantaihin asti kaikki yritykset kaatuivat uppelus-pärskintään, kunnes hoksasin hiukan paremmin, mistä hommassa on kyse. Tahti vain oli turhan nopea ja katkonainen (äkkiäpintaanäkkiäpintaan), mutta uimaguru isi sai sen korjattua rauhalliseksi ja tasaiseksi, kun takoi mun päähän että pinnan alta ei ole mikään kiire ylös. Paniikkihan se on uimarin pahin vihollinen.

Rintauinnin jälkeen siirryttiin kroolin pariin. Päätin, että mun on opittava se, jotta mahdun tulevina hellepäivinä radalle paremmin - sammakkouinti vie niin paljon enemmän tilaa leveyssuunnassa. Treenattiin kauhomista ja hengitystä ensin paikallaan, sitten isi ui malliksi vähän matkaa, pysähtyi ja käski kokeilla perässä. Kun pääsin isin luo, se kysyi: tiedäksä mitä sä teit äsken? Vissiin sitten uin kroolia. :)

Uusien tekniikoiden kanssa menee vielä paljon aikaa, että ne oppii niin hyvin että uimisesta pystyy nauttimaan. Sekä kahden vedon rinta että etenkin krooli tuntuvat näin parin kerran jälkeen molemmat ihan älyttömän raskailta verrattuna perusrintaan, mutta eipä se auta kuin treenata. Kroolissa tuntuu tosi vaikealta saada tarpeeksi happea sieltä sivukautta, ja nenäänkin menee vettä, enkä jaksa uida sitä yhteen pötköön kuin ehkä kymmenisen vetoa kun hengästyttää niin kauheesti... Mutta tästä on hyvä jatkaa!

Sitä fiilistä en kyllä unohda ihan helpolla, kun eilen uimakoulun päätteeksi uin kroolia nopeiden radalla. Okei, vain siksi että siellä oli eniten tilaa, ja vain puoli altaanväliä kerrallaan, mutta silti. Jos joku olisi toukokuun alussa sanonut, että näin tulee tapahtumaan, olisin nauranut sille päin naamaa.

Soundtrackilla soi jälleen ihana biisi hierontapöydältä viime keskiviikolta. Siinä alkurentoutushetkessä loikoillessa ja Lighthouse Familyn soidessa oli niin hyvä olla... nössöä, ehkä, mutta näitä tällasia hyvän mielen lohtubiisejä ei vaan voi olla maailmassa liikaa. Ja etenkin nyt tulee tarpeeseen tuon laulajan rauhoittava ääni. When you're close to tears remember some day it'll all be over, one day we're gonna get so high... Tuohan tarkoittaa tietysti sitä, että sit kun oon terve niin saan kaikki hypyt nousemaan ihan itestään tositosi korkeelle! :D

Viikko 24/2011

ma 13.6. uinti 40 min

ti 14.6. uinti 30 min + kotijumppa 30 min

ke 15.6. lepo (Helsingissä)

to 16.6. lepo (Helsingissä)

pe 17.6. uinti 40 min

la 18.6. uinti 30 min

su 19.6. uimakoulu + uinti 45 min

Lighthouse Family: High

So let me introduce to you the act you've known for all these years

2011-06-17T18:42:00.004+03:00

...Robbie Williams and the Take That band!

Nyt on tultu siihen pisteeseen, että kuukausien laskeminen Köpiksen-keikkoihin on turhaa. Yhden kuukauden rajapyykki nimittäin meni jo - ja tänään on tasan neljä viikkoa siihen, kun näen mun ladsit ekan kerran! Ikinä! Paitsi Robbien oon nähny kerran mut ne muut! Jaysus christ!

Joka päivä nettiin ilmestyy uusia fanien kuvaamia videoita keikoilta. Ja mää tietysti katson kaikki mitkä vaan löydän ja ehdin. Ihan jokaisesta videosta tähän mennessä on välittynyt, miten mieletön fiilis siellä on sekä lavalla että yleisössä.

Yksi suosikkivideoistani on kuitenkin Facebookissa omaa TT-sivua (josta on tullut areena pienen mutta äänekkään kansainvälisen naisjoukon teinitaantumiselle, just mahtavaa) pyörittävän Andyn kuvaama pätkä kiertueen toiselta illalta Sunderlandista. Siis toi hetki, kun Sgt. Peppers loppuu ja Let Me Entertain Youn alkutahdit starttaa... kylmät väreet joka saakelin kerta! Tästä videosta käy niin hyvin ilmi, miltä näyttää kun joku on syntynyt lavaeläimeksi. Robbie poukkoilee ja tanssii ympäriinsä, yleisö laulakoon kertsit kun kerran osaavat. Ja mikä huuto! Shake your arse come over here - now SCREAM!

Robbien sisäänmarssittaminen on hoidettu erityisen kätevästi: alle nelikkona vedetty Shine kertoo (ainakin monien arvausten mukaan) juuri Robbiesta, ja biisin aikana tuossa tanssijoiden Liisa ihmemaassa -kuvastossa seikkaileva jänishän on tuttu Robbien omasta videosta. Lavalla jänispuvussa ei kuitenkaan taida olla Robbie itse...

Take That: Shine +

Robbie Williams: Let Me Entertain You, Rock DJ

Mahtaa olla melkonen fiilis, kun hyppää lavan takaa esiin viiskyttuhatpäisen kiljuvan yleisön eteen? No Robbiepa on semmonen supertähti, joka jakaa näitäkin hetkiä koskevat ajatuksensa blogissaan. Every night before jumping through the screen on tour I think of this quote, eli Marianne Williamsonin sanoin:

Our deepest fear is not that we are inadequate. Our deepest fear is that we are powerful beyond measure. It is our light, not our darkness that most frightens us. We ask ourselves, who am I to be brilliant, gorgeous, talented, fabulous? Actually, who are you not to be? You are a child of God. Your playing small does not serve the world. There is nothing enlightened about shrinking so that other people won't feel insecure around you. We are all meant to shine, as children do. We were born to make manifest the glory of God that is within us. It's not just in some of us; it's in everyone. And as we let our own light shine, we unconsciously give other people permission to do the same. As we are liberated from our own fear, our presence automatically liberates others.

Siinäpä vähän mietittävää perjantai-illalle. Mää lähen nyt äitin ja mummin kans bileisiin joissa ei soita Take That vaan Liljan loisto. :)

Voisin ja voisin, mutta minä se vaan loruilen

2011-06-16T11:56:00.001+03:00

Tässä on maisteri...

joka istuu parhaillaan junassa matkalla Helsingistä Turkuun

joka nukkui Helsingissä yhden yön Töölössä ja toisen Haagassa

joka meinasi nukahtaa myös Markuksen hierontapöydälle mutta ei sit nukahtanutkaan koska yhtäkkiä alkoi pohjemoukarointi joka sattui niin että piti vähäsen kiljua ja kiroilla

joka joi eilen ystävien kanssa skumppaa ja söi sitruunamarenkitorttua ja tykkäs että se oli ihan parasta koska nähdään kolmisin hyvässä lykyssä kerran vuodessa

joka teki eilen monta tuntia luurit päässä töitä Waynesilla ja tuli miettineeksi että miksi ihmeessä ei hyödynnä useammin Turussakin friikun ihanaa vapautta tehdä töitä missä tahansa (lue: kivoissa kahviloissa)

joka on viime aikoina kovin usein vetänyt hiostavan ja tuulessa lentävän otsiksen pinnillä ylös ja huomaa nyt että sen seurauksena lookki on aavistuksen ylikasvanut

joka ei istu junassa koskaan muualla kuin neljän hengen työskentelyhytissä jos ei ole ihan pakko

joka odottaa jo kovasti kärrytätiä jolta saisi pahvimukillisen vihreää teetä

joka ei todennäköisesti ehdi tänään uimaan mutta menee illalla kesäteatteriin

joka on hengaillut viime aikoina niin paljon Helsingissä että on ihan ihmeissään kun yhtäkkiä ei olekaan seuraavaa pääkaupunkireissua vielä lyöty lukkoon

joka laittaa loppumatkaksi tämmöset blogihommat pois ja jatkaa käännösratkaisujen miettimistä, ciao!

No colors anymore I want them to turn black

2011-06-14T13:25:00.000+03:00

Pääsi tossa äsken pieni spontaani hörähdys, kun kattelin millaisia vaatteita olin heitellyt sängylle parin päivän Helsingin-reissua varten. Mustia, harmaita ja mustaharmaita ruttuisia teepaitoja, mustat farkut, musta neuletakki, mustia ja mustaharmaita alusvaatteita, mustia ja hopeaisia ja liilertäviä(!) koruja. Ihanan pirteitä kesävärejä!

Mä otan punaiseni mieluiten mansikoina, vihreän raparperina, keltaisen aurinkona ja sinisen uimavetenä. Vaatekaapin perusta pysyy vuodenajasta riippumatta mustan ja harmaan sävyisenä, tällä tyylitaju(ttomuude)lla kun on vaikeampi osua täysin hutiin jos vaatteet on edes väreiltään helposti yhteensopivat. Viime viikolla tosin heittäydyin vallan riemunkirjavaksi kesävaateostoksilla, kun talutin kassan kautta kotiin uudet farkkushortsit (vaaleansiniset!) ja teepaidan (valkoisen jossa on musta printti!). Hurjaa.

Mutta ssshh, älkää kertoko kenellekään, että haaveilen ihan vähän vaan salaa jostain mintunvihreästä vaatteesta. No nii-i! En ymmärrä tätä itsekään. Ilmeisesti aika on kullannut muistot mintunvihreällä kuorrutetussa pikkutytön huoneessa vietetyistä vuosista, kun väri alkaa taas tuntua ajankohtaiselta. Vinkkejä mintunvihreistä kesäihanuuksista otetaan vastaan. ;)

Treeniviikko 23/2011

2011-06-13T19:50:00.006+03:00

Hoo, takana jo vuoden kahdeskymmeneskolmas viikko epäurheilullista elämää. Just viime viikolla tuli taas mietittyä aika paljon tätä koko kuviota, kun olis ollut kesän eka torstai-illan lyrical-tunti ja lauantaina tanssikamut lähti viikonloppureissulle Jyväskylään treenaamaan, että nii... koskahan mä taas pääsisin mukaan kaikkeen tommoseen kivaan? No, ainakin tää sairasteluvaihe (oon päättänyt, että tää on vaihe eikä ikuista) opettaa entistä paremmin iloitsemaan pienestä - kuten siitä, että pystyn ylipäätään harrastamaan jotain liikuntaa edes vedessä.

Tosin uimiseksi noita paria Samppalinnassa viime viikolla vietettyä kolmevarttista ei ehkä ihan voi sanoa... Siinä järjettömässä helleruuhkassa ainoa mahdollinen etenemistekniikka oli välikelluva kiemurasammakko. Pitäis se krooli opetella ihan noita hellepäiviä varten, sen liikeradat kun vievät rintauintia vähemmän tilaa, niin vois vaikka välttyä isommilta osumilta pinnan alla. Kylläpä oli vertailun vuoksi tänään ihan luksusta, kun sain kokonaisen radan ihan itselleni! Missähän ne kaikki uimarit tänä harmaana sadeaamuna oli? ;)

Perjantain kohdalla lukeekin sitten ihan uusi laji: vesijuoksu! Käytiin ystävän kanssa molemmat ekaa kertaa kokeilemassa, ja hauskaa oli. Uimavalvoja opasti alkuun juoksuvyön asentamisen ja antoi tekniikkavinkkejä, ja sitten vaan altaaseen köpöttelemään. Olipa meinaan mahottoman hidasta touhua! Mutta hyvin sai tuntumaan, etenkin kun kokeili vähän erilaisia askellusversioita. Myös niskaa tuli treenattua, kun tsekkailtiin yhen uimahyppääjäpoitsun leiskautuksia... :D On niillä vesiurheilijoilla vaan upeet kropat, ei käy kieltäminen.

Koska uidessa ei niin tule tota musaa kuunneltua, valitsen viikon soundtrackille tällä kertaa biisin, jonka soidessa lauantaina Kaarinassa festareilla käännyttiin hepun kanssa katsomaan toisiamme yhtä aikaa. "Siis tää kertoo niin musta!!1" :D Vielä kerran minäkin tanssia saan ja silloin pyörii alla maa. Nii.

Viikko 23/2011

ma 6.6. lepo (Helsingissä)

ti 7.6. lepo (Helsingissä)

ke 8.6. uinti 45 min

to 9.6. uinti 45 min

pe 10.6. vesijuoksu 45 min(?) + uinti 15 min

la 11.6. lepo

su 12.6. lepo

Kaija Koo: Seinäruusu

I know you'll always be the only boy who wanted me the way that I am

2011-06-12T20:37:00.000+03:00

Tekstari äidiltä lauantaina 11.6. neljän jälkeen:

Hauskaa festaria, vaikka en millään ilveellä käsitä mitä te siellä teette :)

No höh - mää ja heppu taas ei millään ilveellä käsitetty, miksi äiti ei käsittänyt, miksi me haluttiin lähteä helteisenä lauantaipäivänä muiden keski-ikäisten kanssa Kaarinaan meren rannalle diggailemaan kasarirokkia. :D

Hyvä että lähettiin, oli meinaan kivaa! Kaupan päälle sai myös tuntea itsensä nuoreksi, kun oltiin näin kolmekymppisinä junioripäässä festarikansan ikähaarukkaa. Mainio pikkufestari tuo Saaristo Open: yksi lava jolla kuusi bändiä päivässä, roudaustauolla DJ villitsemässä kansaa kesähiteillä Coco Jamboosta Pieniin häihin, ei tuskallisen pitkiä jonoja missään, iso anniskelualue joka toimi suorana jatkokatsomona lavanedustalle.

Todistettiin sieltä terden puolelta, miten Kaija Koo, Poets of the Fall ja Popeda villitsivät yleisöä - ei voi mitään, mutta jos joku renkutus on festaribiisinä yli muiden niin Pitkä kuuma kesä. Siellä kuulkaa väki tanssi ja lauloi paahtavan auringon alla niin että talvi ja toimistotyöt unohtuivat jonnekin täysin ulottumattomiin. :)

Me nyt kuitenkin suunnistettiin paikalle lähinnä ulkomaanvieraiden Bonnie Tylerin ja Europen perässä. Etenkin Bonnien älppärit on olleet kotona kovassa soitossa, kun digataan molemmat Jim Steinmanin teatterirokista, mutta kyllä Europekin toimi ihan pätevänä vetonaulana. Määhän menin ihan onnen pipanoille, kun Rock the Nightin alkutahdit kajahtivat ilmoille pimenevässä kesäillassa! Joey Tempestille on ehkä tullut tässä välissä ikää lisää se kakskytviis vuotta, eivätkä vaaleat kiharat hiukset olleet enää niin vaaleat eivätkä kiharat, mutta siellä se vaan poukkoili sutjakoine farkkupyllyineen menemään niin että tämä monivammainen 29-vuotias saattoi vain katsoa kateellisena moista vetreyttä. :D Bonnie Tylerin raspiäänestä sen sijaan vuodet kuuluivat paremmin, mutta onhan se sellanen rokkitäti että alta pois.

Pari videota eiliseltä, olkapäät hyvät! Europe katottiin niin läheltä kajaritornia, että tuossa tahtoo bassot jyrätä laulun yli, pahoittelut siis soundeista.

Bonnie Tyler: Total Eclipse of the Heart

Europe: Carrie

Tididiidii, tididittittii

2011-06-11T14:03:00.000+03:00

Hellelauantain ainekset:

Suuntana siis Kaarina, tuo rokkiuskottava festarikaupunki, jossa lavalla tänään mm. Popeda, Bonnie Tyler ja Europe. On tää onni että meillä on hepun kanssa yhtä hyvä musiikkimaku! :D

If love is truth then let it break my heart, if love is fear lead me to the dark

2011-06-10T09:10:00.004+03:00

Niinku et tyyppi tulee siihen lavan reunalle ja saa ihmiset huutamaan ja sit on vaan et ai mää, mitä ihmettä kiljutteks te mulle, osoittaa itseään ja näyttää ensin muka hämmästyneeltä ja sitten hymyilee niin kuin vain voi hymyillä ihminen joka tietää varsin hyvin itsekin että on maailman komein ja ihanin mies. (Heti hepun jälkeen.)

Simmotti toissapäivänä Manchesterissa. Hhhhuhhh. Videoiden ja vinkkien perusteella meikäläisen on syytä lauantaina 16.7. singahtaa mahdollisimman lähelle Kööpenhaminan Parken-stadionin keskellä olevan B-lavan oikeaa laitaa. Jasonin laitaa. En ole ikinä ollut mikään eturiviin hinkuja, mutta jos nyt jollain keikalla tässä elämässä niin tällä olen valmis jonottamaan aamusta asti. En tosin vielä ole kysynyt, mitä tytöt on mieltä asiasta - pelkään että joudun valitsemaan, haluanko katsoa keikan kauempaa ystävieni kanssa vai läheltä yksin. Kun perjantaina kuitenkin olen istumakatsomossa, olis niin mahtavaa päästä seuraavana iltana fiilistelemään ihan lähietäisyydelle...!

Kyllä mä näkisin että se on jonkin sortin rakkautta, jos ajattelee toisesta, että vaikka itse olisi sen silmissä vain yksi fanikärpänen muiden joukossa, toivoo vain vilpittömästi että se olisi onnellinen. Olipa se sitte saakeli hetero tai homo tai jotain siltä väliltä. :)

Menovinkki Aurajoessa

2011-06-09T20:37:00.003+03:00

Kyllä tää kyldyyripääkaupunkivuosi sitten vaan on hieno juttu, kun pääsee keskellä kirkasta torstai-iltapäivää joenrannassa näkemään esimerkiksi sellaista jollaista tänään nähtiin. Olihan se nyt mentävä katsomaan, kun Aurajokeen uitettujen isojen haahkapatsaiden päällä tanssi viisi naista. Hassua, jännittävää, hupaisaa, hämmentävää, ennennäkemätöntä!

Tasapainoilua-tanssiperformanssin seuraavat ja viimeiset esitykset Kirkkosillan ja Aurasillan välissä huomenna perjantaina 10.6. klo 16 ja 17 sekä lauantaina 11.6. klo 14 ja 15 (lisätietoja Facebookissa). Suosittelen lämpimästi uhraamaan viisitoistaminuuttisen hellepäivästäsi performanssitaiteelle. :)

Lempi pehmentää pään

2011-06-08T17:00:00.003+03:00

Myös pehmentää pään: helle. Toisille se taas tekee flunssan, niinku vaikka hepulle, joka on viettänyt tänään sairaspäivää täällä mun seurana kotitoimistossa. Helsingin käännösassistenttikissoja on jo vähän ikävä, joten kivaa saada tällainen pehmeä lasku yksinäiseen friikkuarkeen, kun täällä kotonakin on työpäivää piristämässä karvajalkainen huomiota kerjäävä mussukka.

Myös pehmentää pään: nää herrat. Aaaaaww Willowen. Bestikset kuin pöhköt ilvekset. Ei vois paljon rakastuneempana kukaan kattoa toista kuin tossa vikassa kuvassa. :D

Treeniviikko 22/2011

2011-06-06T20:32:00.003+03:00

Jaa jaa, eipä tule kovastikaan rehvastelun arvoinen liikuntaraportti viime viikon osalta, mutta kirjoitellaan nyt muutama sananen kuitenkin. Olen täällä Helsingissä hengaillessani keskittynyt kaikenlaisen liikunnan sijaan enimmäkseen hiilaripitoisten herkkujen ja skumpan tankkaamiseen; kotosalla Monsterilassa ollessa olen vääntänyt pää punaisena töitä, ja kaiken muun ajan olen viettänyt ystävien ja heppukullan seurassa. Uima-altaaseen on kyllä jo kaamea ikävä, huomenna toivottavasti ehdin iltapulahdukselle!

Niin, se syy, jonka takia olen edelleen täällä Haagassa enkä lähtenyt vielä tänään vaikka kissojen emäntä jo palailikin Jenkkilästä... Se syy on Markus.

Tähän tuhat sydäntä.

Tiedättehän sen tunteen, kun aurinkoisesti hymyilevä nuori mies koskettaa vahvoilla käsillään paljasta ihoa... moukaroi pakaraa niin että täytyy pinnistellä pysyäkseen tajuissaan... nojaa ylle niin että hengitys muuttuu puuskutukseksi ja sanoo hyvä, juuri noin...

Sen enempää yksityiskohtiin menemättä :D mulla on huomenna toinen aika mahtavalle jäsenkorjaaja-osteopaatti-hierojalle. Perjantaina vastaanotolla selvisi, mikä tuota mun vasenta jalkaa vaivaa: pakarassa sijaitseva piriformis-lihas on täydellisessä jumijuntturassa. Lisäksi näin itsekin siinä peilin edessä seistessä, miten kenossa mun lonkat oli - mutta nehän se ihmemies toki sai heti kerralla hoidettua tasaan.

Venytyksiä, mukilointiapua hepulta, jalatristissäistuntakielto. Siinä tärkeimmät, mitä voin itse tehdä; loput on toistaiseksi uskottava Markuksen osaaviin käsiin. Ja mielelläni, voi niin mielelläni uskonkin. :D

Eiku oon vaan niin innoissani, koska jalkaan ei satu enää ihan yhtä paljon. Huomenna lisää murjontaa, ja olenpa tulossa Helsinkiin taas ens viikollakin, joten yritän saada siihen vielä kolmannen hoitokerran. Josko sitten jo uskaltaisi Turussa jonkun toisen vastaanotolle, ettei vallan mene reissaamiseksi... Pitää kysellä suosituksia; tuo jäsenkorjauksen, osteopatian ja hieronnan yhdistelmä tuntuu nimittäin tässä kohtaa siltä järkevimmältä kombolta.

Viikon soundtrackilla saa soida ihana 20 vuoden takainen (!!!) biisi, joka kajahti radiosta, kun makoilin perjantain hoitosession päätteeksi joku erikoinen verenkiertoa stimuloiva laitos kipeän pakaran päällä. Olo oli juuri sillä hetkellä ihan järjettömän hyvä: tuntui että jumi oli hiukan lauennut, olin vihdoin saanut toivoa että kipu saadaan kokonaan pois, ja hetken päästä näkisin hepun rautatieasemalla. Tuo biisi ja nuo fiilikset - parasta pitkään aikaan.

Viikko 22/2011 (Helsingissä)

ma 30.5. lepo

ti 31.5. kotijumppa 30 min

ke 1.6. lepo

to 2.6. kävelylenkki + kotijumppa 45 min

pe 3.6. kävelylenkki + kotijumppa 45 min

la 4.6. lepo

su 5.6. lepo

Simply Red: Stars

And the hardest part was letting go, not taking part

2011-06-03T11:17:00.001+03:00

Tapahtui eilen Facebookissa:

Nii. Oikeastihan mä olen tällä hetkellä aika huolissani näistä mun säryistä - melkein yhtä huolissani kuin äiti... :D Kun oon täällä Helsingissä nyt nähnyt ystäviä ja ne kysyy että mitä kuuluu, niin tuntuu ihan paskalta vastata että no muuten tosi hyvää mutku sattuu. En halua olla tällanen valittava vaivaismummo kun ikä alkaa vielä kakkosella. Mutku sattuu. Koko vasen jalka ulkosyrjää pitkin pakarasta nilkkaan. Ei ihan koko ajan, mutta liian monta tuntia vuorokaudessa. Istuessa, kävellessä, nukkumaan mennessä.

Mietin just eilen jo ennen tuon ihanan kommentin saamista, että jos tää särky tästä todella kroonistuu ja tanssiminen ja kaikki muukin urheilu loppuu siihen, miten positiivinen jaksaisin siinä kohtaa olla? Siinä se asenne vasta mitataan; helppohan se on silloin nähdä ympärillä hyvää, kun kaikki on oikeasti hyvin. Siksipä en oikein ymmärräkään, miksi niin moni mieluummin murjottaa vaikka elämä yrittää sinnikkäästi hymyillä. Jos halki kaupunkimme kuljet ilman että silmäs suljet, huomaat että sentään lähes onnellinen oot... :)

Suuntaan muutaman tunnin päästä jäsenkorjaaja-osteopaatin tutkittavaksi. Pitäkää pliis peukkuja, että se löytää kivun lähteen ja keksii hoidon! Jos ei, niin onneksi mulla on pitkä lista ihanien auttavien ihmisten suosittelemien taikurien numeroita.

Onhan tässä tuota kärsivällisyyttä sentään jo treenattu noiden akillesjännetulehdusten kanssa. Niiden suhteen alkoi vähitellen jo palata usko paranemiseen, että kyllä tässä vielä joskus tanssimaan pääsee. En tykkää yhtään, kun nyt alkaa taas vanha tuttu epätoivo puskea esiin - tuleeko musta enää kalua, niin että pääsisin ihan tavalliselle tanssitunnille ja pystyisin tekemään kaiken kunnolla ilman että täytyy pelätä paikkojen hajoamista? Onneks mun tanssiystävät on maailman ihanimmat, ilman sitä tanssiakin. :)

Hang the DJ

2011-06-02T01:38:00.000+03:00

Mistä tunnistaa hyvän deejiin?

Siitä, että se soittaa tän biisin. Sellainen deejii oli tänään Samae Koskinen Loosessa. Harmi, että tommosilla keikoilla ei deejiin ole tarkoitus soittaa niitä omia singersongerlaulujaan... :)

France Gall: Poupée de cire poupée de son

Mistä tunnistaa ihmisraunion?

Siitä, että se lähtee kotiin, kun tanssit on vielä täydessä vauhdissa. Mutkun ei voi tanssia eikä oikein istua eikä seistäkään kun sattuu. Varasin perjantaiksi ajan jäsenkorjaajalle, jos se ei osaa auttaa niin alan itkeä.

Onneks on Monsterin ihanat kisut jotka tulee pusimaan huonon mielen pois. :)

Hajahuomioita Haagasta

2011-05-31T21:34:00.001+03:00

Oi mikä ihana kesäpäivä! Kyllä kelpasi tänään istua kavereiden kanssa Espan nurtsilla syömässä Ben & Jerrysiä, kun aurinko lämmitti. Oli oikeesti niin kuuma että tarkeni pelkässä topissa, nahkatakki sai keikkua kyynärvarrella. Huomenna lisää samaa lämpöä yes please!

Jos olisin ollut fiksu freelancer, olisin järkännyt asiani niin, että en olisi joutunut paahtamaan täällä kissavahtiviikollani niin hulluna töitä kuin nyt joudun. Haluan kuitenkin ehtiä nähdä mahdollisimman paljon ystäviäkin, joten käännösten kanssa menee sit yötä myöten. Kisuillekin kurjaa, kun yks nakottaa vaan tietokoneen ääressä luurit päässä.

Onko Aleksanterinkadun Selectedin myyjille jo annettu joku vuosisadan asiakaspalvelupalkinto? Jos ei ole, niin pitäis antaa. Järjestään jokainen siellä tekee työnsä ihan mahtavasti. Suomessa harvoin saa noin luontevan reipasta ja iloista (vaikka tietysti myyntitavoitteellista) palvelua ilman, että se tuntuisi tyrkytykseltä. Todellinen ihme, että suoriuduin liikkeestä tänään ulos tyhjin käsin.

Must on kauheen huvittavia sellaset blogit, joissa bloggaaja asettelee itsensä aina valokuvaan ihan samalla tavalla. Toki kaikilla varmasti on ne omat parhaat kuvakulmansa ja edustavimmat ilmeensä, mutta aika tylsäksi käy jos aina on samalla lailla vieno hymy hiukan sivusta kuvattuna. Siitä tulee sellanen olo, että etkö sää koskaan vaikka naura? Itsehän arvostan enempi illistelyä.

Nyt aivot kekoon hajahuomioiden jäljiltä, teetä mukiin, huokaus ja takaisin töiden kimppuun. Onneksi enää kolme yötä niin heppu tulee tänne panemaan (no pun intended) mun päivärytmin taas normaaliin järjestykseen. :)

Treeniviikko 21/2011

2011-05-30T18:38:00.006+03:00

Hei taas Helsingistä! Vaikka tietokone sijaitseekin vieraalla pöydällä, kaava on vanha tuttu: maanantai tarkoittaa tänäänkin edellisen viikon liikuntapöräytysten tarkastelua. Listalla tällä kertaa niin paljon uintia kuin työnteolta ehti - ja vähän tanssia. :)

Pidettiin tiistaina isin kanssa kesän toinen aamu-uimakoulu. Yhden hengityksen rintauinti sujuu jo varsin hyvällä tatsilla! Tosin kaipaisin vähän vinkkejä nopeampaan etenemiseen, että johtuuko hidas vauhtini vain huonosta lihasvoimasta vai esim. väärästä potkutekniikasta. Ainakin isin mukaan uin nätisti suorassa linjassa - pelkäsin, että olen tietämättäni jotenkin kiemuralla, siellä pinnan alla kun näkee mitä ihmeellisimpiä sammakkovänkyröitä...

Harjoiteltiin tiistaina kahden hengityksen rintatekniikkaa, eipä tahtonut ihan vielä sujua mutta pikkuhiljaa. Avainsana: kärsivällisyys. Joka altaanvälissä kun kokeilee muutaman kerran tuota hengityksen pidätystä, niin eiköhän se sieltä ala vähitellen löytyä. Tavoite on hiffata homma siihen mennessä kun isi palaa Japanin-reissultaan, jotta päästäis sitten taas seuraavassa uimakoulussa etenemään.

Torstaina oli tanssikoulun kevätnäytös, jossa en tietenkään vaivaismummona ollut mukana varsinaisissa biiseissä, vaan vain kisaesityksessä. Olipa mielettömän hauskaa päästä vetämään tuo jo rakkaaksi muodostunut nykäri pari kertaa Logomon hienolla lavalla! Viimeisen kerran biisin alkaessa tuli kylmät väreet ihan siitä, että tässä tää nyt oli...! Takana paljon ihanampi tanssikevät kuin näin rampana olisin voinut edes kuvitella.

Saatiin taas tosi hyvää palautetta katsojilta. Vangitseva ja ehyt kokonaisuus, tunnelma nousi iholle... Hyvä niin, se riittää mulle. Kisamenestys ei ole tässä kohtaa tärkeintä (vaikka tietysti sekin olis kelvannut, hehe) vaan se, että meillä oli kivaa rakentaa ja tanssia tuota biisiä yhdessä tyttöjen kanssa. Ja sainpa mielettömän yllätyksen vielä illan päätteeksi, kun ihanat joukkuekaverit ojensivat mulle juhlallisesti kortin ja punkkupullon kiitokseksi ryhmänjohtajuudesta ja pääkoreografiudesta. Menin ihan sanattomaksi, kun emmää... kun yhdessähän me... :)

Ja sitten kävi tossa viikonloppuna niin, että koko meidän tanssikoulun kisajoukkueista päävastuussa oleva ystävä kysyi, haluaisinko tehdä ihan oman nykäripienryhmän ensi kevään SM-kisoihin. Ai haluaisinko! No totta vie! Mieletöntä!

Mutkun en tiedä osaanko. Kun enhän mä tuotakaan tehnyt itse. Siinä on paljon matskua meidän alkuperäiseltä koreografilta (joka siis feidasi alkukeväästä projektista pois), paljon yhdessä keksittyä, ideoita treenejä katsoneilta kavereilta... mä vaan lähinnä pidin palettia kasassa. Muut tahtovat antaa mulle tuosta enemmän krediittiä kuin osaisin itse ottaa. Mutta saakeli, jos vaan joku haluaa mun joukkueeseen tulla niin teen biisin enemmän kuin mielelläni. Yks musaidis mulla onkin jo hihassa - eikä muuten oo Take Thatia!

Soundtrack-videon sijaan laitankin tällä kertaa esiin, no tietysti, tuon meidän nykärin. Kisoista kuvattua videota en ole vielä saanut, tämä versio on viime torstailta Logomosta. Alku on tosi pimeä, mutta helpottaa hetken päästä! Ja jos kiinnostaa, niin mä olen ihan alussa reunimmainen oikealta. :)

Viikko 21/2011

ma 23.5. lepo

ti 24.5. uimakoulu + uinti 50 min

ke 25.5. uinti 30 min

to 26.5. uinti 30 min + näytös lämppäilyineen yhteensä ehkä 60 min

pe 27.5. uinti 40 min

la 28.5. lepo (Helsingissä)

su 29.5. lepo (Helsingissä)

Dance Studio Funky: I have to

You're at the gates of human evolution don't you understand

2011-05-29T23:06:00.002+03:00

Kissanpäiviltä iltaa! On tässä thatterilla kohtuu makoisat oltavat, kun pääsee fiilistelemään perjantaina alkanutta kiertuetta kuvien ja videoiden äärellä (hyvältä näyttää ja kuulostaa, nyt äkkiä se heinäkuun puoliväli tänne!) ja perjantaina julkaistiin myös uuden sinkun video. Taas kerran pulssia kohotettiin jo päivää ennen paljastetuilla still-kuvilla... myönnetään, että saattaisin mahdollisesti olla jonkinasteinen fani vaikka noista ukoista ei pääsis ääntäkään. :D

Yksi musapoliisikaverini, jonka indieuskottavuusmittari on omien tuttujeni joukossa ehkä sieltä korkeimmasta päästä (tosin meidän yhteiset lempibiisit, ts. ne jotka perinteisesti hoilataan kaulakkain aina kerran kesässä huppelispäissään Ruisrockissa riippumatta siitä, mikä bändi on lavalla, on Negativen The Moment of Our Love ja Apulannan Mato... että se ehkä sittenkin siitä indieuskottavuudesta?) linkkasi äsken Facebookissa seinälleen laavlaavin ja totesi oheen näin:

Aika hauskaa että Take That on tehny biisin joka vois olla melkein suoraan Editorsin viimeisimmältä levyltä. Ja on vielä parempi kuin suurin osa Editorsin viimeisimmän levyn biiseistä.

No nii just! Tuli ihan sellanen typerä faniylpeyden puuska, että siitäs saatte rokkipoliisit kun meiän pojat täräyttää.

Love Love on toistaiseksi vain parantunut joka kuulemiskerralla - ja ilahduttaa mua ja lähellä olevia myös puhelimeni soittoäänenä. Tykkään jostain syystä ihan hulluna tän biisin stemmoista, yksinkertaiset mutta täydellisen toimivat.

Ja se video - no on staili! Paras kohta 3.29, kun toi aloituskuvan tiukka tanssijamimmi ei vaan voi olla hymyilemättä Robbielle. ;)

Take That: Love Love

Sori vaan jos tää TT-hehkutus alkaa kyllästyttää, mutta en tiedä missä muualla mulla olisi suurempi oikeus vaahdota kuin omassa blogissani. :)

Maisteri kylässä

2011-05-28T16:18:00.000+03:00

Kaupunki: Helsinki. Sijainti: Kaisaniemen Wayne's. Aihe: teetauko. Kuppi: valtava. Kupissa: vihreää luomuteetä ja hunajaa. Tukka: ponnarilla (näytän kuvissa hiuksettomalta).

Kävin tossa äsken Maailma kylässä -festariteltassa diggailemassa Pertti Kurikan nimipäiviä ja Signmarkia. Siinä rokatessa rupes vallan hiukomaan ni tulin tänne kahvilan sohvalle lohileivälle ja teelle ja tekemään vähän töitä. Seuraavaksi suuntaan ryysimään Stockan Herkkuun, että saadaan laitettua Monsterin kanssa illalla ruokaa. Vaikka pystyisin kyllä helposti elämään pelkillä sen naisen leipomilla suklaakekseillä ja banaanipannukakuilla...

Kaikkee kivaa. Se on sellainen freelancerin lauantai. :)

Then you asked me to stay, no way I couldn't move

2011-05-27T15:58:00.001+03:00

Ensin: pahoittelut hiljaisuudesta, en ole päässyt muutamaan päivään kirjautumaan Bloggeriin. Ystävän vinkistä vaihdoin selainta, Firefox ei toiminut mutta Safarilla pelittää. Omppu ftw.

Ja sitten: Yeeeee! Itkettää ja naurattaa! Tänään se starttaa! Take That: Progress Live!

Lavarakennelmista on tihkunut julki jo muutamia kuvia samoin kuin settilistoista, kun kiertueen avausstadionin lähellä asuvat fanit ovat tweettailleet, mitä biisejä harjoituksista on kuulunut. Yksi loihe väittämähän, että Jasonin Flowerbed olisi mukana... huhuhhuu jooko pliis!

Ymmärrän kyllä, että jotkut haluavat pitää kaiken keikkaan liittyvän yllätyksenä ja siksi vältellä nettiä ennen omaa keikkailtaa, mutta mähän suorastaan kerjään spoilaantumista. En malta oottaa, että huomenna pääsee lukemaan biiseistä ja vaatteista ja tanssijoista ja ja ja!

Jotenkin ihan mahtavaa, kun tietää että siellä ne herrat on juuri nyt Sunderlandissa valmistautumassa illan vetoon. Eka show viidestään 16 vuoteen. Vaikka miten iso stara ois niin mahtaa ihan aavistuksen verran jännittää. Onneks ainakin Robbie näyttäis olevan suht tikissä kiertuetta varten. ;)

kuva

Treeniviikko 20/2011

2011-05-23T20:56:00.000+03:00

SM-kisojen jälkeinen maanantai = väsynyt ja takkuinen maanantai. Mutta jestas miten inspiroitunut sellainen! Ja siksipä juuri, jestas miten harmittaa etten vieläkään oo oikeasti treenikunnossa. Olen nyt käynyt parin viikon sisään viidesti osteopaatilla, joka on väännellyt ja rusikoinut mua uuteen uskoon. Akillesjänteiden sijaan suurempi ongelma viime aikoina on nimittäin ollut vasen kinkkukankku, jossa on käynnissä joku sellainen hermojumi, joka säteilee ihanasti koko jalan pituudelta nilkkaan asti. Aika lailla noin niinku koko ajan.

Mutta haa - on sentään yksi paikka, jossa kipu ei tunnu. Nimittäin uima-allas! :) Niinpä viime viikon liikuntapäivitykseenkin tulee taas kirjoitettua muutama uintikerta. Olen nyt käynyt ahkerasti harjoittelemassa rintauintia, ja nauttinut joka hetkestä vedessä. Huomenna aamulla on seuraava uimakoulu isin kanssa, vuorossa todennäköisesti kahden hengityksen rintauintitreeniä ja kroolin alkeita. Kivaa!

Niin ja ne kisat - ai mitenkö meni? No omalta osaltani ei hirmu hyvin, mutta Funky pärjäsi hitsin upeesti! Jazzpienryhmä ja toinen showpienryhmistä toivat Turkuun hopeamitalit, Taideakatemialta varastettu miesvahvistus nappasi itselleen soolosuomenmestaruuden, monen joukkueen koreografina ja valmentajana ahkeroinut ystävä tanssi muodostelmassa kaulaansa kultamitalin, ja muitakin finalisteja riitti. On ihanaa saada olla iloinen ystävien ja koko Funky Familyn menestyksestä!

Meidän nykypienryhmä sijoittui 18 joukkueesta sijalle 10, eli ei päästy finaaliin. Tulihan siinä tirautettua ~~pienet~~ aika jäätävät itkut, kun kaikki väsymys ja pettymys purkautui - mutta ystävien halauksessa on hyvä itkeä. :) Vedettiin melko lailla niin hyvin kuin voitiin vetää, joten ei ainakaan tartte harmitella, että oltais mokailtu tai ettei oltais annettu kaikkeamme. Lavan sivussa vuoroaan odottaneet ystävät ryntäsivät heti verhojen takana hyppien vastaan, että kylmät väreet ja hitto te olitte hyviä! Tunnelma kuulemma välittyi oikealla tavalla pysähtyneenä ja räjähdysherkkänä myös katsomoon asti, joten ei tässä ole mitään syytä olla pettynyt. Muut vaan oli parempia kuin me.

Ehkä mielettömintä oli se, miten rauhalliselta ja hyvältä tanssi tuntui. Pystyin nousemaan lavalle rauhallisempana kuin varmaan ikinä (pari aurinkotervehdystä muutamaa minuuttia ennen vetoa toimi!), hengitys ja liike kulki niin hyvin kuin nyt tällä raihnaisuuden asteella voi kulkea, ja oli vaan niin mahtavaa saada vihdoin esittää rakkaiden tyttöjen kanssa biisi, joka oltiin väännetty kevään aikana kokoon ihan keskenämme. Oon superylpeä meistä!

Meidän veto kuvattiin, yritän saada videon tännekin jossain vaiheessa. Latailen myöhemmin myös pari muuta videopätkää kisoista (apua tarvitaan: tietääkö joku, miten saa taiottua näkyviin videon, jossa sanotaan että lukuvirhe?), mutta tässä nyt maistiaisiksi muutama kuva meidän vedosta. Oltiin mustilla silmänalusillamme niin peljoittavan näköisiä, että vähän säikähin aina kun vilkaisin peiliin. :D Kuvissa vaatteet näyttää ehkä vähän tylsiltä, mutta neulepaidat oli tälleen selästä puretut. Oma ideani tietysti ;) ja aika makeesti toimi!

Soundtrackilla soi viikonlopun kisojen ehdottomasti mieleenpainunein biisi. Kun tuo basso tärähti kaiuttimista ekaa kertaa, kylmät väreet tuli heti. Ja tulee vieläkin. Biisi oli nykysarjassa yhellä espoolaisella pienryhmällä - onneksi pääsivät finaaliin, niin saatiin kuulla tämä lauantain aikana kahdesti! Älyttömän hieno sovitus. Acappellassa ja nykytanssissa on parhaimmillaan jotain samaa taikaa. :)

Viikko 20/2011

ma 16.5. nykytreenit 120 min

ti 17.5. uinti 40 min

ke 18.5. uinti 30 min

to 19.5. uinti 30 min

pe 20.5. lepo (kisoissa)

la 21.5. lämppä + nykyveto yhteensä ehkä 60 min

su 22.5. lepo (kisoissa)

Club For Five: Brothers in Arms

Tsuidaduida, osaatsä uida

2011-05-19T20:39:00.000+03:00

Ai että mä tykkään mun aamuisista uimareissuista. Itse polskuttelun lisäksi nautin suunnattomasti maisemista, joiden kautta suuntaan Samppikseen: reittini kulkee läpi urkkapuiston, jossa on aikaisina kesäaamuina ihanan rauhallinen tunnelma. Ja se toukokuun vihreys, voi se vihreys!

Nappasin tänään muutaman satunnaisen kuvan matkan varrelta. Aamu oli harmaa ja tihkuinen - mutta uiminenhan on siitä hauskaa ulkoilmaurheilua, että altaassa sadekaan ei haittaa yhtään. :)

Rob vs. dog

2011-05-18T10:11:00.001+03:00

Mistä tietää, että on kasvanut aikuiseksi - tai ainakin pahimman fanityttövaiheen ohi? (Who am I kidding, pahahan se on vieläkin...)

Siitä, että allaolevassa kuvassa isomman vooooiii söpöööö -reaktion aiheuttaa miähen sijaan tuo repusta kurkkaava pikku koirimus! :D

kuva: www.robbiewilliams.com

Hauskaa kun Robbiekin bloggaa! :)

And I do my little turn on the catwalk

2011-05-17T22:04:00.002+03:00

Pääsin lauantaina vaihtamaan freelancekääntäjän verkkarikotiasun johonkin aivan muuhun ja ne ikuiset mustan ja harmaan sävyt valkoiseen ja raikuvaan punaiseen. Punaiseen! Siis minä, jolla ei ole kaapissa yhen yhtä punaista vaatetta! (Eiku nyt narrasin, taitaa olla yks teepaita joka piti ostaa yhteen tanssinäytökseen mutta jota en oo sen jälkeen käyttänyt.) Ei sillä, välillä on ihan hauska irrotella vieraammassa roolissa - sitä paitsi olen niin onnellinen joka kerrasta, kun joku kelpuuttaa munt catwalkille, että astelisin innoissani vaikka jätesäkissä. Tällä kertaa kuitenkin päälle päätyi niin ihana asu, että melkein teki mieli alkaa siltä seisomalta burleskitähdeksi! ;) Kattokaa vaikka:

Oltiin siis meidän tanssityttöjen kanssa malleina Belle Modesten korsettinäytöksessä Turku Design Week -tapahtumaan liittyvässä muotipäivässä. Koko lauantain tietysti satoi, mikä ei kuitenkaan onneksi haitannut meitä, kiitos katetun catwalkin - ja yleisöäkin jaksoi tulla oikein mukavasti paikalle hytisemään sateenvarjojen alle. Hauska päivä oli! Ja olin aika fiiliksissä siitä, että lavalla astellessa soi taustalla Jace Everettin True Blood -tunnari... ooh mikä biisi.

Lisää näytöskuvia ja kauniita korsetteja (ja tyttöjä!) pääsee ihastelemaan Photogothicin sivuilla, itse ajattelin täällä jakaa vain muutamia backstage-napsuja päivän varrelta. Noita omia lavakuvia katsellessa kyllä ihmetyttää, miksi sillä hetkellä koin että korsetin sijaan olis muka tärkeämpää esitellä omaa kaksoisleukaa. :D Vielä kotona harjottelin peilin edessä (oikeesti!) että niska pitkäksi ja leuka ylös, mutta kas mitä tapahtuukaan kun maisteri astuu stagelle... huokaus. No, yritän muistaa että kaikkien ei tartte olla missejä tässä maailmassa. Tavallisempikin kauneus, sellanen joka näkyy lähes joka päivä omassa peilikuvassa mutta harmillisen harvoin valokuvissa, saa luvan riittää. :)

...ja bonuksena näytöksen bäkkärin (rempassa oleva Onnela) hulppeat wc-tilat. Kyllä mallin elo on sitten glamoröösiä ;)

Treeniviikko 19/2011

2011-05-16T21:46:00.002+03:00

Tähän pitäis varmaan kirjoitella jotain ylistyssanoja Suomen lätkäjoukkueelle? Katsoin totta kai pelin eilen, murskavoitto oli aivan älytön ja äskeiset kultajuhlat Helsingin kauppatorilla mahtavat joojoo, mutta mulla on ajatukset jo ihan toisissa kisoissa: this is it, tämä maanantai tarkoittaa sitä että Performing Arts SM -kisaviikko on koittanut. Huii! Pidettiin meiän nykytyttöjen kans tänään viimeiset treenit, hyvät fiilikset jäi. Nyt vaan annetaan biisin muhia päässä ja kropassa ja unohdetaan kaikenlainen viime hetken panikointi ja sähläys. Kun tänään käytiin biisiä läpi niin että puolet teki ja puolet katsoi, nauraa räkätin muita katsoessani niin että silmistä tuli vettä... tullaan näyttämään lauantaina lavalla sen verran häiriintyneiltä, että on ihan mahdoton aavistaa miten yleisö tai tuomarit reagoi. Jännityksellä odotan! :D

Mutjoo, palataanpa vielä viime viikon liikuntoihin perinteisen treenipäivityksen muodossa. Nyt onkin nimittäin uutta kerrottavaa! Löysin uimisen riemun ja olen siitä ihan superduperiloinen! Kävin ensin parina aamuna itsekseni Samppalinnan maauimalan altaassa kauhomassa hitaiden kuntouimareiden radalla kilsan verran pintasammakkoa. Kerroin polskuttelustani isille, joka pestautui heti henkilökohtaiseksi uimakouluopettajakseni, ja sovittiin ekat treffit sunnuntaiaamuksi altaan matalaan päähän.

Sielläpä sitten varttia yli kymmenen annettiin poskipusut (meiän perheessä pussaillaan aina nähdessä ja erotessa), hypättiin ilman viileydestä höyryävään altaaseen ja vetäistiin uimalasit silmille. Aloitettiin rauhallisesti hengitysharjoituksilla - toisin sanoen ensimmäinen kymmenminuuttinen meni omalta osaltani veden nielemiseen, pärskyttämiseen, kakomiseen ja onnettomille hengitystaidoilleni hekotteluun. Isi onneksi jaksoi kärsivällisesti opastaa...

Nimittäin sitten. Sitten mä tajusin. Ja kohta jo otin ensimmäiset vedot ihan oikeaa rintauintia. Silleen, että pinnan alla mennään yksi veto, ennen seuraavaa noustaan välissä pintaan hengittämään ja sitten taas sukelletaan. Kun isi näytti aluksi mallia, olin ihan että no jos mä ton joskus opin niin oon ylpee itestäni. Noista sanoista ei mennyt kuin vartti, niin tein saman perässä. Ja hetken päästä uin jo kokonaisia altaanmittoja samalla tavalla.

En muista, koska viimeksi olisin kokenut noin täydellisen onnistumisen tunteen. Ekojen nappiin menneiden sukellusvetojen jälkeen pidettiin isin kanssa altaassa pieni hurraus- ja halailuhetki - olin yhtä vilpittömän innoissani kuin vieressä polskinut vekara, joka huusi isi isi kato mä sukelsin! :) Kotiin päin kävellessä tuli ihan itku silmään, kun mietin miten harvoin tällaisia fiiliksiä tulee. Tanssistakaan tullu enää pitkään aikaan. Se muuttui jossain vaiheessa niin suorittamiseksi.

Ja hei, kaikkein parasta tässä on se, että täähän on vasta alkua! Seuraavaksi uimakouluohjelmassa on krooli, jota en vielä eilen ihan hiffannut, ja tuplasukellusvedot rintauinnissa. Mutta ensin mennään tällä yhden hengityksen taktiikalla, että saan sen luontevaksi. Huippua uida kunnolla ja oikein lasit päässä! Ei tuu niska kipeäksi - ja jostain syystä musta oli ihan erityisen hilpeetä päästä kattelemaan altaan syvässä päässä sukeltelevien menoa. Huomenna taas aamupulahdukselle! Ihana uimakesä edessä! Kiitos isi!

Viime viikon soundtrack-biisi tulee lauantailta, jolloin pääsin vihdoin ekaa kertaa ikinä zumban makuun. Tosin vain yhden tsibaleen ajaksi, kun iloisen Jam-It-tanssipäivän päätteeksi Emppu-ystävä laittoi koko yleisön liikkeelle huutamaan ja hyppimään ja vispaamaan. Jos zumba on aina noin hauskaa ja hengästyttävää, en yhtään ihmettele miksi siihen on niin moni seonnut! Kunhan akillekset paranevat, pitää ehottomasti päästä kokeilemaan ihan kokonainen tunti.

Viikko 19/2011

ma 9.5. nykytreenit 80 min

ti 10.5. keikkatreenit 30 min

ke 11.5. uinti 30 min

to 12.5. uinti 35 min

pe 13.5. kotijumppa 30 min

la 14.5. zumba 4 min :D

su 15.5. uimakoulu ja uinti 40 min + nykytreenit 60 min

DJ Mam's feat. Doukali & Soldat Jahman: Hella Decalé

Why don't you teach your heart to feel and give you love love

2011-05-15T22:09:00.001+03:00

Yeeeeee! Tänään tasan kaksi kuukautta Take Thatin ekaan keikkaan Kööpenhaminassa! Ja kaksi kuukautta ja yksi päivä siihen toiseen!

Ei mee päivääkään etten ainakin vähän kuuntelis teiktättiä. Eilen tosin oli lähellä jäädä kokonaan väliin - mutta hahaa, illalla juhlissa yksi keikkareissuseuralaisista hyppäsi hetkeksi Spotify-deejiin hommiin ja laittoi soimaan sitä ihteesä. Siis ihan ilman että mä käskin. :D Heppukin tunnisti Markin äänen (tämähän kuulostaa aivan kuin jonkinlainen kääpiö laulaisi), raukka ei pääse missään karkuun tätä faneilua.

Countdownin kunniaksi kehiin ihan uusi biisi, joka julkaistiin tämän viikon keskiviikkona ja jonka herrat vetäisivät heti samana iltana livenä Lontoossa National Movie Awardseissa. Leffamusaa muuten: biisi soi tulevan X-Men-elokuvan soundtrackilla, lopputekstien aikana vissiinkin.

Mää vaan tykkään ihan kauheesti näistä biiseistä jotka jotenkin muistuttaa että kantsii elää ja nauttia ja rakastaa niin kauan kuin täällä ollaan.

We don't have too much time here
and time it travels far too fast
we're not too far we're too near
before they take it from our hands

Take That: Love Love (live 11.5.2011)

Perjantaipata

2011-05-13T23:43:00.001+03:00

Tiiättekö kun joskus sen maistaa ihan vain reseptiä vilkaisemalla, miten hyvää ruoasta tulee. Sehän nyt oli jo tiedossa, että intternetsi on kokkivinkkien moderni aarreaitta, mutta jos kaipaa reseptejä ravitsemusasioissa luotettavalta ja pätevältä taholta, suosittelen ottamaan suunnaksi Chicling-blogin - jossa kyllä on paljon muitakin herkkuja kuin vain syötäviä.

Itsehän kuljin Hannan maanantaisen ruokapostauksen lukemisesta tähän päivään asti unelmaiset makkarankuvat silmissä säihkyen. TJEU: resepti ja kauniimpia kuvia täällä! Suoritin padan turkulaistoteutuksen hakemalla Kauppahallista luomuvarhaiskaalta, kunnon lihaisia torimakkaroita ja bratvursteja sekä Alkosta pullon Rieslingiä (pihi tosin sai vain välttävää). Alustaksi hepulle 30-vuotislahjaksi ostamani Sarpaneva-pata, aikaa semmonen tunnin verran ja Cajsastina Åkerström laulamaan stereoihin. Yksi lasillinen viiniä meni pataan ja toinen omaan suuhun.

Tarviiko sanoakaan? Hyvää tuli.

Seurakseen pata ei kaivannut kuin voilla päällystettyä Tintån luomuleipää ja pöydän toiselle puolelle nälkäisen hepun. Oon ehkä vähän kateellinen sille, kun oon ite huomenna koko päivän liesussa joten se saa syödä padan itekseen loppuun!

Oh my god you're beautiful and I will bow before you now

2011-05-12T17:55:00.000+03:00

Jos meillä joskus ikinä harvoin syödään vaaleeta leipää, niin syödään sitten sellaista kuin Tintån pitkä. Ensin tyttöjen kans terassilla ihanasti vihertävien puiden alla iltapäivälasillinen kuivaa chileläistä reilun kaupan valkkaria, sitten kainaloon paperiin pakattu puolikiloinen lähiluomuleivän jötkäle. Kiitos nam.

Ja päälle ei mittä markariinii ku VOITA.

Turku Design Festival

2011-05-11T20:24:00.002+03:00

Mulla ei ole järjestää mitään hianoa arvontaa Jennin, Sallan tai Nelliinan tapaan, mutta haluan yhtä kaikki jakaa mainion menovinkin loppuviikolle: jo täyttä häkää käynnissä oleva Turku Design Festival jatkuu sunnuntaihin asti. Disainii Turuus! Kelpaa! :)

Mielenkiintoisia tapahtumia on tarjolla ympäri keskustaa joka päivä, mutta koska tää on mun blogi, nostan tietysti esiin vain oman 10-senttisillä koroilla vaappuvan ojalehmäni: lauantaina 14.5. Yliopistonkadun kävelykatuosuudella järjestetään yksi festariviikon päätapahtumista, Muoti ja Design Promenadi. Päivän mittaan jonnekin siihen Poron eteen pystytettävällä catwalkilla nähdään yhteensä 13 muotinäytöstä, joista yhdessä lavalla astelee myös allekirjoittanut. Tulkaapa siis ihastelemaan kello 14.15 alkaen Belle Modesten korsettinäytöstä!

Käväisin tänään sovittamassa korsettiasuani - hei wawaweewa mikkä kurvit! Se laitos kyllä taikoo ihmeellisellä tavalla vyötärön esiin. Mun päällä nähdään lauantaina aika ihana valko-puna-musta luomus, joka on (jos käsitin oikein) alun perin tehty ihan oikeelle burleskitähdelle, Sally Vanillalle! Kuin coolia.

Tervetuloa siis ihastelemaan lauantaina kauniita korsetteja! Ja tietysti muutenkin katsomaan, että mitä se design nyt sitten onkaan.

Treeniviikko 18/2011

2011-05-09T21:34:00.002+03:00

Nyt on kyl semmonen juttu et ei voi taas olla maanantai. Mutku on vaan. Älytöntä vauhtia menee nää kevätviikot! Sen sijaan hitaampi tahti on edelleen päällä viikon voimistelupäivityksessä, koska akillekset lepäilevät yhä vaan...

...paitsi että nyt voin jo täällä blogissakin tunnustaa, että eivät oikeastaan ihan kokonaan lepäile. Eivät ole lepäilleet enää kahteen viikkoon. Tässä kävi nimittäin sittenkin niin, että menen meidän nykäripienryhmän mukana lavalle ens viikon SM-kisoissa. Yritettiin viimeiseen asti raapia jostain mukaan vielä yksi tanssija, jotta saataisiin joukkue kuusihenkiseksi. Ketään sopivaa ei kuitenkaan löytynyt, joten mun oli pakko hypätä itse mukaan.

En uskaltanut kertoa totuutta edes hepulle, äitille ja isille ennen kuin eilen äitienpäiväpöydässä parin skumppa- ja viinilasillisen jälkeen... pelkäsin sättimistä, kert tiedän hyvin itsekin, että olisi parasta antaa kinttujen olla edelleen rauhassa. Sain kuitenkin läksytyksen sijaan kannustusta (no en oikeesti muuta odottanutkaan) - etenkin kun näytin viimeisimmästä treenivideosta, miten rauhallinen meidän koreografia on.

Enpä nimittäin ole ikinä ollut mukana kisabiisissä, joka olisi kunnon kannalta näin iisi! Yleensä sen kolmen minuutin jälkeen lavalta ryömii ulos happea haukkoen valmiina kaatumaan selälleen heti kulisseihin päästyä. Nyt koko eka minuutti on käytännössä vain kävelyä, eikä niissä kahdessa seuraavassakaan ole niin montaa hyppyä tai muuta venkousta että akillekset pimahtaisivat. Se ei kuitenkaan tarkoita, että biisi olis mikään läpihuutojuttu; fyysisen rääkin puute on nimittäin korvattava tarkasti yhdenaikaisella liikkeellä, korvien välistä tulevalla intensiteetillä, ilmeikkyydellä, rauhoittumisella ja keskittymisellä. Yllättävän vaikeeta kuulkaa sekin.

Soundtrackilla soi rrranskalaista musaa ystävien duon taustalta; olin katsomassa tyttöjen treenejä tiistaina ennen meidän omia. Tulee kyllä niin mahottoman jännä kisaviikonloppu, kun jänskätän kaikkien muiden meidän tanssijoiden pärjäämisen puolesta vähintään yhtä paljon kuin oman joukkueen! :)

Viikko 18/2011

ma 2.5. lepo

ti 3.5. nykytreenit 60 min

ke 4.5. nykytreenit 60 min

to 5.5. nykytreenit 90 min

pe 6.5. kotijumppa 60 min

la 7.5. nykytreenit 60 min

su 8.5. lepo (äitienpäiväsukulointipyöräilyä ympäri kaupunkia)

Camille: Home Is Where It Hurts

Tämä on viimeinen laulu jonka laulan sinulle, se loppuu kohta kuuntele tarkasti

2011-05-08T12:02:00.000+03:00

Olin perjantaina katsomassa Scandinavian Music Groupia Klubilla. Ihanuutta. Ja yllättävää: vastoin kaikkia odotuksia (eli verrattuna siihen, miten paljon SMG:n keikat yleensä herkistävät ja miten paljon uuden levyn Ruotsiin ja takaisin on itkettänyt kotikuuntelussa) kyyneleet pysyivät silmissä eivätkä päässeet poskille asti.

Heikon valaistuksen ja kuvaajan taidottomuuden takia kameraan ei tallentunut juurikaan kuvia...

...mutta nappasin videolle sen hetken, joka on paras jokaisella SMG:n keikalla. Sen kun yleisön tyttökuoro huutaa sydämensä kyllyydestä. :)

Sinä lähdit Pariisiin
sanoit olevasi onnellinen
tyttö on kaunis ja ystävällinen...

Kuva-arvoitus

2011-05-07T18:03:00.002+03:00

Kysymys: Nainen istuu kuudelta illalla varjoisella parvekkeella pelkässä topissa ja shortseissa eikä sille tule kylmä. Mikä se on?

Vastaus: Kesä!

Paitsi nyt meen sisälle kun tuli kylmä ja kohta lähen Logomoon kattomaan nykytanssia. Mahtavaa päästä inspiroitumaan yhden tämän maan koreografihuipun teoksen, kuulemma varsin vaikuttavan sellaisen, äärelle sopivasti kaksi viikkoa ennen SM-kisoja! Varoitin jo tyttöjä, että tuun maanantaina treeneihin varmaan silleen hei mulla ois muutama uus liike, voitais vielä vaihtaa pari kohtaa uusiks... :D

She's happy as can be you know she said so

2011-05-06T09:46:00.001+03:00

Lähtölaskenta alkakoon: Take Thatin kesäkiertue Progress Live starttaa Englannin Sunderlandista tasan kolmen viikon päästä! Huhuhuuuu! Voi hiisi miten ootan jo ekoja tietoja settilistoista, lavarakenteista, biisien jakautumisesta komboihin TT4/TT5/Robbie... Jjjänskää!

Katsottiin eilen hepun kanssa tuore Foo Fighters -dokkari (vieläköhän sinne juhannussunnuntain keikalle sais lippuja?) jonka lopussa Dave Grohl itki Wembleyn lavalla. Että kun se on niin jättimäisen valtava areena, miten tästä bändistä tuli näin iso? No Take That vetää Wembleyllä kesä-heinäkuun vaihteessa kahdeksan loppuunmyytyä keikkaa yhteen putkeen. Että on niillä sentään pari muutakin fania meikäläisen lisäksi.

Kiertuestarttia odotellessa vähän Beatles-fiilistelyä menneiltä vuosilta. Jostain syystä ekan videon 20-vuotias Robbie saa mut tuolla virnistelyllään - edelleen - ihan sekaisin! :D Kyllähän sen näistä 90-luvun livevedoista jo näkee, että Robbiesta oli vaan pakko tulla soolotähti. Tolla kaikella karismalla, soundilla ja lavaeläimen röyhkeydellä. Mutta juuri siksi, bändin koko historian valossa, onkin nyt ihan maailman parasta, että koko vanha viisikko on taas koossa! Ja niin paljon aidommalla ja kestävämmällä ryhmädynamiikalla kuin tuolloin ekalla kierroksella. 8 letters, 3 words, 1 meaning.

Take That: Beatles Medley 1994

Take That: Beatles Medley 2006

Tyhmästä päästä kärsii koko kukkaro

2011-05-05T10:50:00.000+03:00

Katastrofin ainekset:

pullo ihanaa pinkkiä kynsilakkaa
vappuaaton juhlamieli
laiska maisteri, joka ei jaksa laskeutua sohvalta lattialle pöydän ääreen vaan laittaa kynsilakkapullon polvien väliin no kyl se täs ihan hyvin pysyy

Lopputulos:

lattialle ja farkuille loiskahtanut ihana pinkki kynsilakka
hetken päästä puhdas lattia
vielä pesun jälkeenkin sisäsaumoista tahraiset farkut

Ja ne oli mun siisteimmät (siis siisteimmät as in järkevimmät) mustat pillifarkut.

Että eihän se sitten auttanut muu kuin käydä hakemassa Carlingsilta ne jo kertaalleen sovitellut Nudiet. Viimeksi tosin kokeilin vyötäröstä yhtä suurempaa kokoa kuin nyt nappasin mukaan... ja silti vähän mietin, että olisko sittenkin pitänyt sovittaa vielä yhtä kokoa pienempiä. Farkkujenhan pitäis olla alkuun aivan ältsin tiukat, kun ne sitten kuitenkin löystyvät käytössä. Noo, eiköhän se tuumakoko 28 olis ollut meikäläiselle vähän liioittelua ;)

Mut jee! Nyt on taas vaatekaapin perusta kunnossa. Ja tästä lähtien lakkaan kynnet aina pöydän ääressä.

Treeniviikko 17/2011

2011-05-02T21:58:00.002+03:00

Keltainen toukokuu, kiva kun sä tulit! :) Kuun ensimmäisen maanantain kunniaksi vuorossa taas vähän liikuntapäivitystä. Akillesjalat leppäilee edelleen, joten eipä tässä juurikaan ole kertomista eikä mitään uusia ihmeitä listalla luvassa... SM-kisojen lähestymisen kuitenkin ehkä huomaa, kun treenimäärät nykärin osalta alkavat kasvaa. Lauantaina saatiin myös kaveriyleisöltä ekat reaktiot ja kannustavat kommentit; tästä on hyvä pinnistää viimeiset kolme viikkoa kisoihin! Erityisesti mieltä lämmitti se, kun moni sanoi että biisin alku imaisee mukaansa - ai no kiva, ku mää pääasiassa koreografioin sen. :)

Soundtrackilla australialaista jytää jonkin päivän kotijumpasta. Sit kun koivet on juoksukunnossa niin kirmaan kyllä heti The Presetsin tahtiin lenkille!

Viikko 17/2011

ma 25.4. kävelylenkki + kotijumppa 60 min

ti 26.4. nykytreenit 180 min

ke 27.4. lepo

to 28.4. kävelylenkki + kotijumppa 60 min, nykytreenit 75 min

pe 29.4. lepo

la 30.4. nykytreenit, kaikkien kisajoukkueiden yhteiset
läpimenot 180 min josta omia treenejä ehkä 60 min

su 1.5. nykytreenit 150 min

The Presets: This Boy's in Love

Cry, laugh, feel love, peace, panic, these are your four minutes

2011-05-01T22:53:00.002+03:00

Hiukan on vaappuvainen olo näin vaappupäivän iltana. Toki ihan odotettavissa ollut seuraus, kun aattoillan tunnelmat olivat esimerkiksi näin iloiset:

Kun jättää nukkumisen vähemmälle niin viikonloppuun saa mahtumaan vaikka miten paljon kaikkee kivaa! Esimerkiksi nykytanssia (treenit sekä vappuaattoaamuna että vappupäivän iltana, sanoisin että reipasta!), skumpan ja siman hörppimistä, pitkiä halauksia, naurua ja vastapainoksi pari kyyneltäkin, ystävän vauvavatsan silittelyä, kui siit voi olla jo 11 vuotta ku mää sain tän lakin -ihmettelyä, ihmiskasoja ja keväälle skoolaamista. Nyt väsyttää, mutta ei haittaa pätkän vertaa koska väsymyksen syyt ovat noin kivat.

Oltiin tupareissa yhdessä kaupungin hienoimmista vanhoista kerrostaloista. Painettiin valkolakit päähän satojen muiden turkulaisten kanssa hymy korvissa taidemuseonmäellä kello kuusi. Kokattiin tortilloja ja juotiin Meksikosta asti tuotua tequilaa, heppu teemaan sopivasti sombrero päässä heiluen. Jatkettiin vappupäivän perinteitä herkuttelemalla rakkaan perheen kanssa vappulounaalla Teinin kabinetissa ja hoilaamalla isin kitaran säestyksellä Kansainvälinen ja Kenen joukoissa seisot - työväenklassikot, joita ilman vappu ei ole vappu.

Se vaan harmittaa, kun en ikinä vappuaamuna jaksa herätä tarpeeksi ajoissa, että ehtisin mukaan marssille ja Vanhalle Suurtorille vasurijuhliin, joissa isi on aina juontajana. Heppu kyllä yritti herätellä tätä tequilan tyrmäämää unikekoa jo kymmenen maissa, mutta siinä kohtaa nouseminen vain tuntui aivan mahdottomalta. Ihan tylsää laahustaa paikalle aina vasta silloin, kun juhlat on jo ohi! Taidan alkaa tässä saman tien valmistautua ensi vuoden vappupäivään: herätyskello soimaan ja tequilat vähemmälle. :D